Fenno virtsasi lenokoneessa

OnSeSellainen

Rauhallinen lentomatka Joensuusta Lieksaan muuttui perjantaina kosteaksi painajaiseksi, kun yksi matkustajista vetäisi kesken matkan housut kinttuihin ja rupesi pissaamaan muiden matkustajien päälle.

27-vuotias fennomies riehaantui vain puoli tuntia ennen BlueOne-lentoyhtiön koneen laskeutumista Lieksaan. Hän nousi seisomaan ja rupesi pissaamaan edessään olevien penkkien välistä suoraan matkustajien päälle.

Entistä kaoottisemman tilanteesta teki se, että mies kellahti selälleen ja virtsaa lensi kaikkiin ilmansuuntiin. Matkustajien lisäksi osansa saivat matkatavarat.

Fennomiehen käytös ihmetytti erityisesti sen vuoksi, että hän oli nukkunut sikeästi koko matkan ajan.

Matkustajien mukaan lentokoneen henkilökunta pysyi mielipuolisen tapahtuman aikana varsin rauhallisena.

- Kukaan ei huutanut tai hätääntynyt, joten en aluksi edes tajunnut, mitä oli tapahtunut. Ymmärsin tilanteen vasta kun henkilökunta tuli kertomaan, että poliisi on tulossa sisään koneeseen, eräs matkustajista kertoo.

Kun poliisit saapuivat paikalle, he tiedustelivat saman tien, kuka sai osansa virtsasuihkusta.

- Kenen päälle täällä on kustu? poliisi kysyi matkustajilta.

Itse fennopissaaja oli näytöksensä jälkeen ehtinyt jo nukahtaa. Poliisi joutui herättelemään pahennusta aiheuttaneen häirikön, jotta hänet saatiin vietyä putkaan.

Pissaajaa epäillään ilkivallasta ja törkeästä roskaamisesta.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hävetkää

      Voi herraisä!!

    • HuomasinMyös

      Lento lensi Itä-Suomesta Itä-Suomeen.

      • aitosuomalainen

        Är det nu säkert att han var äkta inhemsk ?


    • EiMitäänTapojaNäillä

      Se oli kylläkin Vaasasta Närpiöön lennolla sellanen ankkalammen ikäinen ruotsinkielinen gentlemanni, jolla oli ongelmia virtsanpidätyskyvyn kanssa. Tämä virtsanpidätyskyvyttömyys esiintyy hänellä usein unissaan.
      Hän oli matkalla vastaanottamaan pakolaisia, jotka sittemmin otettaisiin pakkotyöhön tomaatin poimintaan.
      Paluumatkalla hänelle tuli kakkoset housuun.

    • ju.je.ja

      Ei uskalla nousta koneeseen itä-suomessa

    • SurullinenTapauss

      Tämä kyseinen gentlemanni oli unissaankin kieltäytynyt ymmärtämästä suomea, joten sen takia oli oltu hieman hämmentyneitä hänen kansallisuudestaan ja hänet meinattiin sekoittaa pakolaisiin.

      • TakakeittiönTietotoimist

        Kun tämä matkustaja heräsi, hän alkoi häpeissään sönköttää suomea, mutta huomasin kyllä lespaavasta aksentista( kuin Carl haglund), mikä hän oli miehiään.


      • siansaksaa
        TakakeittiönTietotoimist kirjoitti:

        Kun tämä matkustaja heräsi, hän alkoi häpeissään sönköttää suomea, mutta huomasin kyllä lespaavasta aksentista( kuin Carl haglund), mikä hän oli miehiään.

        oletkohan nyt ihan varma? jos hän puhuikin siansaksaa? se on yleisin kieli kännikaloilla.


    • Jag brukar också ibland behöva kissa på flyg, men brukar gå på toaletten. Problemet var väl inte att han gjorde det utan var han gjorde det? ;)

      • Pakkoruotsillakäännettyn

        Ai jaa tässä jo toinen ruotsinkielinen konekusija tää " twervig"!
        Taitaa olla ihan joku rotuominaisuus näillä ruotsinkielisillä tämmöinen. Hyi inhottavia. Ei mitään tapoja.


      • Pakkoruotsillakäännettyn kirjoitti:

        Ai jaa tässä jo toinen ruotsinkielinen konekusija tää " twervig"!
        Taitaa olla ihan joku rotuominaisuus näillä ruotsinkielisillä tämmöinen. Hyi inhottavia. Ei mitään tapoja.

        Parempi hoitaa asiansa koneen vessassa eikä kuten sinä näköjään sen tekee isumalla paikallasi koneessa


      • möjligtvis

        Kanske det inte fanns tillräckligt tydlig information på finska var man bör urinera ?


    • TerkutCallelle

      Kiitos taas surupalstalle päivän nauruista!
      Terkut Närpiöön!

      • Jag har sjutton i inte tänkt åka till Närpes för att hälsa från dig


      • litetnyfiken
        twervig kirjoitti:

        Jag har sjutton i inte tänkt åka till Närpes för att hälsa från dig

        Här görs så mycket reklam för Närpes ,så nästa sommar måste man besöka "tomatkarnevalen ".


      • lasikuitutomaatteja.ovat

    • pääkkis

      Oliko tällä kuseksijalla suomen lippu kainalossa ja iso leijonaristi rinnalla?

      • madeinFinland

        Brukar de inte ha det ?


    • Kätyriolet

      Kirjoitat paskavalheita.Se tapahtuma oli Alaskasta portland,oregonin osa
      valtion lennolla.Olethan aikamoinen saatanan kätyri.

    • Älkäämuasuuttako

      Ja miks aina meitä Närpesläisiä kiusaatan?
      Jos en mää ummärtanu suome, kun siel luki vaan "toilet".

    • Nettisuomal-nettifenno

      "Matkustajien mukaan lentokoneen henkilökunta pysyi mielipuolisen tapahtuman aikana varsin rauhallisena. / - Kukaan ei huutanut tai hätääntynyt, joten en aluksi edes tajunnut, mitä oli tapahtunut."

      Tuo osoittaa, että fennot pystyvät vaikeassa tilanteessa hallitsemaan ja hillitsemään hermonsa huutamatta ja hätääntymättä typerän häirikön touhuista. Hyvä, hyvä fennot!

      OnSeSellainen-fenno ehti saada jo pahan sätkyn pelkästä uutisesta. On se sellainen fenno.

      • xxx_factor

        Niin, mutta oletko varma, että muut fennot pysyivät rauhallisina rauhallisen luonteensa vuoksi, vai siksi, että hekin olivat ympäripäissään ja nukahtaneet...


      • Nettisuomal-nettifenno
        xxx_factor kirjoitti:

        Niin, mutta oletko varma, että muut fennot pysyivät rauhallisina rauhallisen luonteensa vuoksi, vai siksi, että hekin olivat ympäripäissään ja nukahtaneet...

        Oletkos itse varma, että fennot olivat ympäri päissään? Jos olisivat olleet, niin siitä olisi jutussa kerrottu eikä OnSeSellainen-fenno olisi missään nimessä jättänyt mainitsematta niin herkullista asiaa. Juttu osoitti, että fennot hallitsevat hermonsa yleensä sangen hyvin. OnSeSellainen-fenno halusi panetella kaikkia fennoja yleistämällä yksittäistapauksen.


    • Tsimmottis_se

      Mikä se on ?
      Se on leppäkertun värinen
      Se näyttää usein sialta
      Se haukkuu kuin koira
      Se on kuitenkin täysi käärme
      Sellainen se on. On se sellainen

      • MeniksOikein

        Minä tiedän! Minä tiedän! Se on suomenruotsalaiseksi itseään nimittävä maanpetturi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      41
      8737
    2. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      26
      1749
    3. T:ltä J-miehelle

      Se kaunein jäi välillämme kokematta Sen olisin halunnut kokea. Miten olisit pitänyt mua hyvänä. Sen yhden kerran. Se oli
      Ikävä
      28
      1675
    4. Terveiset kaipauksen kohteelle

      tähän alle 👇👇👇 !!
      Ikävä
      130
      1461
    5. Miksi kirjoittelet sinkut-palstalla?

      Olet sinkku? Kaipaat jutteluseuraa? Täällä on kivoja keskusteluja? Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä? Joku muu syy?
      Sinkut
      194
      1130
    6. Miten se pihvi pitää oikeaoppisesti paistaa?

      Törmäsin erikoiseen episodiin eräässä ABC-ravintolassa. Pysähdyin kahvikupilliselle ja kohta ravintolan toisesta nurkast
      Ruoka ja juoma
      8
      1099
    7. Kumpiko kaivatussasi

      teki suhun vaikutuksen äly vai ulkonäkö?
      Ikävä
      71
      1067
    8. 92
      912
    9. Mikä kaivatussasi

      kiehtoo?
      Ikävä
      49
      785
    10. Haluatko että

      Rikotaan vähän lisää jäätä tai jotain muuta
      Ikävä
      75
      767
    Aihe