Yleislakko 18.9.2015

Jos yleislakko tulee 18.9.2015. Meneekö julkinen liikenne Pääkaupunkiseudulla
Juna ja metro?
53<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Menkää vakiduunarit kerskailemaan hyvillä palkoilla! -työtön

Äänestä
  • Tässä on nyt paljon muustakin kyse kuin vain leikkauksista.

    Eikun yleislakko koko maahan. Maa ajaa ihmiset nurkkaan joka suhteessa (Holtiton Kreikka-tuki, holtiton pakolaisvirta, leikkaukset) ja ehdottomasti kaikista räikeintä on, että Suomi maksaa omien pakolaistensa ylläpitämisen ja Kreikan tukemisen lisäksi vielä 40 000:sta muuhun maahan sijoitettavasta pakolaisesta.

    Äänestä

  • Kaikista hienointa tulee olemaan päästöjen väheneminenen työnseisauksen ajaksi.

    Äänestä


Ei mene.

Äänestä
  • Minä menen työhön vaikka kontaten, en ikinä osallistu tuollaiseen yhteiskunnan terrorisointiin. Ja lakosta aiheutuvat mahdolliset tulon menetykset aion periä AKT:sta.

    Äänestä

  • Terroristitkuriin kirjoitti:

    Minä menen työhön vaikka kontaten, en ikinä osallistu tuollaiseen yhteiskunnan terrorisointiin. Ja lakosta aiheutuvat mahdolliset tulon menetykset aion periä AKT:sta.

    Mietihän puheitasi. Aikomuksesi ilmaisunvapautta vastaan ovat perustuslain vastaisia. Taloudellinen kiristys ja laiton uhkailu ovat rikoslain vastaisia.

    Äänestä

melko varmaan pysähtyt. osta fillari. toisaalta minne ajattelit mennä jos kaikki on kiinni? en kyllä usko että tuo lakko on ihan vielä tulossa, jos ollenkaan.

Äänestä
  • Akt:n trolli voisi vastata?

    Äänestä

  • Mä ainakin meinasin mennä töihin silloin. Lakot on syvältä.

    Äänestä

  • AKT:n jäsenet tulevat osallistumaan tähän suurmielenosoitukseen ensi perjantaina kello 11 alkaen. Käytännössä se merkitsee, että Suomi seisoo ensi perjantaina. AKT:n jäsenet eivät työskentele linja-autoyrityksissä, kuorma-autoyrityksissä, satamissa eikä lentokentillä. Me tullaan osoittamaan mieltä tasavallan hallituksen pakkokeinoja vastaan, Piirainen sanoi.

    http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/aktn-jasenilla-tyonseisaus-perjantaina/2125375

    Junat ilmeisesti kulkee, rautatiet kai kuuluu eri sopimuspiiriin.

    Äänestä

  • Velma1 kirjoitti:

    Mä ainakin meinasin mennä töihin silloin. Lakot on syvältä.

    Kaikilla aloilla ei saa ottaa osaa työnseisaukseen! Jos saa niin älä tule norkoilemaan, liiton järjestämiä etujakaan!

    Äänestä

  • Velma1 kirjoitti:

    Mä ainakin meinasin mennä töihin silloin. Lakot on syvältä.

    Aika sokeaa puhetta. Ammattiliitot ne ovat aikoinaan tämänkin päivän hyvinvoinnin, myös lakkojen avulla, meille hankkineet. On aika ikävä suunnan muutos, jos hallitus tai työnantajapuoli saa jatkossa yksin päättää työehdoista. Lähestulkoon kaikilla meillä on tinkimisen varaa palkoissa, mutta niistä pitää sopia yhdessä, ei yksipuolisesti, eikä taatusti niin, että otetaan niiltä, joilla ei muutenkaan paljoa ole.

    Äänestä

  • entiedävarmasti kirjoitti:

    AKT:n jäsenet tulevat osallistumaan tähän suurmielenosoitukseen ensi perjantaina kello 11 alkaen. Käytännössä se merkitsee, että Suomi seisoo ensi perjantaina. AKT:n jäsenet eivät työskentele linja-autoyrityksissä, kuorma-autoyrityksissä, satamissa eikä lentokentillä. Me tullaan osoittamaan mieltä tasavallan hallituksen pakkokeinoja vastaan, Piirainen sanoi.

    http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/aktn-jasenilla-tyonseisaus-perjantaina/2125375

    Junat ilmeisesti kulkee, rautatiet kai kuuluu eri sopimuspiiriin.

    Mihin asti lakko kestää pe. Pääsenkö töistä klo 16 jälkee dösäl?

    Äänestä

  • Pablosos kirjoitti:

    Akt:n trolli voisi vastata?

    Suomessa työttömyys vaan nousee ja leikkaukset pahentavat vaan ahdinkoa.

    "Työttömyysaste laskee kohisten länsinaapurissa, kertoo Ruotsin tilastoviranomainen"

    http://www.talouselama.fi/uutiset/ruotsin tyottomyysaste rajussa laskussa/a2323676

    Ruotsi ei kuulu euroon ja se suoritti kruunun devalvoimisen äskettäin. Nyt Ruotsi nappaa Suomen vientimarkkinat ja työpaikat samalla kun Suomi kurjistuu entisestään. Samlla Ruotsi dumppaa pakolaisia satoja joka päivä Tornion kautta Suomen riesaksi.

    Nyt kaikki äänestämään Suomi ulos eurosta:

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    ja lisäksi lopettamaan pakolaisten kuskaaminen riesaksemme:

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1521

    Äänestä

  • entiedävarmasti kirjoitti:

    AKT:n jäsenet tulevat osallistumaan tähän suurmielenosoitukseen ensi perjantaina kello 11 alkaen. Käytännössä se merkitsee, että Suomi seisoo ensi perjantaina. AKT:n jäsenet eivät työskentele linja-autoyrityksissä, kuorma-autoyrityksissä, satamissa eikä lentokentillä. Me tullaan osoittamaan mieltä tasavallan hallituksen pakkokeinoja vastaan, Piirainen sanoi.

    http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/aktn-jasenilla-tyonseisaus-perjantaina/2125375

    Junat ilmeisesti kulkee, rautatiet kai kuuluu eri sopimuspiiriin.

    Veturimiesten liitto ilmoitti myös tukevansa lakkoa.

    Äänestä

Myös pienyrittäjien kannattaisi mennä lakkoon.

Tukisivat näin työntekijöiden lakkointoa. Ja jos ei löydy lakkoiluun mitään järkevää syytä, voisi lakoille löytyä jotain muita perusteluita.
Lakkoon voisi aluksi mennä kuljetusyrittäjät, kaupat, urakoitsijat yms. Vain siksi aikaa että saisivat itselleen joskus vähän lomaa. Edes viikonloppuisin tai edes iltaisin.

Jos on tullut tehtyä vuosia töitä ilman vapaapäiviä, voisi kertyneet vapaat pitää lomaa lakkoilun ohessa. Vuosi-pari lakkoilua (lomaa) voisi tehdä ihmeitä kaikille.
Saisi työntekijätkin samalla levätä pienyrittäjien lakon ajan. Sitähän monet työntekijät kuitenkin haluavat, eli vähän töitä ja jostain vastikkeetta paljon rahaa.
Mitä väliä sillä on jos kukaan ei tee asioille mitään. Saahan työkkäristä rahaa ja Kela maksaa loput niin kauan kun rahaa riittää.

Ja jos pienyrittäjä ei enää lakon jälkeen kykene jatkamaan yritystään, aina voi mennä jollekin duunarille pimeisiin töihin (kenellä siinä vaiheessa enää on töitä), vaikka kotiremppaa tekemään niin kuin esim. konkurssin jälkeen on ainoa vaihtoehto pienyrittäjälle.
Pienyrittäjä kun ei saa Kelan tukia, työttömyyspäivärahaa tms. mitä hänen työntekijänsä nauttivat. Työntekijä saa 70% palkasta aluksi parin vuoden ajan ja sen jälkeenkin vielä työmarkkinatukea. Kyllä moni yrittäjä pistäisi lapun luukulle jos noita tukia saisivat.

Lakkoilu on ase jolla suomi nousee...
jos ei taloudellisesti niin ainakin maailman kärkimaaksi työttömyydessä ja velan määrässä.
Monen lakkointoilijan motto onkin: mitä väliä jos itsekin joutuu kärsimään, kunhan naapurilla menee huonosti.
Ja ainahan voi muuttaa pois maasta hakemaan sitä parempaa elämää, niinhän yli 60miljoonaa pakolaistakin parasta aikaa tekevät.

Äänestä
  • Huhhuh, ota ainakin se toinen kaktus pois perseestäsi, niin helpottaa. Sitten heivaa tuo katkeruus helvettiin, ja yritä katsoa kokonaiskuvaa. Pienyrittäjä nauttii muuten Kelan tukia siinä missä kaikki muutkin suomalaiset, eli sen noin 500 e kk, päälle mahdollinen asumistuki 250 e kk. Jos ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle mielii, voi jokainen tehdä itse valinnan ja liittyä ammattiliittoon. Työttömyysturvan oikeutus tarkistetaan hakijoilta aina, kukaan ei pelkällä liitossa olemisella saa "ilmaista rahaa", jos päättää itse lopettaa työnteon. Onneksi meillä on myös fiksuja yrittäjiä, jotka tietävät ettei noilla summilla jäädä lomille. Arkielämäkin on tuolla summalla haastavaa, saati jostain rahallisesti arvokkaasta nauttiminen. Kuten vaikka shoppailusta, kuntosalista, kampaajasta, ... tottahan tuolla rahalla voi neljän seinän sisällä lomailla, kun on maksanut vuokran ja laskut voi miettiä millaisia herkkuja sitä tässä kuussa vajaan satasen ruokabudjetilla mutustaa.

    Kyllä, jotkut eivät tahdo muuta, vaan tyytyvät tuohon viiteen hunttiin ja viettävät elämänsä onnellisesti elättinä. Mutta älä jaksa jauhaa paskaa, että niin tekisivät kaikki. Työttömänä olo on perseestä, ja vaikeuttaa elämää huomattavasti ihan kaikilla elämän osa-alueilla.

    Äänestä

  • jhvf kirjoitti:

    Huhhuh, ota ainakin se toinen kaktus pois perseestäsi, niin helpottaa. Sitten heivaa tuo katkeruus helvettiin, ja yritä katsoa kokonaiskuvaa. Pienyrittäjä nauttii muuten Kelan tukia siinä missä kaikki muutkin suomalaiset, eli sen noin 500 e kk, päälle mahdollinen asumistuki 250 e kk. Jos ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle mielii, voi jokainen tehdä itse valinnan ja liittyä ammattiliittoon. Työttömyysturvan oikeutus tarkistetaan hakijoilta aina, kukaan ei pelkällä liitossa olemisella saa "ilmaista rahaa", jos päättää itse lopettaa työnteon. Onneksi meillä on myös fiksuja yrittäjiä, jotka tietävät ettei noilla summilla jäädä lomille. Arkielämäkin on tuolla summalla haastavaa, saati jostain rahallisesti arvokkaasta nauttiminen. Kuten vaikka shoppailusta, kuntosalista, kampaajasta, ... tottahan tuolla rahalla voi neljän seinän sisällä lomailla, kun on maksanut vuokran ja laskut voi miettiä millaisia herkkuja sitä tässä kuussa vajaan satasen ruokabudjetilla mutustaa.

    Kyllä, jotkut eivät tahdo muuta, vaan tyytyvät tuohon viiteen hunttiin ja viettävät elämänsä onnellisesti elättinä. Mutta älä jaksa jauhaa paskaa, että niin tekisivät kaikki. Työttömänä olo on perseestä, ja vaikeuttaa elämää huomattavasti ihan kaikilla elämän osa-alueilla.

    Otitko luottikselta taas suihin

    Äänestä

  • Olipa sekava kirjoitus.

    Äänestä

  • Ei työkkäristä mitään rahoi saa se on kela liitto fatta tai leipäjono jne...
    Koneet tekee nykyään työt sekä ulkomaiset vuokraämpäriyritykset, pätkä ja velvotetyöläiset(pakkotyöläiset) paikkaa aukkoja suurilla siirtotyömailla ja pienillä ämpäri keikoilla.
    Halvalla menee mut menköön. Ämpäriurakointi kunniaan onko jo keltainen ämpäri?

    Äänestä

Työnseisaus 2 tuntia, yleislakko on jotain muuta!

Äänestä
  • Mielenosoitus Rautatientorilla kestää kaksi tuntia. Bussiliikenne seisoo 24 tuntia.

    Äänestä

Iltavuorolaiset ajaa perjantaina ns. Normaalin työpäivän, hä hähähää

Äänestä
  • Bussit seisovat perjantaiaamusta kello 3 lauantaiaamuun kello 3.

    Äänestä

MItä väliä,kun niihin kuitenkaan rahaa ole.

Äänestä
  • Työntekijöiden oikeuksien puolustajat järjestävät ilmaiskuljetuksia Helsinkiin kaikkialta Suomesta. Ammattiliitot hoitavat sen tilausajoina ja maksavat matkat Helsingin Rautatientorin mielenosoitukseen, joka on Suomen suurin yli 50 vuoteen.

    Äänestä

Soini sanoi ettei teidän lakkoilunne tunnu missään, että antaa lällärit palaa.

Äänestä
  • Kuulin myös,että Sipilä vain nauroi.

    Äänestä

  • Perussuomalaisten puheenjohtaja on poliittisesti pieni tekijä jolla on suuret luulot itsestään eikä kykyä hoitaa kansalaisten asioita.

    Äänestä

Kehäkolmosen takana elämä jatkuu... Meillä on omat omat autot,perunamaat ja punaiset tuvat! Lopettakaa vain velan, korjaan siis työntekeminen, siellä kehän sisällä niin valtion velkakin alkaa pienentyä kummasti.

Äänestä
  • Niin te saatta siellä niitä maataloustukia siellä landella

    Äänestä

  • Niin ja te saatte leipää tuilla jotka menevät brysseliin. Vaikka Suomessa ei olisi viljelijöitä yhtään maksavat suomalaiset yhtäpaljon tukimaksuja kuin nytkin.

    Äänestä

  • Laskukonemies kirjoitti:

    Niin ja te saatte leipää tuilla jotka menevät brysseliin. Vaikka Suomessa ei olisi viljelijöitä yhtään maksavat suomalaiset yhtäpaljon tukimaksuja kuin nytkin.

    Suomalainen maanviljelijä kärsii oikeistohallituksen politiikasta taloudellisesti erittäin raskaasti. Maaseudun Tulevaisuuden eilisellä etusivulla seisoi viidellä palstalla, kuinka EU:sta luvattu ansionmenetyspaketti supistui 95 %:lla. Menetysten suuruus nykypolitiikalla on 400 miljoonaa ja hallituksen lupaama paketti olikin vain 20 miljoonaa. Ja Keskustan isot isännät ohjasivat sen itselleen.

    Äänestä

Miksi kukaan ei vaadi päästä eroon tästä kv. pankkikartellin rahanväärennökseen perustuvasta orjuuttavasta velkarahajärjestelmästä, Eu:sta ja eurosta ? (Tilalle terve oma rahajärjestelmä)

Eu, Euro ja sitä pyörittävä kansainvälinen pankkikartelli ja sitä tukevat paikalliset lakeijat (rikolliset) ovat syyllisiä ja syy tähän talouskurimukseen.

Miksei terveen rahajärjelmän ja euro eron puolesta järjestetä mielenosoituksia ?

Sillä,
Hämmästyttävän moni elää sellaisessa harhakäsityksessä, että työllä (tai tuotannolla) tehdään tai luodaan rahaa.

Pankki luo lainattavan pääoman laillisella kirjanpitokikkailulla ”tyhjästä”.

Pankki lainaa vain sen summan, joka lainasopimuksessa lukee. Mutta korkojen takia on pankkiin palautettava enemmän rahaa kuin sieltä on saatu.

Tämä tarkoittaa sitä, että korot maksetaan omasta tai toisen lainaamasta pääomasta.

Tämä tarkoittaa sitä, että ne jotka ovat ottaneet velkaa eilen ja tänään ovat lainan takaisinmaksamisessa täysin riippuvaisia niistä, jotka ottavat velkaa huomenna.

Tämä tarkoittaa sitä, että pankit pyörittävät ponzia. Tarkemmin sanottuna velkapyramidiponzihuijausta.

Toisin sanoen, nykyisessä järjestelmässä kenenkään työpanoksella (oli se sitten suuri tai pieni) ole mitään merkitystä!

TÄLLAISESSA JÄRJESTELMÄSSÄ ON TÄYSIN MERKITYKSETÖNTÄ KUINKA PALJON, VÄHÄN TAI KAUAN TYÖTÄ TEKEE; KIERROSSA OLEVA RAHAMÄÄRÄ EI KASVA SENTTIÄKÄÄN.

SUOMEN TALOUTTA EI PELASTETA AHKEROIMALLA ENEMMÄN ! (tämä on matemaattinen mahdottomuus)

Sillä ainoastaan sillä rahalla on merkitystä, joka pankista lainataan ja kiertoon kulutetaan.

Tuohon rahan luomiseen VAIN liikepankeissa velkakirjaa vastaan pitää saada korjaus, ei kv. pankkikartellin tukemista kaikenlaisella turhalla uhmalla puoleen tai toiseen.

Tämäkin nykyinen porvarit vs. työläiset välinen taistelu on vain oireisiin puuttumista, jolloin varsinainen syyllinen eli, kv. pankkiiri vain nauraa partaansa ja hieroo karvaisia käsiään, onnellisena siitä, että on saanut haltuunsa rahanluonnin oikeuden.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

Äänestä
  • Nykyhallitus ajaa EU-komission ja Euroopan suurpankkiirien leikkauspolitiikkaa.

    Äänestä

Eikö viestiketjun aloittaja kysynyt että kuinka lakko vaikuttaa joukkoliikenteeseen? :D

Äänestä
  • Joukkoliikennettä ei ole. Se lakkaa perjantaina aamukolmelta ja jatkuu mahdollisesti lauantaina aamukolmelta, jos kaaos ei paisu liialliseksi.

    Äänestä

Jo muutaman lakon maksaneena, ja aina rahallisesti hävinneenä. Haluaisin nähdä kuinka lujasti ay-väki on sitoutunut suosittelemiinsa lakkoihin MENEMÄLLÄ ITSE LAKKOON ( tai elämällä sen aikaa niillä lakkokorvauksilla mitä siitä sitten saa tai voi saada). Jos tämä tuleva pe. mielenilmaus on esisoittoa tulevalle ja seurauksena suomihölmöläisten kyvylle neuvotella, emme parempaa ole ansainneet. Suurin pelko on siinä, että ay-liikkeiden valta on väistymässä ja tästä vallan kahvasta ei haluta luopua vaikka maailma kaatuis. Kyllähän jokaisessa valtiossa pitäisi olla valtio demokratiasta viis. Ehkä on aika muutoksiin, menimmehä EU:nkin ja osallistuimme silloin Saksan 20% devalvaatioon maksamiseen omalta pieneltä osaltamme, jonka ansiosta tuo maa porskuttaa ja pysyy pystyssä.

Koska kaikki viisaus on nyt ay-likkeillä eikä hallituksella (näin pe. 18.9.2015 ainakin ajatellaan varsinkin mielenilmaisijat), esittäkää millä eväillä saamme sen 5% hypyn taikka vaikka 10% hypyn aikaa. Ei siinä lakkoja tarvii kun on valta tuoda hypyt pöytään. Jos hyppyjä ei ilmesty ay-liikeiden taholta turha on sen jälkeen koko ay-liike, kun ei osata tehdä sitä miksi ovat olemassa ja mistä jäsenistö maksaa. Saavuttaakseen jotakin suurempaa vaatii se yleensä tuskaa, hikeä ja kyyneliä. Vai onko vanha sanonta taas pitävä "suo siellä vetelä täällä" eikä mistää saavutetusta voida luopua vaikka kaikki työpaikat menisivät Laosiin, kun siellä on nyt Kiinaakin halvempaa ja maa kaatuisi kypsänä Putlerin syliin.

Oli niin tai näin, taidankin muuttaa RUOHTIIN päin,

PS. tulihan siellä oltua työperäisenä pakolaisena joskus jonniin aikaa, mikse sitten uudemman kerran? Vaikka on sielläkin sairspäiville tullut krenssi kun aikaisemmin sai 10 päivää pelkällä puheminsoitolla ilman lääkärissäkäyntiä, älytön heikennys heilläkin miten ay-liike siellä anto tollasen tapahtua?

Äänestä
  • Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden ammattiliitot antoivat eilen julkilausuman siitä, että Suomen hallituksen tie on Bulgarian ja Pohjois-Korean tie ja murentaa demokratiaa.

    Äänestä

  • UPDATE_11265756 kirjoitti:

    Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden ammattiliitot antoivat eilen julkilausuman siitä, että Suomen hallituksen tie on Bulgarian ja Pohjois-Korean tie ja murentaa demokratiaa.

    Pohjoismaiset toverimme ovat yhtymässä rintamaan, joten pää pystyyt ja perseet kohti Arkadianmäkeä. Yhteispieru kun Rinne alkaa puhua!

    Äänestä

onneksi olen sadhu, eikä Jumalan valtakunnassa lakkoja ole.

Äänestä

Ei työkkäristä mitään rahoi saa se on kela liitto fatta tai leipäjono jne...

Äänestä

Kovia sateita luvassa pe puolilta päivin. Jumala on hallituksen puolella.

Äänestä

Ovatkohan kirjastot huomenna auki...?

Äänestä

No menihän se liikenne ihan sekaisin. Jos teidänki kaikki bussilinjat on peruttu lakon takia ja haluutte töihin, ni täs ensimmäistä kertaa Uberia käyttäville 10€ alennuskoodi: qre247uaue. Tulee sovelluksessa PROMOKOODIT-kohtaan ensimmäisen matkan yhteydessä. Saa jakaa! :)

Äänestä
  • Kiitos tästä, Sami!

    Äänestä

Huomenna sadetta tulossa. Epäilen, että Sipilä kieroilua sekin. Voi olla Soinikin takapiruna, kun ovat uskovaisia molemmat ja harrastavat magiaa ja kannibalismia. Kolleega väitti että syövät ruumita ja juovat verta. Työläisten ihan varmasti! Berner kuulema veroparatiisissa. Rauha sielulle.

Sadetta siis. Mutta meikäläiset ovelia! Jätetään sontikat kotiin ja mennään sateen ja rakeiden pieksettäväksi, jotta vihamme kasvaa ja niissä miljoonissa ja triljoonissa taltioissa, joita tästä mielenosoituksesta lähetetään ympäri maailmaa, satellittien ja juoruakkojen välityksellä. Lujina nyt ja lippu korkealla ja tietysti ne stop - plakaatit. Itsekin just yhden valmistin, mutta siitä tais tulla aika paska.

Äänestä

Mites olis seuraavaksi semmoinen lakko että koko Suomi menee humalassa töihin. Selvinpäin ollaan vasta sitten kun rahat on otettu herrojen kukkarosta. Haetaan se kilpailukyky siitä että hyväpalkkaiset duunarit tekevät laadukkaampaa duunia. Palkat ylös ja työnlaatu samoin. Herrat voi siitä laadusta paremmin maksaa.

Äänestä
  • Varakkaat duunarit voivat sitten myös kuluttaa enemmän ja näin yrittäjillä on enemmän asiakkaita. Ajatelkaa vaikka ravintola-alaa: Kumpi käyttää enemmän rahaa ravintolassa, 10 herraa vai 1000 duunaria?

    Äänestä

SAK:n On aika tarkastella ja korjailla esitystään on syntynyt monenlaista
asiat mutkistuvat,sekavuus vallitsee.
Esitetty kirjallisesti muille konventio sosiaalinen sovittelu joka ei ole
lain eikä molaarin sanelema.
Perspektiivi siitä ajasta mikä oli vallalla 70 luvulla on SAK:ssa , vertaus voimasuhteet
on tapahtunut rajoitu ja supistus
Suomen Hallitus antoi vielä kerra hyvät askelmekit mistä ei poiketa ,kun raameissa pysytään se on 5%
30.09.2015 on ratkaisuje päivä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mari5 kirjoitti:

Jos yleislakko tulee 18.9.2015. Meneekö julkinen liikenne Pääkaupunkiseudulla
Juna ja metro?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu