Hiuksia irtoaa ohimoilta! ja muualtakin

Olen 23-v nainen. Ja ennen mulla oli tosi tuuheat ja hyväkuntoiset hiukset. Viimeisen vuoden aikana hiukset ovat kuitenkin ohentuneet huomattavasti. ei vain lukumäärältä, vaan myös yksittäinen hius tuntuu ohentuneen. Ja mulla on ohimot täynnä sellaisia viiden sentin pätkähiuksia, jotka irtoaa paljon ennen aikojaan..Joissain hiuksissa on myös sellainen talipallo juuressa, vaikka mulla ei olekaan rasvainen päänahka.
Olen käynyt lääkärillä, otettiin mm. kilppariarvo. oli normaali. En ole edes stressannut erityisemmin. Löytyisiköhän luontaistuotteista apua, esim se Hair Pro tai jotain..lääkäri ei halunnut vielä määrätä mitään aineita. En ole pitänyt ponnarilla nyt hiuksia ollenkaan kun ajattelin jos se katkoo hiuksia..mutta samalla tavalla niitä varisee. Kuukauden välein on suihkun lattiakaivo tukossa. Mielestäni syön aika monipuolisesti. Silloin tällöin otan b-vitamiinilisää mis on kans biotiinia, b-12..Oon aika neuvoton. Voiko olla talipunkki vaikka ei oisi mitään oireita?
51094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Melkein 60 jo olen... minulle kävi kuten sinullekkin viidenkympin nurkilla. Nyt olen huomannut että määrätyt ruoka-aineet pudottavat hiuksia runsaammin. Esimerkiksi citruhappo, katseleppas vain kuinka monessa paikassa lukee tuon aineen nimi? En edes viitsi tässä luetella kaikkien tölkkien, purkkien nimiä. Mutta sitä käytetään säilöntä aineena jopa pöytämargariinissä. Se happo ei suinkaan ole terveellistä happoa. Minä otin homeen eräästä ulkoa löytämästä tavarasta ja sain sen niin puhtaaksi ettei home tullut takaisin. Joten voimme vain kuvitella kenen vatsa kestää sitä. Ei kestänyt minun ainakaan. Olen huomannut että melkein kaikki minun ikäiseni naiset ovat nykyää puoli kaljuja.

Äänestä
  • Piti kirjoittaa.

    Äänestä

Samaa täällä. "Jihuu." Mistähän toi ohimohiuslähtö naisilla johtuu? Olen ainakin luulossa, että se on naisilla suht harvinaista, vai onko se myös naisilla mieshiuslähdön oire? (Ks. polttava pää by pääasia ...)

Äänestä

Syy noin nuorella naisella hiuksenlähtöön nimenomaan ohimoilta voi erittäin todennäköisesti olla talipunkki. Omia kokemuksia löytyy. Itselläni on nimenomaan tapahtunut ohimoilta selvää harventumista, kävin hiustutkimuksessa ja siellä selvisi että minulla on talipunkkeja. Noin vuoden kuluessa varmistuin siitä että nimenomaan talipunkki oli syyllinen, sillä myös äidilläni ja siskollani rupesi ohimot harvenemaan selvästi. He olivat siis saaneet tartunnan minulta, luultavasti petivaatteiden välityksellä. Hius Akatemiassa tehdään talipunkkihäätöjä, mutta ne eivät ainakaan tehonneet minulla. Nyt harkitsen talipunkkien häätöön tarkoitettujen voiteiden ostamista joita löytyy sivulta www.demodexsolutions.com (demodex= talipunkki) en tidä auttavatko ne mutta alan olemaan valmis kokeilemaan mitä vain.. -epätoivoinen

Äänestä
  • Moi kala!

    Onko sulla esiintynyt joitain muita oireita, siis tuntemuksia päänahassa, kipua ym?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käääk! kirjoitti:

Olen 23-v nainen. Ja ennen mulla oli tosi tuuheat ja hyväkuntoiset hiukset. Viimeisen vuoden aikana hiukset ovat kuitenkin ohentuneet huomattavasti. ei vain lukumäärältä, vaan myös yksittäinen hius tuntuu ohentuneen. Ja mulla on ohimot täynnä sellaisia viiden sentin pätkähiuksia, jotka irtoaa paljon ennen aikojaan..Joissain hiuksissa on myös sellainen talipallo juuressa, vaikka mulla ei olekaan rasvainen päänahka.
Olen käynyt lääkärillä, otettiin mm. kilppariarvo. oli normaali. En ole edes stressannut erityisemmin. Löytyisiköhän luontaistuotteista apua, esim se Hair Pro tai jotain..lääkäri ei halunnut vielä määrätä mitään aineita. En ole pitänyt ponnarilla nyt hiuksia ollenkaan kun ajattelin jos se katkoo hiuksia..mutta samalla tavalla niitä varisee. Kuukauden välein on suihkun lattiakaivo tukossa. Mielestäni syön aika monipuolisesti. Silloin tällöin otan b-vitamiinilisää mis on kans biotiinia, b-12..Oon aika neuvoton. Voiko olla talipunkki vaikka ei oisi mitään oireita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu