Adolf vs Angela

http://www.theregister.co.uk/2015/09/10/merkel_slams_facebook_racist_posts/

http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/merkel-vaatii-facebookia-estamaan-rasismiviesteja/706676/

Adolf oli sentään mies, mutta Angela on pelkkä ämmä.

Nainen, jonka edustaman kansan juutalaiset ovat onnistuneet syyllistämään siinä määrin, että Angela paitsi tuhoaa maansa, vaatii koko Euroopan mukaansa maksamaan isiensä synneistä ja natsien väitetystä syyllisyydestä juutalaisten systemaattiseen joukkotuhoon, jota ei kuitenkaan koskaan tapahtunut muuta kuin juutalaisten pamfleteissa.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

"Nainen, jonka edustaman kansan juutalaiset ovat onnistuneet syyllistämään siinä määrin"
Eiköhän Saksa ja saksan kansa ole jo surutyönsä toisen maailmansodan ajoista tehnyt aikoja sitten.
Juutalainenhan on aina ollut röyhkeä ja itsekäs, joten holokaustia ja syyllistämistä saadaan kuulla maailman tappiin asti tai ainakin siihen asti kuin Israelin tekovaltio on olemassa.
Tässähän alkaa kohta tuntumaan siltä, että eihän tuo Venäjän novonatsismi loppujenlopuksi niin huono asia olekkaan...
Siellä on olemassa edes jotain vastavoimaa tälle juutalaisten aloittamalle maahanväkisintunkeuduttamismaailmanvalloitukselle.

Äänestä
  • Bolshevikit, jotka syöksivät tsaarin vallasta ja veivät myöhemmin meiltä Karjalan olivat pääasiassa juutalaisia. Juutalainen perinne on Venäjällä vahva ja jyrää edelleen.

    "Eiköhän Saksa ja saksan kansa ole jo surutyönsä toisen maailmansodan ajoista tehnyt aikoja sitten."

    Näin me kuvittelemme, mutta Saksassa sodan jälkeen säädetty laki estää asian unohtamisen.

    Äänestä

  • ""Eiköhän Saksa ja saksan kansa ole jo surutyönsä toisen maailmansodan ajoista tehnyt aikoja sitten."

    Näin me kuvittelemme, mutta Saksassa sodan jälkeen säädetty laki estää asian unohtamisen."

    Olisi aika saksalaisten kasvaa aikuiseksi ja lopettaa se vanhan märehtiminen. Mikä laki sinne on säädetty, joka estää uuden tavan elää historiansa kanssa? Eikö muualla maailmassa ole tapahtunut sotimista ja surmaamista aivan tarpeeksi, saksalaiset eivät taida enää jäädä kovin "ainukaisiksi" tässä?

    Tulipa mieleen, että nyt eräiden suomalaisten tapa vatkata sukusairauksia taitaa liittyä paikallisesti lisääntyviin uskonlahkoihin? On vaan tylsää kuunnella jatkuvaa valitusvirttä, siitä, mihin sattui syntymään. Pitää ymmärtää unohtaa liika hapatus vanhasta, josta ei ole nykyisyydessä apua mihinkään asiaan.

    Äänestä

Adolf oli miesten mies, Merkel hyysäriakka :(

Äänestä
  • Näin on !

    Äänestä

  • B-Zyklowicz kirjoitti:

    Näin on !

    B Zyklowicz ! Hahahahaha

    Äänestä

  • Nämä muslimipojat eivät HALUA elää Saksassa kristityn yhteiskunnan ehdoilla. Hyvä, että myöntävät avoimesti, mutta on vastuutonta tulla maahan jonka kulttuuriin ei halua integroitua.

    Muslimeja vastaanottavan PITÄÄ TAJUTA, että eläminen tämän porukan kanssa on kuin leikkisi tulitteilla.

    Äänestä

  • Tämän läntisen yhteiskunnan tavoille oppiminen ja täällä eläminen olisi pitänyt kaiken järjen mukaan tarttua niin syvälle, että haluaa näyttää menestystä samalla tavalla kotimaassaan. En tarkoita tavan kansalaisia, vaan opiskelleita ja ammatin hankkineita. Tänne länteen jäänti ei oikein vastaa itsenäisen, machoihmisen maailmankuvaa, mutta minkäs mahdat, että sitä ei itse ajatella. Jos lukiksi klasikkokirjallisuutta, omasta kulttuurista ymmärtäisi nauttia enemmän eikä alkaa vierailla mailla vastaanhangoittelemaan, kun vieras maa ei muutu. Alunperin ei varmaan ole ollut tarkoitus, jäädä vellomaan tilaan, joka ei ole omaa yhteiskuntaa vastavaa. Normaalia on muuttua itse, eikä tapella ja yrittää muuttaa uutta aluetta.

    Jos on oppinut elämään ja pitämään modernista yhteiskunnasta, ei olisi mikään vaikea asia alkaa tehdä se sama omalle kotiseudulle.

    Saksalaislehdessä oli juttua ylellisestä Saudi-kaupungista, jonne ei muuteta.

    Flüchtlingskrise Die arabische Halbinsel schottet sich ab
    08.09.2015
    http://www.faz.net/aktuell/politik/fluechtlingskrise/die-golfstaaten-schotten-sich-gegenueber-fluechtlingen-ab-13789932.html

    Saudi Arabia refuse to take in “refugees” – instead offer to build 200 mosques in Germany
    Posted on September 11, 2015 by Admin
    https://themuslimissue.wordpress.com/2015/09/11/saudi-arabia-refuse-to-take-in-refugees-instead-offer-to-build-200-mosques-in-germany/

    Arabs turn their backs on War Refugees
    Published at: 10:08, September 8, 2015 By Luis R. Miranda
    http://real-agenda.com/arabs-turn-their-backs-on-war-refugees/

    https://www.google.com/search?q=das the luxury city Dubai take refugees&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0CAcQ_AUoAWoVChMI-vL18OvvxwIVaZZyCh0ISQIn&biw=1280&bih=864#imgrc=8B6dFM0SNWWUfM:

    Äänestä

Kyllä toi mergeI on ihmellinen nainen, en oikeastaan ymmärrää mitä liikuu hänen päässä, niin onko hän joku sionistieliittin agentti??
Ja eikö mergeI on joku uskovainen hörhö samalla ku meidän pääminsteri Sinisilmipilvillä, ajattelin ensiksi että ehkä miestä on jotain, sitten se ryhdyi hyysäriksi ja jossain samana aikana luin että se onkin LESTADIOLAINEN niin sitten koko juttu loksahti mulle.
Nuo Lestadiolaiset yleensä perustaa valtavia perheitä jossa yleensä 5-10, eikä he saa edes katsella telkarilla, niin miten tälläinen Sinisilmipilvillä ministeri voi teitää mitä tapahtuu maailmassa???
Mut nuo krypto-juutalaiset pyrii kaikkialle joten ei ole ihme että kirkot ovat täysin vallankaappatua.

Äänestä

  • Merkel ei pelaa ollenkaan sellaista virallista jäykkyyttä tässä kuten pitäisi, vaan ihan vaan oman tuntemuksen mukaan toimii. Vähintä mitä olisi pitänyt tehdä, olisi ollut antaa jonkun muun hoitaa homma, mm. joku jäykkis, jolla on säännöt asioille.

    Saksalaiset aivan hulluja, koska tuo nainen on vallassa. Pane Merkel sopimaan Kreikan eurossa olosta, 7 mrd tuesta tms. niin saat tuloksen, että Kreikka saakin 86 mrd euroa ja velat leikataan ja kaikkea shittiä. Pane Merkel hoitamaa sotia, tulos on tässä.

    Äänestä

  • Rauni-Leena varoitti meitä jo 1990 -luvulla.

    Äänestä

  • Sinun video taitaa olla uusliberalistien lähettilään haastattelu.

    Äänestä

  • Saksalaiset syyllistetään muka jonkun jenkki siionistien, brittien, uusliberalistien toimiseta. On aika antaa saksalaisten olla jo, merkel varsinan "euro-natsisika", sosialistisäännöllään lahtaa samalla oman kulttuurinsa. Ensin teetti jumalattomat velat euroopalle ja maksatti kuin "mielisairas", sitten rupesi hyysäämään niin paljon, että koko afrikan manner vaeltaa tänne. "SIKA!!!"

    Äänestä

Streit in der Union: CSU keilt gegen Merkels Flüchtlingspolitik
http://www.spiegel.de/politik/deutschland/fluechtlinge-csu-kritisiert-angela-merkel-a-1052401.html


"Angela Merkel vieraili turvapaikka majoitus, poseeraa Selfies pakolaisia ​​viestittänyt Saksan kansan, että Saksan liittotasavalta voi nostaa maahanmuuton satoja tuhansia turvapaikanhakijoita. Mutta CSU tulevat kriitikot syyttävät liittohallitus naiivi.

Selvimmin ilmaistu unionin Group Vice Hans-Peter Friedrich: Päätös sallia pakolaisten Unkari hallitsematon ja rekisteröimättömät maassa oli "ennennäkemätön poliittinen munaus" liittohallituksen ja olisi "tuhoisa pitkän aikavälin vaikutuksia", CSU poliitikko sanoi "Passauer Neue paina ".

---
Koska pakolainen hiekka sijoitus Unkarissa, Saksan hallitus oli viime viikolla suostui ihmiset jopa ilman rekisteröitymistä Unkarissa. Yöllä yli 2000 muut pakolaiset ovat ylittäneet Itävalta-Unkarin rajalla Nickelsdorf. Useimmat Unkarin tulevan maahanmuuttajien Itävalta oli viime matkusti Saksaan. Koska viime lauantaina tapasivat Baijerin pääkaupungissa Münchenissä noin 40 000 ihmistä.

Merkel korosti puolestaan, että liittohallitus ei yksinkertaisesti asettaa enimmäismäärä uros pakolaisia. "Perusoikeus turvapaikkaan poliittisesti vainottuja ei tunne rajaa", liittokansleri sanoi "Rheinische Post". "Tämä koskee myös pakolaisia ​​lähtöisin helvetin sisällissota meille."

Puheenjohtaja ulkoasiainvaliokunnan liittopäivillä, Norbert Röttgen (CDU), hylkäsi kritiikkiä Frederick. "Mielestäni käyttäytymistä hallituksen ja kansleri yksi suurimmista palveluista, joita ne on toimitettu", sanoi Röttgen in ARD "Morning Magazine". "Hans-Peter Friedrich on tässä täysin väärä."
"

Pitkäänkö rva Merkel voi vielä jatkaa tätä menoa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JuutalaistenPerintö kirjoitti:

http://www.theregister.co.uk/2015/09/10/merkel_slams_facebook_racist_posts/

http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/merkel-vaatii-facebookia-estamaan-rasismiviesteja/706676/

Adolf oli sentään mies, mutta Angela on pelkkä ämmä.

Nainen, jonka edustaman kansan juutalaiset ovat onnistuneet syyllistämään siinä määrin, että Angela paitsi tuhoaa maansa, vaatii koko Euroopan mukaansa maksamaan isiensä synneistä ja natsien väitetystä syyllisyydestä juutalaisten systemaattiseen joukkotuhoon, jota ei kuitenkaan koskaan tapahtunut muuta kuin juutalaisten pamfleteissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu