Kyllä kansa tietää?

Kyllä kansan viisaus on kansan viisautta. Ei käy kiistäminen. Aivan mieleen juolahtaa muinoinen Eesau, joka vaihtoi osakkuutensa yhtiössä hernekeittoon. Sama näyttää tilanne olevan porvareiden masinoimissa gallupeissa, joissa kansa kuuleman mukaan hyväksyy pääosin hallituksen esittämät haahuilut tuottavuuden parantamiseksi aikana, jolloin olematon tavara ei mene kaupaksi. Tosin epäselvää on se, onko hallituksen ajatuksena tuottavuuden parantaminen, kuten puhe tuottavuusloikasta antaa olettaa, vaiko kustannusten alentamisesta, joka taas on selitetty yritykseksi parantaa kansantalouden kilpailukykyä. Ikään kuin kaikki maailman taloudet tuottaisivat samaa tavaraa. Voi ie.

Eniten porvareiden gallupit näkevät vastustusta puhtaasti monetaaristen leikkausten osalta. Sen sijaan julkisen sektorin lomia kansa näyttäisi leikkaavan peräti mielellään. Juuri tuosta käykin ilmi, että kysymyksessä täytyy olla yksityiselle sektorille suunnattu porvarillinen manipulaatioyritys. Moni yksityisen sektorin ”rautalankamieheksi” itsensä luokitteleva katsoo, että nimenomaan julkinen sektori on kaiken pahan alku ja juuri. Muiden muassa porvari Kalle. Kalle on luonnollisesti keksitty nimi, joka nyt kuitenkin jollakin tavalla valaisee porvarillista sielunmaisemaa. Rautalankamies on tietysti kiteytys kaikista niistä kolumneista, joita porvarillinen media syytää päivittäin sen selvittämiseksi millä tavalla maan talous saadaan kuntoon. Näiden kirjoitusten puuttuva ajatus on sama kuin hallituksen käsitys tuottavuusloikasta tai kilpailukyvystä, mahdollisesti myös ilmastonmuutoksesta: revontulista tai napajäätiköiden sulamisesta.

Se mistä kansa ei näytä ymmärtäneen höykäsen pölähtävää, on sopimusvapaus. Sen kansa vaihtaisi nykyisten etujensa säilyttämiseen, tai saavutettujen etujen säilyttämiseen, kuten porvarit suu vaahdossa meuhkaavat, kun tahtovat saada näitä saavutettuja etuja leikatuksi. Sopimusvapaushan tarkoittaisi sitä, että näitä saavutettuja etuja voitaisiin jatkossa vielä parantaa, mutta nyt kun sopimusvapaus menee, niin eduista ei enää neuvotella, vaan vaaleilla valitut diktaattorit päättävät sen mitä kukin saa, jos ylipäätään. Ja diktaattorihan on parlamentaarikko parhaimmillaan. Etenkin, jos äänestysprosentti pullahtaa pitkälle yli sadan. Vaihtoehtoisesti tietysti, jos prosentti jää alle kymmenen.

Kovin näyttää kansa myös pelotellulta. Niin kutsuttu kriisitietoisuus alkaa olla jo maailmanennätysluokkaa. Siitä huolimatta meneillään olevien kurjistusten ainoa tarkoitus näyttää olevan peri porvarillinen hinku saada verot pienemmiksi. Tätä toivetta toteutetaan nyt kahta kautta. Ensin kavennetaan työntekijöiden saavutettuja etuja jotta yritysten voitot saadaan kasvamaan ja omistajille enemmän rahaa. Tämä manööveri puolestaan varmistaa sen, että tuloverotusta voidaan alentaa, joka sitten hyödyttää nimenomaan suurituloisia, mutta joka ei sanottavasti vaikuta työläisen elintasoon saati sitten sosiaalisten tulonsiirtojen varassa elävän kansalaisen. Oikeastaan kolmas elementti on sitten se, ettei tarvitse tehdä niitä kuuluisia leikkauksia, jotka saattaisivat vaatia myös suurituloisten osallistumisen. Nythän valtiojohto näkyy kohtelevan suurituloisia kuin horsmaa kämmenellä siinä pelossa, että raharuhtinaat laukkaavat Portugaliin, Ruotsiin tai johonkin muuhun veroparatiisiin.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • johohohohohooh

      Olisit vielä sanonut että suomen pitää liittyä "Neuvostoliittoon". Olisi ollut täydellistä tekstiä.

      • Neuvostoliittoon? Nyt on vuosi 2015, tiettävästi. Voihan olla, että porvarit elävät oman kalenterinsa mukaan. Kehityksen tasosta päätellen jotakin paleoliittistä kautta todennäköisesti. Uunista ei olla viemässä ainoastaan tuhkia, vaan myös uunikivetkin.


    • Jombenbestisjohtaja

      Kyllä Sipilä varmaan tosissaan yritti sovintoa rakentaa, mutta ay-liike pani vaktapoliittisista syistä hanttiin. Voimakkaimmat liitot määrittivät marssin tahdin.

      Eiköhän odotella päätöksiä ja niiden vaikutuksia, kiirehtimättä tuomitsemaan etukäteen.

      • Totta kai ammattiyhdistysliike panee hanttiin, jos etuja leikataan sanelemalla. Vaikutelmaksi jäi, ei niinkään ay -liikkeen valtapyrkimykset, vaan hallituksen. Pääministeristä huokui dynaamisen yritysjohtajan asenne "homma toimimaan". Vähän samaan tapaan kuin Rukan lumilta tulleella hiihtäjällä tai työreformisteilla aikanaan.

        Nyt Keskustan kannattaisi kuunnella Mauri Pekkarista, joka tässä taannoin kehotti jatkamaan yhteistyötä ay -liikkeen kanssa. Työelämää pitää uudistaa, siitä ei ole epäselvyyttä, mutta ovatko ongelmat yksinomaan työn tekemisessä tai teettämisessä on jo toinen kysymys. Työajan pidennysyritys sinällään on mielenkiintoinen yksittäinen temppu, mutta sen toimivuus kyseenalainen. Jos se toimisi, niin varmaan Kreikkakin olisi jo Suomea auttamassa.

        Julkisen vallan ei nähdäkseni myöskään pidä puuttua suoranaisesti yritysten tuottavuusasioihin, vaan luoda pikemminkin edellytykset tuottavuuden parantumiselle esimerkiksi panostamalla osaamiseen ja vähentämällä tarpeetonta sääntelyä.

        Myöskin niin kutsutuilla kärkihankkeilla pitäisi olla yhteinen juoni eivätkä ne saisi jäädä yksittäisiksi murusten heittelemiseksi sinne tänne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      63
      4327
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      1
      4031
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3622
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      18
      3260
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3208
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      40
      3041
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2990
    8. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      45
      2635
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2405
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2169
    Aihe