Perussuomalaisten raiskaus- ja muut rikostuomiot

Seuraavat perussuomalaisten aktiivijäsenet on tuomittu rikoksista.

Matti Putkonen
- raiskaus (vankeusrangaistus)

Pentti Oinonen
- törkeä rattijuopumus (vankeusrangaistus)
- liikenteen vaarantaminen
- ampuma-aserikos

Ville Vähämäki

- rattijuopumus

Mika Niikko

- ajoi varastetulla autolla jalankulkijan päälle suojatiellä
- käsilaukkuvarkauksia
- luottokorttipetoksia (vankeusrangaistus)
- ajeli lainvastaisesti ystävänsä varastamalla työkoneella rakennustyömaalla

Teuvo Hakkarainen

- ajoneuvon luovuttaminen juopuneelle
- liikenteen vaarantaminen
- arvoesineiden varastaminen kirkosta
- haaskaus

Pertti Virtanen

- liikenteen vaarantaminen

Kike Elomaa

- kaksi rekisterimerkintärikosta
(lisäksi Elomaan puoliso oli päätekijä laajassa petosjutussa Ruotsissa)

James Hirvisaari (Nyk. Muutos 2011, Suomen Sisu)

- kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Jussi Halla-aho (Suomen Sisu)

- uskonrauhan rikkominen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan (KKO)

Juha Väätäinen

- kertonut olevansa rikoksesta tuomittu, mutta ei ole kertonut rikosnimikettä

Heikki Parviainen, kaupunginvaltuutettu

- pahoinpitely (vankeusrangaistus), uhri halvaantui

Petri Nurminen

- lasten seksuaalinen hyväksikäyttö (vankeusrangaistus)
- törkeä rattijuopumus (vankeusrangaistus)
- liikenneturvallisuuden vaarantaminen
- ajoneuvorikkomus

Jouko Juvonen (taiteilijanimi "Carl J. Danhammer")

- raiskaus (vankeusrangaistus)
- useita rikosepäilyitä törkeistä petoksista (joulukuu 2011)

Jarmo Juntunen

- jatkettu merilain rikkominen (vankeusrangaistus)
- merilain rikkominen
- kaksi petosta
- kaksi aluksen katsastusrikkomusta
- merimieskatselmuksesta ja merimiesten luetteloimisesta annetun lain rikkominen

Jarkko Korpi, puheenjohtaja, Espoon ps

- huumausainerikkomus

Mikael Lith, puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan ps-nuoret, Suomen Sisun jäsen

- pahoinpitely (hakkasi tyttöystävänsä)
- oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen

Tommi Laitila

- pahoinpitely
- liikenteen vaarantaminen

Rami Sipilä

- laiton uhkaus (kansanedustajaan kohdistettu tappouhkaus)

Hannu Haapasalmi

- törkeä petos

Kari Bärlund

- kavallus (vankeusrangaistus)

Timo J. Laihinen

- väärennös

Heinz Juhani Vuorela

- kunnianloukkaus

Pauli Lella

- Törmäsi tahallaan naiseen Jaguar-autollaan, 60 päivää ehdollista vankeutta
pahoinpitelystä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Freddy van Wonterghem

- kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Jaakko Ilari Pirhonen, Oulun vaalipiiri, kunnanvaltuutettu (Haapajärven käräjäoikeus R 03/149)

- Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Hans-Peter Anttonen, valtuutettu Merikarvialla

- Törkeä talousrikos, kahdeksan kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus.
Käräjäoikeus määräsi Anttosen myös neljäksi vuodeksi liiketoimintakieltoon.

Krista Poutanen
Juhani Pellikka
Asko Salminen
Matti Kyllönen
Alpo Ylitalo
Kari Tykkyläinen
Raul Lehto

Yllä oleva lista ei ole täydellinen.
154170
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Aika paljon tuomioita kyllä

2Äänestä

Tuleeko listalle uusia nimiä?

Äänestä
  • Ikävä kyllä taitaa tulla...

    Äänestä

Parasta A-ryhmää. 😆

Hirmu meteli croisanteista ja sit Persut itse tällaista.. 🙁

1Äänestä

Äänestätkö Sinä tällaista roskasakkia?

Meinas mennä ruuat kurkkuun kun tämän luin. Ei hyvä.

1Äänestä

Olisko täydennystä, uudempaakin tietoa ?
Ne ovat kai julkista tietoa, ei tabu ?

Äänestä

Hirveää,+näitten+kannatuksesta+tulee+50%+eläkeläisiltä+!!!Eläkeläisiä+k*setetaan+raskaasti.+Eläkeläinen+ei+jaksa+tarkkaan+seurata+asioita.Nuoremmilta+on+omaa+tyhmyyttä+jos+näitä+äänestää.

Äänestä

Nyt persujen kuntavaaliehdokkaissa on paljon rattijuoppoja.
Miksi ne on pitänyt listoille haalia? Ei oikein lisää luottamusta puoluetta kohtaan.

Äänestä

Miksi puolueet pitävät jäseninään tällaisia tyyppejä,
mutta eivät äänestäjälle kerro, että heillä on rikostuomioita ?
Voi tietämättään äänestää vaikka raiskaajaa !!!!!!!!!

Äänestä
  • Ainakin kuntavaaleissa kannattaa äänestää ehdokasta jonka tietää olevan rehellinen ja osaavan lukea. Silloin putoaa kaikki persut pois. Raiskaajia ei ole muilla puolueilla listoilla.
    Eikö persujen listoilla ole ainakin yksi vauvan tappaja?
    Luin jostakin lehdestä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin kuntavaaleissa kannattaa äänestää ehdokasta jonka tietää olevan rehellinen ja osaavan lukea. Silloin putoaa kaikki persut pois. Raiskaajia ei ole muilla puolueilla listoilla.
    Eikö persujen listoilla ole ainakin yksi vauvan tappaja?
    Luin jostakin lehdestä!

    En yllättyisi. Niistä taitaa löytyä kaikki mahdollinen . . . saasta.

    Äänestä

Persujen rikoksia pitäisi lukea kymppiluokalla päätoimisesti.

Äänestä

Siinä on jaettu sulka poikineen. Joku voisi koota perussuomalaisten tuomiot vuodesta 2015 eteenpäin uuteen ketjuun.

Äänestä

Googlesta poimittua. Murto-osa persujen rikoksista tuomittuja, joita on tuplaten enemmän kuin muissa puolueissa yhteensä.

Äänestä

Jeesus ratsasti aikoinaan aasilla. Nykyisin aasit Jeesuksella…

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yrysdr kirjoitti:

Seuraavat perussuomalaisten aktiivijäsenet on tuomittu rikoksista.

Matti Putkonen
- raiskaus (vankeusrangaistus)

Pentti Oinonen
- törkeä rattijuopumus (vankeusrangaistus)
- liikenteen vaarantaminen
- ampuma-aserikos

Ville Vähämäki

- rattijuopumus

Mika Niikko

- ajoi varastetulla autolla jalankulkijan päälle suojatiellä
- käsilaukkuvarkauksia
- luottokorttipetoksia (vankeusrangaistus)
- ajeli lainvastaisesti ystävänsä varastamalla työkoneella rakennustyömaalla

Teuvo Hakkarainen

- ajoneuvon luovuttaminen juopuneelle
- liikenteen vaarantaminen
- arvoesineiden varastaminen kirkosta
- haaskaus

Pertti Virtanen

- liikenteen vaarantaminen

Kike Elomaa

- kaksi rekisterimerkintärikosta
(lisäksi Elomaan puoliso oli päätekijä laajassa petosjutussa Ruotsissa)

James Hirvisaari (Nyk. Muutos 2011, Suomen Sisu)

- kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Jussi Halla-aho (Suomen Sisu)

- uskonrauhan rikkominen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan (KKO)

Juha Väätäinen

- kertonut olevansa rikoksesta tuomittu, mutta ei ole kertonut rikosnimikettä

Heikki Parviainen, kaupunginvaltuutettu

- pahoinpitely (vankeusrangaistus), uhri halvaantui

Petri Nurminen

- lasten seksuaalinen hyväksikäyttö (vankeusrangaistus)
- törkeä rattijuopumus (vankeusrangaistus)
- liikenneturvallisuuden vaarantaminen
- ajoneuvorikkomus

Jouko Juvonen (taiteilijanimi "Carl J. Danhammer")

- raiskaus (vankeusrangaistus)
- useita rikosepäilyitä törkeistä petoksista (joulukuu 2011)

Jarmo Juntunen

- jatkettu merilain rikkominen (vankeusrangaistus)
- merilain rikkominen
- kaksi petosta
- kaksi aluksen katsastusrikkomusta
- merimieskatselmuksesta ja merimiesten luetteloimisesta annetun lain rikkominen

Jarkko Korpi, puheenjohtaja, Espoon ps

- huumausainerikkomus

Mikael Lith, puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan ps-nuoret, Suomen Sisun jäsen

- pahoinpitely (hakkasi tyttöystävänsä)
- oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen

Tommi Laitila

- pahoinpitely
- liikenteen vaarantaminen

Rami Sipilä

- laiton uhkaus (kansanedustajaan kohdistettu tappouhkaus)

Hannu Haapasalmi

- törkeä petos

Kari Bärlund

- kavallus (vankeusrangaistus)

Timo J. Laihinen

- väärennös

Heinz Juhani Vuorela

- kunnianloukkaus

Pauli Lella

- Törmäsi tahallaan naiseen Jaguar-autollaan, 60 päivää ehdollista vankeutta
pahoinpitelystä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Freddy van Wonterghem

- kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Jaakko Ilari Pirhonen, Oulun vaalipiiri, kunnanvaltuutettu (Haapajärven käräjäoikeus R 03/149)

- Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Hans-Peter Anttonen, valtuutettu Merikarvialla

- Törkeä talousrikos, kahdeksan kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus.
Käräjäoikeus määräsi Anttosen myös neljäksi vuodeksi liiketoimintakieltoon.

Krista Poutanen
Juhani Pellikka
Asko Salminen
Matti Kyllönen
Alpo Ylitalo
Kari Tykkyläinen
Raul Lehto

Yllä oleva lista ei ole täydellinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu