Tulipa stabun sivuilta (http://www.stabu.net/) vastaan:
Tämä artikkeli on poimittu Humanist Bullettin Spring 1997, Vol. 4 - No. 2.
Jos joku joskus kertoo sinulle, että ilman kristillisiä opetuksia meiltä puuttuisi kultainen sääntö, voit kertoa heille seuraavan:
Älä tee naapurillesi minkä kokisit pahaksi häneltä itsellesi.
-- Pittacus, 650 e.a.a.
Tee toiselle mitä tahtoisit hänen tekevän itsellesi, ja älä tee toiselle mitä et tahtoisi hänen tekevän sinulle. Tarvitset ainoastaan tätä lakia. Se on perusta kaikille jäljelle jääville.
-- Confucius, 500 e.a.a.
Vältä tekemästä sitä minkä tekemisestä syyttäisit muita.
-- Thales 464 e.a.a.
Mitä toivot naapureidesi olevan sinulle, sellainen sinun oltava heille.
-- Sextus Pythagoralainen, 406 e.a.a.
Meidän tulisi käyttäytyä muita kohtaan samoin kuin toivomme heidän käyttäytyvän meitä kohtaan.
-- Aristotle, 385 e.a.a.
Vaali vuoroittaista hyväntahtoisuutta, sillä se tekee sinusta halukkaan huolehtia toisen hyvinvoinnista kuten omastasi.
-- Aristippus Kyproslainen, 365 e.a.a.
Käyttäydy muita kohtaan kuin tahdot heidän käyttäytyvän sinua kohtaan.
-- Isocrates, 338 e.a.a.
Älä tee muille mitä et tahtoisi muiden tekevän sinulle.
-- Hillel, 50 e.a.a.
Sitten, hieman myöhemmin...
Täten kaikkia asioita koskien mitä teet, muiden tulisi sinulle, tee niin myös heille: sillä tämä on laki ja profeetta.
-- Jeesus Nasaretilainen, noin vuonna 30
Tämä artikkeli on poimittu Humanist Bullettin Spring 1997, Vol. 4 - No. 2.
Jos joku joskus kertoo sinulle, että ilman kristillisiä opetuksia meiltä puuttuisi kultainen sääntö, voit kertoa heille seuraavan:
Älä tee naapurillesi minkä kokisit pahaksi häneltä itsellesi.
-- Pittacus, 650 e.a.a.
Tee toiselle mitä tahtoisit hänen tekevän itsellesi, ja älä tee toiselle mitä et tahtoisi hänen tekevän sinulle. Tarvitset ainoastaan tätä lakia. Se on perusta kaikille jäljelle jääville.
-- Confucius, 500 e.a.a.
Vältä tekemästä sitä minkä tekemisestä syyttäisit muita.
-- Thales 464 e.a.a.
Mitä toivot naapureidesi olevan sinulle, sellainen sinun oltava heille.
-- Sextus Pythagoralainen, 406 e.a.a.
Meidän tulisi käyttäytyä muita kohtaan samoin kuin toivomme heidän käyttäytyvän meitä kohtaan.
-- Aristotle, 385 e.a.a.
Vaali vuoroittaista hyväntahtoisuutta, sillä se tekee sinusta halukkaan huolehtia toisen hyvinvoinnista kuten omastasi.
-- Aristippus Kyproslainen, 365 e.a.a.
Käyttäydy muita kohtaan kuin tahdot heidän käyttäytyvän sinua kohtaan.
-- Isocrates, 338 e.a.a.
Älä tee muille mitä et tahtoisi muiden tekevän sinulle.
-- Hillel, 50 e.a.a.
Sitten, hieman myöhemmin...
Täten kaikkia asioita koskien mitä teet, muiden tulisi sinulle, tee niin myös heille: sillä tämä on laki ja profeetta.
-- Jeesus Nasaretilainen, noin vuonna 30
Vastaukset 83
Vanhimmat
Tee ihan mitä itse haluat, se olkoon ainoa lakisi.
- Aleister Crowley, 1946 -
Noinhan aina ihmiset tekevät. Jotkut vain keksivät tekosyitä jos eivät ole varmoja onko heidän haluavansa teot oikein.
Eli:
Tee niin kuin parhaaksi näet.
Kyseinen sääntö
"Do what thou wilt shall be the whole of the law."
Eli
"Tee kuten tahdot olkoon koko laki"
Käsitetään yleensä väärin tarkoittamaan, että kaikki on sallittua, ja sillä perustellaan vain ja ainoastaan omien halujen tyydyttäminen.
Ymmärtääkseni(eiköhän joku korjaa jos puhun läpiä päähäni..) aikaisempaan sitaattiin liitetään myös toinen:
"Love is the law, love under will"
Eli
"Rakkaus on laki, rakkaus tahdon alaisena"
Tee sitten itse päätelmät siitä, miten näitä pitäisi käyttää.
luulevat yhä tänäkin päivänä, että UT:n
vuorisaarna on Jeesukseksi nimetyn juutalaisen
opettajan keksintöä.
He kieltäytyvät uskomasta, että vs:n opetus
on sisällöltään vanhempaa kulttuuriperintöä.
Jesse ei tätä kieltänytkään, myöhemmät
"tulkitsija", manipuloijat kylläkin.
Käyttäydy toisia ihmisiä kohtaan kuten he käyttäytyvät sinua kohtaan.
Tämä sääntö on realistinen eikä ota toiveita eikä konditionaaleja huomioon, vaan näkee maailman sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin se haluttaisiin nähdä. Se on tässä maailmassa paljon käytännöllisempi kuin yhdenkään uskonnon kultainen sääntö. Satanistin kultainen sääntö merkitsee sitä, että hyvään vastataan hyvällä ja pahaan pahalla.
Tuo sääntö on kyllä realistinen ja käytännössä käytössä ympäri palloamme, mutta se ei ole toimiva jos halutaan että esim. riita loppuu.
Sanonta >> halkojen loppuessa loppuu tuli
minusta tuo on jotenkin lepsu. Eli onko satanisti siis passiivinen tarkkailija ja odottaa naapurilta aloitetta, ennenkuin päättää oman suhtautumisensa?
mihin odotat pahaan pahalla vastaamisen käytännössä johtavan? Kierteeseen?
Palestiinassa/Israelissa näyttää olevan jotain käytännöllistä tulevaisuudenkuvaa täsätä sinullekin tarjolla
joutuu kyntämään niiden pellot, jotka eivät tao.
Reaalimaailma osoittaa, että se, joka antaa väkivallan edessä periksi, joko tapetaan tai orjuutetaan. Ainoa toimiva reaalimaailman tapa vastata väkivaltaan on väkivalta.
Voimme tietysti luoda ideaaleja siitä, millainen maailman tulisi olla ja miten tulisi käyttäytyä, mutta maailmamme vain on mitä on, ja kauniit filosofiset rakennelmat eivät toimi tosielämässä.
Niin kauan, kun sinä et satuta minua, en minäkään satuta sinua. Siinä ei kai pitäisi olla mitään outoa. Se on rauhanomaisen rinnakkainelon periaate.
Mihin odotan pahalla pahaan vastaamisen käytännössä johtavan? Suomen osalla 1939-1944 se johti itsenäisyytemme säilyttämiseen. Eesti, Latvia ja Liettua eivät vastanneet pahaan pahalla, ja ne maat orjuutettiin puoleksi vuosisadaksi.
En väitä että satanismi olisi aatteena tai periaatteena huonompi kuin muut. Jos hyvään hyvällä ja pahaan pahalla on periaate sitä noudattavat ihmiset ovat tyhmiä.
Kansanperinteessä tuota periaatetta kutsutaan kauroihin kusemiseksi.
Negatiiviset kokemukset korostuvat aina. Sosiologit ovat laskeneet että negatiivinen kokemus vaikuttaa 12 kertaa voimakkaammin kuin vastaavassa asiassa positiivinen kokemus. Eli jos haluat toimia tasapainoisesti, sinun pitäisi vastata hyvään aina hyvällä ja 12 pahaan tekoon 11 kertaa hyvällä ja kerran pahalla. Sitten olisi tilanne tasan.
Ainoa uskonto jonka moraalifilosofiassa totuus on ymmärretty on buddhalaisuus. Siinä on kaksi perusperiaatetta: tee niin kuin parhaaksi näet (no ihminen toimii aina näin). Toinen periaate on "vältä pahan aiheuttamista". Todella hyvä ohje.
Paljon parempi kuin esim.tekopyhä "tee hyvää".
Miksikö? Esim.suurin osa uskonnon aiheuttamasta pahasta syntyy juuri siitä että aikomus on tehdä hyvää. Esim.uskonsodat.Pakkokäännytys. Ajattelun kieltäminen. Auktoritääristen järjestelmien rakentaminen.
Jos vastaat pahaan hyvällä, sinut sotketaan jalkoihin.
Koulukiusaaminen. Se loppuu vain turpaanvedolla. Minun tapauksessani siinä, että hakkasin ko. paskiaisen päätä välitunnilla naulakkoon niin kauan, että rusahti. Sen jälkeen sain olla rauhassa. Kaikki tajusivat, että olen vaarallinen ärsytettynä ja sain olla rauhassa.
Minä uskon väkivaltaan; rauhaan suuremman tulivoiman kautta. En kauniisiin ideologioihin ja konditionaaleihin.
>>Mihin odotan pahalla pahaan vastaamisen käytännössä johtavan? Suomen osalla 1939-1944 se johti itsenäisyytemme säilyttämiseen.
Minulle hyvitys on silmä silmästä ja hammas hampaasta. Ei henki silmästä, toinen hampaasta. Retaliaatioon ei saa sisältyä korkoaspektia, vaan koston tulee olla täsmälleen yhtä voimakas tai heikko kuin alkuperäisen vääryydenkin.
Elävästä elämästä on summattomasti esimerkkejä siitä, että kiistakumppaneilla on eri käsitykset kärsityn vääryyden suuruudesta.
Niinpä, kun tarkasti mittaat oman hyvityksesi, kiistakumppanisi vastaa siihen aivan omalta pohjalta tekemällään harkinnalla ja sota paisuu vääjäämättä.
En usko sen olevan viisasta politiikkaa edelleenkään.
ja sitten sinä kuolet. Retaliaation aste on aina arviointikysymys. Mutta varmaa on, että jos annat kävellä ylitsesi, niin varmasti ylitsesi kyllä kävellään. Siksi pahaan vastaaminen hyvällä on typeryyttä tässä maailmassa.
Joskus tarvitaan kyllä turpaanvetoa ja sellaista kunnon pirullista asennetta. Totta.
Rauha suuremman tulivoiman kautta johtaa kuitenkin aina sotaan.
Puhut realismista. Sinun näkemyksesi perustuu kuitenkin oletukseen: jos kaikki haluavat tuhota kaiken muun, minun on oltava valmis tuhoamaan heidät.
Sinänsä asenteesi on reipas mutta muistuttaa raamattunsa kanssa jäykkänä seisovaa uskovaista. Eli voimaa löytyy mutta se voi olla pidemmän päälle kuluttavaa.
"Reaalimaailma osoittaa, että se, joka antaa väkivallan edessä periksi, joko tapetaan tai orjuutetaan. Ainoa toimiva reaalimaailman tapa vastata väkivaltaan on väkivalta."
Tuo ei nimenomaan ole toimiva tapa vastata väkivaltaan. Jos kaikki vastaisivat väkivaltaan väkivallalla, koko ihmispopulaatio kuolisi hetkessä sukupuuttoon. Joten ajatusmallisi ei toimi lainkaan.
"Voimme tietysti luoda ideaaleja siitä, millainen maailman tulisi olla ja miten tulisi käyttäytyä, mutta maailmamme vain on mitä on, ja kauniit filosofiset rakennelmat eivät toimi tosielämässä."
Mutta voimme vaikuttaa, ja muuttaa maailmaa sellaiseksi että siinä on hyvä ja turvallista elää. Itseasiassa se on ainoa tapa välttyä kollektiiviselta itsemurhalta. Onko rauhanomainen rinnakkaiselo mahdotonta sinusta? Erilaisuus on rikkaus, ei uhka!
"Reaalimaailma osoittaa, että se, joka antaa väkivallan edessä periksi, joko tapetaan tai orjuutetaan. Ainoa toimiva reaalimaailman tapa vastata väkivaltaan on väkivalta."
Tuo johtaa totaaliseen umpikujaan. Tilanteeseen jossa kukaan ei anna periksi ja kaikki elämä loppuu maapallolta, totaalisesti ja lopullisesti.
"Jos vastaat pahaan hyvällä, sinut sotketaan jalkoihin"
Ei pidä paikkaansa!
"Koulukiusaaminen. Se loppuu vain turpaanvedolla"
Ei, vaan sillä se nimenomaan jatkuu!
Väkivalta on heikkouden merkki!
Vahvan ihmisen ei tarvitse koskaan käyttää väkivaltaa!
Apinalaumma-evoluutiosta on jo aikaa.
Kulttuurievoluutio on hommia ohjaillut jo ainakin 10000v. Populaatiot menestyvät tai ovat menestymättä. Kyky yhteistyöhön on rautaa ryhmien sisällä, muuten ei pärjätä kilpailussa naapuriheimojen kanssa.
Toki hammashampaasta tyyppejäkin ryhmissä tarvitaan, kunhan sellaisia vain ei ole liikaa. Sodassa ja mammutin metsästyksessä luontaiset turpiinlyöjät ovat tehokkaita ja muutenkin tarpeellista tykinruokaa, ja onhan geenit vietävä yli rauhanjaksojenkin, muuten ne häviäisivät kokonaan.
Nyt on vain niin että ihmiskunta pyrkii yhä selvemmin siihen että kilpailtaisiin aivoilla, ei lihaksilla. Mitä pitemmälle kehityksessä päästään sitä vähemmän on käyttöä turpiin lyöjille. Ennenpitkää sen saattaa evoluutiokin huomata.
Aivot ja lihakset eivät sulje toisiaan pois. Parhaimmin pärjää se, joka osaa käyttää molempia ja tietää, milloin on käytettävä aivoja ja milloin lihaksia. Ymmärtää, milloin on vastattava sanallisesti ja milloin on lyötävä turpiin.
Kuten sanottu, kehityksellä on selvä suunta.
Toiset edistävät kehitystä, toiset taas jarruttavat. Pahimmat jarrut saavat sakin hivutusta, jos mitkään rauhanomaisemmat keinot eivät auta. Tuota siinä sitten jälkeläisiä, munistaan hirtetty mies !
Sellaista elämä vain on. Jonkun on oltava se viisain ja annettava periksi - ja tulla tyhmempiensä jyräämäksi, kiusaamaksi, orjuuttamaksi ja tappamaksi.
Onko se lopultakaan mikään menetys maapallolle, jos ihminen tuhoaa lopulta itse itsensä. Se vain osoittaa, että ihminen (ja älykkyys) on evolutiivinen harha-askel. Ei se, että ihminen tuhoaa itsensä, merkitse sitä, että elämä loppuisi maapallolta, vaan sitä, että vapautuu aika monta uutta ekologista lokeroa uusille lajeille, joita evoluutio tuottaa. Olemassaolon taistelu jatkuu ihmisen jälkeen kuten ennenkin.
sinäkin hyväksyt fyysisen väkivallan yhtenä vaikuttamisen keinona omassa tekstissäsi.
Tekstisi on vahvasti ristiriidassa omakohtaisen kokemukseni kanssa. Samoin se on ristiriidassa sen kanssa, miten valtiojohtajat toimivat tässä maailmassa.
Itse olen omakohtaisesti kokenut, että väkivalta lopettaa vittuilun. Turpaanveto lopetti kiusaamisen minun osaltani. Osoitin kykeneväni puolustamaan itseäni ja osoitin olevani vaarallinen ja se oli signaali, että etsikää toinen uhri itsellenne. Sen jälkeen sain olla rauhassa. Kiusaaminen loppui minun osaltani kuin seinään. Siinä eivät auttaneet humanistit, ei mikään lässynlää eikä opettajien kauniit sanat. Siinä auttoi väkivalta.
Väkivalta ei suinkaan ole heikkouden merkki, vaan vahvuuden. Jos se olisi heikkouden merkki, niin yhdelläkään valtiolla ei olisi väkivaltakoneistoja eli poliisia ja armeijaa Väkivalta on kaikkein äärimmäisin vaikuttamisen keino: siinä vaikutetaan suoraan opponentin fyysiseen habitukseen. Sota ei sekään ole muuta kuin politiikantekoa fyysisen väkivallan keinoin.
Vahvan ihmisen ei tarvitse käyttää väkivaltaa, sillä heikot eivät uskalla käydä vahvan kimppuun - he tietävät saavansa turpaansa. Siksi vahvan on kuitenkin jatkuvasti pidettävä uskottavuuttaan yllä, jottei hänen vahvuuttaan kyseenalaistettaisi ja hänen kimppuunsa käytäisi. Heikolla ihmisellä on oikeus ja velvollisuuskin käyttää väkivaltaa puolustaakseen itseään, jos hänen kimppuunsa käydään.
Satanismin kultaisiin sääntöihin kuuluu myös:
"Julkisella paikalla älä käy kenenkään kimppuun äläkä loukkaa ketään. Jos sinun kimppuusi käydään, pyydä lopettamaan se. Jos kimppuunkävijät eivät lopeta, tuhoa heidät."
...Itseasiassa väkivalta ei ratkaise ongelmaa, se poistaa sen, ja tuo tilalle uuden ongelman. Minulla oli ainakin aivan eri kokemus kiusaamisesta vs. väkivalta.. Turpaan vedin ja paljon, mutta ei se oikeastaan lopettanut kiusaamista, se vain siirtyi toiselle tasolle.
Kun sinua pelätään, niin sinua vältellään, saatetaan jopa vihatakin, mutta enimmäkseen kukaan ei auta sinua. Ihminen on, mitä tahansa herra Lavey onkaan muilta varastanut(sanonut), laumaeläin. Ilman ystäviä, tuttuja jne(kontakteja). on elämäsi huomattavasti vaikeampaa.
Vahvan ihmisen ei tarvitse käyttää väkivaltaa tai uhkailla, koska hän osaa ratkaista ongelman muilla keinoin. Heikot käyttävät väkivaltaa, koska he eivät osaa ratkaista tilannetta muuten. Vahvalla on varaa näyttää heikkoutensa, eikä hänen tarvitse pelotella niitä, jotka ovat heikompia, sillä hän tietää pärjäävänsä.
Itse kun opin tuon läksyn, niin ei ole ollut ongelmia(en tosin väitä, että olisin mitenkään järkyttävän vahva ihminen).
masentava. Jos näet ihmiselämän noin surkeana, ja epätoivottavana, ei ole ihme että et näe ihmiselämällä mitään arvoa. Et ainoastaan koe ihmiselämää arvottomana yleisellä tasolla, vaan myös henkilökohtaisella tasolla. Ihme että et ole tehnyt itsemurhaa..sillä siihen tuon kaltaiset ajatukset lähes poikkeuksetta johtavat.
Kunpa ymmärtäisit miten suuri asia elämä on. Monet kuolemansairaat maksaisivat omaisuuksia, jos saisivat terveytensä takaisin. Heille elämä on kultaakin kalliimpaa, mutta sinulle..ei minkään arvoista. Miksi?
on suurinta typeryyttä. Kostaminen ei vaadi minkäänlaista älykkyyttä, siihen pystyy idioottikin.
Sen sijaan kostamatta jättäminen vaati viisautta ja rohkeutta johon vain vahvat ja voimakkaat kykenevät. Väkivalta on pienen ja heikon ihmisen reaktio. Vahvan ei tarvitse koskaan puolustaa itseään väkivallalla!
Voimakas käyttää aivoja, heikko käyttää lihaksia.
Vahvan ei tarvitse käyttää väkivaltaa, heikolle se on ainoa puolustuskeino.
>> sinäkin hyväksyt fyysisen väkivallan yhtenä vaikuttamisen keinona omassa tekstissäsi. >>
Hyväksyt ? Olipahan vain pieni kommentti siitä, että ei yhteistyöhön pyrkivät yksilötkään sentään miten tahansa pompotettavissa ole, ja yksinäisiltä susilta se ei onnistu ollenkaan.
Kunhan vielä naarasihmisten alitajuiset vaistot nykyaikaistuvat niin paljon että he geeniensä säilymisen ja oman turvallisuutensa takia säännöllisesti sijoittavat pelimarkkansa rauhan rakentajiin turpiin lyöjien asemasta, voivatkin viimeksimainitut lyödä hanskat lautaan.
"Tekstisi on vahvasti ristiriidassa omakohtaisen kokemukseni kanssa."
Siinä tapauksessa et ole oppinut mitään kokemuksistasi, -ja vielä pahempaa, olet juuttunut niihin. Et myöskään tiedä mitään ihmisen käyttäytymispsykologiasta.
"Samoin se on ristiriidassa sen kanssa, miten valtiojohtajat toimivat tässä maailmassa"
Ai, luulin sinun olevan kapinallinen..
"Itse olen omakohtaisesti kokenut, että väkivalta lopettaa vittuilun. Turpaanveto lopetti kiusaamisen minun osaltani. Osoitin kykeneväni puolustamaan itseäni ja osoitin olevani vaarallinen ja se oli signaali, että etsikää toinen uhri itsellenne. Sen jälkeen sain olla rauhassa. Kiusaaminen loppui minun osaltani kuin seinään. Siinä eivät auttaneet humanistit, ei mikään lässynlää eikä opettajien kauniit sanat. Siinä auttoi väkivalta."
Itse olen kokenut että väkivalta ei ole ratkaisu väkivaltaan, sehän olisi samaa kuin yrittäisi sammuttaa tulipaloa tulipalolla. Tai yrittäisi tyhjentää kaivoa kaatamalla sinne vettä.
Toimin juuri aivan kuten sinä, mutta se ei lopettanut väkivaltaa, vaan jatkoi sitä. Väkivalta loppui vasta kun lopetin sen. Sen jälkeen sain olla rauhassa. Ymmärrätkö? Väkivalta ei auttanut, vaan pahensi tilannetta. Kun väkivallalla väkivaltaan vastaaminen ei toiminut, kokeilin toista keinoa; Totaalista väkivallattomuutta. Ja se toimi! Itseasiassa on kysymys henkisestä voimasta. Kun vastasin väkivaltaan väkivallalla, se johtui pelostani. Mutta kun päätin olla Rohkea, en enää pelännyt, ja siksi minun ei tarvinnut vastata väkivaltaan väkivallalla. Näin sain henkisen yliotteen kiusaajistani, eikä heistä enää kukaan uskaltanut inahtaakkaan minulle. Tietenkin, siirtyminen pelosta rohkeuteen oli pitkä prosessi, mutta pelkoni voitettuani minun ei ole koskaan enää tarvinnut turvautua väkivaltaan.
Välivalta on heikkouden, ja pelkäävän ihmisen merkki. Mitä väkivaltaisempi ihminen, sitä enemmän hän pelkää. No tietysti mielisairaiden ihmisten kohdalla psyyke saattaa toimia toisin, tarkoitinkin henkisesti terveitä ihmisiä.
"Jos se olisi heikkouden merkki, niin yhdelläkään valtiolla ei olisi väkivaltakoneistoja eli poliisia ja armeijaa"
On todettu että valtioiden väkivaltakoneistojen olemassaolo perustuu valtioiden sisäiseen, tai ulkoiseen pelkoon. Valtio joka ei tunne tai koe minkäänlaista ulkoista tai sisäistä uhkaa, ei tarvitse väkivaltakoneistoja.
Sama pätee yksilöiden, ihmisten kohdalla.
Tiedoksi sinulle: Olet muinaisjäännös. Luolamiesten aika on päättynyt jo aikoja sitten. Olet tarpeeton.
Minulla on aivan sama kokemus. Olen 100% samaa mieltä kanssasi.
Johan tuolla aikaisemmin esitin, että yksilön pitää voida puolustaa itseään, pysäyttää ylikävelyn yrittäjät.
Se on kuitenkin eri asia, kuin esim. kosto tai täyslaidallisella vastaaminen.
Kukin taaplaa tyylillään. Tiedän kyllä, että ajatuksillesi on kannatusta ja itseasiassa olen läheltä joutunut seuraamaankin esittelemääsi filosofiaa noudattavaa naapuria. Ei ole hänen osansa kateeksi käynyt. Näyttää siltä, että hän joutuu käyttämään valtaosan energiastaan tappeluun.
Elätkö parisuhteessa? Taitaa filosofiasi sopia paremmin sinkkuelämään.
Tuo kommentti osoittaa, että sinulla ei ole minkäänlaista elämänkokemusta, vaan suhtaudut elämään jotenkin ruusunpunaisten silmälasien läpi ja näet maailman sellaisena, kuin haluaisit sen olevan. Totuus on paljon rumempi kuin haluat kuvitella.
Tuota sanotaan ad hominemiksi eli henkilökohtaisuuksiin menemiseksi.
Totesin jo, että olen kulkenut naturalismin, luonnontieteiden ja ateismin polun loppuun asti, koko ajan itselleni rehellisenä ja objektiivisena, ja sen polun päässä on nihilismi.
Olet aivan oikeassa siinä, että nuo kaikki säikeet kietoutuvat yhteen köydeksi, joka on riittävän vahva hirttämään kokonaisen sivilisaation. Tähän on länsimainen sivistys päässyt sillä tiellä, jota se on kulkenut viimeiset 150 vuotta.
Mutta se tie on rehellisyyden ja suoruuden tie. Kun ollaan ateisteja, niin ollaan sitä sitten loppuun saakka eikä syyllistytä itsepetokseen.
naarasihmiset suosivat parinvalinnassaan väkivaltaisia machokukkoilijoita ja sylkevät kilttien, hiljaisten nörttikoiraiden päälle.
Sanot, että ei yhteistyöhön pyrkivät yksilötkään sentään miten tahansa pompotettavissa ole, ja yksinäisiltä susilta se ei onnistu ollenkaan. Minä sanon täsmälleen yhden vastaesimerkin: Venäjä.
Putin pompottaa venäläisiä miten hän haluaa, ja venäläiset alistuvat orjamielisesti. Putinista tulee uusi Stalin, haluttiin tai ei.
Minulla on sellainen tunne, että yrität nyt syöttää omiasi. Minun kokemukseni väkivallattomuudesta on se, että ylitseni käveltiin jatkuvasti. Yritin olla se viisaampi ja sivistyneempi ja rohkeampi. Ei toiminut. Kun alennuin samalle typeryyden tasolle kuin kiusaajani ja pahoinpitelin sen pääpaskiaisen, se oli merkki muille, että olen vaarallinen. Sen jälkeen alkoi ns. rauhanomainen rinnakkainelo ja sain normaaleja ihmissuhteita.
Valtio, joka ei ylläpidä väkivaltakoneistoa, on nopeasti entinen valtio. Se vähemmän idealistinen naapuri tulee ja marssii siisään ja valloittaa. Ihmisluonne on sellainen.
Mitä taas ehdottamaasi tarpeettomuuteeni tulee, tulkitsen tuon nimittelyn niin, että menetit hermosi. Voit toki mennä henkilökohtaisuuksiin ja nimitellä minua miten haluat, mutta se ei muuta kokemusta miksikään muuksi.
Gandhi suositteli juutalaisille väkivallatonta vastarintaa toisen maailmansodan aikana. Tulokset ovat tiedossamme. Väkivallaton vastarinta toimii vain sivistynyttä vastustajaa vastaan, mutta ei röyhkeää ja häikäilemätöntä sekä mistään moraalisäännöistä piittaamatonta vastaan. Sellaista vastaan se on aina tuomittu epäonnistumaan.
Vitsi on siinä, että valitsee ne, jotka pelkäävät, oikein. Ihmisen psykologia on sikäli kiero, että konfliktitilanteessa ihminen menee aina kiusaajan puolelle kiusattua vastaan. Valta vetää puoleensa, ja väkivalta on vallankäytön kaikkein triviaalein ja alkeellisin muoto. Pelko luo myös magneetin tavoin arvovaltaa ja kunnioitusta.
Länsimaissa sanotaan, että "kynä on miekkaa mahtavampi". Se on väärin; itämaissa sanotaan "kynä ja miekka yhdessä". Pelkkä fyysinen väkivalta on yleensä typeryyttä. Mutta aivan yhtä typerää on väkivallan kiistäminen. Viisas ihminen on sellainen, joka tietää, milloin on aika puhua ja milloin on aika lyödä. Sellainen, joka osaa käyttää sekä kynää ja miekkaa, oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Vahvuuteen kuuluu väkivallan käyttö ja uhkailu - oikeassa tilanteessa. Väkivalta ei milloinkaan saa olla itsetarkoitus, eikä väkivaltaa pidä käyttää silloin, jos asia on ratkaistavissa muilla keinoin. Tämä kuuluu myös omalta osaltaan valtioviisauteen. Mutta heikkoutta on olla käyttämättä väkivaltaa tilanteessa, jossa se on ainoa ratkaisu.
jotka puolustivat tätä maata asein (= vastasivat pahaan pahalla) 1939-1944.
Eli olivatko he typeriä? Tottakai kostamaan kykenee idioottikin. Myös idiootti kykenee pidättäytymään kostosta ja antaa toisten kävellä ylitseen. Vain viisas osaa mitoittaa kostonsa oikein niin, että hän pääsee omilleen, mutta ei synnytä kostolla katkeruutta.
Nämä sinun juttusi tuovat mieleen väkisinkin Tony Halmeen. Ei kuitenkaan ole aavistustakaan loukkaantuuko ja jos, niin kumpi, teistä tästä rinnastuksesta.
Tony Halme on (näyttää olevan, en tunne häntä henkilökohtaisesti) supermaskuliini ja hyvin heikko ihminen. Niin heikko, että oli kuolla mennä suvena omiin kohelluksiinsa. Sellaisiin tilanteisiin, jollainen oli viedä Tony Halmeen hengen, eivät oikeasti vahvat ihmiset ajaudu.
Mutta eipä mitään. Jokainen joutuu tekemään oman selviytymisstrategiansa itse ja tulemaan sen kanssa toimeen.
>> naarasihmiset suosivat parinvalinnassaan väkivaltaisia machokukkoilijoita >>
Noinhan ne tekivät apinahistoriamme aikana, eivätkä alitajuiset vietit hetkessä muutu.
Kunhan on kehitytty ihmisiksi, tulevat he tekemään päinvastoin.
Evoluutio, vieläpä kulttuurisellainenkin on hidasta puurtamista, eikä suinkaan etene suoraviivaisesti. Pääkulkusuunta on kuitenkin täysin selvä, ihmisyyttä kohti ollaan menossa. Kukaan(?) ei vielä aivan perillä ole, mutta monet melko lähellä, toiset taas hiukan kauempana. Tämän sukupolven tärkein tehtävä on auttaa seuraavia oikeaan suuntaan, kaikenlaisia pikkuhitlereitä kärkkyy matkan varrella vääriä neuvoja antamassa.
>> Putin pompottaa venäläisiä miten hän haluaa, ja venäläiset alistuvat orjamielisesti. Putinista tulee uusi Stalin, haluttiin tai ei. >>
En usko, eikä Putin sitäpaitsi ole mikään yksinäinen susi vaan ainoastaan näkyvin hahmo Venäjän uudessa keski/ylä-luokassa. Hän voi toistaiseksi leikkiä feodaaliherraa tavallisen kansan suhteen mutta jos valtaeliitti tuntee oman asemansa uhatuksi, on Putin seuraavan 'vallankumouksen' ensimmäinen uhri.
Venäjällä ei ole demokraattisia perinteitä. Länsimaissa kehitys diktatuureista nykyisenlaisiksi demokratioiksi on ottanut satoja vuosia. Venäjällä se tulee tapahtumaan alle 50v'ssä, ulkoapäin tulevasta avusta ja paineesta johtuen.
On vain pidettävä huoli siitä että Stalinin haamut tai muut superegoistit eivät pääse kehitystä häiritsemään, ei Venäjällä eikä missään muuallakaan, ei vaikka joskus olisikin pakko turvautua jopa sakinhivutukseen.
Rauhallista Joulua !
"Se vain osoittaa, että ihminen (ja älykkyys) on evolutiivinen harha-askel."
Se olisi harha-askel vain jos sinun oma jääräpäisyys-älykkyytesi olisi ihmisen opaskoira.
Onneksi ihmisen älykkyys osaa olla vallan muutakin.
Kun minä olen parisuhteessani joskus ns. "se viisain" ja annan periksi huomatessani rakkaallani olevan vain huono päivä, en suinkaan tule tyhmempieni jyräämäksi, kiusaamaksi, orjuuttamaksi ja tappamaksi. Sen sijaan tulen rakastetuksi, vahvaksi ja ihailluksi.
Olemassaolon taistelu jatkuu makuuhuoneessa. Kivaa.
Elämä on.
Tässä taitaa nyt itse kukin turhaan kärjistää mielipiteitään ja siksi välillänne oleva lanka pingottuu pian katkeamispisteeseensä.
Onhan se totta, että väkivaltaa tarvitaan puolustautumiseen tietyissä tilanteissa. Näitä tilanteita tulkitaankin laissa hätävarjeluksi. Tietyissä tilanteissa.
On myös totta se, että kostamalla ihminen ei yleensä tule onnelliseksi kuin hetkellisesti. Otapa selvää murhamiesten mietteistä, siitä kuinka heistä moni joka päivä katuu ja häpeää tekoaan. Älä anna tunteille eli vitutukselle ja kostonhimolle valtaa. Juuri sitä edellinen kirjoittaja tarkoitti viisaudella, jota kostamatta jättämiseen vaaditaan.
Viisaan ihmisen ei täydy olla vahva ihminen pärjätäkseen. Viisas ihminen tunnistaa heikkoutensa ja yrittää pärjätä niiden kanssa. Siksi viisas ihminen ei tönäise takaisin, kun isosta kaljupäisestä miesseurueesta joku tönäisee viisasta ihmistä nakkikioskilla. Vaikka sitähän sinä suosittelisit.
ei ole pahaan vastaamista pahalla, eikä itsepuolustus ole kosto. Ei Suomen puolustusvoimiakaan kutsuta kostovoimiksi.
ei ylipäänsä mene sellaiseen paikkaan, jossa on vaara joutua ison kaljupäisen miesseurueen tönimäksi.
Pointti on siinä, että elämässä on tilanteita, jossa tällaista ei voi välttää, ja on tilanteita, joissa ne isot kaljupäiset miehet tönivät aivan tarkoituksella ja sotkevat jokaisen muka-viisaan jalkoihinsa. Todella viisas ihminen ei näytä viisauttaan ulospäin eikä tee viisauttaan kenellekään selväksi. Toiset saavat sitten päätellä itse hänen viisautensa.
En usko yhdenkään murhamiehen katuvan ja häpeävän tekoaan. Noin 40% murhamiehistä on psykopaatteja, joilla ei ole mitään inhimillisiä tunteita, ja loputkin vain ovat iloisia siitä, että murhaajat ovat vankilan nokkimisjärjestyksen huipulla.
on nimenomaan pahaan vastaamista pahalla. Itsepuolustus ei tietenkään ole kosto, mutta on tilanteita, joissa kostoisku on tarpeen: sillä tehdään selväksi, ettei nenille ole hyvä hyppiä.
Tony Halmeesta minulle on jäänyt mielikuva, että hän on täysi jurpo. Hyväksyn kyllä väkivallan tarpeen tullen, mutta en riidanhaastamista enkä machokukkoilemista. Uhoaminen ja väkivallan tietentahtoinen etsiminen on heikkouden merkki.
Minun selviämisstrategiani on se, etten aloita yhtään tappelua, mutta jos joudun sellaiseen vasten tahtoani, pidän huolta että se, joka sen lopettaa, olen minä, enkä anna enää kenenkään kävellä ylitseni. Järjenkäyttö ei ole kiellettyä.
se että asennoidutaan jokaiseen ihmiseen epäluuloiseti ja pahantahtoisesti kuin hän olisi vihollinen?
Ei, sinulla ei ole ainuttakaan vihollista, ellet itse hanki vihollisia.
Sinua ohjaa pelko, ei rohkeus. Elämäsi täyttää kyynisyys, epäluulot, katkeruus. Olet rakentanut ympärillesi kovan muurin, näkymättömän seinän, kovuuden. Suojelet sillä itseäsi. Kuitenkin olet aina niin yksin, koska et uskalla päästää ketään sinua lähelle. Olet pelkojesi vanki. Kovuutsei on vain naamio, jonka taakse kätkeydyt, epävarmana, peloissasi. Mutta niin ei tarvitse olla. Kukaan ei pakota sinua olemaan vankilassa. Vapaana oleminen vaatii rohkeutta ja uskallusta. Onko sinulla sitä?
Ihmiselle tapahtuu se mihin hän uskoo. Jos uskot pelkoihisi, ne toteutuvat, jos uskot että sinua ei pysty kukaan uhkaamaan, sinua ei pysty kukaan uhkaamaan. Rohkean ja Voimakkaan ei tarvitse koskaan turvautua väkivaltaan, koska häntä ei pysty mikään uhkaamaan. Sen sijaan se, jos joudut turvautumaan väkivaltaan, kertoo että olet jo hävinnyt.
sinä näet vain negatiivisen, kielteisen ja ruman puolen. Asenteesi on synkkä, iloton ja toivoton. Minä näen myös hyvän ja kauniin. Elämässä on myös paljon iloa. Rehellistä on nähdä elämän kaikki puolet.
Se on ihan sinusta itsestäsi kiinni millainen elämäsi on. Kukaan ei pakota sinua elämään synkkyydessä.
sinulla ei ole autoa, eikä ajokorttia. Olisit liikenteessä todella vaarallinen. Myös itsellesi.
Myös parisuhteesi olisi yhtä helvettiä, jos se olisi yhtä kostamista. Kukaan itseään kunnioittava nainen ei halua saada päivittäin turpiinsa. Parisuhteen peusta tulee olla rakkaus, ei hyväksikäyttö, uhkailu, kostaminen tai väkivalta.
Työpaikallakin sinulle tulee vaikeuksia, kukaan ei halua työkaverikseen sellaista joka uhkailee turpaanvedolla.
Olennaista on yhteistyö ja yhdessä toimiminen.
Käytä järkeäsi, älä nyrkkejäsi!
Viisas ihminen ei viisastele, etteikö viisas ihminen menisi sellaiseen paikkaan, jossa on vaara joutua kaltoin kohdelluksi, sillä kaikkeen toimintaan ja jopa paikallaan makaamiseen liittyy vaaransa.
Vaaroja voi toki onnistuneestikin vältellä. Kun sinua kiusattiin koulussa, eikä edes rehtorille puhuminen lopettanut kiusaamista, otitko yhteyttä poliisiin, ennen kuin turvauduit väkivaltaan? Sanoit aiemmin fiksusti, että väkivaltaa ei pidä käyttää silloin, jos asia on ratkaistavissa muilla keinoin. Oletko ihan varma, että koulukiusaamisesi ei olisi loppunut muulla tavalla? Nostan sinulle hattua, jos todella puhuit poliisille koulukiusaamisesta.
"Todella viisas ihminen ei näytä viisauttaan ulospäin eikä tee viisauttaan kenellekään selväksi. Toiset saavat sitten päätellä itse hänen viisautensa."
Miksi sotilaallinen ja ruumiillinen voima tulee mielestäsi tuoda varoituksen sanana muiden nähtäväksi, mutta päänsisäinen viisaus tulee pitää visusti piilossa? Jos minä tiedän, että joku viisautensa vuoksi voi aiheuttaa minulle suunnatonta harmia esimerkiksi joutumatta siitä vastuuseen, niin en minä ainakaan alkaisi häntä kiusata. Jos taas en tiedä toisen viisaudesta yhtään mitään, niin kukapa minua estäisi toista härnäämästä, jos siihen on aihetta.
Itse asiassa isot lihakset voi joku toinen kokea houkuttelevana haasteena kokeilla omia voimiaan tähän pahan pojan esittäjään.
Valitse siinä sitten selviytymissuunnitelma.
Mitä murhamiehiin tulee, olen nähnyt ja kuullut dokumentissa murhaajien katuvan. Jopa Matti Nykänen katui, vaikkei murhaan asti edennytkään. Vain suunnaton viha voi estää omaatuntoa soimasta. Vihaisena eläminen on äärimmäisen stressaavaa.
Kyllä sinä nyt vaan satut aloittamaan tappelun, jos joku potkaisee sinua, juoksee pakoon, ja sinä silmä silmästä -oppiasi noudattaen juokset tämän toisen kiinni ja potkaiset häntä selkään, jolloin se varsinainen nujakka vasta alkaakin. Sinä olet silloin tappelun aloittaja, vaikka olitkin provosoitu. Ei taida ylpeytesi kestää härnäämistä, vaan on PAKKO NÄYTTÄÄ TOLLE!!!
väkivaltaisuus, umpimielisyys, puhumattomuus, "asioista ei puhuta, mutta nyrkit puhuvat".
Niinpäniin..huoh
tiedätkö että valtioiden väkivaltakoneistot eivät kuitenkaan useimmiten estä sotia syttymästä. Jos ne estäsivät, yhtään sotaa ei syttyisi. Sen sijaan sodat estetään rauhanomaisella rinnakkaiselolla, diplomatialla, ja hyvillä suhteilla. Sama pätee ihmissuhteisiinkin. Sotien ennaltaehkäseminen on tärkeämpää, kuin se kumpi osapuoli voittaa, koska, -sodassa ei ole yhtään voittajaa, vaan kaikki ovat häviäjiä. Ystävällisyys on tehokkaampi ase kuin nyrkit.
Väität että kosto ja väkivalta toimii. No kerropa miksei se toimi esim Pohjois-irlannissa tai Lähi-Idässä.? Ne ovat vain muutamia esimerkkejä siitä että kosto synnyttää lukkiutuneen tilanteen, loppumattoman koston kierteen ja vihanpidon. Sama kuvio toistuu myös ihmissuhteissa. Kumpikaan osapuoli ei anna tuumaakaan periksi. Ja tilanne on täysin umpisolmussa, ja pysyy. Haloo, onko mitään jätkeä!
Tätyy olla joku muu keino katkaista koston kierre, kuin kosto!
naiset suosivat parinvalinnassaan huomaavaisia, helliä ja romanttisia ja luotettavia miehiä.. Naiset kaipaavat romantiikkaa, hellyyttä, ja turvallisuutta.
Naiset halveksivat machokukkoilijoita. Naisten unelma ei ole tulla hyväksikäytetyksi, saada kolme kertaa viikossa turpiin, tai tulla joka päivä kylmiltään "raiskatuksi", vaan viettää romanttisia helliä hetkiä, -yhtä lailla kuin arkeakin rakkaansa kanssa.
Naiset pitävät machoja pelkkinä pelleinä. Naiset inhoavat machoja, siksi että;
a) Machot eivät osaa, tai välitä ottaa naista huomioon.
b) Machot ovat väkivaltaisia ja tökeröitä.
c) Machot eivät ymmärrä miten naista pitää käsitellä.
d) Machot eivät osaa tai halua puhua tunteista.
e) Machoilla on huono itsetunto
f) Machot ovat isoja lapsia
g) Machot eivät ole hienotunteisia
h) Machot eivät osaa esileikkiä (Machojen seksielämä; pisto ja ravistus)
i) Machoilla on heikko impotenssi, ja pienenpieni penis
j) Machoilu ja uhoilu on peniksenjatke
k) Machot eivät osaa käyttää aivojaan(Onkohan heillä aivoja ollenkaan?)
l) Machoilla on heikko itseluottamus
Machoilu on vain rooli, naamio jonka taakse kätkeytyy avuton, hämillään oleva pieni poika.
Suomalainen perusjuntti, tunnevammainen ja umpimielinen, ei puhu, eikä pussaa, mutta lyö ja syö sitäkin enemmän eikä tiedä rakastelusta yhtään mitään. Päälle päätteeksi vielä kalju, suuri ylipaino ja mahtavat ilmavaivat ja haiseva hiki. Siinäkö oikea unelmamies?
EI TODELLAKAAN! Hyi Stana!
Luolamiesten aika on päättynyt. He ovat muinaisjäännöksiä siinä missä dinosauruksetkin. Luolamiehet eivät tosin ole yhtä älykkäitä kuin dinosaurukset ovat olleet, nimittäin he eivät ymmärrä että heitä ei tarvita enää.
On uudenlaisen miehen aika. Hellä ja voimakas, herkkä ja Luja. Huomioiva ja päättäväinen. Romanttinen ja vahva. Rohkea ja turvallinen. Mies joka näyttää tunteensa ja myös puhuu niistä. Osaa helliä, ja hitaasti sytyttää naisen. Kaikin puolin ihana. Oikea unelmamies..
johtaa sinut "kuseen".
Uskon ettet ole kovin vanha.
Tulee vastaan tuolla tyylillä aina joku joka on sinua vahvempi ja hieman nopeampikin,jolla taas on edessään sama loru.
Ikävää vain että tuolla ryhmittymällä johon tunnut kuuluvan on myös kostajat.
Jossain elämäsi vaiheessa voipi kalterit kolahdella ja se on usein kierre joka seuraa loppu elämän.
Tosin ikävämpiäkin asioita saattaa tiellesi tulla.
Tunnen satoja jotka ovat tuon ajatuksesi omanneet nuorena ja syvästi katuneet.
Harmi on sekin että useimmat heistä kulkevat tiensä päämäärään saakka tuo mieli "povessa".
milloin ja kuinka saat suomen lain rajoissa yksityisenä väkivaltaasi käyttää.
Oletko varma et saat uhkailla ihmisiä.
saatikka mukiloida sulla taitaa olla omat lait niiku monella muullakin finnillä (itsekin finni).
"Ihmisen psykologia on sikäli kiero, että konfliktitilanteessa ihminen menee aina kiusaajan puolelle kiusattua vastaan."
Jos noin käyttäydyt, et ole oppinut mitään siitä mitä olet itse kokenut, vaan sinusta itsestäsi on tullut raukkamainen kiusaaja. Viisas ihminen menee konfliktitilanteessa kiusatun puolelle ja puolustaa häntä. Varsinkin sitä suuremmalla syyllä jos hän itse on ollut kiusattuna.
"Valta vetää puoleensa,"
Riippuu siitä miten valtaa käyttää. Ihmisen jolla on todellista valtaa, ei tarvitse koskaan käyttää väkivaltaa. Väkivalta ei vedä puoleensa, vaan Rakkaus. Kun ihmiset kiintyvät toisiinsa, he eivät ala hakkaamaan toisiaan, vaan he rakastuvat. Mutta ilmeisesti ihmissuhde merkitsee sinulle hakkausta, ei rakkautta.
"ja väkivalta on vallankäytön kaikkein triviaalein ja alkeellisin muoto. Pelko luo myös magneetin tavoin arvovaltaa ja kunnioitusta."
Todella hyvin sanottu, väkivalta on alkeellista, ja alkeellisen ihmisen toimintaa. Väkivalta johtuu pelosta, kaikkein väkivaltaisin pelkää eniten. Pelko ei luo kunnioitusta, vaan vihaa. Sen sijaan rakkaus luo kunnioitusta.
"Pelkkä fyysinen väkivalta on yleensä typeryyttä."
Kaikki väkivalta on typeryyttä.
"Viisas ihminen on sellainen, joka tietää, milloin on aika puhua ja milloin on aika lyödä."
Viisas ihminen on sellainen joka titää milloin on aika puhua, ja milloin olla hiljaa. Sellaisen ihmisen ei tarvitse koskaan käyttää väkivaltaa.
"Vahvuuteen kuuluu väkivallan käyttö ja uhkailu - oikeassa tilanteessa."
Ei kuulu! Väkivalta ja uhkailu on heikkouden merkki kaikissa tilanteissa.
"Väkivalta ei milloinkaan saa olla itsetarkoitus, eikä väkivaltaa pidä käyttää silloin, jos asia on ratkaistavissa muilla keinoin."
Aina on muita keinoja.
"Tämä kuuluu myös omalta osaltaan valtioviisauteen. Mutta heikkoutta on olla käyttämättä väkivaltaa tilanteessa, jossa se on ainoa ratkaisu."
Sellaista tilannetta ei ole olemassakaan jossa väkivalta olisi ainoa ratkaisu.
Valitse Lyömätön linja.
http://www.saunalahti.fi/jsrn/
ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Siitä parhaimpana osoituksena ovat suomalaisnaisten tänne raahaamat machokulttuurimaiden miehet sekä se ihailijaposti, minkä väkivaltarikolliset saavat vankiloissa. Tiedossamme on, että poliisinmurhaaja ja seksuaalirikollinen Steen Christensen meni vankilassa naimisiin suomalaisen ex-huippuhiihtäjän kanssa ja on saanut lapsen hänen kanssaan.
Tuo, mitä kirjoitat, ei kuvaa naisten ihannetta parinvalinnassa, vaan niitä ominaisuuksia, mitä naiset haluavat bestikseltään.
Ei tietenkään ole. Hyviin ihmisiin kannattaa asennoitua positiivisesti. Ihmisiin kannattaa suhtautua realistisesti: olla kiltti kilteille ja ilkeä ilkeille. Vihollisia ei kannata hankkia ehdoin tahdoin.
Mutta on rikollisuuteen rinnastettavaa typeryyttä kuvitella kaikista ihmisistä pelkkää hyvää ja suhtautua heihin ruusunpunaiset silmälasit silmillä. On olemassa ihmisiä, joille on kertakaikkiaan pantava kova kovaa vastaan. Väkivalta on ja sen tuleekin olla kuitenkin aina se viimeinen keino, ei milloinkaan ensimmäinen. Idealistinen lässytys sensijaan ei pelasta ketään.
Kun olin peruskoulussa vuosia sitten, kukaan ei välittänyt koulukiusaamisesta, silloin vain katsottiin, että pojat ovat poikia, ja poliisi ei voi tehdä mitään silloin, jos epatto on alle 15. Niinpä minulle ainoa keino oli ottaa oikeus omiin käsiini ja turvautua väkivaltaan. Se lopetti vuosien helvetin noin viiden minuutin leipomiseen. Asia ei enää siinä vaiheessa ollut ratkaistavissa muilla keinoin, koska kukaan ei asiasta piitannut.
On typeryyttä kieltää se, ettei väkivallalla voisi saada ratkaisuja aikaan ja etteikö se toimisi ratkaisukeinona siinä missä rauhanomaisetkin keinot. Siihen pitää vain osata suhtautua realistisesti. Ei pidä alkaa ehdoin tahdoin esittämään pahaa poikaa, mutta on tehtävä selväksi, ettei ole mikään kynnysmattokaan. Pahin mahdollinen virhe on vain yrittää käyttäytyä kuin ei välittäisi tippaakaan ja olla kuin ei huomaisikaan - tämä on virhe, jonka useimmat koulukiusatut tekevät. Se rikkoo itsetunnon ja on kuin avoin valtakirja kiusaajalle.
Turvaudun väkivaltaan tarvittaessa, mutta en käytä sitä milloinkaan ensimmäisenä. Peruskoulun jälkeen ei ole kertaakaan tarvinnut leipoa ketään.
auto ja ABC-kortti. Onnettomuudessa olen viimeksi ollut kymmenen vuotta sitten, ja se johtui liukkaasta ajokelistä.
Parisuhde perustuu vastavuoroisuusperiaatteelle. Molemmat kunnioittavat toisiaan ja hyväksyvät toisensa ja antavat toisilleen tilaa. Ennenkaikkea se perustuu luottamukselle: sinä et petä minua ja minä en petä sinua. Toisin kuin noin 30% suomalaisista parisuhteista, meidän suhteemme ei ole väkivaltainen sen enempää fyysisellä kuin henkiselläkään tasolla.
Pahoinpitely on asianomistajarikos. Törkeä pahoinpitely on julkisen syytteen alainen rikos. Suomalainen saa uhkailla ja mukiloida toisiaan täsmälleen niin pitkälle, kunhan törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkit eivät täyty ja kunhan se toinen ei nosta asiasta syytettä (= oikeuden hakeminen tulee hänelle liian kalliiksi). Kylmästi sanottu, mutta totta.
Kirjoitat: "Jos noin käyttäydyt, et ole oppinut mitään siitä mitä olet itse kokenut, vaan sinusta itsestäsi on tullut raukkamainen kiusaaja. Viisas ihminen menee konfliktitilanteessa kiusatun puolelle ja puolustaa häntä. Varsinkin sitä suuremmalla syyllä jos hän itse on ollut kiusattuna."
Ihmiset näin pääsääntöisesti ovat typeriä ja käyttäytyvät typerällä tavalla. Olen oppinut itse asiasta sen, että älä itse milloinkaan itse aloita kiusaamista, mutta älä myöskään anna itseäsi kiusattavan. Yksikään ihminen tässä maailmassa ei ole niin viisas, että hän menisi konfliktitilanteessa kiusatun puolelle. Kiusattu saa aina selvitä itse miten parhaiten kykenee.
Väkivalta on yksi vallankäytön muoto. Määrittele "todellinen valta". Väkivalta vetää puoleensa siinä missä rakkauskin, parhaimpana osoituksena "death row groupiet". Mutta mitä rakkauteen tulee, on typerää kuvitella, etteikö parisuhteessa voisi syntyä konflikteja tai etteikö nainen kykenisi väkivaltaan siinä missä mieskin. Realismi ei ole kiellettyä.
Väkivalta ei johdu pelosta vaan alistamisenhalusta: halusta olla se alfayksilö ja alistaa toiset valtaansa. Pelko luo kunnioitusta; heikkoudenosoitus luo vihaa. Siksi, jos aiot perustaa valtasi väkivallalle, et saa osoittaa minkäänlaista heikkoutta, sillä se herättää heti vihaa. Tästä syystä yksikään diktatuuri ei milloinkaan esitä mitään heikkoudenmerkkejä ulospäin. Ja tästä syystä valta on yleensä mielekkäämpää perustaa muulle kuin fyysiselle väkivallalle.
Kaikki väkivalta ei ole typeryyttä. Toisinaan se on ainoa tapa selvitä hengissä, kuten se oli minulle peruskoulussa. Toisinaan se, että ymmärtää, että nyrkkien käyttö on ainoa tapa ulos tilanteesta, on enemmän viisautta kuin koko Yliopiston kirjasto. Suomelle ei ollut typeryyttä panna kova kovaa vastaan 1939 kun Stalin uhkasi väkivallalla ja tuloksena oli sota. Muut Baltian maat olivat mielestään viisaita ja antoivat väkivallan edessä periksi. Tulos oli kansanmurha ja maiden alistaminen orjuuteen puoleksi vuosisadaksi. Se, mitä sinä pidät viisautena, oli käytännössä itsemurha.
Pidin itseäni koulussa hyvin viisaana ja kuvittelin mielestäni tietäväni oikein hyvin, milloin oli aika puhua ja milloin olla hiljaa, ja kuvittelin, ettei viisaan tarvitse turvautua väkivaltaan. Kiusaajani eivät välittäneet siitä eivätkä pitäneet sitä viisautena. Niinpä minun oli vain pakko alentua heidän tasolleen ja turvautua väkivaltaan saadakseni olla olemassa. Silloin huomasin, ettei tätä maailmaa hallitse viisaus vaan typeryys. Väkivallan edessä ei saa milloinkaan alistua eikä milloinkaan olla väkivaltaisen osapuolen mieliksi, vaan silloin on aina pantava kova kovaa vastaan, vaikka riskinä olisi fyysinen vammautuminen. Tämä on peruspsykologiaa.
Viisaan ja typerän joutuessa konfliktiin viisaampi antaa aina periksi. Siksi typerykset dominoivat tätä maailmaa. On todellakin tilanteita, joissa väkivalta on ainoa ratkaisu. Suomi joutui sellaiseen 1939. Vaihtoehtona olisi ollut alistuminen, miljoonien kuolema ja maan orjuutus. Sota oli se pienemmän riesan tie siinä tilassa.
"Jos palokuntia ei olisi, ei olisi tulipalojakaan."
Sotaan ei tarvita kahta osapuolta, riittää että toinen sitä haluaa. Sota syntyy aina silloin, kun toinen ei alistu suosiolla eikä anna orjuuttaa itseään eikä kävellä ylitseen, vaan panee kovan kovaa vastaan. Tietenkään mitään sotia ei olisi silloin, jos kaikki vain orjamielisesti alistuisivat vahvempiensa tahtoon ja antaisivat suosiolla tuhota itsensä. Mutta koska on instansseja, jotka eivät halua vapaaehtoisesti alistua väkivallan edessä, on sotiakin
Mieleeni tulevat Hectorin kuolemattomat sanat laulusta "Nostalgiaa osa 2"
On helppoa hiljainen olla,
ja tyytyä puolikkaisiin;
ja luopua vain sovinnolla,
kun vahvempi vain sanoo niin;
on taivaalla kuu, siellä pellejä nään
jotka vilkuttaa lapsille maan;
moni nälkäinen suu ilman velliä jää
mutta sirkusta laajennetaan
Pohjois-Irlannissa on tapahtunut overkill. Kostoa ei saa milloinkaan ylimitoittaa, koska silloin se johtaa aina vendettan kierteeseen. Koston on oltava täsmälleen yhtä kova kuin alkuperäinen aggressiokin - rikoksen ja rangaistuksen tulee olla aina tasapainossa.
Vastaesimerkki: Suomen ja Venäjän välille ei milloinkaan synny todellista rauhaa eikä luottamusta. Suomi ei ole saanut hyvitystä kärsimälleen vääryydelle. Tämä tulee hiertämään aina maailman tappiin saakka. Ei pelkästään Karjalan ja Petsamon ryöstö, vaan myös sotakorvausen nimellä toteutettu kiristys, jossa rikollinen kiristi uhriltaan vahingonkorvaukset, jäävät ikuisesti hiertämään Suomen ja Venäjän välejä. Minä pidän Venäjää gangsterivaltiona.
>> Siitä parhaimpana osoituksena ovat suomalaisnaisten tänne raahaamat machokulttuurimaiden miehet... >>
Machojahan ne saattavat olla, etelänmiehet. Kuitenkin lähtöisin kulttuureista joissa ihmiset ovat eläneet vuosituhansia lähellä toisiaan, enemmän tai vähemmän ahtaasti.
Ei siellä ole ollut mahdollista soveltaa metsäläisfilosofiaa, "jos ihmisen tapaa, on aina oltava valmis lyömään, muuten voi saada itse turpiinsa".
Ehkäpä suomalaisnaiset vaistoavat machojulkisivujen takaa jotain muuta kuin synnynnäisen turpiinlyöjän ?
>> ..ihailijaposti, minkä väkivaltarikolliset saavat vankiloissa. >>
>> Tuo, mitä kirjoitat, ei kuvaa naisten ihannetta parinvalinnassa...>>
Kovin ovat vähäisiä omat kokemukset kauniimmasta sukupuolesta mutta melkein luulisin että yleistelet mututuntumalta.
Ei mistään ihmisryhmästä oikeudenmukaista kuvaa saa Ilta-Sanomien lööppejä lukemalla.
Ei pidä haaskata resursseja sellaisiin pikkunilkkeihin, jotka yrittävät provosoida riitaa, internetin termein trollata. Sellaisella yleensä saa vain vahinkoa itselleen.
Mutta jos jonkun tavoitteena on ottaa sinut nyrkkeilysäkikseen ja sylkykupikseen, alistaa sinut väkivallalla ja rikkoa sinut henkisesti, tällöin on syytä vastata pahaan pahalla. Ja jos joku yrittää tuhota sinut, silloin sinun on tuhottava hänet ennenkuin hän ehtii toteuttaa omat aikeensa. Kyse ei ole ylpeydestä vaan olemassaolosta.
Tyylini on pitänyt minut erossa vaikeuksista jo vuosikausia. Ymmärrätkö ylipäänsä, mitä eroa on retaliaatiolla ja riidanhaastamisella?
Ole kiltti kilteille ja ole ilkeä ilkeille. Se on ollut mottoni jo pitkän aikaa, ja se on paljon realistisempi kuin "ole kiltti kaikille, riippumatta siitä miten he sinua kohtaan käyttäytyvät".
kertovat omaa karua kieltään noiden ah niin ihanan kiihkeiden etelän suklaasilmien machojulkisivujen takaa löytyvästä miehestä. Noin 90% monikulttuurisista avioliitoista on väkivaltaisia, ja etelän machomies on tottunut siihen, että nainen pidetään kurissa fyysisellä väkivallalla. Tämä kärjistyy erityisesti islamilaisten maiden kulttuurissa ja islamilaismiesten tapaan kohdella omaa naisväkeään. Sieltä machojulkisivun takaa löytyy lähes poikkeuksetta synnynnäinen turpiinlyöjä.
Suomalaisnaiset tuntuvat pitävän turpiinlyönnistä: sellainen mies on Tosi Mies, Oikea Mies Joka Osaa Olla Mies Ja Näyttää Kaapin Paikan. Romanttinen, kiihkeä ja seksikäs. Suomalainen nynnymies, joka puhuu ja pussaa ja tykkää tasa-arvosta ja joka on käyttäytymisessään hyvin naismainen etelän machomiehiin verrattuna, on suomalaisnaiselle pelkkä kynnysmatto.
Lika barn leker bäst. Monikulttuurinen avioliitto toimii parhaimmin silloin, kun kulttuurien välillä on mahdollisimman vähän eroa (vaikkapa ruotsalaismies ja suomalaisnainen). Mitä suurempi ero kulttuurien välillä on, sitä huonompi ennuste liitolla pääsääntöisesti on.
>> Vastaesimerkki: Suomen ja Venäjän välille ei milloinkaan synny todellista rauhaa eikä luottamusta. Suomi ei ole saanut hyvitystä kärsimälleen vääryydelle. Tämä tulee hiertämään aina maailman tappiin saakka. Ei pelkästään Karjalan ja Petsamon ryöstö, vaan myös sotakorvausen nimellä toteutettu kiristys, jossa rikollinen kiristi uhriltaan vahingonkorvaukset, jäävät ikuisesti hiertämään Suomen ja Venäjän välejä. Minä pidän Venäjää gangsterivaltiona. >>
On se vaan luojan lykky että valtiovalta ja kansallisesti tärkeiden päätösten tekeminen on selkärangattomien reaalipoliitikkojen käsissä.
Sinunlaisesi vanhojen vääryyksien korjaajat jos päättää saisivat, ei katajainen kansamme kauan hengissä säilyisi.
JK. Jos Suomalaiset eivä olisi lyöneet toisiaan turpaan 1918 ja jääkäriurhot ja lapualaiset kaivaneet verta nenästään koko sotien välistä aikaa, olisi Suomi tänään hyvin suurella todennäköisyydellä itsenäinen valtio joka tapauksessa. Itäraja olisi luultavasti keskellä Laatokkaa.
Sinähän olet kuin uskoon tullut pajatso. Kolikon kun syöttää niin iskulauseita alkaa tulla tuutin täydeltä.
Mielestäni jo se että joku keräilee 'todistusaineistoa' pakolaisten, muslimien, venäläisten jne. jne. tihutöistä on selvä osoitus millaisesta ihmisestä on kysymys. Jos tavallisia, kunnollisia ihmisiä ei näy kuin peilissä, on syytä vakavasti epäillä omaa arvostelukykyään.
Pieni toivomus:
Älä lyö ihmisiä vain siksi että he ovat hiukan erilaisia kuin sinä itse. Älä nyrkillä äläkä muutenkaan. Sellainen ei ole itsepuolustusta.
Et kai nyt oikeasti vertaa omaa kiusatuksi joutumista ja heidän tasolleen alentumista talvisotaan?
Ensinnäkin, Suomi on edelleen pieni ja heikko maa(oli jo vuonna 1939). Neuvostoliitto oli vuonna 1939 iso, kasvava ja vahva maa. Neuvostoliitto olisi voinut pidättäytyä hyökkäämästä, mutta Suomen oli pakko puolustautua. Heikolla ei ole varaa valita tai tehdä päätöksiä.
Jos huomioidaan se, että esim. Viron asukasluku on tällä hetkellä noin 1,36 miljoonaa(2002 alussa), niin hölmömpikin ymmärtää, miksi Viro antautui taistelutta, niillä ei ollut edes niin häviävän pientä mahdollisuutta kuin Suomella.
Miten ihmeessä sinua oikein kiusattiin, että koit olemassa olosi uhatuksi? Vahvan ihmisen ei edelleenkään tarvitse yleensä käyttää väkivaltaa, sillä muita keinoja on aina.
Esimerkki: Olen toiminut joskus vartijana, ja joutunut tekemisiin narkkarien ja humalaisten kanssa. Uhkailtu on ja paljon(tyyliin, lyön sulta saatana hampaat ja syöt loppuelämäsi pillillä), silti en joutunut kertaakaan käyttämään väkivaltaa. Miksi?
Annat itsestäsi varsin ylimielisen ja asiat liian vakavasti ottavan kuvan, olisikohan tämä kenties kiusauksen syy? Ylimielisyys, toisten huonompana pitäminen ja sen näyttäminen vituttaa varmasti kaikkia ja aina.
Täytyy kyllä tunnustaa, että itsekin jouduin tuossa vähän aikaa sitten käyttämään väkivaltaa, puolustaakseni itseäni. Joku humalainen henkilö päätti vain hyökätä kimppuuni, täysin yllättäen. Se ei onneksi osannut mitään, joten oma, tukeva humala, ei ollut liian suuri haitta. En silti ole kovinkaan ylpeä tapahtuneesta, mutta en kokenut missään vaiheessa, että olemassaoloni olisi uhattuna.
>>"Ihmisen psykologia on sikäli kiero, että konfliktitilanteessa ihminen menee aina kiusaajan puolelle kiusattua vastaan. Valta vetää puoleensa, ja väkivalta on vallankäytön kaikkein triviaalein ja alkeellisin muoto. Pelko luo myös magneetin tavoin arvovaltaa ja kunnioitusta."
Vahva ja viisas ihminen menisi kiusatun puolelle kiusaajaa vastaan. Jos ei muusta syystä, niin sitten siitä että näin hänen on mahdollista saavuttaa enemmän kunnioitusta ja uskollisuutta. Heikon suojelija saa huomattavasti enemmän kunnioitusta kuin heikon sortaja. Uskollisuutta et pysty saavuttamaan väkivallan keinoin. Heikkojen puolustajalla on yleensä enemmän tarjottavaa kuin heikkojen sortajalla. Väkivallan keinoin saavutetun kunnioituksen ylläpitäminen vaati enemmän työtä, kuin diplomatian keinoin saavutettu. "Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä".
Siinä olen samaa mieltä, että vakivallan käytölle löytyy perusteltuja tilanteita, mutta ne ovat ainakin omassa ympäristössämme todella harvinaisia. Mielestäni väkivaltaan voi perustellusti vastata väkivallalla, mutta viisas ja vahva ihminen kykenee ennalta ehkäisemään sellaiset tilanteet.
Väkivallan käytölle löytyy aina muita vaihtoehtoja, niillä tosin ei aina päästä haluttuun lopputulokseen.
Asia on täysin päinvastoin. Erojen yleisyys johtuu hyvin suurelta osaltaan juuri väkivallasta. Väkivalta ei ratkaise parisuhteen ongelmia, vaan pahentaa niitä. Miten usein hakkaat vaimosi mustelmille? Sitäkö hän toivoo ja pyytää sinulta? Onko väkivallan kokeminen vaimosi unelma ja hartain toive? Jos olisin erehtynyt vaimoksei, lähtisin ovet paukkuen heti ensimmäisen lyönnin jälkeen! Turhaan yrittäisit ruikuttaa takaisin. Yksi lyöntisi lopettaisi kaiken väliltämme lopullisesti.
Väkivaltainen mies ei ole naisen unelmamies! Ei todellakaan! Parisuhteen yhdistävä tekijä ei ole hakkaus, vaan rakkaus. Väkivaltaisen miehen perheessä kaikki voivat huonosti, jopa mies itse. Kun ihmiset kiintyvät toisiinsa, he eivät ala lyömään toisiaan, vaan he rakastuvat, ja rakastavat. Parisuhteessa, jossa on väkivaltaa, ei voi olla kunnioitusta, ei luottamusta, ei rakkautta, vaan pelkkää vihaa.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/arkisto.shtml?2003/02/154039
Väkivalta on rikos.
Perheväkivallan torjunta
Oikeusministeri Johannes Koskisen puhe Poliisiasiain neuvottelukunnan perheväkivallan vastaisessa seminaarissa 29.8.2000, Helsinki
Perheväkivallan torjunta
Tutkimukset osoittavat, että perheiden sisäinen erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta on yhteiskunnassamme laaja ja vakavasti otettava ongelma. Ongelman laajuutta on vaikea havaita, pahoinpitelyt tapahtuvat usein kotona ja vain murto-osa väkivallasta ilmoitetaan poliisille. Perheväkivalta ei ole perheen yksityisasia, vaan vääryys, johon yhteiskunnan on puututtava. 1990-luvulla lainsäädännössä onkin useiden uudistusten yhteydessä pyritty kohentamaan perheväkivallan uhriksi joutuneiden oikeuksia. Kuitenkin myös jatkossa perheväkivallan uhrien asemaa voidaan ja pitää edelleen parantaa.
Rikoslain kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa vuonna 1995 uudistettiin väkivaltarikoksia koskevat rangaistussäännökset. Viisi vuotta sitten toteutetun uudistuksen yhtenä tavoitteena oli väkivaltarikosten uhrien rikosoikeudellisen suojan parantaminen.
Pahoinpitelyrikosten soveltamisalaa ensinnäkin laajennettiin siten, että pahoinpitelynä voidaan rangaista, ei vain ruumiinvamman aiheuttaminen, vaan myös toisen mielenterveyden vahingoittaminen. Tahallinen henkinen väkivalta siis kriminalisointiin.
Vieläkin keskeisempi osa uudistusta oli pahoinpitelyrikoksien syyteoikeuden uudelleenjärjestely. Aikaisemmin yksityisellä paikalla, esimerkiksi kodin piirissä tapahtunutta muuta kuin törkeää pahoinpitelyä pidettiin asianosaisten yksityisasiana, jota poliisi ei voinut tutkia ja josta syyttäjä ei voinut syyttää ilman rikoksen uhrin tekemää rikosilmoitusta. Lainmuutokseen johtaneessa hallituksen esityksessä ehdotettiin siirtymistä toiseen ääripäähän. Esityksen mukaan pahoinpitelystä olisi tehty aina virallisen syytteen alainen rikos. Lievä pahoinpitely, joka kohdistuu 15 vuotta täyttäneeseen, esitettiin jätettäväksi edelleen asianomistajarikokseksi.
Uudistus liittyi perheväkivallasta käytyyn keskusteluun. Hallituksen esityksessä aiheellisesti arvosteltiin sitä käsitystä, että perheväkivalta olisi edelleen yksityisasia, johon viranomaisten ei tule oma-aloitteisesti puuttua. Haluttiin korostaa sitä, että perhepiirissäkään ei voida sallia väkivaltaa.
Eduskunta lisäsi kuitenkin lakiin säännöksen, jonka mukaan syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta pahoinpitelystä, jos asianomistaja omasta vakaasta tahdostaan niin pyytää eikä tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista. Säännös asettaa syyttäjän vaikean tehtävän eteen. Usein ulkopuolisen ei ole kovin helppo varmuudella päätellä, perustuuko rikoksen uhrin pyyntö tämän omaan vakaaseen tahtoon, vai rikoksentekijän painostukseen.
Pahoinpitelyrikoksia tulee nyt aikaisempaa enemmän viranomaisten tietoon. Tämä on luonnollista, sillä olihan uudistuksen tavoitteena ulottaa rangaistusvastuu myös yksityisellä alueella tehtyihin rikoksiin. Rikollisuustilastojen mukaan uudistus näyttäisi lisänneen poliisin tietoon tulleen pahoinpitelyrikollisuuden määrää lähes 30 prosentilla. Valtaosaltaan kysymys on rikoksista, jotka asianomistajarikoksina eivät aikaisemmin johtaneet edes rikosilmoitukseen, saati muihin toimenpiteisiin.
Helmikuun alussa valtakunnansyyttäjävirasto antoi uudet ohjeet koskien syyttämättä jättämistä pahoinpitelyrikoksissa. Ohjeiden mukaan syyttäjien on pyrittävä varmistamaan asianomistajan esittämän syyttämättäjättämispyynnön aitous. Lisäksi asianomistajan pyyntö on suhteutettava rikoksen moitittavuuteen. Vakavimmissa jutuissa ei edes asianomistajan vakaa pyyntö voi olla esteenä syytteen nostamiselle. Valtakunnansyyttäjävirasto on myös asettanut syyttäjätoiminnan yhtenäisyyden nimenomaan pahoinpitelyrikoksissa yhdeksi tämän vuoden tulostavoitteistaan.
Tällä hetkellä on vielä liian aikaista arvioida valtakunnansyyttäjän ohjeiden vaikutusta. Tarkempaa tietoa asiasta saadaan, kun oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa paraikaa käynnissä oleva syyttämiskäytäntöä pahoinpitelyrikoksissa koskeva selvitystyö pian valmistuu.
Ne tavat, miten syyttäjä voisi varmistua vakaan syyttämättäjättämispyynnön aitoudesta, jäävät tietysti tapauskohtaisesti harkittavaksi. Yhteydenotot asianomistajiin ja rikostutkijoihin sekä henkilökohtaiset tapaamiset voivat auttaa asiassa. Kaikkinensa säännös on kuitenkin aiheuttanut siinä määrin oikeudellista epävarmuutta, että sen poistamista on vakavasti harkittava esimerkiksi siinä yhteydessä, kun törkeän pahoinpitelyn rangaistusasteikkoa esitetään ankaroitettavaksi
Viime vuoden alussa tuli voimaan laki lähestymiskiellosta. Lähestymiskielto on osoittautunut tarpeelliseksi keinoksi rikosten ennalta ehkäisyssä ja vakavaan häirintään puuttumisessa. Lähestymiskiellon avulla pystytään puuttumaan esimerkiksi entisen puolison tai asuinkumppanin uhkailuihin ja häirintään.
Lähestymiskieltolakia ei kuitenkaan voida soveltaa samassa taloudessa asuvien kesken. Tätä voidaan pitää epäkohtana. Perheväkivaltatilanne saatetaan hetkellisesti saada ratkaistua poistamalla väkivaltainen henkilö kodistaan poliisilain nojalla. Kuitenkin viimeistään vuorokauden kuluttua hän voi palata kotiinsa. Vakavissa tapauksissa seurauksena saattaa olla uusi perheväkivaltatilanne. Lainsäädännöstä ei tällaisessa tilanteessa löydy keinoja uuden väkivallanteon ehkäisemiseen.
Asian korjaamiseksi oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan lähestymiskieltolain täydentämistä siten, että lain soveltaminen olisi mahdollista myös silloin, kun osapuolet edelleen asuvat yhdessä. Uudistus tarkoittaisi sitä, että väkivaltaisesti perheenjäseniään kohtaan käyttäytyvä henkilö voitaisiin poistaa yhteisestä kodista ja kieltää häntä palaamasta sinne. Tarkoituksena on korjata se epäoikeudenmukaisuus, että nykyisin vaimonsa pahoinpidellyt mies yleensä jää asumaan yhteiseen kotiin, kun taas vaimo ja lapset joutuvat hakemaan suojaa esimerkiksi turvakodista.
Rikosasioiden oikeudenkäyntiuudistuksen yhteydessä vuonna 1997 kiinnitettiin huomiota asianomistajien ja erityisesti seksuaalirikosten ja perheväkivallan uhrien asemaan. Uudistuksessa syyttäjä velvoitettiin ajamaan asianomistajan korvausvaatimuksia. Seksuaalirikosten ja perheväkivallan uhrit saivat oikeuden valtion varoilla palkattavaan oikeudenkäyntiavustajaan tai tukihenkilöön. Miehensä tekemän pahoinpitelyrikoksen uhriksi joutuneella vaimolla on siis varallisuusasemastaan riippumatta oikeus saada esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten joko oikeudenkäyntiavustaja tai tukihenkilö.
Oikeusministeriössä on pohdittu mahdollisuutta laajentaa asianomistajan oikeudenkäyntiavustajan käyttöä. Tämä tarkoittaisi sitä, että myös muiden vakavien rikosten uhrit saisivat oikeuden valtion varoilla palkattavaan oikeudenkäyntiavustajaan. Samoin esillä on ollut ajatus siitä, tulisiko valtion kustantaa eräissä tilanteissa uhrille sekä oikeudenkäyntiavustaja että tukihenkilö. Nämä kysymykset ovat oikeusministeriön asettaman rikosuhritoimikunnan selvitettävinä.
Uhritoimikunta on oikeusministeriön viime helmikuussa asettama laaja-alainen toimikunta, jonka tehtävä on selvittää rikoksen uhrin aseman parantamista. Toimikunnan työn pääpaino keskittyy uhrin aseman parantamiseen toiminnallisin, tiedotuksellisin ja koulutuksellisin toimenpitein. Toimikunta selvittää, miten voitaisiin mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ehkäistä rikoksen uhriksi joutumista ja parantaa uhrin asemaa käytännössä. Se kiinnittää työssään myös erityistä huomiota rikoksen uhriksi joutuneiden naisten, lasten ja vanhusten asemaan.
Perheväkivallan uhrien aseman parantaminen edellyttää useiden eri alojen asiantuntemusta ja yhteistyötä. Esimerkiksi lähestymiskieltolain soveltaminen saman perheen sisällä tulee vaatimaan tiivistä yhteistyötä poliisin ja käräjäoikeuden välillä. Pelkkä asunnosta poistaminen ei aina myöskään riitä tulevien väkivallantekojen torjumiseen. Jotta perheväkivaltaa voitaisiin tehokkaasti torjua, sekä perheväkivallan uhrilla että tekijällä tulisi olla käytössään riittävät tukipalvelut. Perheväkivallan uhri saattaa kaivata henkistä tukea tilanteesta selviämiseen, tekijä taas väliaikaisen asunnon ja mahdollisesti hoitoa väkivaltaisuuteensa.
Keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja raiskauksista on viime viikkoina jälleen kiihtynyt. Olen itsekin hämmästellyt eräitä yksittäisiä viime aikoina julkisuudessa esillä olleita tuomioita. Erityisesti seksuaalisen väkivallan osalta yhteiskunnan viestin on oltava selvä ja yksiselitteisen kielteinen.
Myös rangaistuskäytännön yhtenäisyydestä koko maassa on kannettava entistä enemmän huolta. Rikoslain mukaan rangaistuskäytännön yhtenäisyys on myös yksi rangaistuksen mittaamisessa huomioon otettava seikka. Oikeusministeriössä myös seurataan tuomioistuin- ja rangaistuskäytännön yhtenäisyyttä maan eri osissa.
Raiskauksia koskeva rikoslainuudistus astui voimaan vuoden 1999 alussa. Uudistuksella pyrittiin mm. siihen, että entistä suurempi osa raiskaukseen syyllistyneistä saataisiin myös tuomittua. Suurin osa nyt julkisuudessa olleista tuomioista on tuomittu vanhan lain mukaisesti, eikä niiden perusteella ole mahdollista arvioida uudistuksen toteutumista.
Hallituksen tarkoituksena on myös edelleen parantaa väkivaltarikosten uhrien rikosoikeudellista suojaa. Hallitusohjelmassa todetaan, että osana rikoslain kokonaisuudistusta arvioidaan erityisesti eräiden väkivaltarikosten minimirangaistustason nostamista. Vielä tämän syksyn aikana annetaan eduskunnalle esitys törkeän pahoinpitelyn vähimmäisrangaistuksen korottamisesta.
Yksikin lyönti on liikaa
-kampanja tuotti tulosta
Väkivallan uhrit
toivovat konkreettista apua
Perheväkivallan uhrit eivät saa riittävästi apua ja tukea. Valtakunnallisen pari- ja lähisuhdenväkivallan ehkäisykampanjan yhteydessä järjestetty puhelinpäivystys osoitti, että väkivaltaa vähätellään edelleen.
Kirsi Mustonen
Viime syksynä järjestetty Yksikin lyönti on liikaa –kampanja oli näkyvästi esillä mm. joukkoliikennevälineissä pääkaupunkiseudulla ja yhdeksässä muussa kaupungissa ympäri Suomea. Lisäksi 2000 julistetta ja 120 000 postikorttia levitettiin laajasti mm. sosiaali- ja terveydenhuollon palvelupisteisiin, poliisitoimeen, kirjastoihin ja ravintoloihin. Kampanjasta kerrottiin lukuisissa sanomalehdissä ja toistakymmentä radioasemaa lähetti kampanjaa varten tehdyn äänitiedotteen. Teema oli esillä myös useissa TV –ohjelmissa.
Kampanjan järjesti Stakesin naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyprojekti, jonka päätösseminaari osui samaan aikaan kampanjan kanssa. Seminaarien myötä myös prostituution ehkäisy nousi puheenaiheeksi.
Kampanjan teemalla yksikin lyönti on liikaa haluttiin nostaa esiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja rohkaista siitä kärsiviä hakemaan apua. Tiedotuksen rinnalla toimi maksuton puhelinpäivystys, jonka Ensi- ja turvakotien liitto organisoi yhteistyössä pääkaupunkiseudulla toimivien väkivaltatyötä tekevien järjestöjen kanssa. Mukana oli pitkälti toistakymmentä järjestöä ja kaksi kunnallista auttajatahoa.
Parisuhdeväkivallasta
puhuttava enemmän
Puhelinpäivystyksessä vastaanotetuista puheluista välittyi samansuuntainen kuva pari- ja lähisuhdeväkivallasta kuin useimmissa aihetta koskevissa tutkimuksissa. Suurin osa uhreista oli naisia ja tekijänä oli nykyinen tai entinen avio- tai aviomies tai seurustelukumppani. Väkivallan osapuolet olivat aikuisia, tekijät olivat hieman nuorempia kuin uhrit.
Tavallisimmin soittaja kertoi väkivallan sisältäneen fyysisen, psyykkisen ja taloudellisen väkivallan muotoja ja viimeisimmästä väkivaltatilanteesta oli vajaa viikko. Väkivalta oli kestänyt 60 prosentissa tapauksista yli vuoden ja hieman yli viidesosassa yli 10 vuotta.
Väkivallasta seurasi uhrille pääosin psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia haittoja. Useat soittajat kertoivat psyykkisestä uupumuksesta, joka lamaannutti ja vaikeutti asioiden hoitamista.
Yhdeksässä puhelussa kymmenestä väkivallasta oli kerrottu läheiselle ihmiselle tai ammattilaiselle.
Kolmasosa soittajista oli hakenut apua useasta paikasta. Auttajat jakautuivat melko tasaisesti virallisen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä poliisi- ja oikeusviranomaisten ja järjestöjen tuottaminen palvelujen välillä.
Reilu kolmasosa soittajista oli kokenut että väkivaltaa oli vähätelty, uhria ei uskottu, apu ei ollut ajallisesti riittävää tai se ei tukenut uhria tarpeeksi. Soittajat toivoivat keskustelun lisäksi konkreettista tukea ja apua.
Soittajien palautteissa korostui asian esiin nostamisen sekä puhumisen tärkeys ja niissä toivottiin enemmän vastaavanlaisia kampanjoita. Puhelinpäivystykseen yritettiin vielä soittaa kaksi kuukautta kampanjan päättymisen jälkeen.
Kampanja oli järjestyksessään toinen Suomessa järjestetty valtakunnallinen tiedotuskampanja. Edellinen järjestettiin vuonna 1998 yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.
Kirjoittaja on kehittämispäällikkö Ensi- ja turvakotien liitossa.
Perheväkivalta mielletään usein miehen naiseen kohdistamaksi väkivallaksi. Lapset unohdetaan varsinkin silloin kun heihin ei ole kohdistunut fyysistä pahoinpitelyä. Mutta väkivaltaisessa perheessä eläminen tekee lapsistakin uhreja.
Lapset ovat lähes aina tietoisia perheessään tapahtuvasta väkivallasta. Jopa 80 prosenttia väkivaltaisten perheiden lapsista on nähnyt tai kuullut pahoinpitelytilanteita. Nämä kokemukset vaikuttavat lapsiin aikuisia syvemmin.
Arviolta jopa puolet perheväkivallalle altistuneista lapsista kärsii traumaperäisestä stressistä. Väkivallan todistajaksi joutuneilla lapsilla on myös kohonnut riski joutua itse väkivallan uhriksi tai käyttäjäksi. Auttamisjärjestelmä ei kuitenkaan aina vastaa lasten tarpeisiin.
- Aikuisilta puuttuvat usein keinot, jolla auttaa lapsia jakamaan kokemuksiaan, kertoo Ensi- ja turvakotien liiton Lapsen aika-projektin päällikkö Mikko Oranen. Projekti pyrkii tuomaan julkisuuteen, millainen on lapsen näkökulma väkivaltaan.
Joskus lapsilta ei löydy sanoja
Orasen mukaan väkivalta on usein salaisuus, josta ei puhuta varsinkaan lapsille. Monesti siitä keskustellaan vasta kun nainen hakee apua itselleen ja perheelleen.
Silloin ammattiauttajien tulisi antaa myös lapsille mahdollisuus puhua siitä, mitä he ovat kotonaan kuulleet ja kokeneet.
- Olennaista on, että aikuinen on suora ja puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, Oranen painottaa.
Orasen mukaan lapsilla ei aina ole sanoja sille, mitä kotona on tapahtunut. Esimerkiksi alle kouluikäisten sanavarasto ei riitä kaiken kuvailemiseen. Puhumisen lisäksi lapset voivatkin kertoa kokemuksistaan myös leikkimällä tai piirtämällä.
Kokemusten jakaminen on tärkeää lapsen selviytymiselle, tehtiin se millä tavalla tahansa. Pelottavat tapahtumat eivät pelota yhtä paljon, kun ne on siirretty paperille tai leikkeihin.
Äiti ei aina huomaa lapsen tarpeita
Kriisityössä ajan merkitys on suuri. Parhaaseen tulokseen päästään, kun keskustelut sekä lasten että aikuisten kanssa aloitetaan muutaman päivän sisällä väkivaltatapahtumasta.
Turvakodeissa pyritään siihen, että lapset ovat mukana kun äidin kanssa keskustellaan kodin tapahtumista ja sovitaan jatkosta. Käytännöllä on huonotkin puolensa.
Pitkään jatkunutta väkivaltaa kokenut ja tilanteeseen alistunut nainen ei aina pysty huomioimaan lasten tarpeita.
- Lastensuojelulain henki on, että vanhemmat vastaavat lapsistaan. Turvakodeissa on totuttu siihen, että äiti informoi lapsiaan tapahtumista, kertoo Oranen.
Turvakodeissa onkin siis yhä enemmän huomioitava myös väkivaltaisten perheiden lasten auttaminen. Samalla on muistettava vanhempienkin kunnollinen kriisihoito.
Väkivallan uhriksi joutuneen äidin auttaminen on edellytys sille, että että hän voi tukea lapsiaan näiden toipumisessa.
Sellaiset ihmiset ovat halveksittavia, jotka käyttävät väkivaltaa.
”Silmä silmästä, hammas hampaasta johtaa siihen, että kaikki ovat sokeita ja hampaattomia.”
Mahatma Gandhi
Henki hengestä johtaa siihen että kaikki ovat hengettömiä. Huuto huudosta johtaa siihen että kaikki ovat kuuroja. Parisuhteen ongelmia ei ratkaista väkivallalla.
SUOMALAINEN VÄKIVALTA - KUKA PELKÄÄ UHRIA?
Väkivallan sukupuoli virallisessa Suomessa
Moderneissa yhteiskunnissa tosiasioiden kriteereinä pidetään usein numeroja ja tilastoja. Henkilö, joka kertoo jonkin ilmiön olemassaolosta lukujen perusteella, kuvaa asiaa "objektiivisemmin" kuin henkilö, joka vetoaa ihmisten kokemuksiin.
Tässä mielessä suomalaisen väkivallanteon perusfakta on ollut tiedossa jo ensimmäisistä rikollisuustilastoista lähtien. Tekijä on mies. Katsoipa mitä tahansa henkirikollisuuden lajia miehet ovat tekijöinä yliedustettuja erityisesti silloin, kun kyse on vakavasta väkivallasta ja seksuaalisesta väkivallasta. Ainoa poikkeava kategoria - joka nyttemmin on lähes tarpeeton - on lapsensurma. Sillä tarkoitettiin (oman) vastasyntyneen lapsen surmaamista. Syyt, jotka tekivät siitä voittopuolisesti naisten henkirikollisuuden lajin, ovat ilmeisiä.
Miesten yliedustuksessa ei ole kyse muutaman prosentin erosta. Väkivallan eri muodoissa miehet ovat tekijöinä 70-97 prosentissa tapauksista. Se, että fyysiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan syyllistyneet ovat merkkiä uros, toistuu maasta toiseen. Tämä, paremmin kuin vakuuttava teoria tai tieteellinen todistelu, onkin antanut pontta väitteille esimerkiksi raiskausten evolutionaarisesta perustasta tai miehisestä kuolemanvietistä.
Toistuvuuden rinnalla kulkevat kuitenkin kulttuuriset erot. Tilastojen mukaan Suomessa on Länsi-Euroopan korkein henkirikollisuusaste ja suomalaiset miehet ja naiset eroavat toisistaan rikoksentekijöinä selvästi. Esimerkiksi USA:ssa naisten ja miesten osuus aikuisten kuolemaan johtaneessa rikollisuudessa on paljon tasavertaisempi, mikä johtunee erilaisesta asekulttuurista. Ja toinen, ehkä unohdetumpi suomalainen piirre on se, että vaikka poliisin tietoon tullut ja uhritutkimusten kartoittama seksuaalinen väkivalta onkin yleistynyt Suomessa, on se harvinaisempaa kuin esimerkiksi Kanadassa tai USA:ssa.
Sukupuoleen liittyvät tilastolliset säännönmukaisuudet heijastelevat yhtä väkivallan sukupuolistuneisuuden tasoa. Ne kertovat myös, että miehet ja naiset joutuvat erilaisen väkivallan uhreiksi. Miehet kärsivät yleisemmin tuntemattoman tekemästä väkivallasta julkisessa tilassa. Heidän kokemansa väkivalta on suoraa fyysistä väkivaltaa, harvemmin seksuaalista väkivaltaa. Miesten väkivalta on usein myös jatkoa väkivaltaisessa alakulttuurissa toimimiselle.
Naiset kokevat väkivaltaa, jonka seuraukset ovat henkisesti erityisen traumatisoivia: erilaista seksuaalista väkivaltaa ja tuttujen ja rakkaiden tekemää väkivaltaa joko kotona tai työpaikalla. Kaikki väkivalta jättää jälkensä. Naisten kokeman väkivallan muodoille tyypillistä on kuitenkin väkivaltaisen kokemuksen kertaantuvuus ja jatkuvuus. Työpaikaltaan tai kodistaan lähteminen merkitsisi oman elämän muuttamista eikä raiskatuksi tulemisen muisto haalistu repeämien paranemisen myötä. Ja jos ei vaihda kumppaninsa sukupuolta - mitä olisi loogista suositella, sillä tilastojen mukaan turvallisin kumppani on naiskumppani - naisen täytyy myös rakentaa uudelleen luottamus miehiin ja uskallus suhteeseen. Tieto, että naiset menettävät henkensä nimenomaisesti miespuolisten puolisoittensa tai ex-puolisoittensa surmaamina, ei tietenkään helpota luottamuksen syntymistä.
Mutta, saattaa nyt miesasiahenkilö puuskahtaa, ja paheksua edellä sanottua 'uhrifeminisminä' tai liioitteluna. Eikö kuitenkin ole niin, että väkivallan uhri on tavallisesti mies? Kyllä, niin on. Mutta vain silloin, kun katsotaan poliisin tietoon tulleen väkivallan osuutta. Eikä sukupuolten välinen epäsuhta ole silloinkaan yhtä suuri kuin tekijöissä. Uhritutkimukset, jotka kartoittavat myös virallisten tilastojen ulkopuolelle jäävää väkivaltaa ja piilorikollisuutta, osoittavat, että naiset ja miehet joutuvat fyysisen väkivallan uhreiksi lähes yhtä usein. Tappojen ja murhien uhreista naisia on reilu kolmannes, loput on miehiä.
Koska väkivallantekijöinä naisten ja miesten epäsuhta on suuri, ei heidän vertaamisensa ole täysin reilua. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että väkivallan tilanteissa ja kohteissa on eroa. Nainen kohtelee väkivaltaisesti, tappaa tai käyttää hyväkseen tuttuja tai henkilöitä, joihin hänellä on suhde. Lapsiin kohdistuva vakava väkivalta, tuntemattomiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen väkivalta ovat naiselle äärimmäisen harvinaisia. Eikä nainen tapa toisten naisten lapsia. Mies ei valikoi. Usein naisen tekemän henkirikoksen taustalla on pitkään jatkunut parisuhdeväkivalta tai mielenterveysongelma. Nainen ei tapa erityistä raakuutta osoittaen, nyrkkejä tai ylenpalttista väkivaltaa käyttäen. Siitä palkitaan tuomitsemalla tekijä usein syyntakeellisena. Tämä näkyy puolisoiden tai ex-puolisoiden surmista annetuissa tuomioissa, jotka ovat naisille keskimäärin pidempiä kuin miehille. Epäsuhta johtuu osittain siitä, että suomalainen oikeuskäytäntö keskittyy vain yhteen, juuri käsiteltävänä olevaan tapaukseen. Käytännössä mielentilalausunto, jonka yksi kriteeri on tapauksen erityinen julmuus, on tavallisin tuomiota lieventävä peruste? Suomalainen oikeuskäytäntö ei kuitenkaan tunnusta suhteen historiaa, kuten parisuhdeväkivaltaa, lieventäväksi asianhaaraksi, paitsi oudosti kylläkin raiskauksen yhteydessä. Jopa uusi seksuaalirikoslakimme ymmärtää, että suhteen historia voi antaa syytä odottaa seksin kuuluvan asiaan.
Tilastolliset säännönmukaisuudet ovat vain säännönmukaisuuksia. Ne eivät kerro syitä eivätkä "totuutta" sukupuolesta. Eivätkä ne väitä, etteikö nainenkin tappaisi ja ehkä myös - uuden seksuaalirikoslain myötä - raiskaisi. Se ei vain ole tavallista. Tilastot ovat sosiaalinen käytäntö, joka ilmentää elämistä sosiaalisessa ja kulttuurisessa maailmassa. Säännönmukaisuuksien voi toki tulkita kielivän jotain evoluutiosta. Mutta mitä? Esimerkiksi tilastollisesti kehitysmaissa kuollaan useammin nälkään kuin läntisissä hyvinvointivaltiossa. Kertooko tämä siis siitä, että tiettyjen alueiden ihmisillä on evoluution kautta kehittynyt taipumus välttää nälkäkuolemaa, vaiko siitä, millaiset taloudelliset, poliittiset ja ekologiset rakenteet maailmaa jäsentävät? Samalla tavoin väkivallan kulttuurinen miehisyys, sukupuolena elämisen pakko ja se vallan mahdollisuus, joka mieheyteen liittyy, rakenteellistavat elämäämme universaalisesti.
Koska tilastot ja niiden tulkinnat ovat sosiaalisesti sidonnaisia, voi niistä lukea jotakin siitä yhteiskunnasta, jossa ne tehdään. Suomalaisittain on kiinnostavaa, että järkeä ja numeroita arvostavassa rationaalisessa kulttuurissa kysymys väkivallan sukupuolesta on ollut tabu. Eikö sen pitäisi olla täysin looginen lähtökohta väkivaltatutkimukselle? Entä mistä kulttuurisesta torjunnasta kertoo se, ettei korkea henkirikollisuusasteemme huolestuta ja usuta meitä kaikkia "turvallisuustalkoisiin" ja väkivallan vastaiseen työhön? Mitä ylipäätänsä tavoistamme elää toistemme kanssa kertoo se, että läimimme mieluummin tuttuja kuin tuntemattomia ja läheisiä rankaisemme kaikkein rankimmin.
Väkivallan merkitykset, kokemukset ja symbolit
Väkivallan sukupuoli on myös merkitysten ja symbolien sukupuolistuneisuutta. Sitä ovat myös ruumiillisten ihmisten, tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten, kokemukset ja teot, joita arvioidaan tekijänsä sukupuolella. Kulttuurisessa alitajunnassa väkivalta, valta ja mieheys ketjuuntuvat yhtä luonnikkaasti kuin hoiva, nöyryys ja naiseus.
Tämän me tiedämme kaikki, ja sen me myös kohtaamme päivittäin. Pojat leikkivät fyysisempiä leikkejä, nujakoivat ja opettelevat taistelun eleet ja asennot viimeistään tietokonepelien myötä. Tytöt leikkivät nukeilla, hoivaavat, puhuvat ja selvittävät. Traditio toistuu, vaikka tasa-arvon nimissä tytöistäkin kasvatetaan vahvoja yksilöitä. Käytännössä ns. sukupuolisensitiivisen kasvatuksen ja tasa-arvoretoriikan kohtaaminen on merkinnyt sitä, että pojat leikitetään yhä systemaattisesti pojiksi, mutta perinteisiä tyttöjen leikkejä aikuiset eivät tue yhtä pontevasti.
Sukupuolistuneisuutta kokemuksissa kuvaa myös se, että miehet ja naiset ymmärtävät väkivallan eri tavoin. Miehet käsittävät väkivallan useammin kapeasti: tietyiksi teoiksi. Naisten kuvauksissa useammanlaiset teot, uhka ja pakottaminen ovat myös väkivaltaa.
Kokemuksilla ja teoilla, kuten leikeillä, on sukupuolimerkitys toimijan sukupuolesta riippumatta. Väkivalta on maskuliinista myös silloin, kun tekijänä on nainen, joka tappelee kuin mies. On aseita ja naisten aseita. On lyöjiä ja neitejä. Ja siten on myös uhreja ja miehiä. Väkivallan toimijan symbolinen sukupuoli on mies ja uhrin nainen. Merkitysten ja ruumiillisten toimijoiden pyhitetystä yhteydestä kertoo se, että miesten yhteydessä uhriudesta vaietaan.
Miesten uhriutumisesta elettynä kokemuksena ei ole tutkimuksia eikä tarinallista perinnettä toisin kuin naisten kokemuksista. Tutkimuksellisessa keskustelussa mies nousee uhrina esiin kahdessa yhteydessä: selityksenä sille, miksi hänestä tulee väkivaltainen tai hyväksikäyttäjä tai miksi hän traumatisoituu sodan ja taistelujen yhteydessä. Paradoksaalisesti molemmissa yhteyksissä uhriutuneen miehen miehuus on "pelastettu" väkivallalla. Niin patologisena kuin väkivaltaisen miehen voikin ymmärtää, hän ei nyt sentään ole jäänyt nurkkaan nyyhkyttämään vaan reagoi! Ja niin traumatisoituneina kuin esimerkiksi Vietnamin sodan amerikkalaissotilaat tai suomalaisesta kirjallisuudesta tutut viinalla ja räyhäämisellä sodan tuskat sammuttavat miehet esitetäänkin, heidän uhriutumisensa myös oikeutetaan. He ovat tehneet miehen teon. Siten tutkimukselliset valinnatkin ovat vaalineet myyttiä miehestä, joka ei uhriudu ja väkivallasta, joka on vain teko.
Uhriutumisen dynamiikkaa
Kategoriaan ´uhri´ ja tapaamme kohdella väkivaltaa kokenutta ja kohdata hänet konkretisoituu useita väkivallan paradokseja, joita mietin seuraavassa seksuaalisen väkivallan ja parisuhdeväkivallan kautta. Pohdintani perustuu väkivaltaa kokeneiden naisten elämäkerrallisten kirjeiden analyysiin, uhriutumisesta ja traumatisoitumisesta tehtyyn tutkimukseen sekä siihen, että olen - osittain sivullisena - seurannut kiistelyä ja keskustelua parisuhdeväkivallan tai perheväkivallan ja seksuaalisen väkivallan ammatillisista hoitokäytännöistä.
On kiistatta selvää, että väkivaltakokemuksella on seurauksensa. Lyöntien, potkujen, haavojen ja murtumien, siis erilaisten fyysisten seurausten lisäksi kokemus vaikuttaa psyykkisesti.
"Koko elämäni pohja kuitenkin keinahti kerralla kumoon... Se, että koskemattomuutta uhataan, tuuppaistaan tai läimäytetään kuin pahaista rakkikoiraa, sattuu jonnekin niin syvälle, ettei paluuta ole."
Seurausten vakavuusaste vaihtelee, mutta jokainen lyödyksi tullut joutuu jollain lailla kohtaamaan sen, ettei hänellä olekaan itsestäänselvästi koskemattomuuden suojaa ja myös käsittelemään, mitä se merkitsee itsen ja maailman suhteelle. Vakavimmillaan väkivallan kokemus on traumaattinen. Vaikka arkikielessä onkin tullut tavaksi leimata yksi jos toinenkin asia "tosi traumaattiseksi", ei psyykkinen trauma ole triviaa. Eläminen jatkuvassa pelon maailmassa tai sellainen väkivaltainen kokemus, joka on minuuden suhteen äärimmäisen loukkaava ja emotionaalisesti lamaannuttava, johtaa psyykkisiin oireisiin, univaikeuksiin, paniikkikohtauksiin ja muistikatkoksiin. Väkivallan seurauksena henkilön toimijuus - siis ne tavat, jolla henkilö arvioi itseään ja suhdettaan maailmaan, tekemisensä mahdollisuuksia ja seurauksia - muuttuu. Traumatisoitunut henkilö on masentunut ja ylivirittynyt, samalla hänen aikaperspektiivinsä kapenee. Odotushorisontiksi riittää seuraava päivä.
"Minä olin ainakin niin hajalla, että hyvä kun uskalsin lähikauppaan itkemättä mennä… Minä pilkoin tulevaisuuteni pieniksi palasiksi. Ajattelin, että kunhan tämä päivä ja huominen ja jo ensi viikolla voi olla helpompaa…"
Äärimmillään kyse on minuuden muuntumisesta ja joskus myös hajoamisesta väkivallan seurauksena. Elämäkerroissa se entinen minä, jota ei lyöty, ja se minä, jota lyödään, ovat kaksi eri henkilöä.
"Aikaisemmin… (m)inähän olin älykäs ja puoliani pitävä sekä melkoisen kauniskin… Tietenkin ajattelin lopulta vian olevan itsessäni. Että nyt minusta olikin tullut nalkuttava, omistushaluinen ja mustasukkainen avopuoliso."
Kuka tahansa voi traumatisoitua. Edellä olevat esimerkit tulevat naisilta ja parisuhdeväkivallasta, mutta samalla tavalla reagoivat kaikki emotionaalisesti äärimmäisessä tilanteessa, jossa perustavat minuutta ja todellisuutta ylläpitävät odotukset hajoavat. Itse asiassa pyrkimys kuvata niitä seuraamuksia, joita sodan jatkuva stressi ja väkivaltaisuudet aiheuttivat miehille, on synnyttänyt psyykkisen trauman käsitteen ja teoretisoinnin.
Naiset ja miehet traumatisoituvat väkivallan kokemuksista hieman eri lailla. Miestä "suojelevat" hänen kokemuksensa väkivallan asiantuntijana ja välineellinen suhtautuminen väkivaltaan. Naista uhriuttaa erityisesti se, että hänet pahoinpitelee tavallisimmin oma rakas tai läheinen omassa kodissa. Usein väkivalta on myös seksuaalista. Kumpikin väkivallan muoto on häpäisevää ja yksityistä. Niitä ei voi selittää tavoilla, jotka tekisivät kokemuksesta jollain lailla sankarillisen tai irrottaisi väkivallan kokijasta. Miesten keskinäisessä väkivallassa tämä on mahdollista, sillä jo osallisuus tappeluun on miehuullista, tuli voitto kotiin tai ei. Tuntematonta lyöjää on myös helpompi vihata, jolloin tapahtuma saa syyn: se saatanan nilkki kävi päälle. Mutta se, että ihminen, jonka piti rakastaa juuri minua sellaisena kuin olen, lyö, on isku minuuden kokemukselle. Juuri sinä rakkaani, vitun huora, olet ansainnut tämän! Raiskauksen viesti on yhtä voimallinen: olet otettavissa ja nöyryytettävissä seksuaalisuutesi kautta. Tapahtuman käsittämättömyys saa etsimään syytä itsestä.
Tosi traumat ja pelko
Uhriutumisen ensimmäinen paradoksi tulee siitä, että pystymme kyllä ymmärtämään arkiset traumat - kuinka esimerkiksi murron jälkeen oma koti tuntuu turvattomalta tai kuinka hirvikolarin jälkeen pelottaa ajaa syksyllä - mutta samanlaisella empatialla emme pysty suhtautumaan parisuhdeväkivaltaa ja seksuaalista väkivaltaa kokeneisiin. Heidän traumatisoitumisensa tuntuu olevan niin suurta ja pelottavaa, että se traumatisoi myös meidät, sivustakatsojat.
Väkivallan seurausten unohtaminen näkyy käytännöissä. Odotamme, että väkivaltaa kokenut jaksaisi hoitaa itsensä, lapsensa ja perheensä, hakea apua ja tehdä ratkaisuja. Oletamme, että sovittelussa - jonne parisuhdeväkivaltatapauksia on tulvinut sen jälkeen, kun siitä tuli yleisen syytteen alainen rikos - osapuolet voivat tavata toisensa tasapuolisina osapuolina. Tai että heillä edes on sama intressi suostua sovitteluun. Edelleen edellytämme avioerotilanteissa, että pahoinpitelyä kestänyt vaimo ja pahoinpitelevä kohta ex-mies, pystyvät pelkästään rationaalisesti ja vain lapsen parasta ajatellen sopimaan tapaamisista. Ja jos yritämme myötäelää jonkin tunteen, vaikuttaa siltä, että on helpompi kuvitella juonittelu ja kosto kuin se lamaannuttava pelko ja väsyminen, joka traumatisoitumiseen liittyy. Ja vielä ajattelemme, että seksuaalisen väkivallan muistosta voi vapautua sen jälkeen, kun HIV-testistä on saatu negatiivinen tulos ja vaginan vauriot ovat parantuneet.
Voisi tietysti ajatella, niin kuin on laitakin, että traumatisoitumisen käsite on Suomessa uusi ja että se ei ole edes tuttu kaikille niille, jotka työskentelevät väkivaltaa kokeneiden ihmisten kanssa. Mutta eikö kuitenkin hyvin arkinen käsite, pelko, ole kenen tahansa helppo ymmärtää. Kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, myös parisuhdeväkivallassa ja seksuaalisessa väkivallassa, nyrkin politiikka on pelon politiikkaa. Tätä samaa pelon politiikkaahan väkivallan ehkäisyn ammattilaiset käyttävät opastaakseen potentiaalisia uhreja turvaamaan itsensä. Älä siis liftaa ja varo pimeitä paikkoja, sillä iso paha mies voi tulla.
"Minä opin pelkäämään. Minä opin asettamaan sanani soikeiksi, sopiviksi suupaloiksi. Mietin, mitä milloinkin voisin hänelle sanoa ja miten isoina annoksina. Kuitenkin, vaikka kuinka nätisti olisin ollut, hän löysi syyn ilkkua minua ja sivaltaa."
Seuraavassa lainauksessa nainen kertoo tapahtumista synnytysosastolta kotiutumisen jälkeen 1.
"… ku mä rupesin siivoomaan sitä vauvaa, se (aviomies) rupesi potkimaan mua ja se potki mua alapäähän ja sano, et siinähän kuolet. Ja se potki mua niin kauan alapäähän, et mä olin ihan veressä ... ja tää vauva rupes itkemään ja mä pyysin vaa (sitä miestä) lopettaan, et mä kuolen kohta…"
Väkivalta parisuhteessa ei ole vain lievää läpsyttelyä mutta ei myöskään täysin kontrolloimatonta. Loukkasivatpa lyönnit vakavasti tai eivät, niitä seuraa pelko. Väkivallasta tulee jotakin, joka oikeasti voi tapahtua minulle. Se ei ole enää vain etäinen uhka. Pelko on läsnä silloinkin, kun kaikki näyttäisi menevän hyvin, ja näivettää siten sekä kokijaansa että suhdetta sisältäpäin. Lyödyn, useimmiten naisen, elämä täyttyy uumoilulla ja varomisella. Hän ottaa huomioon väkivallan mahdollisuuden, senkin että kumppani ymmärtää väärin ja sitten…
"Kerran - mä muistan - viime kerrasta ei ollut kulunu vielä kauaa - mä makasin sängyllä. Me oltiin rakasteltu. Mä en voinu lähtee mihinkään, vaik mulla oli hirvee hätä. Mut ku Eki olis voinu loukkaantuu. Luulla että mä… no jotenkin, en tykänny. Ja sit siitä olis seurannut hirvee rähinä. Niin mä odotin, että se nukkuu varmasti. Että se kesti - mä olin varma ett rakko puhkee." 2
Pikkuhiljaa pelon politiikka saa kokijan luopumaan monista itselleen tärkeistä asioista ja oikeuksistaan. Ja koska luopuminen on osittain "vapaaehtoista", varmuuden vuoksi tapahtuvaa - eihän se Eki nyt sillä kertaa estänyt veskiin menoa, eihän mitään oikeasti vielä tapahtunut - tuntuu se lähes omalta valinnalta. Mutta kerta kerralta toistumalla pelko vakiinnuttaa vallan, joka saa henkilön luopumaan itsestään ja toiveistaan.
Pelko tekee nöyräksi, ja pelon tuottaminen on strategista. Ja ehkä tämä on se, mitä emme kestä parisuhdeväkivallan ja seksuaalisen väkivallan uhreissa. He konkretisoivat pelon mahdollisuuden. Ja he rikkovat illuusion suomalaisesta parisuhteesta ja sukupuolten välisestä suhteesta symmetrisenä, vahvojen yksilöiden suhteena. Kukapa, varsinkaan heteroseksuaalinen nainen, haluaisi tulla muistutetuksi rakkauden ja luottamuksen hinnasta. Ja kukapa haluaisi myöskään lähteä pohtimaan sitä, missä määrin väkivalta parisuhteessa on tietoista kontrollointia ja hallintaa.
Pelon politiikka on kulttuurisesti vanha keino hallita. Siksi on paradoksaalista, että sitä ei tunnusteta. Pelosta tulee jotain irrationaalista, häpeällistä ja henkilön oma ongelma. Väkivallan ja seksuaalisen väkivallan yhteydessä vasta fyysiset vammat "todistavat", että pelkoon oli "oikeasti" aihetta. Samanaikaisesti koko väkivallan kulttuurimme kertoo: nyrkin pelko on viisauden alku. Sairasta.
Kuka muka uhri?
Toinen paradoksi on, että vaikka väkivallan kohteeksi joutumisella on sekä fyysisiä että ennen kaikkea psyykkisiä seurauksia, eivät edes uhrit itse halua tulla nimetyksi kategoriaan ´uhri´. Päinvastoin. Sekä parisuhdeväkivaltaa että seksuaalista väkivaltaa kohdanneiden naisten elämäkerroissa ja haastatteluissa kerrotaan tarinaa sinnittelystä, kestämisestä ja selviytymisestä. Selviytymisen eetos ja vahvuuden arvostus ovat niin voimakkaita, että heikkouden hetkistä vaietaan. Heikkouden kokemukselle ei löydy kertomisen tapoja eikä edes tiloja. Suomessa ei esimerkiksi ole syntynyt samankaltaista väkivaltaa kokeneiden keskinäistä selviytyjäverkostoa kuin Keski-Euroopassa tai USA:ssa. Omakohtaisuus ei yhdistä miehiä eikä naisia. Seksuaalisen väkivallan ja parisuhdeväkivallan uhrit pysyvät kaapissa ja tiukasti. Miehet kokoontuvat halukkaammin entisinä väkivallantekijöinä kuin kohteina.
Syitä on monia.
Ensiksikin uhriksi ei pääse kuka tahansa. Uhrius on status, jonka ansaitakseen on oltava joko hyvä uhri tai sankariuhri. Hyvä uhri on sellainen, joka on kaikin tavoin viaton tapahtumaan. Hän on esimerkiksi pieni lapsi. Tai henkilö, joka on täysin oikealla asialla, täysin oikeanlainen ja käyttäytyy juuri kuten pitääkin. Ennen kaikkea hän ei ole osallinen tapahtumaan, eikä hänellä ole suhdetta tekijään. Teko vain sattuu hänelle. Uhrin statuksensa on ansainnut myös sankariuhri. Hän on joutunut koettelemuksiin jonkin päämäärän vuoksi. Mutta ennen kaikkea hän on uhri oikealla tavalla: hän ei valita vaan kestää, hän ei haperru vaan taittuu.
Viattomat uhrit ja sankarit ovat uhrin statuksensa ansainneet. Se vapauttaa heidät vastuusta tapahtumien suhteen. Pystymme säälimään, palkitsemaan, suremaan ja ylevöittämään heidät. Kumpikaan uhri ei ongelmallista selviytymisen eetosta ja vahvan yksilön myyttiä. Viattomat uhrit eivät oikeastaan ole toimijoita vaan sivullisia, jotka vain joutuvat uhreiksi. Heillä ei selvästikään edes ollut selviytymisen mahdollisuutta. Ja sankariuhrit - he nimenomaan ovat selviytymisen eetoksen kantajia. He antavat kaikkensa, mitä ei enää voi epäillä, sillä he antavat ainoansa, elämänsä. Parisuhdeväkivallan ja seksuaalisen väkivallan uhreilla ei kuitenkaan ole pääsyä hyväksi uhriksi. He ovat huonoja uhreja, liian vahvoja. He jaksavat pitkään yrittää suhteensa muuttamista ja väkivallan lopettamista sekä kotikonstein että ammattiauttajien avulla, omaa käyttäytymistään muuttamalla ja vaatimuksia ja rajoja asettamalla. He ovat osallisia ja jaksavat sinnitellä: pitää yllä ulkokuorta, selviytyä työnteosta, vastata lapsista, toimia maltillisesti ja järkevästi sen sijaan, että he romahtaisivat ja huutaisivat tuskansa maailmalle. He jaksavat ottaa huomioon muut ja toivoa.
Mutta samanaikaisesti he eivät ole tarpeeksi vahvoja. He oireilevat, tuntevat heikkoutta, pelkäävät. Itkeä nyyhkivät. He eivät puolustaudu jämäkästi ja repäise itseään onnettomasta suhteesta ja väkivaltaisesta miehestä jo ensi iskun jälkeen. Tilastotutkimuksen perusteella lähes kolmanneksella väkivaltaisessa suhteessa elävistä naisista väkivalta oli kestänyt jo kymmenen vuotta. Ja tämä on - niillä perusteilla, joilla me arkijärkisesti ja tieteellisestikin ymmärrämme rationaalisen toiminnan - lähes käsittämätöntä. Jos et pidä kengänjäljistä kasvoillasi, miksi siis makaat lattialla, kyselee jo läheisriippuvuutta diagnostisoiva terapeuttikin. Seksuaalisen väkivallan uhria voi moittia siitä, ettei hän ole asettanut rajojaan tarpeeksi selvästi ja ajoissa, että hän luotti väärään henkilöön ja pelkäsi. Ja että hän oli humalassakin, kykenemätön huolehtimaan itsestään.
Seksuaalisen väkivallan tai parisuhdeväkivallan kokeneilla ei ole pääsyä hyväksi uhriksi myöskään siksi, että selkeimmät ja kehittyneimmät auttamisjärjestelmät on suunniteltu lapsia ja nyttemmin myös parisuhdeväkivallan tekijöitä, miehiä, varten. Tämän voisi tietysti tulkita sukupuolineutraalin ja tasa-arvoisen Suomen piilotettuna naisvihana. Vihana riippuvuudestamme naisiin, olemmehan psykohistoriallisesti vahvojen äitien ja poissaolevien isien lapsia. Vähempikin ahdistaa. Mielestäni tilanne kertoo kuitenkin enemmän vaikeudesta ymmärtää toimijuutta suhteessa uhriutumiseen.
Ajattelumme uhrista ja syyllisestä on omituisen dikotomista. Viaton uhri on passiivinen, kuin teuraaksi vietävä lammas. Hän ei ole toimija vaan kohde: joko hän hyväksyy kohtalonsa tai hänellä ei ole mitään toiminnan mahdollisuutta tilanteessa. Syyllinen taas on nimenomaan toimija, hän on aktiivinen, joskin väärällä tavalla. Se, että lapset ovat ei-toimijoita, antaa oikeuden auttaa. Vastaavasti on helppo kohdata väärintoimija, joka haluaa toimia oikein. Mutta parisuhteessa elävien naisten toimijuus on vaikeammin ymmärrettävissä. He ovat osallisia ja aikuisia - siis oikeutettuja ja velvoitettuja päättämään elämästään. Samanaikaisesti he eivät kuitenkaan toimi kuten yksilöt, jotka päättävät omasta elämästään itsellisesti ja muista riippumattomasti vaan ottavat huomioon muiden tarpeet ja rakkauden vaateet.
Usea, erityisesti rakenteellisen väkivallan tutkija toteaa, että nimenomaan uhrilla ei ole varaa mieltää itseään uhriksi. Uhri-nimikkeen hyväksyminen riistäisi häneltä ajatuksen siitä, että hän voisi vaikuttaa kohtaloonsa tai että elämä voisi tästä vielä muuttua. Siksi on helpompi hyväksyä kanssasyyllisyys ja ajatus siitä, että jos vain en olisi… turpiin ei olisi tullut. Toisin ajatteleminen merkitsisi sen hyväksymistä, että oma elämä on täysin jonkun muun kuin itsen varassa. Paradoksi väkivallan kokijan kannalta on, että jotta häntä voitaisiin auttaa ja tukea, on jollain lailla ymmärrettävä ja tunnistettava väkivallan seuraamuksia ja sen psyykkistä dynamiikkaa, ennen kaikkea pelkoa. Tämä merkitsee myös sitä, että väkivallan valta on nähtävä siitäkin huolimatta, että ymmärtäisi ja säälisi lyöjää. On siis osittain hyväksyttävä itsensä uhrina. Mutta tämän täytyy tapahtua tavalla, joka ei tee väkivallan kokijasta vain ja ainoastaan uhria ja traumatisoitunutta raakkia. Kyllä, väkivallan kokemuksella on seuraamuksensa, mutta siitäkin huolimatta kokija on muutakin kuin uhri. Hän osaa ja pystyy ottamaan vastuun omasta elämästään, hän on toimija, joka tietää tilanteestaan enemmän kuin muut. Tämä ei kuitenkaan voi merkitä sitä, että hänellä pitäisi olla vastuu väkivallan lopettamisesta tai että juuri häneltä pitäisi odottaa arjen sankaritekoja. Minne katoaa väkivallantekijän toimijuus ja vastuu? Yleisempi paradoksi onkin, kuinka itsestäänselvästi ja monilla eri tavoilla uhrit tai mahdolliset uhrit vastuullistetaan väkivallasta. Kampanjat itsepuolustuskursseista, jämäköitymisestä ja turvasuunnittelusta kehottavat varustautumaan ja varomaan, jottei vain joutuisi avuttomaksi uhriksi. Samalla vastuu uhriutumisesta asetetaan väkivallan kohteelle eikä tekijälle. Siis sille, jonka itse asiassa pitäisi toimia toisin. Mitä tämä kertoo suhteestamme väkivaltaan? Sitäkö, että jollain lailla ymmärrämme väkivallan käyttöä emmekä edes voi kuvitella yhteiskuntaa vailla väkivaltaa? Sitäkö, että tunnistamme nyrkin politiikan vallan, muttemme tohdi sitä tunnustaa? Sitäkö, että vaikka eettisesti puolustuskyvyttömyyden pitäisi johtaa haluun suojella, oikeasti arvostammekin enemmän tilaisuuden hyväksikäyttämistä kuin humanistista lirkuttelua.
Sääli on sairautta: vahvan yksilön myytti
Se, mikä toistuvasti hätkähdyttää, olipa kyse väkivaltaa kokeneista, ammattiauttajista tai vierestäseuraajista, on kyvyttömyys tai haluttomuus samastua uhrin kokemukseen ja uhriin, olipa hän sukupuoleltaan kumpi tahansa. Ylipäätänsä emme pidä uhreista edes silloin, kun olemme itse kokeneet väkivaltaa.
"Muistan aikuisena lyöneeni äitiä muutaman kerran suutuspäissäni. Löin jo lyötyä. Hänen heikkoutensa raivostutti minua, hän suorastaan kerjäsi toista lyömään ja esitti sitten marttyyria…"
Samastumattomuutemme uhriin nivoutuu kahteen asiakokonaisuuteen. Ensinnäkin siihen, että väkivalta ei ole pelkästään negatiivinen asia. Väkivalta on myös vallan instrumentti, keino ja kyky. Se on myös nautinto. Kiellettyä väkivaltaa on kontrolloimaton väkivalta tai väkivalta, jonka tekijöillä ei ole oikeutta käyttää väkivaltaa. Mutta siitäkin huolimatta voimme ymmärtää sen, toisin kuin uhriuden, joka vaikuttaa täysin käsittämättömältä. Väkivallantekijä toimii. Hän tekee aktiivisesti jonkun selvän teon, pyrkii hallitsemaan maailmaansa. Yleisemmällä tasolla kyse on rationaalisen ajattelun irrationaalisuudesta. Syyn kysyminen väkivaltaan vaikuttaa järkevältä. Ja syitähän lyöntiin löytyy: en pitänyt tyypin naamataulusta, meille tuli riitaa rahasta, pennut itkivät ja stressi puristi. Vaikkemme hyväksyisikään näitä syitä perusteluiksi teoille, ne kuitenkin sopivat tapaamme etsiä motiiveja ja syitä tapahtumille. Uhriutumiselle ei löydy syytä. Sen ydin on, ettei sille oikeasti olekaan "syytä". Tilanne olisi voinut kehittyä myös toisin, jos lyöjä olisi päättänyt toisin. Ne, jotka selviävät uhkaavista tilanteista naarmuitta, ovat käyttäneet samoja keinoja kuin ne, joille käy kaltoin. Selityksettömyyden hyväksyminen pelottaa. Onhan se vastoin koko rationaalista maailmankuvaamme ja kuvitelmaamme, että yksilö on oman elämänsä herra.
Määritelmällisesti uhri on vahvan yksilön antiteesi. Yksilöllä on minuus, hän on vahva, itseriittoinen, määrää itse kohtalostaan ja kamppailee eteenpäin. Hän hyödyntää instrumentteja, keinoja ja konsteja. Uhriudessa ei olekaan yhtään sellaista piirrettä, jota länsimainen kulttuuri arvostaa. Uhri on nimetön, kohde, hänessä ruumiillistuvat heikkous ja haavoittuvuus ja riippuvuus. Suomalaisessa kulttuurissa, joka perustuu vahvuuden ja nimenomaan yksilön vahvuuden varaan, uhrius on vaarallinen, hävettävä asia.
"Ystävieni keskuudessa olen ollut aina tunnettu vahvasta luonteestani, ja tiedänkin omaavani sellaisen. Sen takia olenkin kauhuissani, että silti olen joutunut jatkuvan väkivallan kohteeksi kykenemättä tekemään mitään pitkään aikaan. - - Ehkä myös sen takia en rohjennut puhua asiasta kenellekään, eihän minulle, vahvalle ihmiselle tuollaista voisi tapahtua."
Koska vahvuus ei ole synnyinlahja, vaan se pitää ansaita, pitää sitä myös koko ajan ylläpitää. Yksi ylläpitämisen tapa on tehdä itsestämme vahvoja suhteessa toisiin, jotka nimetään heikoiksi. Siksi heikkouden hetket ja merkit on piilotettava. Se, että ihailemme vahvuutta ja itseriittoisuutta, tekee uhriudesta ja avun tarpeesta jotain enemmän kuin mitä ne käytännöllisesti katsottuina olisivat. Uhri symboloi heikkoutta, ja hän on konkreettinen esimerkki siitä, miten hauras ideaali vahvuus on. Vahvuus ja itseriittoisuus toimivat kulttuurissamme subjektiuden merkkeinä ja samalla merkkeinä siitä, että henkilöllä on oikeus omaan paikkaansa, mielipiteisiinsä, sen mukaiseen kohteluun. Uhri, heikko, menettää oikeutensa kaikkeen tähän, mikä häpeä.
"Sinä keväänä en uskaltanut toista kuukauteen liikkua missään... Läheisessä kahvilassa käydessämme häpesin näyttää itseäni. Ihmettelin häpeän tunnettani, koska järjellä tajusin, etten ole syyllinen mustelmiini. Häpeäminen perustui ilmeisesti siihen, että tunsin minussa olevan jotain vialla, kun en onnistunut toisessakaan avioliitossani, ja häpesin myös sitä, että olen edelleen avuttomasti pahoinpitelijän kanssa yhdessä. "
Päädytään siis paradoksiin: vaikka väkivalta on väärin, on se ymmärrettävää tietyissä olosuhteissa eikä niin väärää kuin olla väärä, siis heikko ja avuton.
Uhriutumisen näkökulmasta suomalainen väkivaltaisuus johdattaa miettimään, ketä ja mitä vahvuuden ja yksilön idealisointi palvelee. Yksilön vahvuus näyttäytyy heikkouden ja riippuvuuden pelkona ja hyvin yksiulotteisena kontrollointina ja hallintana. Mitä tapahtuu muunlaiselle vahvuudelle? Miksi uskallus toivoa ja luottaa ei ole vahvuutta? Miksi kyky sopeutua, arvostaa eroja ja erilaisuutta ei ole vahvuutta. Miksi yksilöllisyydessä on kyse omien rajojen kirkkaudesta ja erillisyydestä. Miksi se ei voi olla läheisyyttä ja yhteisyyttä, me-henkeä ja huolenpitoa.
Psykohistorioitsija lähtisi ehkä etsimään selitystä tälle lähihistoriamme kansallisista traumoista, marginaalisesta asemastamme isojen kainalossa, ohuesta humanismista, harvasta asutuksesta ja nopeasta modernisoitumisesta. Koska en ole psykohistorioitsija vaan sosiaalipsykologi, minua kiinnostavat enemmän vahvuuden seuraukset ja vahvuuteen piiloutuva valta. Vahvuus, joka merkitsee heikkouden poissaoloa, perustuu pelolle tulla paljastetuksi heikkona. Se rakentaa hierarkioita, kilpailuttaa meitä keskenämme kovuudessa ja eristää meidät toisistamme. Vahva yksilö on myös yksin. Ja koska luottamus toiseen merkitsee pelkoa heikkouden paljastumisesta, tulee toisista ja läheisyydestä minuutta uhkaava asia. Kasvualusta on erinomainen auktoriteettien kumartamiselle ja mille tahansa hajota ja hallitse -pelille.
Mikä väkivallan sukupuolessa suututtaa?
Puheissa ja julkilausumissa kaikki haluavat uhrin parasta. Ja kaikkihan ovat sitä mieltä, että parisuhdehelvetteihin pitää puuttua ja että seksuaalista väkivaltaa on ehkäistävä. Ja on pelkästään oikein, että pahoinpitelijät ja raiskaajat joutuvat vastuuseen teoistaan. Ja siksi asioita on käsiteltävä sellaisina kuin ne ovat. Eikö niin?
Joka ikinen kerta kuitenkin, kun puhun tai kirjoitan uhriutumisesta ja väkivallan sukupuolesta, saan niskaani ryöpyn, jossa minua syytetään sukupuolisodan lietsomisesta, heteroseksuaalisuuden ja romanttisen rakkauden tuhraamisesta. En siis ymmärrä yhtään mitään todellisesta intohimosta, enkä ainakaan miehen psykologiasta. En myöskään ymmärrä, että naiset ovat yhtä hirveitä kuin miehetkin - keinot vain ovat erilaisia. Joku erityinen intellektuelli saattaa vielä huomauttaa, että teen naisista määritelmällisesti "vain" uhreja.
Totta on, että silloin kun parisuhdeväkivallan kautta miettii suomalaista parisuhdetta ja sen oletettua tasaveroisuutta, joutuu ymmälleen. Parisuhdeväkivalta ei ole kontrolloimatonta. Onko se siis jossain mielessä myös hyväksyttyä, vaimon ojentamista. Ja jos on, niin mitä se kertoo heteroseksuaaliseen parisuhteeseen piiloutuvista odotuksista. Sitäkö, että ainakin jotkut miehet näkevät puolisonsa ja perheensä itsensä laajentumina ja hallintansa alaisina eivätkä erillisinä, omanlaisuuteen oikeutettuina henkilöinä? Ja toki se, että vuosittain noin 90 000 miestä hakkaa puolisoaan, noin 30 miestä tappaa hänet, tuhannet raiskaavat tai painostavat seksiin ja häiriköivät seksuaalisesti, johtaa miettimään maskuliinisuutta myös kriittisesti. Mutta toisin kuin tavanomainen ryöpyttäjä ajattelee. En nimittäin usko, että nämä piirteet ovat mieheyden ydintä ja johdettavissa evoluution hämäryydestä. Kyse on vallasta ja ajatuksenkuluista, jotka tulevat oikeuttaneeksi naisten itsemääräämisoikeuden loukkaukset. Teoista, joista pystytään ottamaan vastuu, jos niitä ei haluta tehdä.
Itseäni askarruttaa ehkä eniten se viesti, jonka tavanomaiset tavat keskustella parisuhdeväkivallasta ja seksuaalisesta väkivallasta antavat rakkauden ja luottamuksen arvostamisesta. Kun asiantuntija pöyristelee, että "pahinta on, että vaimot ovat usein valmiita ottamaan pahoinpitelijän takaisin, ja kierre alkaa uudelleen" tai kun me sivustakatsojat ihmettelemme, miksei nainen lähde, me samalla murskaamme välittämisen ja sitoutumisen arvon. Siitä tulee riski, johon uskaltautunut saa syyttää itseään. Pahinta ei ole se, että vaimot tai avovaimot ovat valmiita antamaan anteeksi, unohtamaan ja yrittämään yhdessä vielä kerran. Sitä kutsutaan rakkaudeksi, luottamukseksi ja välittämiseksi. Pahinta on, että puolisoaan pahoinpidelleet miehet ovat valmiita jatkamaan pahoinpitelyjä yhä edelleen. Selkokielellä pöyristelymme ja ihmettelymme viestii luottamaan uskaltautuneelle: tyhmä. Samalla arvot järjestyvät: välittämisestä tulee nenästävedettävyyttä, rakkaudesta heikkoutta.
Näin tapahtuu myös silloin, kun syytämme seksuaalisen väkivallan kohdetta riskikäyttäytymisestä. Hänhän luotti, niin kuin ainakin retoriikan mukaan Suomessa pitäisi voida luottaa, siihen, että naisen sanaan uskotaan ja siihen, että kukaan ei pakota toista seksiin. Ja että voimme tutustua oikeasti, ihmisinä toisiimme. Eikö kaikkien kannalta - myös heteroseksuaalisuuden tulevaisuudesta huolta kantavien tahojen kannalta - ole syytä vastuullistaa luottamuksen hyväksikäyttäjiä? Sillä muutoinhan rakkaudesta ja sitoutumisesta tulee uhka, johon kukaan rationaalinen ihminen ei ryhdy. Mieluummin turvallisia ammattipalveluja ja näppäriä kertakäyttöihmissuhteita.
Entä teenkö naisesta vain uhrin? Päinvastoin. Koko uhri-syyllinen-dikotomia joutaa tunkiolle. Se on ajattelutapana yksilökeskeinen, leimaava eikä tee tilaa ihmisten suhteiden ja erilaisten toimijuuksien ymmärtämiselle. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että väkivallan erilaiset seuraukset kohteelle ja tekijälle saisi unohtaa, sillä tuolloinhan väkivallan merkitykset katoaisivat. Väkivallalla haetaan valtaa, ja sillä saa valtaa toisten yli. Sen ponnin on pelko. Jos ohitamme tämän, odotamme uhrilta mahdottomuuksia ja samalla syyllistämme hänet siitä, ettei hän pystynytkään siihen, mikä oli jo ennalta käsin mahdotonta. Samaksi asettamalla kielletään ryhmien, henkilöiden ja toimijoiden mahdollisuuksien ja vastuiden erot. Siksi samaksi asettaminen palvelee valtajakoja.
Valitse Lyömätön linja
http://www.saunalahti.fi/jsrn/
kun olet hyvä jokaiselle, jokainen on hyvä sinulle. Ihmiset kohtelevat sinua juuri niin kuin sinä kohtelet heitä. Jos haluat itsellesi hyvää kohtelua, kohtele kaikkia ihmisiä hyvin, mutta jos haluat itsellsi vaikeuksia, kohtele muita ihmisiä huonosti. Saat sitä mitä "tilaat" Valinta on sinun..
"Ihmiset näin pääsääntöisesti ovat typeriä ja käyttäytyvät typerällä tavalla."
Mutta sinun ei ole pakko olla typerä, ja käyttäytyä typerästi. Kukaan ei pakota sinua olemaan typerä.
"Yksikään ihminen tässä maailmassa ei ole niin viisas, että hän menisi konfliktitilanteessa kiusatun puolelle"
Kyllä on, monikin. Sinäkin voisit olla. Rohkeutta ja vahvuutta se tietysti vaatii.
"Väkivalta on yksi vallankäytön muoto."
Väkivalta on vallankäytön väärä muoto, eli se on väärää vallankäyttöä.
"Määrittele "todellinen valta"."
Väkivallaton valta.
"Väkivalta vetää puoleensa"
Väkivalta EI todellakaan vedä puoleensa, vaan aivan päinvastoin!
"on typerää kuvitella, etteikö parisuhteessa voisi syntyä konflikteja tai etteikö nainen kykenisi väkivaltaan siinä missä mieskin."
En olekaan niin sanonut. Parisuhteen ongelmien paras ratkaisukeino on niistä puhuminen, keskustelu. Tottakai myös nainen voi olla väkivaltainen, vaikka se onkin yleisempää miehillä. Väkivalta ei ratkaise parisuhteen(eikä muidenkaan suhteiden ongelmia), vaan pahentaa niitä.!
Realismi ei ole kiellettyä."
Ei olekaan. Realisimi on toivottavaa. Pessimistisyys ei ole realismia.
"Väkivalta ei johdu pelosta vaan alistamisenhalusta: halusta olla se alfayksilö ja alistaa toiset valtaansa."
Alistamisenhalu johtuu pelosta. Se johtuu sisäisestä pienuudesta, joka vaatii tuekseen väkivallan. Se joka on väkivaltainen, pelkää omaa pienuuttaan.
"Pelko luo kunnioitusta; heikkoudenosoitus luo vihaa."
Pelko luo vihaa ja halveksuntaa. Kaikkia jotka hallitsevat pelolla, halveksitaan takanapäin. Pelolla valtaa käyttävällä voidaan sanoa olevan napoleonkompleksi, pienen ihmisen yritys olla suurempi kuin on. Heikkoudenosoitus luo myötätuntoa, sekä kunnioitusta. Sellaista ihmistä arvostetaan joka on niin suuri, että uskaltaa olla/ "jolla on varaa" olla pieni. Diktatorismi on typerää. Pikkuhitlerit ovat säälittäviä ressukoita.
"Ja tästä syystä valta on yleensä mielekkäämpää perustaa muulle kuin fyysiselle väkivallalle"
Ei yleensä, vaan aina!
entä jos sinulle iskee kostonhalu liikenteessä?
"Parisuhde perustuu vastavuoroisuusperiaatteelle. Molemmat kunnioittavat toisiaan ja hyväksyvät toisensa ja antavat toisilleen tilaa. Ennenkaikkea se perustuu luottamukselle: sinä et petä minua ja minä en petä sinua. Toisin kuin noin 30% suomalaisista parisuhteista, meidän suhteemme ei ole väkivaltainen sen enempää fyysisellä kuin henkiselläkään tasolla."
Juuri näin. Väkivaltaisessa suhteessa ei voi olla luottamusta. Pelko ei synnytä luottamusta, vaan tappaa sen.
Mörri: tekstisi olisivat voineet olla minun kirjoittamiani. Juuri näin! "Kiltti kilteille ja ilkeä ilkeille" on myös minun mottoni.
Stabun sivulle on kerätty vain näitä länsimaisten viisaiden lausahduksia. Lienee kuitenkin niin, että itämaat vievät länsimaista lähes kaikessa voiton vähintään 2000 vuodella, kunnes länsimaat sitten teollistumisen myötä ottivat itämaat kiinni ja porhalsivat ohi. Valitettavasti tämä teollinen kehitys ei ole ihan kaikessa suhteessa ollut niin hyvä asia ja ainakaan varsinaisesti 'kehitystä'...
Niin, olihan tuolla tosiaan Kunfutse/Confucius jne. Luulisin tuosta nyt puuttuvan taolaisten oppien (ennen futsua) ja erityisesti hindulaisten versio asiasta... Enpä vaan muista ihan tarkalleen, mistä nuo löytyvät ja, miten ne menevät...
Vaikka ihminen vaeltaisi mielessään
kaikki ilmansuunnat,
ei hän mistään löydä
itseään rakkaampaa.
Kaikki pitävät rakkaimpana itseään.
Siksi sen joka rakastaa itseään,
ei pitäisi muitakaan vahingoittaa.
Buddhan sanoja kirjasta
Udana - buddhalaisia innoituksen säkeitä
Tuohon en muistaisi törmänneeni aiemmin, mutta onpa se tuossakin aika selvästi sanottu. Toisaalta buddhalaiset tekstit kaiketi ovat nuorempia kuin hindulaiset, joista löytyy samoja piirteitä...
Udana on osa paalinkielistä kaanonia, jonka juuret ulottuvat buddhalaisuuden synnyn aikoihin, n. 500 eaa.
Hindulaiset tekstit ovat luonnollisesti vanhempia.