Miksi Suomi esitetään mamuttomana maana?!

Useat ulkomaiset mediat ja poliitikotkin ovat viime viikkoina sanoneet, että Suomi olisi lähes mamuton maa? Minä asun PK-seudun lähiön vuokratalossa. Enemmistö asukkaista on mamuja. Itä-Helsingissä suuressa koulussa jo puolet lapsista on mamuja. Eli minun näkökulmastani maa on erittäin mamutettu.

Mistä siis tuo myytti Suomen monokulttuurista oikein peräisin? Ainoa vaihtoehto on se, että tietyt piirit tarkoituksellisesti levittävät väärää tietoa ulkomaille. Ja syy on tietysti se, että ulkomainen painostus vaikuttaisi kotimaisiin päättäjiin ja kansalaisiin.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ainakin meillä on yksi selvä sylttytehdas eli ruotsinkieliset pirit. Niistä on aina vuodatettu kielteisiä uutisia ensiksi Ruotsiin ja sitä kautta maailmalle.

Noin ne palkitsevat Suomen siitä, että ovat rälssikansanosa, joita pakkoruotsitettujen suomalaisten pitää kielipalvella omalla kustannuksellaan.

Äänestä

Suomi on muutakin kuin itä-Helsinki. Jossain itä-Suomessa ei mustaa miestä ole nähtykään muualla kuin elokuvissa. Ulkomaalaisia suomessa asuvia henkilöitä on koko väestöstä noin 2-3% ja tässä on mukana myös kaikki Viron ja Venäjän kansalaiset joita suomessa asuu kymmeniä tuhansia. Eli ei niitä mamuja nyt niin kauheasti Suomessa ole.

Niin sinä kun lähes kaikki muutkin persut puhutte mamuista, mutta tarkoitatte ihonväriltään tummia islamia tunnustavia maahanmuuttajia tai pakolaisia. Suurin osa Suomessa asuvista mamuista on tänne töihin tulleita Virolaisia, avioon tulleita Venäläisiä tai kotipaikkaoikeuden saaneita inkeriläisiä joilla on edelleen Venäjän kansalaisuus. Näitä vihaamiasi tumman ihonvärin omaavia mamuja on niin vähän että kaikki suomen tummat mamut voisi majoittaa sinne itä-Helsinkiin ja vielä jäisi sänkyjä yli.

Äänestä
  • "Suurin osa Suomessa asuvista mamuista on tänne töihin tulleita Virolaisia, avioon tulleita Venäläisiä tai kotipaikkaoikeuden saaneita inkeriläisiä joilla on edelleen Venäjän kansalaisuus."

    Mitä yrität opettaa sormi pystyssä? Oikeinko itse keksit, että mamuilla yleiskielessä ei tarkoiteta virolaisia työmiehiä? Hienoa, olet tosi viisas.

    Äänestä

Täällä meilä ei yksikään TV-lähetys mainitse mitään suomeen kulkevista
pakolaisista. Kuvissa vilahti vain yhden pakolaisen haastattelussa,miehen sanovan menevänsä kohfi "finlandiaa". Kaikki poliittiset kanavat puhuvat
unkarin ja itävällan kautta saksaan kulkevia syyrialaisia.Ihmettelevät,miten
pakolaisjonoista puuttuvat naiset ja lapset.Vihjailevat jo nuorten miesten
mahdollisuuksista aloittaa terrorismi päätekohdissaasn.Pelon sekaisia
julistuksia valtioilta joilla on mahtava aseistus,mutta suuri pelko.

Äänestä

Itä-Suomessahan Joensuussa oli ensimmäiset Somalipakolaiset ja sitten tuli muut .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valhetietoa kirjoitti:

Useat ulkomaiset mediat ja poliitikotkin ovat viime viikkoina sanoneet, että Suomi olisi lähes mamuton maa? Minä asun PK-seudun lähiön vuokratalossa. Enemmistö asukkaista on mamuja. Itä-Helsingissä suuressa koulussa jo puolet lapsista on mamuja. Eli minun näkökulmastani maa on erittäin mamutettu.

Mistä siis tuo myytti Suomen monokulttuurista oikein peräisin? Ainoa vaihtoehto on se, että tietyt piirit tarkoituksellisesti levittävät väärää tietoa ulkomaille. Ja syy on tietysti se, että ulkomainen painostus vaikuttaisi kotimaisiin päättäjiin ja kansalaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu