YLE uutisoi

Ydinvoimayhtiön aloittaneen Poliisin ja Merivartioston avulla mielenosoittajien poiston Hanhikiven niemeltä. Näinkö pitkälle on menty että suomalaiset virkamiehet ottavat käskyjä venäläisiltä jo ennekuin varsinaista rakentamislupaa on edes myönnetty. Tärkeämpää poliisille olisi pysäyttää ja pyydystää maahantunkeutujia jotka saattavat kantaa tartuntatauteja ja olla oikeita terroristeja.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat
  • Rakentajana ja häätäjänä on siis VENÄLÄINEN TITAN 2 eikä Fennovoima kuten YLE häveliäästi asian ilmaisi. Syy miksi häätö tehtiin juuri nyt, ovat siinä että median huomio olisi muutoin kiinnittynyt maahanmuuton uhkiin jotka ovat karanneet päättäjien ja poliisin hallitsemattomiin.

    Äänestä

Pohjimmiltaanhan tässä kahakassa on kysymys Krimin miehityksen kannattajien ja vastustajien ottelu. Niskanpäällä näyttäisi olevan muhkeaa kuukausipalkkaa nauttivat abc:n munkkipossuilla lihotetut virkamiehet.

Äänestä
  • Mikähän joukko näitä viherterroristeja on kouluttanut kun he työntekijöitä raaasti pahoinpitelevät ja työkoneita osaavasti hajottavat? Ettei vain olisi joukossa ISIS.n väkeä. Kyseessä on terroristien ja rehellisten ihmisten välinen kiista.

    Äänestä

  • Tuolla logiikalla vastustajat voitaisiin lähettää taistelemaan Krimille.

    Äänestä

  • eikäysääliksi kirjoitti:

    Tuolla logiikalla vastustajat voitaisiin lähettää taistelemaan Krimille.

    Niillähän menis heti löysät housuihin tosipaikassa. Vissiin jotain nappia vedelleet kun jalat ei pitäneet yhtään. Poliisit joutui kantaan viherloisia pois työmaalta.

    Äänestä

  • juu ja kaikki puihin kiipeilijät eivät muista edes omaa nimeään;

    stuxnet-setä
    15.9.2015 15:53
    Mitähän aineita viherterroristien kesäleirillä on nautittu, kun osa heistä ei enää muista nimeäänkään?

    http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/fennovoima-ja-poliisi-haatavat-ydinvoimalan-vastustajia-pyhajoella/707037/

    Fennovoima on alkanut poliisin avustuksella poistaa aktivisteja ydinvoimalatyömaalta Pyhäjoen Hanhikiven niemeltä.

    Aktivistit eivät ole poistuneet alueelta suosiolla. Aution mukaan poliisi on irrottanut ainakin neljä kahliutunutta henkilöä. Osa on poistettu alueelta, ja muutamia on otettu kiinni Raahen poliisiasemalle.

    – Osa ei muista nimeään, jolloin heidät joudutaan viemään poliisilaitokselle henkilöllisyyden selvittämiseksi. Myös ilkivalta tehneet tai operaatiota passiivisesti haittaavat henkilöt otetaan kiinni, Autio sanoo.

    Äänestä

Ei mitään uutta auringon alla.
Takavuosina Satu Hassi ja muut edistykselliset idiootit osallistuivat mielenosoituksiin venäläisten (Neuvostoliitto) ydinvoimaloiden puolesta. Nykyisin edistykselliset idiootit osallistuvat mielenosoituksiin venäläisiä ydinvoimaloita vastaan.

Äänestä

Suomeen halutaan tuottavuutta ja verotulojen kasvua, mutta yhdet vetelykset kuormittavat poliisin voimavaroja. Unkarissa käytetään vesisuihkuja kun muu ei auta. Vesitykit käyttöön työmaallakin niin virkeyttä tulisi vetelehtijöihin.

Äänestä

Kaikki riehujat olivat muualta kuskattuja ns. ammattivetelehtijöitä. Ei paikkakuntalaiset lähde naapurien koneita rikkomaan, eikä hakkaamaan ihmisiä. Niin kateita ei täältä löydy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


venäläistäpeliä kirjoitti:

Ydinvoimayhtiön aloittaneen Poliisin ja Merivartioston avulla mielenosoittajien poiston Hanhikiven niemeltä. Näinkö pitkälle on menty että suomalaiset virkamiehet ottavat käskyjä venäläisiltä jo ennekuin varsinaista rakentamislupaa on edes myönnetty. Tärkeämpää poliisille olisi pysäyttää ja pyydystää maahantunkeutujia jotka saattavat kantaa tartuntatauteja ja olla oikeita terroristeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu