Miten se, että esim. kaupoissa kassoilla työskenteleviltä viedään mahdollisista ylitöistä 50 % ja sunnuntaikorvauksista 25% prosenttiyksikköä pois parantaa Suomen kilpailukykyä?
Kysehän on palkkojen alennuksesta niitten kohdalla, jotka joutuvat ihan osana normaalia vuorotyötä sunnuntaisin työskentelemään (kauppojen myyjät, palokunnan palomiehet, sairaaloitten hoitohenkiläkunta jne.), jos sunnuntaina tehtävästä työstä peruspalkan päälle maksettavia korvauksia vähennetään 100 %:n sunnuntaityön korvauksesta 75 %:iin.
Miten se, että jonkin kassamyyjän todella pieniä palkkoja vielä entisestään alennetaan leikkaamalla sunnuntaityön korvauksia, parantaa muka Suomen kilpailukykyä?
Paraneeko se Suomen kilpailukyky myös siitä, jos sairaaloissa ja muissa hoitolaitoksissa työskentelevien sunnuntaikorvauksia leikataan?
Kysehän on palkkojen alennuksesta niitten kohdalla, jotka joutuvat ihan osana normaalia vuorotyötä sunnuntaisin työskentelemään (kauppojen myyjät, palokunnan palomiehet, sairaaloitten hoitohenkiläkunta jne.), jos sunnuntaina tehtävästä työstä peruspalkan päälle maksettavia korvauksia vähennetään 100 %:n sunnuntaityön korvauksesta 75 %:iin.
Miten se, että jonkin kassamyyjän todella pieniä palkkoja vielä entisestään alennetaan leikkaamalla sunnuntaityön korvauksia, parantaa muka Suomen kilpailukykyä?
Paraneeko se Suomen kilpailukyky myös siitä, jos sairaaloissa ja muissa hoitolaitoksissa työskentelevien sunnuntaikorvauksia leikataan?
Vastaukset 75
Vanhimmat
Kun kuluttajilta viedään rahat, tavarat on vietävä kaupoista väkisin.
Ainahan eliitti on kurittanut vähäosaisia isolla kädellä.
niin, tyhmempi voisi kuvitella että jos yritettäis sopia venäjän kanssa asiat, kilpailukyky paranisi enemmän kuin pienipalkkaisia naisia lyömällä..
Kaupat vois olla sunnuntaisin kiinni. Ihan turhaan muutenkin pidennetty aukioloaikoja.
Meillä lähin kauppa on Siwa. Se on auki ma-la klo 7-23 ja sunnuntaisin klo 9-23! Ihmiset ei saa enää haettua sapuskoitaan ja wc-papereitaan kuin lähes puolenyön aikaan!
Hyvä että myönsit, että et ymmärrä. Tässä rautalangasta. Kun SAK kieltäytyi neuvotteluista, joihin kaikki muut osapuolet olisivat olleet valmiita, neuvottelut kaatuivat. Tämä tarkoitti sitä, että hallituksen piti yksin etsiä keinot kilpailukyvyn parantamiseen. Tästä syystä hallitus ei voinut lakien puitteissa kohdistaa toimenpiteitä tarkasti eri aloille, vaan niiden pitää koskea kaikkia aloja. Toisin sanoen jos hallitus haluaa alentaa vientiyritysten työntekijöiden ylityökorvauksia, niin ne samat säännöt tulevat voimaan myös kaupan alalla, hoitoalalla, poliiseilla, palomiehillä jne. Toinen juttu on se, että myös julkisen sektorin kustannuksia on alennettava, joten lienee ihan hyvä että esim. hoitoalalla kustannukset laskevat. Mutta tämä on vaan minun mielipide.
"Tästä syystä hallitus ei voinut lakien puitteissa kohdistaa toimenpiteitä tarkasti eri aloille, vaan niiden pitää koskea kaikkia aloja."
Miksi valehtelet?
Maanviljelijöitähän hallitus ei nyt leikannut yhtään mitääb.
Ja yritysten osingotkin saivat nyt olla täysin rauhassa.
Maatalous ei kuulu muiden alojen kanssa samaan sarjaan. Oma mielipiteeni on, että maatalousyrittäjien kannalta olisi parasta jos tuki kohdistettaisiin alkutuottajien sijaan jalostussektorille tai vaikka kaupalle. No tämä ei tietysti liity alkuperäiseen asiaan, mutta tyhmäksi tekeytyvälle kommentoijalle vastauksena. Kuinka yritykset saisivat rahoituksen toimintaan jos rahoittajat eivät saisi sijoitustaan takaisin ja sille tuottoa?
Kyllähän maatalous liittyy vientiin. Ihan juuri samoin kuin kaupan kassakin. Älä sinä loinen yritä valehdella.
Maataloustuotteita myydään/ viedään Suomesta.
Mutta miten Siwan kassaneidin palkan pienennys vaikuttaa Suomen kilpailukykyyn/ vientiin?
SAK:lta....
Niin samaa mieltä!
Ja kysyisin tai oikeammin vaatisin vastaamaan, mitä hyötyä näille pienipalkkaisille ja alistetuille työmuurahaisille on siitä, että suuret ammattiliitot kehtaavat pysäyttää työt muka heidän vuokseen mielenosoituksena yhdeksi päiväksi, joka maksaa yhteiskunnalle 400 miljoonaa! Heidän palkoissaan ei päivän palkan menetys tunnu, mutta jos liittoon kuuluvat pienipalkkaiset osapäivätyötä tekevät naiset käsketään marssimaan ulos työmailtaan, niin heidän kukkarossaan palkaton päivä tuntuu.
Ay-liike tyri kaksi kertaa yhteiskuntasopimuksen ja kuvitteli,. että elämä jatkuu sen jälkeen samoin kuin ennenkin.
Antakoot nyt oman esityksen kiireesti!" Ei ole aikaa, kun pitää suunnitella työnseisauksia!
Tuossa hylätyssä yk-sopimuksessahan olisi ollut ihan samat asiat esikllä kuin nyt tässä pakkolainsäädännössä.
Niinpä! Osallistumalla järkeviin säästötalkoisiin olisivat ne pienipalkkaiset osapäivätyöntekijät selvinneet vähemmällä, mutta heidän vuokseen ei ay-pomot vaivautuneet. Nyt pysäyttävät satamat.
Eivät ottaneet sitä riskiä, että he olisivat joutuneet selittelemään elämänlaadun heikkenemistä. Nyt on helppo syyttää pelkästään hallitusta.
Ay-liike on nyt pakkoraossa.
Myöntymällä suoraan hallituksen leikkauspäätöksiin ay-liikkeen taru olisi saman tien loppu.Ja sen uskottavuus täysin nolla.
kysyt että paraneeko suomen kilpailukyky sillä että palkkoja lasketaan. TOTTAKAI SE PARANEE!
Vaihotehtona olisivat yrityksille suuret veronalennukset pudottaa työnatajien työntekijöistä maksamat kulut nollaan. Olisiko se parempi tie?
No, ei se aivan noin mene. Ei palkkojen alentamisesta seuraa mikään viennin vetäminen, ei ainakaan lisääntyminen palkanalennusprosentilla. Viennin tyrehtyminen ei johdu kilpailukyvyn puutteesta vaan kysynnän hiipumisesta. Kysyntä Euroopassa lähtee liikkeelle, kun rahaa on käytettävissä kulutukseen ja hankintoihin. Kysynnän liikkeelle lähtö aiheuttaa myös investointitarpeen tuotantolaitoksiin. Laskusuhdanteen aikana ei saa missään tapauksessa kerätä rahaa pois kulutuksesta. Osingoissa raha on ehdottomasti väärässä paikassa. Sillä sinne ne palkan alennukset joutuvat.
Ei työllisyys parane siksi, että palkkoja alennetaan vaan kotimaan kysyntä alenee suoraan palkanalennuksen seurauksena ja välillisesti koko Euroopan kysyntä vähenee. Siis palkanalennus vähentää kysyntää ja työllisyyttä. Palkan alennuksesta seuraa vain työttömyyttä eikä päinvastoin.
tuotteet ja lisä valtiovelanotto varmasti auttavat?
Ihan vaan näin pienen pinenä vinkkinä sinulle: SUOMI EI PYSTY LUOMAAN KYSYNTÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Sitäpaitsi miten on mahdollista, ettei muka maailmalla kysyntää olisi, jos KERRAN MUIDEN MAIDEN TALOUS ON JO NOUSUSSA? Voi v'ttu mitä idioottimaisuuksia sinäkin viljelet.
Joten paras vaihtoehto on pitää teollisuus yllä kuluista karsimalla ja odottaa parempia aikoja.
Toinen vaihtoehto olisi ottaa reilusti lisää velkaa ja pumpata sitä kotimarkkinoille. Se vaan ampuu itseään jalkaan, koska kotimarkkinat tulevat riippuvaiseksi tästä elvytysrahasta ja siitä tulee sitten valtiolle pysyvä menoerä.
Joten edelleen, palkan leikkaus on PAREMPI kuin ottaa jatkuvasti lisää VELKAA elvytykseen.
Fakta on että jos emme olisi LIIAN KALLIITA niin meidänkin taloutemme olisi jo nousussa, kuten KOKO MUUN EUROOPAN! Ne INVESTOINNIT ovat jo lähteneet euroopassa liikkeelle, mutta suomen ne kiertävät kaukaa, KOSKA OLEMME LIIAN KALLIITA!!!!!!!!!!!!!!
Mistä rautalangasta tämä pitään näillä vihervasureille vääntää että te sen ymmärrätte?
energiaasi. Ei vihervasurille voi järkipuhetta puhua. Niiden idelogia kieltää yritysten voitot ja kaikki muut tavat yrittää, kuin ne, joissa yrittäjä ottaa kaikki riskit maksaa kaikki yhteiskunnan kulut ja päivän päätteeksi saa ehkä juuri ja juuri saman verran käteen kuin mitä työntekijänä saisi.
Se on vihervasurien palkka yrittämisestä. He ovat sitä mieltä, että yrittäjän pitäisi olla ylpeä siitä että hän on yhteiskunnan tukipilari ja sitten hymyillen luovuttaa kaikki voittonsa vähäosoisille...
Keskustele nyt sitten järkevästi taloudesta tälläisten kanssa.
Ei ns. hintakilpailukyky ole nyt mikään Suomen suurin ongelma eikä todellisia ongelmia ratkaista yhtään mitenkään jotain työvoimakustannuksia härskisti leikkaamalla.
Nykyisen Suomen hallituksen viime tiistaina esittämät esityksethän tarkoittavat nyt lähes kolmen miljardin euron suoraa tulonsiirtoa palkansaajilta työnantajille.
Se on todennäköisesti enemmän kuin EK villeimmissä unelmissaankaan uskalsi kuvitella ja toivoa. Jos tämä siirtyisi sellaisenaan vientituotteiden alempiin hintoihin mikä on nyt todella rohkea olettamus, ei se välttämättä lisää vientituotteittemme kysyntää juuri lainkaan yhtään missään.
Ja vaikkapa esim. ns. julkisen sektorin työntekijöiden etujen ja palkkojen leikkaaminen yhdessä palkkaleikkausten kanssa sen sijaan vain nyt vähentää kotimaista kysyntää ja pahentaa näin sitten taantumaa.
Karu totuushan nyt on se, että suomalainen vienti ei vedä sen takia, koska emme osaa tehdä emmekä myydä sellaisia tuotteita, joilla olisi maailmalla edes jonkinlaista kysyntää.
Joten nyt mikään nykyisen Suomen hallituksen viikolla esittämistä toimista ei liioin tuota tähän kertomaani faktaan minkäänlaista parannusta, vaan täysin päinvastoin pahentaa tilannetta koulutukseen ja tutkimukseen suunnattujen täysin järjettömien leikkausten kautta.
Miksi nyt hallitus ei leikannut yritysten osinkoja taaskaan yhtään mitenkään?
voisit edes olla niin reilu että jos noin pitkiä pätkiä siteeraat niin voisit edes laittaa kenen suulla puhut. Hei vaan Tuomiojan Eki!
Eki hei! Sinä tiedät ihan yhtä hyvin kuin minäkin, ettei hallituksella ole MITÄÄN keinoa puuttua ongelmaan jonka sinäkin toit esille. Hallitus ei pysty saamaan aikaan suomalaisille yrityksille parempia tuotteita. Eikä se myöskään pysty luomaan uusia kansainvälisesti menestyviä yrityksiä.
Sinä tiedät tämän yhtähyvin kuin minäkin, joten Eki hei! on raukkamaista mediahuorrata asioilla, joille ei hallitus voi mitään.
Ainoa mihin hallitus pystyy on auttaa välillisesti, esim. alentamalla tuotantokustannuksia ja elentamalla työnataja maksuja yms. Välillistä apua.
Kiva jos ensi kerralla muistaisit mainita sen propagandahaastattelussa...
Ei muuta, Hei EKI!
pitäisi leikata?
"Miksi niitä pitäisi leikata?"
Sen takia koska rahaa pärssiyhtiöillä on olemassa todella paljon
Tässä nyt pieni lainaus Kauppalehdestä osingonjaon osalta Suomessa keväältä 2015.
"Pörssiyhtiöt jakoivat osinkoja Suomessa 10.5 mrd euroa. Se on merkittävä osa 50 suurimman pörssiyrityksen yhteenlasketusta 18 mrd osingonjaosta.
Yksityisellä sektorilla työskenlee noin 1.9 miljoonaa työntekijää. Jokainen työntekijä tuottaa keskimäärin noin 5 500 euroa osinkoja omistajille. Jos laskettaisiin vain ko. pörssiyhtiöiden työntekijöiden osuus, se olisi varmasti huomattavasti korkeampi. Arvio ensi kevään osingonjaosta on vielä tätäkin suotuisampi. Mikäli hallituksen palkkaleikkaukset onnistuvat, osingonjako kohoaa huippulukemiin."
Minä nyt sitten vastasin sinun esittämääsi kysymykseen täysin asiallisesti ja selkeästi.
Kerrohan nyt sitten että koska sinä pystyt samaan?
asiallisesti.
Mikä houkuttaa sijoittajia sijoittamaan yrityksiin?
Niin? Sano vaan...
Aivan! Osinkotulot!
Jos et ole ymmärtänyt, miten yritysmaailma toimiin niin sen toiminnan edellytys on että sijoituksen pitää tuottaa.
Jos leikkaat osinkoja, niin leikkaat samalla yritysten tuottoja. Tuottoja leikkaamalla vähennät sijoittajien halukkuutta sijoittaa yrityksiin. Eli rahapakoon yrityksistä.
Tämä ei olisi ongelma, JOS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! meillä olisi käynnissä oleva NOUSUSUHDANNE! Mutta jos näin pitkässä laskusuhdanteessa leikataan yritysten voittoja, niin aiheuttaa se yritysten osakkeiden arvon laskua, sitäkautta koko maan talouden lasku vain syvenee.
Noususuhdanteessa voidaan taloudellisesti TURVALLISESTI leikata omaisuustuloja, eikä se aiheuta talouden edelleen huononemista, koska tulevat kasvuodotukset kompensoivat menetyksen. Mutta jos LASKUSUHDANTEESSA leikataan yrityksiltä ne vain lopettavat tai vähentävät toimintojaan tai siirtyvät paremman VOITON maihin.
Etkö pidä tästä? Ei sillä ole mitään väliä!
Suomi on osa globaalia markkinataloutta ja näillä säännöillä markkinatalous toimii.
Jos se on sinusta kestämätöntä, niin ainoa ratkaisu on siirtyä takaisin SULJETTUUN markkinaan eli erota eu:sta.
Sipilän johtama halllitushan on nyt juuri Sipilän suulla eri medioissa kirkunut todella kovaan ääneen että kaikkien suomalaisten pitää nyt osallistua meneillään oleviin Suomen lamatalkoisiin.
Eikö Sipilä ja Suomen hallitus nyt sitten lainkaan tarkoittanutkaan sitä mitä sanoi?
Riittääkö Sipilän johtamalle hallitukselle nyt vain se että pelkästään vain vähäosaisilta työttömiltä ja eläkeläisiltä ja myös nyt suomalaislita palkansaajilta leikataan ansaittuja tuloja valtion tarvitsema määrä?
ei suostunut yhteiskuntasopimukseen niin hallituksen piti toimia näin tai sitten pitää jälleen kiristää veroja.
Kiristä siis veroja maassa, jossa on jo maailman toiseksi korkein veroprosentti ja huonoimpia talousennusteita. Varmaan arvaat kuinka hyvin se toimii.
Kaikki kyllä tulevat osallistumaan, toisten osa on vain kovempi kuin toisten.
Mitään muuta mahdollisuutta ei ole.
Jos haluat parantaa yhden väestöryhmän etua, niin huononnat automaattisesti toisten etuja. Tasa-arvoon tässä ei pääse ja vain idiootti tai vasuri propagandan levittäjä edes väittää niin.
Loppuloksena saadaan kuitenkin maan talous nousuun, jolloin kaikki hyötyvät. Siihen asti osa kärsii.
oletkohan ihan täyspäinen, ettäkö halitus olisi kiristänyt yritysten verotusta kilpailukyvyn parantamiseksi? mistähän teitä penttejä oikein tulee? Nimenomaan hallituksen olisi pitänyt keventää verotusta tuotantopanosten osalta mitkä juuri aiheuttavat kilpailukyvyn ongelman. Hallituksen pitäisi siis korjata valtiovallan aiheuttamat ongelmat eikä lähteä alentamaan duunarien palkkoja jotka muutenkin ovat alemmat sivukuuluineen kuin keskeisissä kilpailijamaissa.
Parempaan tulokseen olisi esim päästy poistamalla yrityksiltä käyttövoimaverot ja energiaverot kokonaan, johan olisi talous piristynyt, varat olisi voitu kerätä valtionhallintoa ja virkakoneistoa rajusti supistamalla. Maataloushan on itseasiassa aiheuttanut meille valtavan velan kautta vuosikymmenten, mutta siihen ei nyt ole mahdollista puuttua (kepuhallitus), sensijaan sinne vaan lisätään satoja miljoonia taas "bionimikkeen" avulla.
Hallituksen olisi pysyttävä lestissään ja jätettävä palkka-asiat niille joille se kuuluu.
vasta SOTE-uudistuksen yhteydessä. Ja se on tulossa vasta loppuhallituskaudesta. Siitä saatavilla säästöillä voidaan kustantaa tulevat MILJARDIN euron veronkevennykset.
Sitä ennen, KAIKKI veronalennukset tulee kustantaa velalla.
palkkoja alentamalla hallitus lyö 2 kärpästä yhdellä iskulla. Pienentää julkisen sektorin menoja ja parantaa teollisuuden kilpailukykyä.
En missään vaiheessa sanonut että hallitus olisi nostanut yritysveroa. Tapetillahan oli ALV:n nosto, joka on käytännössä sama kuin palkkojen lasku, mutta huonompi koska myös teollisuus kärsii. Myös polttoaineveron nousu oli tapetilla, jolla olisi ollut käytännössä sama vaikutus kuin alvin nousulla.
Ja hallitus on tehnyt periaatepäätöksen ettei se nosta veroja.
ps. energiaveron lasku auttaisi vain raskasta teollisuutta, jolla tällä hetkellä mene varsin kohtalaisesti, mutta muut alat eivät juuri hyötyisi.
"Tapetillahan oli ALV:n nosto, joka on käytännössä sama kuin palkkojen lasku, mutta huonompi koska myös teollisuus kärsii."
Hallitus joutuu nyt kumminkin nostamaan ihan väkisin vielä tuota ALV veroa Suomessa.Kun mikään muu ratkaisu ei ole enää mitenkään mahdollista.
Etkös raukka tiedä ettei Suomi vie kulutustavaraa, vaan investointitavaraa sekä raaka-aineita. Siksi Suomen talous elpyy muita maita myöhemmin, viiveellä.
varsinkin, jos tuleva ay-lakkosyksy äityy riittävän pahaksi.
Toivotaan kuitenkin, että ay näkee valon ennen kun hallitus joutuu toteamaan ettei veronkevennyksiä voida toteutta ja ALV:tä täytyy nostaa, koska lakkoilu on aiheuttanut valtiolle useamman sadan miljoonan euron tulon vähenemän.
Mutta, kuten sanottu pallo on tällä hetkellä 100% SAK:lla. Jos he kantaisivat yhteiskunnallista vastuuta niin he käyttäisivät lakkovimman sijaan järkeä ja laatisivat mielestään paremman ehdotuksen hallitukselle.
Jo pelkästään se ettei SAK edes harkinnut tekevänsä ehdotusta kertoo, ettei se missään vaiheessa ole aikonut suostua 5%, eikä todennäköisesti edes 2% säästöihin.
hitaasti. Ja elät harhaisessa maailmassa jos kuvittelet noin.
Energiavero on tietty pieni asia, MUTTA polttoaineveroilla ynnä muilla valtio kerää 8 miljardia euroa vuodessa. Polttoaineveron osuus on vajaat kolme miljardia, josta karkeasti yritysten osuus voisi olla neljännes, se pelkästään jo tekisi 700 miljoonaa, muusta puhumattakaan.
Kai tiedät että Suomen kilpalukyvyn yksi ongelma on kaukainen sijainti ja logistiikkakustannukset, tavara kulkee pyörillä (satamiin myös)
Esimerkki: täysperävaunuyhdistelmä kuormattuna syö dieseliä keskimäärin 40 litraa satasella, dieselissä on veroa 0,8 ?euroa litra (tarkkaan en tiedä), mutta valtio kerää 30 euroa jokaiselle sadalle kilometrille veroa, oulusta helsinkiin siis parisataa jne..
Näillä on kuitenkin suurempi vaikutus kuin rikkidirektiivillä jota on onneksi korvattu ainakin osittain.
Nythän sipilä kikkailee muutamalla sadalla miljoonalla pienituloisten selkänahasta.
Liikenteestä valtio kerää huomattavasti enemmän veroja/veroluontoisia maksuja kuin kansalaisten palkkatuloista. Valtiovallalla on siis täysi mahdollisuus korjata kilpailukykyä korjailemalla omia mokiaan. Tämä olisi ollut huomattavasti järkevänpää jo silloin kun yhteisöveroa alensivat, mikä taas ei vaikuta kilpailukykyyn lainkaan, eikä itseasiassa investointeihinkaan, tästä todistuksena usan 35%:n yhteisövero. Jenkit ovat viisaita, ne antavat yritysten tehdä tulosta ja verottavat siitä, näin yritykset ovat kilpailukykyisiä. Suomessa päinvastoin verotetaan tuotantopanoksia (kuten logistiikkaa) ja kilpailukyky menetetään.
Se on täysin myöhäistä nyt hallituksen pyytää ay-liikkeeltä armoa.
Ay-liike on jo aktivoinut jäsnensä työtaisteluun hallitusta vastaan.
Ja hallitus ei tule selviämään tästä mitenkään muuten kuin perumalla suunnittelemansa leikkaukset.
ja kyllä nyt myös tuohon tulevaan työtaisteluun hallitusta vastaan osallistuvat SAK:n lisäksi myös STTK ja Akava.
Ei se ole kuvittelua, vaan tosiasia jonka kaikki tietävät ja sinä poikkeuksena sen vahvistat. Vasta nyt osoittaa euroopan talous elpymisen merkkejä ja Suomi elpyy viiveellä, kuten myös toisinpäin, suomi ajautui taantumaan viiveellä verrattuna muuhun eurooppaan jos muistat.
linkki unohtui, autoliiton laskelmia... kuin myös valtiovarainministeriön
https://fi.wikipedia.org/wiki/Autoilun_verotus_Suomessa
taantuman syntymiselle oli n. vuosi.
Euroopan talous on nyt jos toista tai kolmatta vuotta nousussa (riippuen kuinka suurta osaa euroopasta katsotaan) eikä suomen odoteta nousevan tästä edes seuraavan 3:n vuoden aikana. Nykyisellä vauhdilla todennäköisempää on 5-7 vuotta lisätaantumaa.
Jos suomi olisi kilpailukykyisempi niin puhuttaisiin huomattavasti lyhyemmistä ajoista. Jos jotain muuta väität niin suosittelen käyntiä psykiatrille.
Jos suo
ei ole niin tyhmä että antaisi ay:lle periksi. Se olisi osoitus että emme elä enää demokratiassa, vaan korporatiivisessa oligargiassa.
luomassa isoja muutoksia, kuten palkkojen alennusta.
Hallitus voi käyttää esim. bensaveron laskua myöhemmin, ei kaikkea tarvitse tehdä kerralla.
??? johan tuon itsekin toteat (riippuen kuinka suurta osaa euroopasta katsotaan) niimpä juuri, katsot vain Saksaa. Suomi toipuu viiveellä koska vie investointitavaraa ja raaka-aineita, ei kulutustavaraa, fakta. Et sinä tästä tosiasiasta mihinkään pääse.
isoja muutoksia? tarpeettomia muutoksia, kun suurempia ja tehokkaampia olisi tarjolla, eikä tarvitsi tehdä muuta kuin korjailla valtiovallan omia mokia. Palkkojen alennus ei onnistu, ei sitten millään, tulosopimukset ovat voimassa ensi vuoden syksyyn ja sipilän "alennukset" astuvat voimaan 2017 alusta. siis syksyllä 2016 alennukset kompensoidaan palkankorotuksilla. (tosin en usko että nykyinen hallitus on kasassa enää edes 2016 syksyllä), persuissa on jo paljon tyytymättömiä ja persuille ykkösasia on puolueen kannatusluvut.
Todellinen ongelma on julkisen sekstorin suuruus yksityiseen sektoriin nähden.
Jotenkin on taas unohdettu se ,että julkisella sektorilla on palkat nousseet hyvien aikojen aikan liian paljon ja heitä on liikaa.Julkisella puolella lomatkin ovat liian pitkiä jopa 8 viikkoa.
Niistä ei haluta tinkiä koska julkishallinnon työntekijöillä on enemmistö äänestäjistä.
Jatkuvasti nyt puhutaan muka julkisen sektorin liian suuresta koosta.
Kun samaan aikaan Suomen julkinen terveydenhuolto ei toimi kunnolla kun ei ole tarpeeksi henkilökuntaa työssä.
Suomalaisen tavallisen työntekijän kohtalo ratkaistaan nyt. Nyt ratkaistaan pystyykö työn teolla käyvä duunari jatkossakin elättämään palkallaan itsensä ja perheensä, vai pitääkö duunareiden nyt alistua täyteen saneluun ja alkaa tehdä kahta tai jopa kolmea huonosti palkattua työtä usan malliin jotta saa edes elämisen perustarpeet hankittua palkallaan itselleen ja peheelleen. Se on nyt sitten vain jokaisen oma valinta että lähteekö puolustamaan omaa etuaan vai ei.
Poistakaa perintöverokin, ellei palkanalennus toteudu! Se on vielä suurempi leikkaus kun avauksessani kertoma!
Sipilä on sadisti ja tykkää kiusata muita.
"Sipilän rikastuminen tapahtui vuonna 1996. Hän myi amerikkalaisille Solitra Oy:n, jonka pääomistaja ja toimitusjohtaja hän oli.
Sipilä tienasi matkapuhelinverkkoihin suurtaajuussuodattimia valmistaneesta yrityksestä noin 12 miljoonan euron myyntivoitot. "
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013111117701481_uu.shtml
Sipilä voisi jäädä eläkkeelle ja nauttia rahoistaan, mutta tuo kusipää leikkii pääministeriä. Ei ole kaikki intiaanit kanootissa.
Että PUOLIVUOTTA aiemmin JOKU SAATANA JULISTI,-että KUINKA SUOMI ON KILPAILUKYKYISIN MAA -KOKO MAAILMASSA !
ja AATELKAAPA SITÄ,- kun vihreät ja kommunistit oli edellisessä hallituksessa,-niin HE EIVÄT KANTANEET PIENINTÄKÄÄN HUOLTA-EI SITTEN PIENINTÄKÄÄN...huolta SUOMEN velkaantumis kierteestä,- vaan VOUHOTTIVAT IHAN TÄYSILLÄ JOTAI HOMOLIPPUA LIEHUTELLEN !!!! JA HE JULISTIVAT, ETTÄ KUINKA SUOMI ON KAIKKEIN KILPAILUKYKYISIN KANSA MAAILMASSA !!!
KUN HEISTÄ EI OLEMUUHUN ja AIKUISTEN IHMISTEN ASIOIHIN-MITÄÄN SANOMAAN !!!
SILLÄ AIKUISTEN MAAILMASSA EI OO HOMOILLAeikä ÄÄLIÖMÄISILLÄ SUVAITSEVILLA- YHTÄÄ MITÄÄ VIRKAA-EIKÄ KOSKAAN MITÄÄ EES OIKEUTTA NOUSTA HAISTAPASKAN SIANKAUKALON HÖRPPÄÄMISTÄ PAREMPAAN ASEMAAN,- KOSKA ME MUUT JOUDUMME KANTAMAAN VASTUUTA,- KUN TE SAATANAN KYVYTTÖMÄT ÄÄLIÖT- OSOITATTE, ETTÄ TEISTÄ EI KERTAKAIKKIAAN OLE YHTÄÄ MIHINKÄÄN MUUHUN,-KUIN KAIKEN HYVÄN JÄRJESTYKSEN TUHOAMISEEN !!!
KUN SITEN LUULETTE PALVELEVANNE JUMALAA , VAIKKA PALVELETTE VAIN JA AINOASTAAN OMAA PERSEREIKÄÄNNE !!!
"PAMissa ollaan huolissaan siitä, miten tulevaisuudessa nuoria saadaan houkuteltua palvelualoille, kun ehdot heikkenevät eivätkä palkat ole muutenkaan kaikkein korkeimmat. Nykyään moni nuori on palvelualan hommissa, joissa sunnuntailisät ovat tärkeitä."
http://yle.fi/ylex/uutiset/nama_hallituksen_kiristykset_kurittavat_opiskelijaa_pahiten/3-8290479
aikana huoli jonkun alan "mediaseksikkyydestä" on kyllä niitä viimeisiä huolia mitä edes kannattaa tuoda keskustelussa esiin.
No eipä hätää. Kyllä ostovoima tulee palkanalennuksilla heikkenemään, joten on täysin turhaa murehtia siitä, että kaupan alalla työvoimaakaan tarvittaisiin.
Jostain kumman syystä hallitus unohtaa mainita, että yli puolet bkt sta muodostuu maan sisäisestä myynnistä. Ei kun nyt leivotaan yritysten hyväksi palkan alennuksia. Eikö nyt riitä, että yritysten sosiaalimaksuja vähennetään 800 miljoonan euron edestä. Velkarahalla tietenkin.
Maataloustuen poistolla saataisiin heti yli 4,2 miljardin säästöt Suomelle.
Suomessahan nykyään maataloustuki on 4,2 miljardia euroa vuodessa. Todella järjetöntä. Laitetaan nyt jyväjemmarit täysin samalle viivalle kaikkien muiden yrittäjien kanssa. Sillä maataloustuen poistaminenhan olisi nyt se kaikkein kivuttomin tapa hoitaa valtion säästötavoitteet.
Tukien saajiahan on nyt vain vaivaiset reilut 50000, joten tuollaisen joukon kitinä vaimenee varmasti todella nopeasti.
valmis siihen, että jos suomi julistetaan kauppasaartoon niin väestö kuolee nälkään 2:ssa viikossa?
Oma maatalous on kansallinen turvallisuustekijä.
ruotsissa oma maatalous elää ja voi hyvin vaikkei maataloustukia olekaan. ruuan hinta on ruotsissa suomea halvempi.
suomessa maajussien perusteeton sosiaaliturva vain passivoi maajusseja!
tiedä maataloudesta mitään?
Maataousyrittäjillä on KAIKISTA suomessa olevista ihmisitä huonoimmat työehdot.
Jaa etteikö ruotsiin mene eu rahaa maatalouteen? Vilkaiseppa nyt uudelleen.
Tiedoksesi vain että maataloustukihan Suomessa on kasvanut nykyään esimerkiksi työttömyystukea suuremmaksi
Työttömille myönnettävä avustushan oli vuodelle 2014 noin 2,6 mrd euroa.Ja nyt esim. maataloustukien kokonaispotti on yli 4 mrd euroa.
Päätoimisia maanviljelijöitähän on Suomessa n. 50 000. Kun sen sijaan työttömiä suomalaisia ihmisiä on jo lähes 400 000. Näin sitten Suomessa on olemassa tämä maatalouden todella tolkuton ns."Moolokin kita", joka nielaisee 4 000 loton päävoiton verran veroeuroja ihan joka vuosi.
Huvittavaa tässä on, tai pikemminkin surkuhupaisaa, että Suomen budjettiesityksissä maanviljelijöiden lomakorvaukset ovat 300 miljoonaa euroa, mutta niiden aiheuttama byrokratia maksaa vain 16 miljoonaa euroa,Maanviljelijöitähän pitäisi nyt kumminkin aina kohdella esim. eläkeasioissa täysin yhdenvertaisesti kaikkien muiden perinteisten yrittäjien kanssa. Näin ei kuitenkaan nyt koskaan tapahdu yhtään missään
.
Maanviljelijöiden maksamat eläkemaksut ovat nyt vain puolet siitä, mitä muut yrittäjät maksavat tuloistaan tulevia eläkepäiviään varten. Tällainen etuhan on ilman muuta maataloustukea. Pikku muistutukseksi vielä että suomalaiset veronmaksajathan nyt kustantavat maanviljelijöiden eläkkeistä noin 77 %.
Itse kyllä pitäisin sitä nyt täysin järkevänä tekona, että maataloustukia leikataan todella rajusti. Kannattavat tilat kyllä säilyvät aina ilman mitään veronmaksajien tukiakin.
Italiassa saa saman palkan oli mikä päivä vain
Eihän Sunnuntaina tai illalla tuote kaupassa maksa 2 kertaa sen verran, kuin normaaliin aikaan ?
Nyt ollaan tässä tilanteessa, koska omaa Markkaa ei ole. Se olisi DEVALVOITU reippaasti jo kauan sitten ja vienti olisi ruvennut vetämään
ei ole.
Joten pitää pärjät ilman.
Se edellyttää rajuja toimia.
Ja suomalaisten kykyä sietää paskaa.
Mihinkään sopimuksiinhan tässä maassa on mahdoton päästä, kiitos SAK!
Tai sitten vain erotaan eu:sta.
"Tai sitten vain erotaan eu:sta."
Suomen eroaminen EU:sta ja varsinkin EMU:sta todellakin olisi hyvä ratkaisu.
Suomi näin sitten pystyisi itse devalvoimaan valuuttansa aina tarvittaessa.
ei se kuules ihan noin mene kuin strömssöössä, nythän on globaali taantuma, kysyntälama. Esim 90-luvulla oli eri tilanne, lama oli pelkästään Suomessa kotikutoisena, joten vienti alkoi nopeasti vetämään.
Suomen ero EU:sta auttaisi positiivisesti heti Suomen heikon talouden tilanteeseen
Varmaan ihan ylitöiden kokonaispalkasta ei sentään viedä 50% mutta ylityökorvauksista ollaan kyllä viemässä 50%, eli kaksi vähän eri asiaa kyseessä.
Mutta lakipaketti kohdentuu liian epätasaisesti kyllä, huono esitys hallitukselta. Olisin kyllä odottanut Sipilän hallitukselta jotain parempaa.
siis ihmeessä mitä?
Ylitöitähän ei nyt sitten kannata enää tulevaisuudessa tehdä lainkaan kun siitä ei enää makseta tarpeeksi hyvin.Ainakaan sunnuntaisin.
% ei mielestäsi ole riittävän hyvin?
Sullä näyttää nyt nuo prosentit olevan ihan sekaisin.:-)
itse osaa laskea?
Uusi sunnuntaipalkka on arkipäivän palkka + 75% lisänä arkipäivä palkasta.
Eikö siitä sinusta tule 175%.
Nyt sunnuntaipalkka on 200%.
Ja sinun mielestäsi ei 175% kannata käydä töissä?
Ei tavallisen arkipäivän palkka ole koskaan missään mitään 100% palkkaa
siis 0% arkena vai?
Kyllä vain.Ei arkena makseta 8 tunnin työajasta minkäänlaisia ylityöprosentteja yhtään missään.
Kyllä meidät laitetaan maksamaan Venäjän pakotteet. Kaikkihan Wall Street journalia myöten ihmettelee hallituksen toimia. 24 valtion johtajaa saa 800 000 euron optiopotit kukin. Ensi kevääksi luvataan mahtavat osingot sijoittajille palkanalennuksen ja sosiaalimaksun alennuksen ansiosta. Joten luvatun 100 000 työpaikan sijaan jotkut rikastuvat entisestään. Tätä sitten tavallinen duunari tai pikkutyönjohtajan planttu kehtaa puolustaa.
Maataloudelle on tähän tilanteeseen luvattu ylimääräinen kriisipaketti. Ei paljon valtionvelka mieltä paina tässä kohtaa. Mikähän kriisi nallella muka on meneillään.
Useita suomalaisia yrityksiä on mennyt jo konkurssiin noiden EU:n asettamien venäjäpakotteiden vuoksi.
Ja lisää suomalaisia yrityksiä tekee konkurssin noiden Venäjäpakotteiden vuoksi.
Mikään suurin ongelmahan ei nyt ole mitkään työntekijöiden palkat. Suurin ongelma on nyt päällikkötason palkkiot ja omistajien osingot ja voitot ja se, ettei niistä makseta tarpeeksi veroja yhteiskunnalle.Lisäksi yritysten siirtyminen ulkomaille ja valtionyritysten yksityistäminen.Miksi tuottavavat valtion yhtiöt on pikkuhiljaa myyty yksityisille, se on kuin kusisi housuihinsa, hetken vain lämmittää.
Pienipalkkaiset työntekijäthän nyt itse elävät noilla ansaituilla vuorotyölisillään.
Sitävastoin esimerkiksi lapsilisien poistosta suurituloisilta kukaan ei puhu mitään, ei edes työväenpuolue persut.
Sipilän hallituksen silmänkääntötemppu herättää kansalaisissa hilpeyttä. Hallitus kuvittelee, että ottamalla työntekijöiltä rahat ja edut pois nostetaan Suomen kilpailukykyä.
Tuttua kepu- ja kokoomuskosmetiikkaa, jolla peitellään sitä tosiasiaa ettei ole kykyä luoda mitään toimivaa ja uutta. Ei edes uusia työpaikkoja.
En ymmärrä s24-sensuuria. Runsaan tunnin kuluessa jo toinen ketju aitoavioliitto-aloitteesta poistettu