Hallitukset päätös rajoittaa työsopimuksia oikea

Perusporvarihallituksen päätös rajoittaa yli- ja viikonlopputöistä maksettavia korvauksia on aivan oikea, vaikkakin riittämätön.

Vuorokautisesta ylitöistä maksettavia ylityökorvauksia tulee rajoittaa asettamalla niille 25 %:n katto ja kaikki päivärahat poistettava. Samoin hallituksen on asetettava kaikille ammateille palkkarajat, jonka puitteissa työmarkkinajärjestöt voi solmia töehtosopimukksia. Tämä takoittaa sitä, että on asetettava esimerkiksi hitsaajan ammatissa toimiville ala- ja yläraja niin, että palkka on oltava vähintään 5 euroa/tunti mutta enintään 8 €/tunti; autonkuljettajalla tuo raja voisi olla vähintään 4 e/h, enintään 7e/tunti. Hallituksen on siis asetettava palkoille (jokaiselle ammattialalle) sekä minimi- että maksimirajat.

Oikein on myös asettaa ensimmäiselle sairauslomapäivälle karenssi.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

niin ja on sanottava, että tämä porvarihallitus sai aikaan Suomessa lakkoliikkeen ja tämä yhteiskunta tulee kärsimään
on asioita jota tulisi muuttaa nk. eka sairaspäivä, sitä käytetään paljon väärin,mutta keskoset on tekemässä politiikkaa ja asioita ei näin viedä eteenpäin

Äänestä
  • Minimipalkka ilman ylärajaa olisi parannus. SAK:ta ja liittoja ei ole kiinnostanut. Alaraja voisi olla 5e/tunti iästä riippumatta.

    Äänestä

Hallituksen ei ole demokratiassa syytä sekaantua mihinkään sopimusasioihin, varsinkaan esim. työmarkkinoiden. Tai sitten on turha selitellä, että elämme länsimaisessa demokratiassa. Sellaisessa demokratiassa jossa maan hallitus ajaa toisen, työnanatjien etuja, sellaistahan se on yleensä ollut niissä maissa joita kutsutaan kehittymättömiksi. Sellaisia diktaattorivaltioita, ja sellaistako suomesta nyt ollan sitten tekemässä lopullisesti ?

Äänestä
  • Suomihan on Lylyn diktatuuri. SAK on SDP:n ja muiden vasureiden tuella pyörittänyt Suomea miten vaan ja ohessa hankkinut täysin uskomattomat edut ja laittomat kiinteistöomistuksetkin.

    Äänestä

  • Sipilän johdolla siiryttiin demokratiasta diktatuuriin,ei kunnioiteta
    voimassaolevia sopimuksia. Sipilä öyhötti paikallisesta sopimisesta,
    miksi turhaan sovitaan mistään kun diktaattori ne kumoaa.
    Sipilä vielä kehtaa hurskastella noilla miesjoukoilla joita saapuu ulkomailta
    elätettäväksi ja raiskaamaan.

    Äänestä

  • SAK-mafia kirjoitti:

    Suomihan on Lylyn diktatuuri. SAK on SDP:n ja muiden vasureiden tuella pyörittänyt Suomea miten vaan ja ohessa hankkinut täysin uskomattomat edut ja laittomat kiinteistöomistuksetkin.

    Tuntuu että osa matalaotsaisista luusereista (EK;n trolleja ? ) haluaisi tehdä suomesta oman pikkupikku Usan, jossa heikompiosaiset eläisivät tehdäkseen rikkaat entistä rikkaammiksi.

    Äänestä

  • SAK-mafia kirjoitti:

    Suomihan on Lylyn diktatuuri. SAK on SDP:n ja muiden vasureiden tuella pyörittänyt Suomea miten vaan ja ohessa hankkinut täysin uskomattomat edut ja laittomat kiinteistöomistuksetkin.

    Hallituksen on annettava lakiesitys kunkin ammatin minimi ja maksimipalkasta.

    Tämä takoittaa sitä, että hallitusken on pantava eduskunta säätämään laki, että esimerkiksi rakennusmiehen minimipalkka on 5 e/tunti ja maksimi 8 e/tunti; jollakin sairaanhoitajalla tuo minimi voisi olla 1200 e/kk ja maksimi 1800 e/kk, peruskoulujen ja lukioitten opettajilla minimi 1100 e/kk, maksimi 1750 e/kk, palomiehillä 1150 e/kk, maksimi 1600 e/kk jne.

    Näitten minimi- ja maksimirajojen puitteissa sitten työmarkkinajärjestöt voisivat neuvotella tarkemmin maksettavat palkat. Näin ei työmarkknajärjestöjen sipimusoikeutta tarpeettomasti rajattaisi, kun ainoastaan asetettaisiin hallitusken toimesta vain minimi ja maksimipalkat kullekin ammattialalle.

    Tämä on meidän perussuomalaisten näkemys, jota uskoakseni myös muut hallituspuolueet, kepu ja kokoomus kannattavat.

    Äänestä

  • hallituspuolueet kirjoitti:

    Tämä täytyy olla provo, sillä ei sentään persussakaan noin tyhmiä voi olla.

    Tuota noi, SSS on sitten päättänyt lakkauttaa suomesta sopimusvapauden, sekä demokratian. Se on tietystikin looginen jatkumo, kun idiootit pääsevät valtaan.
    Onkohan se koulutus joka aiheuttaa tuoolaisia "napoleon syndroomaa" ja hallintahulluutta.

    Ensin huudetaan että kommunismi on pahasta, ja vihataan kommunisteja ja kommunismia ihan hirveesti. Valitaan porvarihallitus, ja se käyttäytyy kuin kommunistihallinto, ja porvarihallitusta kannattaneet hurraavat toreilla.

    Aika uskomaton juttu, ja lienee mahdollista vain Suomessa, SSS aikoina !

    Äänestä

  • hallituspuolueet kirjoitti:

    Hallituksen on annettava lakiesitys kunkin ammatin minimi ja maksimipalkasta.

    Tämä takoittaa sitä, että hallitusken on pantava eduskunta säätämään laki, että esimerkiksi rakennusmiehen minimipalkka on 5 e/tunti ja maksimi 8 e/tunti; jollakin sairaanhoitajalla tuo minimi voisi olla 1200 e/kk ja maksimi 1800 e/kk, peruskoulujen ja lukioitten opettajilla minimi 1100 e/kk, maksimi 1750 e/kk, palomiehillä 1150 e/kk, maksimi 1600 e/kk jne.

    Näitten minimi- ja maksimirajojen puitteissa sitten työmarkkinajärjestöt voisivat neuvotella tarkemmin maksettavat palkat. Näin ei työmarkknajärjestöjen sipimusoikeutta tarpeettomasti rajattaisi, kun ainoastaan asetettaisiin hallitusken toimesta vain minimi ja maksimipalkat kullekin ammattialalle.

    Tämä on meidän perussuomalaisten näkemys, jota uskoakseni myös muut hallituspuolueet, kepu ja kokoomus kannattavat.

    Oletko jumalauta seonnut? Kommunistivaltioksiko Suomi nyt sitten porvarihallituksen alaisena pitääkin muuttaa ?

    Äänestä

  • Demokratia.hiuka.hukass kirjoitti:

    Oletko jumalauta seonnut? Kommunistivaltioksiko Suomi nyt sitten porvarihallituksen alaisena pitääkin muuttaa ?

    Asettamalla kullekin ammatille minimi- ja maksimipalkat vaikutetaan todelliseen kilpailukykyyn. Se on meidän perussuomalaisten näkemys, että nykyisiä palkkoja on alennettava kautta linjan nykytasosta -25 % pois.

    Näin Suomen kilpailukyky paranee ja työmarkkinajärjestöt voi vapaasti temmeltää työehtosopimuksia neuvotellen hallituksen asettamien minimi- ja maksimipalkkarajojen puitteissa.

    Esimerkiksi veturinkuljettajille minimipalkka 1150 e/kk; maksimi 1650 e/kk, kauppojen myyjille minimi 850 e/kk; maksimi 1150 e/kk, kunnanjohtajille minimi 1400 e/kk; maksimi 1750 e/kk, eri oppilaistosten rehtoreille samat minimit ja maksimit mitä edellisillekin eli minimipalkka 1400 e/kk; maksimi 1750 e/kk. Kunnaninsinööreille minimi 1100 e/kk ja maksimi 1550 e/kk.

    Tämä on meidän perussuomalaisten näkemys tämän meneillään olevan kärhämän ratkaisuksi.

    Äänestä

Vituttaako tukipummit, saan enemmän tunnissa kuin te kolmessa pelkällä ammattikoulupohjalla. Korjaan teidän paskahattujen lypsyrobotteja ja te maksatte jokaisesta tunnistani >100€ tunti, saatan lorvailla teidän laskuunne päivän , vaikka vika on tiedossa jo sinne tullessa. Vittumaisilta otan vielä enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

perusporvarihallitus kirjoitti:

Perusporvarihallituksen päätös rajoittaa yli- ja viikonlopputöistä maksettavia korvauksia on aivan oikea, vaikkakin riittämätön.

Vuorokautisesta ylitöistä maksettavia ylityökorvauksia tulee rajoittaa asettamalla niille 25 %:n katto ja kaikki päivärahat poistettava. Samoin hallituksen on asetettava kaikille ammateille palkkarajat, jonka puitteissa työmarkkinajärjestöt voi solmia töehtosopimukksia. Tämä takoittaa sitä, että on asetettava esimerkiksi hitsaajan ammatissa toimiville ala- ja yläraja niin, että palkka on oltava vähintään 5 euroa/tunti mutta enintään 8 €/tunti; autonkuljettajalla tuo raja voisi olla vähintään 4 e/h, enintään 7e/tunti. Hallituksen on siis asetettava palkoille (jokaiselle ammattialalle) sekä minimi- että maksimirajat.

Oikein on myös asettaa ensimmäiselle sairauslomapäivälle karenssi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu