*** TODISTEET JEESUKSESTA ***
Jeesuksen olemassaolosta ei ole olemassa montaakaan historiallista mainintaa ja noiden muutamankin osalta luotettavuus on epävarmaa. On esitetty, että ne saattavat olla kristittyjen myöhemmin tekemiä lisäyksiä.
Jeesuksen historiallisuus on siis mahdollista, mutta epävarmaa. Tuosta epävarmuudesta on paras esimerkki se, ettei hänen syntymävuottaan tiedetä tarkemmasta ajankohdasta puhumattakaan (sehän ei ole joulu).
*** RAAMATUN TODISTUS JEESUKSESTA ***
Raamatussa jeesus ilmaantuu yllättäen juutalaisten keskuuteen (huolimatta nykykristittyjen valheellisista ennustus-väitteistä). Tarina tietäjistä ja Herodeksen määräämästä alle kaksivuotiaiden lasten surmauttamisesta on täysin vailla todellisuuspohjaa. Nuo kertomukset löytyvät vain raamatun legendoista eikä historia tunne lainkaan mm. tuota poikavauvojen tappamisoperaatiota.
Raamatun kirjoituksissa on vain yksi lyhyt maininta siitä, että jeesus olisi 12-vuotiaana puhunut temppelissä. Tuokin maininta on, kuten ko. kirjoituskin, syntynyt vasta vuosikymmeniä Jeesuksen kuoleman jälkeen. Ja täysin ulkopuolisen kirjoittajan toimesta.
Jos jeesus olisi ollut ennustettu ja kauan odotettu messias, niin hänen ilmaantumisensa olisi herättänyt suurta huomiota juutalaisten keskuudessa. Sellaista ei kuitenkaan ole havaittavissa edes raamatun kertomuksista saati historian kirjoituksista.
Raamatun mukaan jeesus liittyi juutalaiseen herätysliikkeeseen vasta n. 30 vuotiaana. Tuon lahkon johtohenkilöksi noustuaan hän ei toiminut erillään juutalaisuudesta saati perustanut uutta 'kristillistä' liikettä. Hän eli juutalaisena ja kuoli juutalaisena.
*** JEESUKSEN USKOMINEN ASIOIHIN ***
Jeesus ei sanonut itseään jumalaksi vaan jumalan, korkeimman pojaksi.
Jeesus uskoi VT:n kirjoituksiin, kuten mm. siinä olevaan vedenpaisumustaruun. Jos jeesus omasi jumalista tietoa, niin silloin noiden VT:n satujen ja tarinoiden pitäisi olla totta. Nykyisin ihmisillä on olemassa ammattitaito ja välineet todeta se tosiasia, ettei nuo monet raamatun tarinat ole tosia.
Jeesus opetti seuraajilleen maailmanlopun tulevan heidän elinaikanaan. Siihen myös nuo hänen seuraajansa apostolien johdolla uskoivat. Tuota maailmanloppua ei milloinkaan tullut (tai sitten elämme nyt taivaassa/paratiisissa), joten kristinusko valtansa säilyttääkseen muutti noita Jeesuksen ja raamatun oppeja.
*** JEESUKSEN KYKY OPETTAA ASIOITA ***
Jeesus, ollakseen jumalan poika, oli harvinaisen epäselvä opetuksissaan. Hänen kykynsä opettaa seuraajiaan oli hyvin heikko, mikä ilmenee monissa raamatun kuvaamissa apostolien ja opetuslasten keskuudessa olleista opillisista epäselvyyksistä.
Hänen opetuksensa oli niin epäselvää ja 'tulkittavaa', että hänen jälkeensä on syntynyt erityisesti viimeisen 150 vuoden aikana kymmeniä ellei satoja erilaisia lahkoja, joilla kaikilla on erilainen käsitys jeesuksen/raamatun opetuksista. Kaikilla noilla erilailla opettaviin lahkoihin kuuluvilla uskoviasilla on oma 'henkilökohtainen' yhteys jeesukseen ja siihan Ainoaan Oikeaan Totuuteen joka pelastaa vain heidän laillaan uskovat.
Raamatun keromukset jeesuksesta kirjoitettiin ulkopuolisten henkilöiden toimesta vasta paljon hänen kuolemansa jälkeen.
Huolimatta siitä, ettei nuo kirjoittajat olleet milloinkaan kuulleet jeesuksen puheita tai olleet lähellä seuraamassa tapahtumia, niin he ovat kirjoittaneet jeesuksen elämästä vuoropuhelu-tarkkuudella. He ovat kertoneet mm. jeesuksen ja saatanan kahdenkeskisestä keskustelusta vuoropuhelainauksina, vaikka tuolloin erämaassa ei paikanpäällä ollut ketään muita kuulemassa tuota vuoropuhelua.
Noiden kirjoittajien muutamat kuvaukset tapahtumista ja niiden kuluista ovat hyvin ristiriitaisia.
Raamatun UT:n kertomus jeesuksesta perustuu siis toisenkäden tietoon ja yhdessä kirjoittajien erilaisten tapahtumakäsitysten vuoksi noita tarinoita ei voi pitää luotettavina.
Onneksi en ole uskis ...

Vastaukset 11
Vanhimmat
ei voi muuta sanoa kuin, että...REPIKÄÄ SIITÄ "uskikset" :DD
Jeesuksen Kristuksen opetukset ovat omaa luokkaansa---> tiivistettynä oleelliseen ja perustaltaan vahvaan rakkauden sanomaan.
Opetuksen paino-arvoa lisää Hänen vaelluksensa pyyteetön puhtaus ja rakkauden osoittaminen, siis ei jääminen puheiden tasolle, Hän viihtyi huorien,juoppojen ja muiden syrjäytyneiden luona siinä missä opetuslapsiensa kanssa siis Hän ei ollut
>pylväs phimys < vaan kansan mies.
Mitä tulee Jeesuksen opetusten tulkintoihin on opetuksia väännelty ihmisten toimesta (poliitiikka,maallinen valta tai uskontojen valta)
mitä ihmeellisempiin yhteyksiin(G.Buska), se ei kuitenkaan vähennä sen "ytimen" mitä Jeesus opetti eli ,rakkaus on ainut todellinen tyydyttävä tarkoitus olemassaololle ja ainut toimiva vastaus kysymykseen;miten tulisimme parhaiten toimeen keskenämme, sekä tuon ainon totuuden (rakkaus) muut funktiot ihmisen kasvussa kokonaiseksi, arvoa.
Jeesus ei ottanut kunniaa itselleen koskaan mistään, vaan kertoi sen kuuluvan Korkeimmalle, Lopulliselle Idealle, siksi Hän on esimerkki myös vaatimattomuudesta.
Se että Hänen nimessään on kautta tunnetun historian tehty mitä ihmellisimpiä asioita niin hyvässä kuin pahassa ei koskaan voi himmentää Hänen ylöskirjattuja puheitaan,tekojaan tai ennen kaikkea esimerkillistä vaellustaan rakkaudessa ihmisten keskellä.
Vaikka ei voisi sietää uskontoja tai mitään siihen viittaavia filosofioitakaan, ei kukaan voi kieltää sitä kaikkeudellista totuutta mikä Hänen koko elämäänsä ja opetustaan leimasi(niin kuin me sen Raamatusta tiedämme).
Oletko tutustunut Jeesukseen historiallisena henkilönä?
Tuntuuko sinusta mahdollisesta, että todellsiet kristityt, ne jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi, uskoisivat aivan johonkin olemattomaan?
Nasaretilainen rakennusmies ryhtyi maallikkosaarnaajaksi mutta hänet tapettiin vain kolmen toimintavuoden jälkeen. Hän ei ollut sen ajan pappeja tai oppineita, hänellä ei ollut yhteiskunnallista asemaa, hän ei ollut filosofi eikä sotapäällikkö eikä hän matkustellut maansa rajojen ulkopuolella. Hänestä kirjoitettu elämäkerta on suomeksi käännettynä 335 sivua.
Hänen oppilaitaan ja kannattajiiaan oli vain 12, joista yksi petti hänet. Kaikki toiset jättivät hänet kriittisellä hetkellä vihollissotilaiden käsiin eikä kukaan heistä tullut puolustamaan häntä tuomion antajien edessä. Nämä kannattajat olivat enimmäkseen täysin oppimattomia yksinkertaisia kalastajia ja heidän puutteellisuutensa ja luonteenheikkoutensa on kukvattu elämäkerrassa suorasukaisen rehellisesti.
300 vuotta myöhemmin tämän puusepän perustama uskonlahko oli levinnyt lähes koko silloiseen maailmaan ja siitä tuli Rooman valtionuskonto. Elämäkertakirja oli harvojen omaisuutta. Nykyään se on maailman luetuimpia ja kiistellyimpiä kirjoja yhdessä siihen liitetyn juutalaiskansan historiankirjan kanssa.
Tämä kahden kirjan yhdistelmä muodostaa länsimaisen sivistyksen pohjan ja kirjasta löytyvät kymmenen käskyä siitä miten ihmisen tulisi elää ovat nykyaikaisten lakikokoelmien taustalla.
Olet oikeassa kotikatti,Raamattu on hiano kirja kantsii muuten tulla uskoon!
"Tämä kahden kirjan yhdistelmä muodostaa länsimaisen sivistyksen pohjan ja kirjasta löytyvät kymmenen käskyä siitä miten ihmisen tulisi elää ovat nykyaikaisten lakikokoelmien taustalla."
Kyllä länsimaisen sivistyksen pohja ja ohjeet ovat paljon vanhempaa perua, samoja juttuja on sittemmin lainattu raamattuunkin kun niitä aikanaan kirjoitettiin ja stilisoitiin siällöltään "sopivaksi"
Jeesus rakastaa sua niin paljon, että lähtee tukka päästä. Niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin paljon enemmän sua Jumala rakastaa kuin kukaan muu.
Mitä tää äijä täsä ny höpöttää? Sitä, että sä tarviit Jeesusta ja kaikkein eniten sen takia, ettet luulee tarvitsevas. Come on! Jeesus vaan haluu olla sun ystävä. Puhu hänelle, anna sydämesi vuotaa vuolaana. Heittäydy armollisen Jumalan jalkoihin, niin kaikki syntisi pyyhitään pois Jeesuksen Kristuksen nimen tähden. Siinä sinulla on syntien anteeksianto; elämä ja autuus. Unohda kaikki teoriat ja paperipinot ja elä kerrankin ihmisen elämää. Anna sydämesi elävälle Jumalalle, löydä sisältö ja tarkoitus, rakkaus, onni ja kaíkkinainen ilo elämääsi.
Jumala on rakkaus, ei mustakaapuinen tuomari.
Siunattua joulua Mirka :)
Mitä hyötyivät valheestaan? Jos kertomukset Jeesuksesta eivät olisi totta niin voimme kysyä että mitä opetuslapset hyötyivät valheestaan. Sillä tosiasia on että useimmat joutuivat kärsimään sanomansa tähden ja 11 apostolia 12:sta koki marttyyrikuoleman.
Kuinka moni liberaaliteologi on valmis kuolemaan uskomustensa vuoksi?
Talmudissa luke myös Jeesuksesta.Juutalainen teos nimeltä Talmud (eli "opetus" /1/, s. 273)Talmud on laaja kokonaisuus juutalaista opetusta ja laintulkintaa. Laajempi babylonialainen Talmud, joka valmistui 500-luvulla, sisältää Mishnan ("kertaus", "toisto") eli kokoelman juutalaisia oikeustapauksia ja Gemaran eli Gemaran korkeakouluissa käydyt keskustelut /4/, s. 85. Suppeampi Talmud Jerushalmi (Jerusalemin Talmud eli Palestiinan Talmud) syntyi Tiberiaan kaupungissa ja sisältää Mishnan sekä Palestiinan korkeakouluissa 200-300 -luvuilla käydyt keskustelut /4/s. 267. Tämän suppeamman teoksen kokoaminen keskeytyi 400-luvulla.
Vanhaan testamenttiin on kirjoitettu enemmän kuin kolmesataa vastaavaa Messiasta koskevaa profetiaa, jotka toteutuivat Jeesuksen elämässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa jotka ovat toteutuneet Uuden Testamentin puolella.Sellainen mahdollisuus, että yksi ihminen täyttäisi kahdeksan tällaista profetiaa, on yksi 100 000 000 000 000 000:sta. Jos yksi ihminen täyttäisi 48 profetiaa, luku moninkertaistuisi: 1 mahdollisuus luvusta 10 potenssiin 157 (1 ja 157 nollaa). Jos lisätään vielä loput 250 profetiaa, on täysin mahdotonta, että kukaan muu kuin Jeesus voisi sopia juuri tuohon tiettyyn aikaan ja sen tapahtumiin.Vanhassa Testamentissa on noin Messian-mainitaa puolitoistatuhatta(1500) kertaa
Kuin luke näitä Messias-mainitaan on ihan sama asia kuin luke UT:n kirja.Pystymme myös rakentaa tärkeimmät osat VT:stä uusi UT missä on sama tarina-sisällö.Ja kaikki tämä VT.stä niistä yli 1500:ta mainita ja yli 300 Messias profeta.
Sitten kuin silmän pupillit revista irti ja korvan tolpat on poissa sitten näet.
Kyllä, ja asia on tarkistettavissa.
mitään luotettavaa näyttöä (raamattu ei kelpaa) että
kyseiset ihmiset (opetuslapset) ovat koskaan edes olleet olemassa?
Jos ei ole, niin eikö johtopäätöksenä ole se että tarinankertojat on lisänneet mausteita juttuunsa saadakseen "todennäköisyyden" tarkoituksenmukaiseksi?
Historia opeta että Christopher Columbus oli se joka löysi amerikka ,mutta onko hän olut olemassa?Mikä todisteet on?
Tai että Djingis khan oli olemassa,jos sinä tällä tavalla niin sillon voidaan kyseenalaista kaikki.