Kunnan nettisivuilla kj:n blogi

Käykäähän lukemassa kun kerrankin (ensimmäisen kerran) kärsämäen kuntahistoriassa kuntalaisia tiedotetaan etukäteen mitä on suunnitteilla.
3156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

naissatapuksissaolishyvälinkitys, pliis, alkaa järkevän kiinnostus loppua jatkuvasti "yläpilveä kulevissa asioista"

Äänestä

Liian siistiä KOPS - Ensin potkittiin kunnan työntekijöitä kortistoon ja nyt sitten reporahoilla yritetään saada verotuloja työpaikkojen avulla. Ei oikein meinaa aueta kärsämäen kuntajohdon logiikka ei sitten millään..

Äänestä

http://www.karsamaki.fi/
"Pilvi Härmä"; naiviuutesi "Kärsämäellä realisoituu, valitan, otan osaa. kops!

Äänestä

Vai oikein kasvurahasto. Päivittäkääpäs päättäjät tiedot tähän päivään. Kuoleva kylä, ei ammattitaitoisia työntekijöitä. Luuletteko te oikeasti että joku kasvuyritys tulisi Kärsämäelle?

Äänestä
  • se kasvuyritys. Attendo

    Äänestä

Se alkaa semit alasajon kiihdytyskisoissa. Hitto mitä tuubaa KJ taas päästelee tonttuineen, pesaajat löytyy helposti onhan jaossa vajaa miljoona euroa Repoja.

Äänestä
  • Lainoja ei hyväntekeväisyyttä jos ei ole taas jokin koiruus mielessä ja rahoille kohde ennalta mietitty?

    Äänestä

  • 7654321oio kirjoitti:

    Lainoja ei hyväntekeväisyyttä jos ei ole taas jokin koiruus mielessä ja rahoille kohde ennalta mietitty?

    Ei niitä varoja ilman kohdetta ole varattu, selvä juttu, täysin selvä.
    Koska on nyky kuntahallinnon aikana kunta saanut lainaamansa takaisin? Ei koskaa, eikä saa ja lainoja sekä takauksia ja tappio kauppoja on monen monen miljoonan euron edestä mutta koska ne laitetaan maksuun niin,että näkyy kirjanpidossa?
    Kunta vain makselee Paanulinnan yrittäjien vastikkeita, sähkö- ja vesi laskuja sekä ottanut hallintaan maksukyvyttömien tilat joita ei pysty edes vuokraamaan kenellekään. Tuo KJ:n firma liikekeskus oy on tuottanut vain negatiivista tulosta koko elinkaarensa ajan...

    Äänestä

  • paljon asiaa mm. tytäryhtiöitten tilasta yms. Tai siis ei ole muuta kuin yleistä höpinää todellinen tila jää kysymysmerkiksi. Ainoa asia mikä paanulinnassa kiinnostaa joko se kaatuu vai jatkaako kunta sen ylläpitoa kunnan varoilla siitä ei pienintäkään vihjaisua.
    Posiiivisena asiana maakaupat kj:n ja ex.kvpj:n menee nyt lakien mukaan virallisten toimintatapojen mukaan ei tiskin alta kuten ensin yrittivät mutta jäivät kiinni. Siitäkin.

    Äänestä

Haihattelijoita. Siellä on taas joku Pauli O. päättämässä yritysasioista. Voi vi....u

Äänestä
  • ei po ole mikään yrittäjä koskaan ollut, eikä pysty neuvomaan, mutta hyvä utsimaan miten pitäis ja neuvvojiahan aina löytyy, verronkin jos saa irtopisteitä itsekkin

    Äänestä

  • Tämän onnellisuuden ovat olleet onnettomat jättämässä ja siirtyneet muualle veronmaksajiksi, vain valtuutettujen enemmistö on "onnellinen", kuten kipinäkerholaisetkin.

    Äänestä

  • Koskensonni kirjoitti:

    Tämän onnellisuuden ovat olleet onnettomat jättämässä ja siirtyneet muualle veronmaksajiksi, vain valtuutettujen enemmistö on "onnellinen", kuten kipinäkerholaisetkin.

    kipinakerholaiset ei osaa kieroilla

    Äänestä

  • Mutta heidän vanhempansa ossaavat heidänkin edestä. Siirtävät heidät kärsämäeltä pois kalliille hoitopaikoille ja attendo maksaa könttäsummasta. Näin parempiosaisten kohdalla.

    Äänestä

  • Pitääkö tuo paikansa, kunnan työntekijät sen parhaiten tietää.

    Äänestä

  • Kyllä se pitää, eivät ole viisikymppisenä koivupuistossa

    Äänestä

p- ojalehto on viisas mies on piirtanyt ojalinjoja metsää kymmeniä vuosia.

Äänestä
  • Kärsämäellä metsäojitus-suunnitelmia maastoon ja kartat ynm asiaankuuluvat paperit ovat pääosin tehneet, seuraavat hlöt; Olli Aarnos, Väinö Korkiakoski, Seppo Tikkanen, Matti Maliniemi, Pauli Vartiainen, Seppo Porkka, Asko Heinonen, Metsätie suunnitelmat pääosin Olli Aarnos ja Pauli Ojalehto ja metstie suunnitelmissa mukana osin em metsäojasuunnitelmia tehneet hlöt. Korjatkaa jos on väärin. On se sen verran "viisasta hommaa, ettei se äkkinäiseltä onnistu.

    Äänestä

  • myös Kauko Jussila ja 50- luvulla vielä muita joista minulla ei tietoa, joku em vois täydentää

    Äänestä

po on/oli tapana ottaa "rusinat pullasta"

Äänestä

meidän suuri johtaja reposteli kalevassa miten hyvä attento on kunnissa missä atento on taulukolla 1-5 tyytyvaisyys aste on 4.7 keskikaljan yläpäässä hokkanen on tyytyväinen kun attenton kanssa tehty sopimus on könttä summa millä attento hoitaa kärsämäen.taisi johtajalta jäädä sanomatta miten on palkinnut uskollisia hänystelijöitä myymällä metsää vuoraamalla toteemipaalusta24000 e mainostilaa paalunomistaa kunnanhallituksen p j isä johtaja vähentää vähentää väkeä kunnasa jos ei ole suurelle johtajalle mieliksi kärsämäen johtaminen muistuttaa jo pohjoiskoren ja venäjän mallia.

Äänestä
  • Vielä irvokkaampaa oli (oma)kehut attendon kuntakohtaisilla sivuilla. Jokainen toisti samaa kaavaa. Kunnan edustajat (attendon kannattaja/lobbari) kehuivat attendoa jumalan lahjaksi kunnalle joka pelastui väistämättömältä näyttävältä tuholta ja saaduilla säästöillä pidettiin muita palveluja yllä todellisuuden ollessa ääripää kuvatusta. Niin se tulee menemään kärsämäelläkin. Rääkkylän luottamushenkilöt jotka attendon kuntaa hommasi kehuu vieläkin miten hienosti menee ja ulkoistaminen oli fiksu veto. Ei anna luonto periksi myöntää miten raskas moka tuli tehtyä.

    Äänestä

eikö sudet jouda susien joukkon.

Äänestä
  • Päivitetyn blogin perusteella sudet löysi tiensä susien joukkoon....Tonttu ensin artikkelissaan mietti korvesta pois muuttoa ettei sudet söisi jälkikasvua ja nyt siellä jo hallituksen viisaat lasten turvallisuudesta suurta huolta pitävät. Kait nuo konsultin taas tilaavat paikkakunnalle insinöörin kanssa miettimään ulkoistetaanko seuraavaksi sudet?

    Äänestä

blogissa mielenkiintoisia asioita esillä.

Äänestä
  • miksi perustetaan uusi johtavan virka liikunta-,kulttuuri-, raittius-, nuoriso- ja sivistystoimeen, kun on tähän asti menty oman toimen ohella ja lisärahaa varattu 50000 euroa? Kenelle tämä virka on järjestetty tai kuka?

    Äänestä

  • "virkojen tehtäväkuvaukset vastaavat uuden kuntastrategian painotuksia, joten uudet ja vanhat viran- ja toimenkuvat tulevat varmasti läpikäytäviksi."

    Äänestä

  • eläkevirkako kirjoitti:

    miksi perustetaan uusi johtavan virka liikunta-,kulttuuri-, raittius-, nuoriso- ja sivistystoimeen, kun on tähän asti menty oman toimen ohella ja lisärahaa varattu 50000 euroa? Kenelle tämä virka on järjestetty tai kuka?

    Lukio lakkautuu ja opetustoimen johtajalla/lukio rehtorilla ei minkäänlaista koulutusta tai käsitystä perusopetuksesta. Pitää perustaa uusi virka. kyllähän jokainen osaa kirjastossa lainata tai latuja hiihtäen auki pitää. Äkkiäkös tuo summa säästetään, kun vielä kolalla luistelukentät pidetään auki. Niinhän tuo vapaa-ajanlautakunnan henkilöstösuunnitelmassa luki, että viran tehtäväkuvaus tarkentuu (lumi)tilanteen mukaan vuoden 2016 aikana. Jos ei rahat silti riitä, niin voihan aina sen toisen siivoojan sanoa irti! Ja onhan sinne kulttuuriin aikojen kuluessa syydetty rahaa vanhasta meijeristä lähtien, että kyllä on aika palkata johtava viranhaltia organisoimaan tulevia tuloja. Nostaahan se kunnan imagoa, varsinkin nykyinen imagon ylläpitäjä vuoden kuluttua ja adjutantti ensi vuonna jää ansaitulle eläkkeelle. Kunhan nyt kerkeävät tulleet lisätunnit pitää pois, varsinkin heidän viroissansa ei ole tuntirajaa työajassa!! Silloinhan niitä kertyy.

    Äänestä

hokkanen oli lähdössä ensivuonna salo sai jatkamaan.

Äänestä

kaikki uudet virat on varattu kj perseennuolijoille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hymyilyttääkantaaenota kirjoitti:

Käykäähän lukemassa kun kerrankin (ensimmäisen kerran) kärsämäen kuntahistoriassa kuntalaisia tiedotetaan etukäteen mitä on suunnitteilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu