Tämän kirjoituksen tarkoitus on pohdiskella ortodoksisten yhteyttä.
Asun Göteborgissa Ruotsissa ja olen kovasti kiinnostunut perinteisestä kristinuskosta. Olen aikaisemmin nimittäin kuulunut Ruotsin kirkkoon mutta eronnut siitä omantunnon syistä: koko ”kirkko” on mielestäni yksi suuri lahko – en voi hyväksyä heidän oppejaan virasta/pappeudesta (apostolinen suksessio puuttuu), perinteestä ym. Siksi olen alkanut käydä sekä ortodoksisissa että katolisissa jumalanpalveluksissa/messuissa.
Mitä tulee ortodoksiseen kirkkoon tulee, se ei ole helppoa. He ovat jakautuneet täällä eri kansallisiin ryhmiin, ja olen ihmetellyt, onko heillä mitään yhteyttä keskenään. Jokaisella kansallisella ryhmällä on omat kirkkonsa ja he kokoontuvat omiin jumalanpalveluksiinsa. Mitään yhtenäistä ortodoksista kirkkoa täällä ei ole. Jokaisessa kirkossa puhutaan omaa kansallista kieltään. Toisten ortodoksien ja ruotsalaisten on käytännössä mahdotonta osallistua jumalanpalveluksiin. Monet seurakunnat tuntuvat kamppailevan huonon talouden kanssa. Eräskin seurakunta, Maria Magdalenan ortodoksinen seurakunta, jossa olen käynyt, joutuivat ulos tiloista, jossa olivat (virolainen päiväkoti). Nyt he kokoontuvat provisorisesti joka toinen sunnuntai katolisen kirkon kansankorkeakoulun eräässä luokkasalissa. Samalla kun tässä aivan lähelläni on pieni kreikkalainen seurakunta, Pyhän Kolminaisuuden seurakunta, jolla on oma kirkkorakennuksensa, entinen Ruotsin kirkon rakennus, jota maalaillaan ja putsaillaan aina silloin tällöin.
Tuntuu siltä, että nämä eri kansallisuudet pitävät tarkat rajat keskenään ja yhteys on huono (ortodoksit joutuvat kääntymään katolilaisten puoleen saadakseen katon päänsä päälle). Miksi ei ortodokseilla ole täällä niin kuin katolilaisilla yhtä hiippakuntaa, yhtä piispaa, jonka alaisuudessa seurakunnat ovat? Käsittääkseni itsenäisen tai autonomisen ortodoksisen kirkon perustaminen on aika byrokraattinen asia eikä järjesty käden käänteessä. Siinä mielessä katolinen kirkko on paremmin ja tehokkaammin organisoitu. Ehkä juuri siksi katolinen kirkko käsittääkin yli miljardin kristittyä kun taas ortodokseja on vain tietääkseni 200 miljoonaa. Mitä hyötyä on ”oikeasta” opista ja jumalanpalveluksesta jos yhteys veljiin ja ulkomaailmaan ei toimi? Ortodoksit eivät esim. osallistu koskaan mihinkään julkiseen keskusteluun.
Asun Göteborgissa Ruotsissa ja olen kovasti kiinnostunut perinteisestä kristinuskosta. Olen aikaisemmin nimittäin kuulunut Ruotsin kirkkoon mutta eronnut siitä omantunnon syistä: koko ”kirkko” on mielestäni yksi suuri lahko – en voi hyväksyä heidän oppejaan virasta/pappeudesta (apostolinen suksessio puuttuu), perinteestä ym. Siksi olen alkanut käydä sekä ortodoksisissa että katolisissa jumalanpalveluksissa/messuissa.
Mitä tulee ortodoksiseen kirkkoon tulee, se ei ole helppoa. He ovat jakautuneet täällä eri kansallisiin ryhmiin, ja olen ihmetellyt, onko heillä mitään yhteyttä keskenään. Jokaisella kansallisella ryhmällä on omat kirkkonsa ja he kokoontuvat omiin jumalanpalveluksiinsa. Mitään yhtenäistä ortodoksista kirkkoa täällä ei ole. Jokaisessa kirkossa puhutaan omaa kansallista kieltään. Toisten ortodoksien ja ruotsalaisten on käytännössä mahdotonta osallistua jumalanpalveluksiin. Monet seurakunnat tuntuvat kamppailevan huonon talouden kanssa. Eräskin seurakunta, Maria Magdalenan ortodoksinen seurakunta, jossa olen käynyt, joutuivat ulos tiloista, jossa olivat (virolainen päiväkoti). Nyt he kokoontuvat provisorisesti joka toinen sunnuntai katolisen kirkon kansankorkeakoulun eräässä luokkasalissa. Samalla kun tässä aivan lähelläni on pieni kreikkalainen seurakunta, Pyhän Kolminaisuuden seurakunta, jolla on oma kirkkorakennuksensa, entinen Ruotsin kirkon rakennus, jota maalaillaan ja putsaillaan aina silloin tällöin.
Tuntuu siltä, että nämä eri kansallisuudet pitävät tarkat rajat keskenään ja yhteys on huono (ortodoksit joutuvat kääntymään katolilaisten puoleen saadakseen katon päänsä päälle). Miksi ei ortodokseilla ole täällä niin kuin katolilaisilla yhtä hiippakuntaa, yhtä piispaa, jonka alaisuudessa seurakunnat ovat? Käsittääkseni itsenäisen tai autonomisen ortodoksisen kirkon perustaminen on aika byrokraattinen asia eikä järjesty käden käänteessä. Siinä mielessä katolinen kirkko on paremmin ja tehokkaammin organisoitu. Ehkä juuri siksi katolinen kirkko käsittääkin yli miljardin kristittyä kun taas ortodokseja on vain tietääkseni 200 miljoonaa. Mitä hyötyä on ”oikeasta” opista ja jumalanpalveluksesta jos yhteys veljiin ja ulkomaailmaan ei toimi? Ortodoksit eivät esim. osallistu koskaan mihinkään julkiseen keskusteluun.
Vastaukset 6
Vanhimmat
... yhä "sillisalaattia" mitä tulee ortodoksisuuteen. Itse asuin 80-luvulla Ruotsissa ja jo silloin nuo kysymykset olivat esillä. Tuntui siltä, että odotettiin, että nuoriso kasvaa aikuiseksi ja sitten jotain tehdään. Nuorison myötä kieliongelmat olisivat kadonneet koska he hallitsevat ruotsin. Toinen silloin esillä ollut ongelma oli eri kirkolliset käytännöt, slaavilainen ja bysanttilainen perinne. Palvelukset ovat samat, mutta sitten perinteissä on suuriakin eroja. Ja yksi, ehkä se suurin ongelma on iänikuinen kalenterikysymys.
Tukholmassa on metropoliitta, jonka alaisuuteen kuuluivat ainakin suomalaiset, ruotsalaiset ja kreikkalaiset. En tiedä mikä tilanne on tänä päivänä.
Joka tapauksessa olen kanssasi sitä mieltä, että diasporatilanteesta pitäisi päästä eroon ja saada yhtenäinen kirkko Ruotsiin. Ruotsissa on huomattavasti enemmän ortodokseja kuin Suomessa. Olisi kiva kuulla jos joku tietää mikä on tämän hetkinen tilanne.
Sanot, että ortodoksit eivät koskaan osallistu julkiseen keskusteluun. Tässä olisi hyvä huomioida pari seikkaa: onko pyydetty mukaan? ja toinen seikka: Ruotsissa ei ole kovinkaan montaa pappia, jotka osaisivat ruotsinkielen. Kyse on siis resursseista ja siitä mihin he ehtivät seurakuntatyön lisäksi. Ja töitä papeilla siellä on huomioiden myös mielettömän pitkät työmatkat.
En tiedä, saitko mitään selvyyttä tilanteeseen tästä kirjoituksestani. Joka tapauksessa toivon Sinulle hyvää Kristuksen syntymäjuhlaa!
Lisätietoja saat esim.:
Ruotsin suomalainen ortodoksinen seurakunta
Kirkkoherra
Isä Mikael Sundkvist
Surbrunnsgatan 46 (5.tr.)
S-113 48 Stockholm
46-8-612 1409
(http://www.ulkosuomalainen.com/ruotsi/#seurakunnat)
tai
ORTODOKSINEN SEURAKUNTA
Ruotsin suomalainen ortodoksinen seurakunta
Tukholma, Pyhän Nikolain kirkko, Bellmansgatan 13
Keskiviikkona 5.1. Vigilia kello 17.00
Torstaina 6.1. Liturgia ja Suuri vedenpyhitys kello 10.00.
(http://sr.se/musik/index.asp?ProgramID=1172)
Isä Mikael ei enää toimi Ruotsin suomalaisen ortodoksisen seurakunnan paimenena, vaan on muuttanut takaisin Suomeen, joten linkissä annettu tieto on vanhentunut.
Löytyneekö tämän palstan lukijakunnasta joku, joka osaisi valaista Tukholman alueen ortodoksien tilannetta mahdollisimman ajankohtaisesti?
Kiitos kirjoituksestasi Etsivä. Esiin nostamasi ongelma on huomionarvoinen ja tärkeä. Samalla on kiintoisaa saada tietoja siitä, kuinka asiat Göteborgissa ovat.
Ortodokseja kaikkialla maailmassa yhdistävät yhteinen usko, yhteinen jumalanpalvelusperinne ja piispallinen hallinto. Näin asia on periaatteessa. Kanonisessa mielessä yhtenäisen kansallisvaltion alueella asuvien ortodoksien tulisi muodostaa ortodoksinen paikalliskirkko. Sen yhtenäisyyden eräänä tunnusmerkkinä olisi mm. kansankielinen jumalanpalvelus.
Käytännössä monissa maissa on kuitenkin ortodoksien yhtenäisyyden kannalta ongelmia, joiden vuoksi kansallisia paikalliskirkkoja ei ole syntynyt. Tällaisia maita ovat mm. Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Ruotsi ja Amerikan Yhdysvallat, tärkeimpiä mainitakseni. Yhteistä näille maille on se, että ortodoksisuuden historia näissä maissa on hyvin lyhyt ja alkaa useimmiten vasta vuoden 1917 (Venäjän vallankumous ja sen aiheuttama emigraatio) jälkeen. Laajemmassa mitassa ortodoksisuus on yleistynyt näissä maissa vasta viime vuosikymmeninä voimistuneen muuttoliikkeen myötä.
Maahanmuuttaja-ortodoksit ovat vaalineet omaa kansallista perinnettään, mistä on ollut seurauksena monien eri jurisdiktioiden läsnäolo samoissa maissa. Näin jossakin tietyssä maassa voi olla venäläisiä, kreikkalaisia, serbialaisia, romanialaisia,antiokialaisia, suomalaisia ja virolaisia ortodokseja, joiden välillä ei ole sanottavasti yhteistyötä. Kun eletään diasporassa, tästä syntyy suuria ongelmia. Esimerkiksi Ruotsin suomalaisen ortodoksisen seurakunnan alueeseen kuuluu koko Ruotsi, ja käydessään Tukholmasta käsin Norrbottenissa asuvien seurakuntalaistensa luona pappi joutuu poikkeuksetta käyttämään lentokonetta ja varaamaan matkaansa useita päiviä.
Jurisdiktiota koskevien suurten ongelmien ratkaisussa kirkon perinteen mukainen auktoriteetti on ekumeeninen kirkolliskokous, ts. sellainen kokous, jossa kaikki ortodoksiset itsenäiset paikalliskirkot yhdessä päättäisivät näistä kysymyksistä. Tällaista kokousta on valmisteltu 1960-luvun alusta, mutta suurimpana esteenä sen toteutumiselle ovat ennen kaikkea Moskovan ja Konstantinopolin patriarkaattien väliset erimielisyydet siitä, minne saakka näiden ortodoksisten äitikirkkojen valtaoikeudet ulottuvat.
välillä tuntuu olevan yhtä "vanhaa" kuin Moskovan ja Konstantinopolin vuoropuhelu. Kumpikohan dialogi johtanee ensin konkreettisiin tuloksiin?!?
Maallikko tosin voisi luulla, että panortodoksisesta kirkolliskokouksesta voidaan päättää ennen Rooman ja Konstantinopolin välisen rukousyhteyden palauttamista...
Ruotsissa ortodoksit ovat "vain" hajallaan. Ukrainassa ja Virossa välejä on selvitetty nyrkein. Suomessakin Moskovan patriarkaatti pyrkii levittäytymään toisen jurisdiktion alueelle, vaikka täytyy myöntää, että heillä on myös historiallisia perusteita pitää Suomea alueenaan.