hottikset sarja

parasta mitä tullut tv stä aikoihin..ihkuu
36328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

POHJANOTEERAUS! Kannattaa nolata itsensä tv:ssä.

Suomen Venäläiset naisetkin on 1000 kertaa parempi kuin Suomalaisten idioottien joilla ei edes ole ulkonäköä. Huono kroppa ja meikeillä peitelty ruma naama. Kun asettaa tavotteita kannattaa ensin katsoa peiliin.

Äänestä
  • Nm. elävät harhoissa,olen kanssasi samaa mieltä.Minun verkkokalvoilleni paloi kauhistuttava kuva aivan ensimmäisissä mainoksissa ollut homo "mies"joka halusi Venäjän presidentin kanssa lähempään tuttavuuteen ja jopa elämänkumppaniksi. Voi olla ettei pääse luodin kantamaa lähemmäs. Entäs sen naama joka oli duunattu huulien osalta sen näköiseksi ettei mitään parannusta,suu pielet nostettu ylöspäin ja turvotusta lisätty niin että se muistutti todella anaali aukkoa kun yritti hymyillä. Varmaan oli nähnyt dogumentin Yön Susien uhoamisesta ja varsinkin sen johtajan henkivartija oli Ukrainassa ja uhosi että Suomi kuuluu Venäjään.Niin tämä henkivartija on pulska poika eikä ilman asetta pärjää kellekkään ja vaikka ase tuskin ampuisi koska homothan ovat helliä diivoja,olivat aikoinaan jonkun nimeltä mainitsemattoman pyörä jengin vieraina Suomessa ja jo silloin paljastui että se istui pomon pyörän kyydissä koska oli morsian.Alun pitäen tämä hukkalauma oli siis varsin suvaitsevaa hässipä ketä tahansa,vaikka samaa sukupuolta olevaa ja nyt ovat sellaisen mahtimiehen "lähettejä"että luulisi hänenkin tietävän että siinä on homo miehen vaatteissa. Eli pohja noteeraus totisesti koko ohjelma ja eniten vituttaa kun Ruotsalaiset ja yleensä kaikki jotka tietävät Tom of Finland postimerkin olevan Suomesta,pitävät meitä maineessa joka oli ennen Ruotsalaisilla. Ei hyvä!

    Äänestä

  • martta on ihan legenda!ämmä laukoo suoraan päin naamaa nauraen japsi-pojulle että oot lyhyt hobitti,sit et oo käynyt salilla!en ole ennen nähnyt noin törkeetä tapausta!

    Äänestä

Hottikset meni katsellessa suu auki sarjaa ja jotenkin kiinnitin erityisesti huomiota Juha Immoseen. Onpa valloittavan avoin ja huumorintajuinen persoona. Tykästyin häneen kovasti. Ja jos me kaikki nyt mietitään niin Hottiksethan vain sanovat ääneen sen mitä me muut emme uskalla ääneen sanoa. En mäkään hakisi kumppanikseni 150 kilosta miestä mutta kehtaanko sanoa sitä ääneen, etenkään telkkarissa .... Hottikset on viihdettä parhaimmillaan!

Äänestä

luomu hyvän näköiset ei edes tommosiin sarjoihin mene. paitsi täytteillä korjatut kanat pyörivät oman navan ymparillä tiseään täynnä.

Äänestä

Tästä me sitten vielä maksetaan mediaveroa.

Äänestä

Miten sillä läski- Jonnalla on pokkaa esittää hottista?!

Kaksoisleuka vaan hölskyy kun se laukoo typeriä kommenttejaan, ja koko ruho näyttää siltä että ruoka-aikaan on oltu kotona. Ja alkoon sillä on varmaan ihan kanta-asiakaskorttikin..

Niin ja mainitaan vielä että se sivukalju on aivan jäätävän ruma! Eikä ne riippuvat silikoniutareetkaan pointseja yhtään nosta...

Että vahvalla pohjalla on tuonkin tyrkyn miesjahti...

Äänestä
  • Koko karmeuden kruunaa kädet, jotka on niinku vanhalla merimiehellä. Täyteen tuherrettu rumia tatuointeja..

    Äänestä

Vahingossa näin yhden osan. On todellakin hyvää viihdettä. Osallistujat ovat niin sokeita omalle itseriittoisuudelleen, että sanat eivät riitä sitä kuvaamaan! Käsittämätöntä, miten ihminen voi pitää itseään yli-ihmisenä. Ja sitten kun kaksi yli-ihmistä tapaavat, niin näistäkään tämä täydellinen nainen ei ole täydelliselle miehelle riittävän hyvä. Se hyvä puoli asiassahan on, että hottisten määrä maailmassa ei nouse liian suureksi, kun valikoivuus estää lisääntymisen.

Mutta tuottaja on joka tapauksessa piilottanut ohjelmaformaattiin vuoden parhaan vitsin. Eli hottisten äärimmäisen kriittisyyden takana piilevän täydellisen sokeuden. Miten itseään täydellisenä yli-ihmisenä oleva kestäisi vaikkapa sen, että vammautuisi, ja menettäisi siinä sekä ulkonäkönsä, liikuntakykynsä että osan kognitiivisista toiminnoistaan? Olisi kiva, kun ohjelmassa olisi sellainen kohta. Sehän olisi hottikselle pahin mahdollinen kolaus.

Sitä paitsi oikeasti: joku yli-ihminen hakee taivaallisen täydellistä partneria tuloksetta baareista. Hankkii siinä sivussa viinapöhön ja alkoholismin. Kuinka hottis alkoholistinainen on?

Äänestä

paska ohjelmia! aivan kuten homo antti holman shöw

Äänestä

koska toi pentu kuka on laivalla oppii petaamaan sänkynsä, liekkö poju ees armeijaa käynyt.

Äänestä

Floppien floppi. Hottikset? Turhaakin turhemmat julkkikset. Tuulitunnelikin parempi.

Äänestä

Tämä sarja on taas sellainen, että tämä saa valitettavasti niin monen nuoren mielen sekaisin. Älkää koskaan luulko, että tuollaisia ihmisiä teidän pitäisi olla. Älkää ottako heistä mallia. Olette juuri sellaisina kuin olette, kauniita ja ihania nuoria. Tämä sarja antaa ihan väärän viestin nyky nuorille.

Äänestä

Anteeksi että kirjoitan liikaa Ismosta ja Tonista
olisi pitänyt päättä monta lausetat aiemmin

Äänestä

Hot on sellainen joss aon tulta?
"Liekin sisälläsi nään" kirjoitti Toni

kauniit sanat

Äänestä

Kävin katsomassa Hottiksia
He olivat kaikki samannäköisiä Heidät on varmaan vauvasta saakka akasvatettu olemaan hottiksia.

Äänestä

Kuka tuollaista paskaa viitsii katsoa ?

Äänestä

Miten ihmeessä tällänen juttu on päässy Suomi24:än etusivulle? o.O

Äänestä

Kaikki ovat täysin järkyttäviä PELLEJÄ. Mä haluun sitä ja sun tätä, ei saa olla sitä ja tätä. Nää ovat kuin pikkukakaroita hiekkalaatikolla.

Just nyky kasvatus tekee ihmisistä aivan narsisteja jotka vain tuijottavat omaan napaansa. Jos haluatte tietää minkälainen oikea narsisti on niin katsokaa juuri tätä sarjaa. Itsekeskeisyys paistaa kuin aurinko ja juuri sinne omaan aukkoonsa.

Entäs jos tulee onnettomuuksia tai muita mielenterveysongelmia kumppanille niin varmasti se jätetään kuin nalli kalliolle ja ei kun uutta "täydellisyyttä" hakuun. Niin kauan kun itse on niin vitun täydellinen tai edes kuvitelma siitä niin voi vaatia ihan mitä vain.

Minä toivon että nämä hottikset pysyisivät yksin koko lopun elämänsä eikä turhaan hakisi väkisin jotain täydellisyyden kuvitelmaa rinnalleen sillä sellaista ei ikinä löydy.

Miksi näitä tyhmiä idiootteja löytyy jotka suostuvat edes tapaamaan näitä ja kuvittelemaan että täyttäisivät heidän utopistiset toiveensa? Sääliksi käy niitä joidenka virheet pienimpiäkin yksityiskohtia myöten nämä narsistit ruotivat tässä ohjelmassa.

Äänestä

Nyt tarvitsisin että joku tarjoaisi ruokaa
Täällä on Saint maria Salome,

kuningatar, Konstantinus Suuren Keisarinna ( yhdenvuoden ennek
hylkäsi Faustan takia
joak elää jollain 600 e minkä valtio antaa
Olen käyttänyt sen jo vuosia ehkä n vajaassa viikossa
( vain ruokaan jota syön lohdukseni
Eikä kertaakana ravintolassa yleensä

minau olis p itänyt ensin auttaa tätä sielua joka kehittynyt
herkkyyd niin ja se on minun kristinusko unohdin jo

Kuningattaret ovat yleensäkin olleet
joilal on pitkällinenhistoria
( kuten helminauha kaulassaaan muotokuvissa

joak helmi yhtä täydellistä elämää kuvastaen

Minul oli helmet hiuksissa Louisena Louis XIV n,


väsyin kun olin hylätty
he vaan jätti!pahojen henkien kidutettavaksi
Ismo kirjoitti Varjot seinäll ottivat


Ovatko he joskus se ylväs aatelinenmikä sek murto osan vilahtaa
Värityskirja mus videolla muutenhan o0n siinä lörpsähtäneen näköinen
ja alka asdi9stinen hymy väikkyä

onko hyvä ett kun ovat sdisteja esiintyy Jannikaa esitellen hyvänä ihmisenä?
Hän ei auttanut vaikak miten rukoilin

Hän ei ymmärär mitään? kun on vaanse pippelitaso?

"Ei mun sydän ole musta.. "
lauloi Toni
Ismo lauloi
"Sanoit sä' mitä vaan mä sen kyllämustamaalaan"

Jeesus Onko Jeesuksella idea? Mitenh Jumala voitat heti? että on rakkaus
ja oikeus Kaikkivoipa, kaikkivaltias Jumala
en odottele Olen kyl vammautunut aivan kuoliaaksi henkisesti

Näin näkynä Tonin aamulla
hän koetti olla "samanlainen"
Meidän pitää ensin kohteliaasti kohdata,
En teidä hänestä mitään En siedä että tuttavallinen

Mutat blondi taita aolla toivoton
Blondi vitsien mukainen
Juuri koin eräässä
Eräs blondi sanoi minulel vihaisesti että ei saa huutaa

kun ilmaisin tunnetta keskustellessa erään intialisen hengellisen kanssa.
sanoin sille miehelle, että olen valaistunut
olen St Salome ollut Sanoin hän on ylimielinen

Hän luuli vana olevansa tai voivansa olla ylimielinen siksi että jossain Ashramissa
oleskellut He ovat niin epäasiallisia
vAADIN TtODELLA KUNNIOITUSTA VALAISTUNEELLE
Ja St Salomelle, Pyhälle
ja lienkö ollut Bathsheba
Kuningas Davidin

Suua on minun nimi

tuo tyttö alkoi huutaa minulel ja huusi 15 minuuttia ( liioittelematta )
rääkyi ja raivosi 15 minuuttia siitä että olin "huutanut" yhden lauseen

sellainen on blondi ( en oikeasti valehtele enkä liioittele.
Hä'nel ei oikeijn ollut logiikkaa
( blondin logiikkaa on en tahdo Toninkanss ayrittää

hän tekee aina sen mikä vahingoittaa
ei ole tarpeeksi alhaista hänelle

ei ole kiva tavata murhaajaansa ja kiduttajaansa

odotan vain että hänet rangaistaan ja muokataan uusiksi
Mikä varmaan vuosisatoja

silti uskon että alkukristityt myös Zepedee ovat ylhäisimpiä ihmisistä

heidät on vainottu Tehty idiooteiksi ja viallisiksi

se tyttö juuri oli Tonin nami
Entinen vaimo tuhannen vuoden takaa
Just se zombi Se on niin henkisesti vaurioittavaa

välittäkö joku minun sielusta?
ett jaksai9sin yhä hengellistä elämää

yskiminen esim johtui siitä että ei ollut suojelijaa, seuraa,
Silti näin Tonia mielessäni, lähentelemässä
Hän jättänyt 6 vuotta raiskattavaksi
Tuhonnut meiltä että olisimem olleet hengellisinä ihmisiä jotak voineet
niitä ihailijoita kun paljon oli

ja vaikaklöysin muotokuvan missä olemme Alexander ja Kuningatar Margaret
800 vuotta vanhan,
ja hän se on kuten lauloikin "Taikapallon Ruhtinas"
se pallo valtikka näkyy muotokuvassa

hän alkoi viedä julki Jannikaa nuorta siveetöntä kireätrikoista
tyttöä
löysin että olimme St Salome ja Zepedee, mutta hän tahtoo menestyä
kristiuskon kekesintöjen sähköt autot radiot tv t

ja koska oli Kuningas jne siksi on rock tähti
Hän niink nousi luokalta toiselle
Hänen mielestä minua ei tarvinnut auttaa

ei tavata edes

Äänestä

Niin, o9nko Mike Monroekin siellä??
Pellen nenän kanssa näkyi pankkiautomaatissa

Miten hän voi?? niin alhaisessa kuin se laulu ohjelma esiintyä
Voisiko Mike kutsua luokseen????
[email protected]

tajuatko kun vauva itkee ei voi odottaa minuuttia
( täällä kasvaa psykopaatteja )
(kuten Ismo ja Toni

( oikeasti, Mike, reagoin terveesti
ja reaktioni oli jo pari päivää sitten lyödä sinua naamalle
koska et tajua olla nopeampi

Tahdonminä mennä! Miken luo vieraaksi
( paitsi että Mikekin on blondi...?

No kuka auttaa!! Jussi Selo!!!
Vastausta eikuulunut

miksi te annatte tapapa kaiken sielunelämän
Luuletko että saat silel NeferNeferNeferiklle
jotain siten??

se4 on niin epäoikeudenmukaista
Teidän on paakkko
huolehjtia St Salomesta
pakko huolehtia siitä josta vuosituhannet olette huolehtineet
ja jättää se hemaisevakehoinen toiseksi

hän elää minun Kristinuskossa
Miksi olen antanut hänen s7yödä?
Käydä koulua
esiintyä niisäs videoissa

Olen varmasti hanta henkisesto paljon kypsempi jos minua ei hylätä
torjuta kuten systemaattisesti tehty 10-20 vuotta

tajuatteko siuiin kuole esielu
ja se ansaitsee pahaa se narttu nauttiessaan siitä

Äänestä

he on vielä tyytyväisiä ne alhaiset naiset

Äänestä

Mistä näitä ääliöitä oikein sikiää?? Huomaa että wannabe julkkiksia halutaan kovasti olla mutta kun tuo älykkyys ja ulkonäkö ei oikein riitä. Etelä-suomalaisia pissis/botox- painajaisia, mitä jos vaan menisivät oikeisiin töihin.

Äänestä

Huano. tosi huonoo viihteeksi.
Kysykää mentulalta vaikka.

Äänestä

S.....a mistä noita sonta ohjelmia oikein keksitään,sairas se on tämä maailma, on ollut ja yhä vain pahenee,kaiholla pitää muistella aikaa kun televisio oli vasta tulollaan,mutta kun katsoo vain urheilua ja dokumentteja Luontosarjoja,niin joskus viitsii sen jopa avata nykyäänkin ,ennen sentään oli jopa ohjelmia joita viitsi katsella,nykyisin se katselee paljolti tummin silmin oh:n nurkasta ja tulee mieleen usein heittää se kokonaan pois,mutta kun on pakkomaksu siihenkin keksitty,vaikkei paljon katsokkaan,niin siinäpähän pölyttyköön ruutu rauhassa

Äänestä

HÖLMIKSET. :)

Äänestä

Näyttää siltä että ne kaikki pojat on homoja ja tytöt lesboja. Ihmiset jotka eivät löydä kumppania koska etsivät sitä väärästä sukupuolesta. Yksikin homo jalkahoidossa. Voi vittu mikä aasi. Homot ovat usein turhmaisia ihmisiä, kuten sarjassa kaikki näyttää olevan. Tosimiehet ja naiset puuttuu kyseisestä ohjelmasta.

Äänestä

Vuoden paras sketsiohjelma, valitse vuoden sketsihahmo, tämä päihittää putouksen mennen tullen! Aivan mahtavia hahmoja ovat keksineet, varsinkin se homo-juha jonka homoparodia on parempi kuin hirviniemenakulla koskaan. Ohjelmaa vain markkinoidaan väärässä kategoriassa sillä tämä kuuluu ehdottomasti komedia ja huumori ohjelmiin. Sillä vitsihän tämä on, onhan?

Äänestä
  • Mä ainakin mietin ekan kerran ku näin sen Juhan, et mikä se on?? ihminen, nainen, mies, teini. mikä se on??

    Äänestä

katoin eilen ensimmäisen kerran kyseistä sarjaa. Siis Dani vi#!u se on ärsyttävä Peppiina, Piina, Peppuun peppuun...sit se haistelee niit fuckin sormia ekse pese iitteensä sexsin jälkeen??? mä en menis senkaa treffeille vaik mulle maksettais. sit se sen ilme ku se vetää sitä päätä jotenki taaksepäin kaksoisleuka paistaa. oli ensimmäinen ja viimenen kerta kun katson.

Äänestä
  • Dani joku asbergeri tai vastaava.
    Hämmentävä tapaus.

    Äänestä

Jossain vaiheessa 7 päivää lehdessä on otsikko Dani: julkisuus pilas elämäni...
se jätkä jää ikisinkuks. Se vaa pelleilee naistenkaa. Mä ainakin sanoinsin mun tyttärelle et tommosta limanuljaskaa et kotiin tuo!!

Äänestä

Mistä näitä ääliöitä löytyy ????? Se pinkkipää on just kuin miss piggy, plösöperä..tuleva verenmyrkytystapaus niitten tatskojensa kans..Ja se homppeli - voi v-ittu mikä aku ankka törröturpansa kans! Sitte se anni - rasittava lässsyttäjä.. joka helevetin ohjelmaan tyrkkäämässä itteään..suksikoon h-elevettiin jo telkkarista! Kaikkeen paskaan sitä rahaa laitetaan!!!!!

Äänestä

Ei juma. Toi Rosanna Kulju kehtaa arvostella yliopistossa opiskelevaa, ettei tiedä mitä elämältään haluaan. Onks tää muija ite käynyt muuta kuin peruskoulun?

Äänestä

Hottikset täyttä sontaa, niin itsekehusia ja yksinkertasia suorastaan.. pintaa, pintaa vaan. Tyyli on tämä : " tissit ei sopivat, mahassa löysää, ei ole tarpeeksi kaunis."
Mitä nuoret ja lapset oppivat tästä. Vanhempi ihminen ehkä osaa laittaa ohjelman
alimpaan kastiin mutta nuoret ja lapset luulevat ulkonäön olevan avaimen onneen.
Onko ohjelman tekijöillä aivoja, kuka kaipaa tämmöstä lässytystä ja ihmisen ulkonäön arvostelua. Verenpaine nousee..

Äänestä

Voi v.ttu mitä p.skaa!mistä noita idiootteja sikiää???? Se ykskin sekasikiö jolla turpa kuin aku ankalla.. mikä se on mies vai nainen
???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vcbbdmdmdmdmddm kirjoitti:

parasta mitä tullut tv stä aikoihin..ihkuu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu