Aivopesuako

Kun ihminen taistelee oman maansa henkisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden takia. Kansansa puolesta sortajia vastaan. Taistelu on aina oikeutettu!
Jatkuva periksi antaminen ja myönnytykset. Tuhoavat sen pienenkin puolustuskyvyn joka jokainen voi omasta tahdostaan antaa. Ne massa hyökkäykset ja lain unohtaminen päättäjiltämme on vienyt meidät sotaan jopa 1918 malliin.
On kauhistuttavaa todeta kuinka lepsuja me olemme jopa kansana. Antaen vääryyden kukoistaa.
Rukoilen koko sydämestäni että raamatun sanan mukaan pahallekin on annettu aikansa. Ei hyväksytä islamia joka ei ole edes uskonto, se on opi, jota muuttavat mielensä mukaan.
Siskot ja veljet noustaan kohtamaan paha voitajana. Maa on meidän ja meistä on kinni, pysyykö se meillä
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

14.9.2015 20:58

Kari Suomalainen oli oikeassa niiden "pilakuviensa " ennusteeella. Ja mitä sai palkaksi Potkut H S lehdestä.

Miten päästä eroon somaleista, ei mitenkään, ellemme ota kovat toimenpiteet käyttöön. Laki on haudattu ja mamut hyppii silmille

Narikka Torille 19. 9 kello 15-> jälkeen maahan tulon vastainen mielenosoitus. Näyttääköhän YLE uutiset
Kommentoi lainaten
Ilmianna
Jaa

Äänestä

Ei ainakaan YLE näytä maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia tapahtumia. Se ei sovi heidän pyrkimyksiin köyhdyttää Suomi järjettömällä maahanmuutolla. Omaa oksaa sahaavat. Verorahoista tulee entistä ankarampi taistelu kun maahanmuutto nielee miljardeja. Siinä leikataan YLEnkin määrärahoja.

Äänestä

Päättäjiltä ei nyt ainakaan voi mitään odottaa, koska omia aivoja ei ole tarvittu aikoihin, kun kaikki ajatellaan Brysselissä. Ja sen kyllä tässä pakolaissählingissäkin huomaa. Ovelat salakuljettajat kertovat ruusuisia tarinoita kuten thai-marjanpoimijoille konsanaan ja kun unelmat eivät toteudukaan ja maassa on miljoona köyhää, joita alkaa vttaa, niin mitä sitten tehdään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aamen kirjoitti:

Kun ihminen taistelee oman maansa henkisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden takia. Kansansa puolesta sortajia vastaan. Taistelu on aina oikeutettu!
Jatkuva periksi antaminen ja myönnytykset. Tuhoavat sen pienenkin puolustuskyvyn joka jokainen voi omasta tahdostaan antaa. Ne massa hyökkäykset ja lain unohtaminen päättäjiltämme on vienyt meidät sotaan jopa 1918 malliin.
On kauhistuttavaa todeta kuinka lepsuja me olemme jopa kansana. Antaen vääryyden kukoistaa.
Rukoilen koko sydämestäni että raamatun sanan mukaan pahallekin on annettu aikansa. Ei hyväksytä islamia joka ei ole edes uskonto, se on opi, jota muuttavat mielensä mukaan.
Siskot ja veljet noustaan kohtamaan paha voitajana. Maa on meidän ja meistä on kinni, pysyykö se meillä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu