Kuvaava kirjoitus Pohjalaisne yleisönosastolla:
"Eläkeläiset ratkaisevat pakolaisongelman
Maanantai 14.09.2015
Pohjalaisessa oli 30.8. ajankohtainen ja asiallinen kirjoitus kuinka Suomeen sotaa pakoon tulleita pakolaisia voitaisiin majoittaa yksityisesti koteihin ympäri maata.
Näinhän tehtiin Suomessa talvi- ja jatkosodan aikoihin, jolloin Karjalasta tulleita evakoita asutettiin perheisiin ympäri maata ja kaikki sujui ihan hyvin ja toimeen tultiin. Vain Pohjanmaan rannikon ruotsalaiset saivat luvan olla ottamatta evakkoja. Muille se oli pakko.
Suomessa on kymmeniä tuhansia kahden hengen eläkeläisperheitä, jotka asuvat isoissa taloissa, kun lapset ovat lähteneet maailmalle. Kamareita on vapaana vaikka millä mitalla.
Nyt olisi jokaisessa kunnassa kartoitettava kaikki kaksin asuvat ja sitten tarvittaisiin asetus, että heidän tulee ottaa 2-3 pakolaista taloihinsa. Tällaisia talouksia on sekä maalla että kaupungeissa. Vapautuksen pakko-otosta saisivat tietysti sairastelevat vanhukset.
Pakolaisilla ei saisi teettää töitä vastikkeeksi, vaan jos he haluaisivat auttaa esim. nurmikon leikkauksessa, lumen lykkäämisessä ja pienemmissä remonttihommissa, heille olisi maksettava normin mukainen palkka.
Tällä tavoin saataisiin helposti kymmeniä tuhansia pakolaisia asutetuksi ja oppisivat samalla muutakin kieltä kuin närppestä.
Toinen hyvä mahdollisuus olisi saada 100 miljoonan tähänastinen kustannus pakolaisista maksetuksi, jos jokaiselta eläkeläiseltä otettaisiin kuusi euroa. Kun eläkeläisiä on 1,5 miljoonaa niin siitä kertyisi kuukaudessa yhdeksän miljoonaa ja vuodessa 108 miljoonaa.
Kuusi euroa ei ole kovin paljon eli vain yksi hedelmäpelin pelaaminen pois kuukausittain riittäisi.
Molemmat vaihtoehdot ovat harkitsemisen arvoisia ja toimivia nyt kun valtio on kriisitilanteessa taloutensa kanssa.
Uhrautumista tarvitaan
Pietarsaari"

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaan kun pitää elättää nekin mamut jotka jo aiemmin ovat suomeen tulleet.
Se 100 miljoonaa oli näiden uusien tulokkaiden elättämiseen ,siis lisäys pudjettiin.
Mutta kohta on lisättävä uusi 100 miljoonaa,niin kovasti lisääntyy mamutus suomessa.
Sosiaalisektorin tuho / pakolaisbisnes / ja sotatila=NATO-miehitys
Irtisanotaanko suomalaiset vanhustyöntekijät ja annetaan vanhukset raakalaisten käsiin ???
MYISITKÖ MUMMOSI: Ehdotus että nämä kristittyjä halveksivat raakalaiset joiden kulttuuri perustuu jatkuvaan sotaan Profeetan määräyksestä kauan vastustaisivat kiusausta nirhata isäntäväen kaulat. Tässä on kyseessä Mekasta ohjattu valloitus- sota jonka mahdollista kristittyjen hyväuskoisuus.
AINOA TAVOITE ON KRIITTINEN SOTURI-MASSA JA RIITTÄVÄ UHKAFAKTORI JOLLOIN TOIMINTA ALKAA! Kun levottomuudet alkavat , voivat militaristit helposti sanoa että vain NATO-miehitysjioukot turvaavat maan.
NATO-tämän on aloittanut, pommittamalla afrikkaa. Venäjästä ei meille uhkaa ole, median ja hallituksen probgandaa.
Muuten hyvä kirjoitus sinulta, mutta älä astu Stubin Nato-miinaan.
Sillä lailla! Ei riitä, että leikataan vanhusten asumistukia ja kohta varmaan eläkkeetkin puolitetaan. Jos heillä on oma, maksettu koti, heidän tulee edelleen maksaa siitä kiinteistöveroa ja pitää sitä kunnossa muslimitaistelijoita varten. Nämä täyshoitolaiset täyttävät sitten vanhusten loppuajat (jotka voivat meille kaikille osoittautua aika lyhyiksi, kun maahansoluttautujat tarttuvat veitsiinsä) mukavalla hoivatyöllä; vanhaemäntä voi katsoa lapsilauman perään, pestä pyykkiä ja opetella laittamaan ruokaa oikeaoppisesti. Isännän tehtäväksi jää hankkia eläviä lampaita, jota sitten kidutetaan kuoliaaksi muslimitavan mukaan. Vanhuksilta menee oma rauha, mutta mihin he nyt omaa aikaa tarvitsisivat? Jotain hyötyä heistäkin, ilmaisen majapaikan antajina (vaikka sitten pakolla). Vuokraa ei saa periä, eikä vaatia maksamaan ylläpitonsa työllä. Ei, jos jihadistiperhe suostuu tekemään jotain elantonsa eteen, heidän on saatava käypä palkka. Mamuvirastosta saa lisätietoja, miten he voivat varmistaa, etteivät vanhukset käytä heitä hyväkseen. Jos vapaaherroilla on halu kävaistä jossain, vanhuksilla varmaan on ainakin yksi auto. Jos on kaksi, toinen on luovutettava ilmaisvieraille, ja on pidettävä se hyvässä, toimivassa kunnossa.
Sitten, kun Eurooppaan on saatu tungettua riittävästi näitä muskelimiehiä, ja kun kristittyjen lahtaaminen alkaa, vanhukset on helppo listiä ensin, ja muuttajaperheellä on heti oma asunto siinä valmiina. Hei, eikös tämä olekin mainio ratkaisu?
Tämä muslimien ja kristittyjen sota on suunniteltu etukäteen. Oletteko ajatelleet, minkä tahon toimesta? Jos kirjoitan sen tähän, kommenttini poistetaan. Ottakaa itse selvää. Ja ottakaa selvää 2030 Agendasta,. joka allekirjoitetaan YK:ssa New Yorkissa loppuviikosta. Se on vapautemme lopun alku.