Vanheneminen

Vanhenemisen estämiseen ja kääntämiseen on varmaan alalla hyviä tutkijoita. Käytetäänkö vanhenemisen estämiseen ja kääntämiseen kuitenkaan tarpeeksi resursseja? Vai onko jotain jo keksitty mitä ei ole paljastettu? Eikö tähän asiaan pitäisi käyttää enemmän resursseja
1374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eihän vanhenemista mitenkään voi estää, mutta vanhuksia pitää kohdella hyvin! He ovat nostaneet maamme hyvinvointia aikoinaan ja eläneet niukasti sodan keskellä! Meillä nuoremmilla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista elämä oli sodan aikana.

Olen lukenut rintamalta lähettäneen enoni kirjeitä, joista vasta tajusin, kuinka ankaraa elämää on vietetty sekä rintamalla että kotona. Kaikesta on ollut puutetta, mutta silti ihmiset ovat olleet tyytyväisiä. Enoni menehtyi sodassa, ja hän jäi myös sinne, eli vainajaa ei ole haudattu kotikirkon maahan.

Erityisesti yksityiset hoivakodit ovat räikeä esimerkki vanhusten ala-arvoisesta "hoidosta", eli tuo sana on kaukana sen todellisesta merkityksestä. Samoin "hoiva" on kaikkea muuta kuin hoivaa. Näissä paikoissa tärkeintä on suuri taloudellinen voitto.

Käykääpä omaiset katsomassa läheisiänne usein!

Äänestä

Ymmärtämättä täysin mitä aloittaja tarkoittaa kerron kuitenkin mitä mieleeni juolahti:

Vanhenemista ei tietenkään voi mitenkään estää, joka ainoa armas vuosi plakkariin napsahtaa uusi numero, uusi vuosi, uusi ('menetetty') mahdollisuus ...

Mutta siihen, miten vanhenee voi vaikuttaa monenlaisilla eri tavoilla. Lyhyesti sanottuna elämäntapavalinnoilla mutta myös sillä, mitä ihmisen sisällä 'asuu', mitä ihminen ajattelee ja miten asennoituu on suurempi vaikutus vanhenemiseen kuin liian suuri joukko edes käsittää. Olet sitä mitä syöt ja sellainen, millaiseksi omat ajatuksesi sinut tekevät.

Ennaltaehkäisy on tuntematon sana terveydenhuollossa ja vielä tuntemattomampi kun puhutaan ja ajatellaan ikääntymistä. Joka ainoa voi vaikuttaa terveyteensä ravinnolla, sillä mitä syö ja oman kroppansa liikkuvuuteen - yllätys-yllätys - liikkumalla.

Äänestä

Vanhukset on yksinäisiä ja heitä on paljon. Ja jopa samassa talossa ja kylässä. Eikö heidän kannattaisi seurustella keskenään ja jutella omia vanhoja muistojaan. Miksi meidän jotka vielä olemme työssä ja omat perheet pitäisi heitä kuunnella, miksi on spr-ystäväpalveluja, miksi hoitajien pitäisi seurustella? Kaikki suomen yksinäiset vanhukset-liittykää yhteen. Keitelkää yhdessä aamupuurot ja päiväkahvit. Mutta kun ei niin ei. Kun se naapurin kaisa on niin ikävä ihminen, siellä kerhossa on niin vanhoja ukkoja, ym. Muuttakaa vanhusten taloihin. Käykää vanhusten kerhoissa ja päivätansseissa.

Äänestä
  • Se on totta että kaikki aktiviteettia lisäävä toiminta olisi iäkkäille parempi kuin hyvä asia. Sekä itse järjestetty että ulkopuolisten tahojen järjestämä toiminta, joka olisi säännöllistä ja mahdollisimman monelle sopivaa.

    Mutta miksi ihmeessä sinä et halua "heitä kuunnella"? Et ole vissiin ikinä tullut ajatelleeksi, että varsin monesti käy niin, että sinä kiinnostut ja haluat tietää menneistä asioista ja muistoista vasta sitten, kun ei ole enää ketään jolta kysyä.

    Aika surullinen juttu, melkein paradoksilta kuulostaa, että vanhus ei saa kertoa ja puhua siitä mikä on hänelle tärkeää etkä sinä halua kuunnella koska et ymmärrä, mistä ja miksi hän puhuisi.

    Jos omalla vanhuksellasi on ikävä asenne menemisiin ja yhdessä oloihin muitten samanlaisten kanssa, niin kannattaisiko sinun muuttaa omaa asennettasi, joka on vähintään yhtä epämiellyttävä. Eikö oma vanhempi kuulu perheeseesi, jos ei ydin- niin ajattele laajemmin. Osaatko?

    Äänestä

  • Voi vanhusrukkia yksinään pimeässä, eikä kukaan kuuntele! Tänään itselläni oli juuri sellainen tilanne. Kävelimme kotiin päin kaksivuotiaan lapsenlapseni kanssa. Hän istui rattaissa ja käänsin rattaat menneen ajan tielle päin ja selostin ipanalle, että tuossa oli katu ja junaradan ylittävä silta, jota pitkin ajoivat kuorma-autotkin ja höyryveturit pölläyttivät hyvän hajuisen pilven, johon koko maisema verhoutui. Siinä mummo seisoi, sillalla joskus ennen.
    Sitten vaan totesin, että mitä väliä! Mennyt, mikä mennyt! Ketä kiinnostaa? Turhaa sitä on vanhoja muistella. Ei niistä ole mitään hyötyä.

    Äänestä

  • Muistelu on yksi hyvä virkistys- ja mielenkohennuskeino iäkkäille joilla alkavia muisti- ja dementiasairauksia esiintyy. Vanhojen muistelu pitää vielä otteen elämässä ja antaa omalle olemassaololle merkitystä ja se on hyötynäkökohta jos mikä.

    Kaksivuotiaalle on toki hyvä puhua, mutta mieluummin aiheista, jotka kuuluvat kaksivuotiaan elämän piiriin, jotta hän voi ymmärtää mistä puhutaan. Muisteluasioissa olisi hyvä, jos kuulija käsittäisi edes jollakin tasolla mistä on kyse. Esim. jos muistelee sodan aikaisia asioita, jotka eivät ole kevyitä ja helppoja aiheita, niin vastaanottajan on hyvä olla jo siinä iässä, että on jonkinlainen tieto ja taju jutusta nimeltänsä sota.

    Äänestä

  • Höpö höpö! Kyse vaan vanhojen muistelemisen turhuudesta ja tarpeettomuudesta, kun sillä ei enää ole mitään merkitystä minkään kanssa.

    Äänestä

  • Jaaahas. Mitäs varten sitä historiaa nyt onkaan kautta aikain ylös kirjoitettu ja oppiaineenakin opetettu? Yksittäisen ihmisen historia ei ole sen kummempi juttu kuin yhteiskunnallinen ja maailmankaikkeuden historiakaan, vaikka kaikkein tärkeintä se on muistelijalle itselleen.

    Äänestä

  • Totta, mutta toisia kiinnostaa historia ja toisia postimerkkeily. On vaan kysymys vanhusten vanhojen asioiden muistelemisesta ja niiden kuuntelemisesta. Toisia kiinnostaa ja toisia ei!
    Montakymmentä vuotta höpinää kuunnelleena, en pidä sitä mitenkään tärkeänä, enkä enää jaksa kuunnella ollenkaan. Se, joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään!

    Äänestä

  • Jos on vanhustenhoitoalalla eikä jaksa kuunnella "höpinää" on kyllä väärällä alalla. Myös tuo sananvalinta on huono. Kyllä vanhuksia täytyy kuunnella, myös sitä "höpinää".

    Äänestä

  • Totta! Väärä ala ja väärä ihmisryhmä! Kauhistuttaakin ajatella, mitä on työkseen joskus joutunut tekemään }:-(

    Äänestä

  • Toivottavasti vanhukset eivät kärsineet kovasti väärän alan ja väärän ihmisryhmän valinnasta.

    Pitkään tilannetta seuranneena uskallan väittää, että moni muukin on valitettavasti valinnut tämän "väärän alan ja väärän ihmisryhmän".

    Äänestä

  • Kärsimyksestä en tiedä, kun omalta kohdaltani, mutta suurin osa on ainakin kuollu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kdjjdj kirjoitti:

Vanhenemisen estämiseen ja kääntämiseen on varmaan alalla hyviä tutkijoita. Käytetäänkö vanhenemisen estämiseen ja kääntämiseen kuitenkaan tarpeeksi resursseja? Vai onko jotain jo keksitty mitä ei ole paljastettu? Eikö tähän asiaan pitäisi käyttää enemmän resursseja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu