Miksi kirjoitetaan niin paljon ruotsiksi?

Tällä palstalla kirjoitetaan yllättävän paljon sellaista, millä ei ole tekemistä RKP:n tai yleensäkään puolupolitiikan kanssa. Miksi?

Tämän palstan kirjoituksista on suhteettoman paljon ruotsiksi. Ruotsinkielisten osuus Suomessa on alle 5 %. Luulisi tällaisella politiikkapalstalla kirjoitusten kielen olevan jotenkin samassa suhteessa.

Suomi24:n sääntöjen mukaan voi käyttää sekä suomea että ruotsia kirjoituksissa. Kuitenkaan ruotsinkielisiä kirjoituksia en ole nähnyt muilla palstoilla kuin tällä? Miksi ei esimerkiksi Perussuomalaiset-palstalla, kun suruja kuitenkin persut viesteistä päätellen kiinnostavat? Sinänsä en väitä, ettei ruotsiksi kirjoitettuja viestejä olisi joillakin muillakin palstoilla. En ole itse kuitenkaan havainnut.
3061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Näin ei ollut vielä joitakin vuosia sitten, tämä ruotsiksi kirjoittaminen on tullut mukaan vasta viime aikoina. Siinä on kyse puhtaasta häirinnästä.

Äänestä
  • Vad fan är de här pois pakkoruotis - inläggena då ?Hundratals inlägg per vecka.

    Äänestä

Ruotsi on toinen kotimainen. Siksi täällä käytetään ruotsia eikä esim. urdua.

Äänestä
  • Suomessa on vai yksi pääkieli ja 149 "kotimaista" vähemmistökieltä, joista ruotsi on yksi.

    Äänestä

  • Ruotsin kieli ei ole hevon paskaa suomessa.

    Äänestä

  • inhottu.kieli kirjoitti:

    Ruotsin kieli ei ole hevon paskaa suomessa.

    Varför skall du besöka den här debatten då,det finns ju alltid risken att någon skriver på svenska på den här spalten (sfp även om ni nu har översatt till rkp )På persuspalten är risken mindre,vi kommer inte dit och diskuterar persupolitik på svenska.

    Äänestä

  • inhottu.kieli kirjoitti:

    Ruotsin kieli ei ole hevon paskaa suomessa.

    Vi måste ju hålla poispakkoruotsitypen sysselsatt.

    Äänestä

  • Det är naturligt att vi skriver på svenska på Svenska FolkPartiets debatt.

    Äänestä

Olet oikeassa. Kyse on vain nettisvekojen kiusanteosta ja asiakeskustelun sabotoinnista. Eivät näet pärjää itse asiassa.

Tämähän on RKP-palsta, eikä SFP-palsta, mikä jo sinänsä kertoo kielen, jota tulisi käyttää. Mutta eihän hyvät tavat ja säännöt ole koskaan svekoöykkäreitä koskeneet tässä maassa.

Äänestä
  • nå kerros missä on SFP-palsta minne voi kirjoittaa ruotsiksi? :D

    Äänestä

  • old_profile_91321 kirjoitti:

    nå kerros missä on SFP-palsta minne voi kirjoittaa ruotsiksi? :D

    Jag bara undrar varför man inte får skriva på svenska på ett forum där det ändå borde diskuteras SFPs politik ?Nuförtiden skrivs det förstås mest om Närpes tomater.

    Äänestä

  • alltidsfp kirjoitti:

    Jag bara undrar varför man inte får skriva på svenska på ett forum där det ändå borde diskuteras SFPs politik ?Nuförtiden skrivs det förstås mest om Närpes tomater.

    Är det inte rätt så naturligt att man också skriver på svenska på den här spalten ?Inte är den enbart tänkt för skymfande av "hurrit " eller gnällande över pakkoruotsi.

    Äänestä

  • old_profile_91321 kirjoitti:

    nå kerros missä on SFP-palsta minne voi kirjoittaa ruotsiksi? :D

    Aiemmin oli ruotsinkieliset palsta erikseen, mutta surutahot saivat ne poistatetuksi! Kuten poistattivat entisen kielipolitiikka-palstankin.

    JOTEN kysele oikeasta suunnasta! Ja vaadi samalla niiden palstojen palauttamista.

    Äänestä

  • tiedoksi kirjoitti:

    Så länge jag har besökt SUOMI 24,så har det funnts ETT forum för oss svenskspråkiga "finlandssvenskarna "(finns ännu )där skrivs annars också ofta på finska.Någon politkspalt på svenska tex. SFP FINNSINTE.

    Äänestä

  • minåsikt kirjoitti:

    Är det inte rätt så naturligt att man också skriver på svenska på den här spalten ?Inte är den enbart tänkt för skymfande av "hurrit " eller gnällande över pakkoruotsi.

    Tunnutte kyllä kirjoittavan aika lailla mm. persuista täällä.

    Äänestä

  • miksi.näin kirjoitti:

    Tunnutte kyllä kirjoittavan aika lailla mm. persuista täällä.

    Är det tabu att skriva om Sannfinländarna,nu sitter de i regeringen och bestämmer om alla frågor som är viktiga för oss svenskspråkiga finländare också.

    Äänestä

  • yttrandefrihet kirjoitti:

    Är det tabu att skriva om Sannfinländarna,nu sitter de i regeringen och bestämmer om alla frågor som är viktiga för oss svenskspråkiga finländare också.

    Persut är nuförtiden så känsliga,smekmånaden är över.

    Äänestä

  • sågårdet kirjoitti:

    Persut är nuförtiden så känsliga,smekmånaden är över.

    För den delen anser jag att de flesta svenskspråkiga inläggen är sakliga,inte talar vi om att slå finskspråkiga på käften eller liknande.Här diskuteras frågor som i princip är viktiga för alla Finlands medborgare.

    Äänestä

Onneksi kirjoitetaan. Persufenno kihisee raivosta, koska persufenno ei siedä, että ihmiset käyttävät toista kotimaista :)

Äänestä
  • Jag anser att alla har rätt att använda sitt modersmål.

    Äänestä

Och så lär vi ut lite svenska den vägen

Äänestä
  • Svenska enligt naturmetoden.Tänk vad många språkaktivister har uppdaterat sin svenska när de måste lyssna på svenskspråkiga radio och tvprogram om där möjligtvis förekommer något som de kan kritisera.

    Äänestä

Hauskinta tällä palstalla on olut todeta, että niin monet fennot osaavat ruotsia. Se on sitä aitoa Suomen kaksikielisyyttä :)

Äänestä
  • Där ser man hur nyttig pakkoruotsi är.

    Äänestä

Jag heter Erik Peter, jag äter Erikeeper.

Äänestä
  • Karlssons klister är bättre.

    Äänestä

  • Det är lätt att tro. Hur går det med hjärnan?

    Äänestä

"Tämän palstan kirjoituksista on suhteettoman paljon ruotsiksi. "

Miten niin "suhteettoman paljon"? Eikös puolueiden palstat ole ensisijaisesti puolueen kannattajille ja äänestäjille suunnattu?
Kuvittelitko että palsta on suunnattu vain puolueen vihamiehille ja että he voivat käydä täällä haukkumassa ja räyhäämässä?

Kuvitteletko että RKPn johto käy täällä päivittäin lukemassa mitä kansa on heistä mieltä, ja toimii sen mukaan saavuttaakseen "kansan suosion"? Älä unta nää!

Ei puolue ole velvollinen kuuntelemaan ketään muita kuin omia äänestäjiään, eikä muuten kuuntelekaan.
Joten turhaan te kielijihadistit täällä keuhkoatte. Suosittelen että menette omien puolueittenne palstoille keräämään sympatiaa ja kannattajia uskonnollenne. Sieltä sen teidän toivomanne muutoksen tulee lähteä, me surut huolehdimme parhaan kykymme mukaan itsestämme ja omistamme.

Tack och hej!

Äänestä
  • Språktalabanerna godkänner endast diskussion om pakkoruotsi.

    Äänestä

  • Ingen är ju tvingad att besöka det här forumet,om svenskspråkig text stör så är det bara att byta parti .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

5-10 kirjoitti:

Tällä palstalla kirjoitetaan yllättävän paljon sellaista, millä ei ole tekemistä RKP:n tai yleensäkään puolupolitiikan kanssa. Miksi?

Tämän palstan kirjoituksista on suhteettoman paljon ruotsiksi. Ruotsinkielisten osuus Suomessa on alle 5 %. Luulisi tällaisella politiikkapalstalla kirjoitusten kielen olevan jotenkin samassa suhteessa.

Suomi24:n sääntöjen mukaan voi käyttää sekä suomea että ruotsia kirjoituksissa. Kuitenkaan ruotsinkielisiä kirjoituksia en ole nähnyt muilla palstoilla kuin tällä? Miksi ei esimerkiksi Perussuomalaiset-palstalla, kun suruja kuitenkin persut viesteistä päätellen kiinnostavat? Sinänsä en väitä, ettei ruotsiksi kirjoitettuja viestejä olisi joillakin muillakin palstoilla. En ole itse kuitenkaan havainnut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu