Olen ajatellut viettää talven saaressa pienessä vaatimattomassa mökissä. Saari sijaitsee suurella järvellä Länsi-Suomessa. Soutumatkaa sinne on 1-2 km. Saarella ei asu ketään.
Olen 55-vuotias leskimies, 170 cm, 70 kg, terve. Taannoin yliopistokoulutettu, mutta sillä nyt ei ole suurtakaan merkitystä. Olen kiinnostunut mm. uskonnollisista asioista. historiasta ja yhteiskunnallisista asioista. Pelaan mm. shakkia. Luen paljon kaikenlaista. Korttipeleista ja kilpaurheilusta en ole kiinnostunut. Tykkään myös keskustella. Poltan tupakkaa.
Jos sattuisi löytymään joku hiemankin samanhenkinen viettämään talven kanssani mökillä. Terve täytyisi olla, koska jäiden takia sekä syksyllä että keväällä lienee pari kuukautta, jolloin saareen ei pääse eikä sieltä pääse pois. Talvikuukausina saaressa ei ole paljoakaan tekemistä, vain leppoisaa oleilua, mökkihöperehtimistä. Halpaa ja yksinkertaista oleilemista. Täytyy tulla toimeen sillä, mitä syksyllä saadaan saareen kuljetetuksi.
Ensisijaisesti toivoisin kaveriksi naista. Kaveriksi käy mieskin, mutta ei homomies.
Jos Sinusta tuntuu, että tämä saattaisi olla Sinun tilaisuutesi, ole rohkea ja kirjoita:
[email protected]
Täältä kaveria autiolle saarelle?
ky_selijä
1
152
Vastaukset 1
- täälläkin
Mukavaltahan tuo kuulostaa, iän puolesta ja luonnossa ja mökillä oleskelun puolesta, mutta olen uskovainen ja olen savuton enkä juo lainkaan alkoholia, joten en voi olla matkakumppanisi. Kunhan totean, että suunnitelmasi on kerrassaan hieno, ja toivotan sinulle parasta mahdollista reissua ja rinnallesi kaipaamaasi ihmistä. Yksin olen minäkin, tiedän mitä kaipaus on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591