Hiustensiirto RubenHair Baltikassa, Riikassa

RubenHair

Varasin juuri hiustensiirron euroopan halvimmasta hiustensiirtoon erikoistuneesta klinikasta RubenHairista (Riika,Latvia), jossa yksi siirre (graft) maksaa 1 euron. Yhdessä siirteessä on 1-4 hiusta riippuen hiusten laadusta.

Laitoin kuvat e-mailin kautta vetäytyneistä ohimoistani toissapäivänä ja jo parin tunnin päästä minulle kerrottiin, että lääkäri oli katsonut kuvia ja ensimmäinen leikkauspäivä voitaisiin suorittaa viikon päästä (nopeaa toimintaa). Valitsin operaation tehtäväksi kolmen viikon päähän.

Lääkäri päätteli kuvistani, että minulle tulisi laittaa 1500 siirrettä, joka maksaa siis yhteensä 1500 euroa. Hiuksia tulee olemaan 1500 - 6000, mutta hinta vain 1500 euroa. Laitoin saman kyselyn Viroon, Turkkiin ja moniin muihin paikkoihin niin esim Viron leikkaava kirurgi sanoi, että minulle voitaisiin laittaa 1000 siirrettä, joka vastaisi 2500 hiusta ja se maksaisi 2500 euroa eli hän hinnoitteli hius/1 €, kun Rubenhairissa hinnoitellaan siirre/1€. Turkkiin laittamissani kuvissa arvioitiin, että tarvisin 2500 siirrettä ja hinta olisi ollut kalliimpi kuin Rubenhairissa.

Muut kustannukset: Verenkuva joka maksaa 15 euroa. Matka Helsinkiin. Helsinki-Tallinna laiva 15 euroa. Tallinna-Riika bussi (kesto 4tuntia) 21 euroa. Hostelli 9 euroa yö. Bussi Tallinnaan 21 euroa. Tallinna-Helsinki eckeröllä n20 euroa. Plus ruoat n 50 euroa. Yhteensä n 160 euroa.

Kaikki yhteensä 1660 euroa.

Paljonkohan tämä maksaisi Suomessa ? Varmaan jotain 7000 euroa, veikaisin.

http://www.rubenhair.lv/?lang=en

16

1185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jj88ii

      Kiitos tiedosta, itselläni vuoden tai puolentoista vuoden päästä aikeissa mennä hiustensiirtoon. Tällä hetkellä ei vielä tarvetta.

    • o66o

      No joo,kotisivulla esitelty tulos ( 1 potilas tähän mennessä?)
      ei oikein vakuuta tohtorin taidoista ,kovin harva ja epätasainen kasvu vaikka puolessavälissä on.. Sekä laikukas ottoalue,johtuneeko overharvestinista eli otettu liikaa pieneltä alueelta?
      Itsellä hinta ei ole tärkein kirurgin valintakriteeri vaan ammattitaito/lopputulos.
      mutta.. Lycka till

      • RubenHair

        Transplantation sivun alhaalla 4 esimerkkiä hiustensiirrosta.


    • rubenhair

      Tulin juuri rubenhairin opeaatiosta riikasta ja annan koko prosesille arvosanaksi taysin (ei ole suomen kirjaimia tassa milla kirjoitan) rehellisesti sanottuna 10\10. Kaikki meni taydellisesti. Vastaanotto oli lammin ja ystavalinen. Laakari suunnittel yhdessa kanssani uuden hiusrajan jota sain viela itse operaatiossa hienosaataa omilla toivomuksillani. En usko'etta monellakaan miehella on yhta hienoa hiusrajaa kuin mita minula tulee olemaan nykyisen perusteella. Hinta oli aarimmaisen edullinen. 1€ per siirre. Minulle niita laitettiin 1500 ja hiuksia yhteensa 2-3 kertaa siirteiden maara eli aivan valtava maara tuohon hintaan. Minulla ei ole mitaan muuta kuin hyvaa sanottavaa paikasta ja tyontekijoista. Toivat operaation aikaan minulle haluamani ruoan seka virvokkeita. Jos haluatte hyvaa,ystavallista seka erittain edullista hiustensiirtoa niin menkaa hyvat ihmiset tanne. Promoan tata paikkaa ainoastaan sen vuoksi koska tyon laatu ja palvelut oli niin ensiluokaista ja edullista seka koska yritys on vasta niin nuori ja tuntematon suomalaisten keskuudessa,etta haluan antaa hyvalle yrityksille hyvia asiakkaita suomesta ja haluan myos ilmoittaa teille miten lahella kuin riikassa loytyy suomen hintoihin nahden viisi kertaa edullisempi paikka. Jos mietitte menevanne hiustensiirtoon suomessa suosittelen miettimaan uudestaan kska saastatte siina useia tuhansia euroa ja laatu on sama. Sain operaation jalkeen laakkee ja tarkat ohjeet miten toimia ja kayttaytya. Koko juttu maksoi minulle vain 1500€ operaatiosa, 160€ meno-paluu kyydeista seka 18€ baltic hostellissa omassa huoneessa 2 yota. Suomessa maksaisitte 1500 siirteesta vahintaan 60000-7000€ . .

    • jj88ii

      Kyllä!!! Pakko mennä itekin tonne sitten kun aika koittaa, kun raha ei ole tässä ongelma. Vielä kun saa noin edullisesti niin mikä ettei. Ottiko nuo siirteet takaraivolta? Oliko kivuliasta, puuduttiko?

      • RubenHair

        Lisään tähän vielä tietoa tuon "hoono soomi" kirjoituksen lisäksi. Kirjoitin sen Lux express bussissa juuri, kun olin lähtenyt Riikasta kohti Tallinnaa. Suosittelen myös Lux express bussia kustannussyistä, 4 tunnin ajomatkasta Tallinna - Riika välillä sekä ilmaisesta netistä (jota voi käyttää bussin ilmaisista tableteista) tosin ilman suomen ääkkösiä. Ellet tilaa lux express bussilippua netistä, joudut maksamaan 4 euroa lisää paikanpäältä ostettuna.

        Itse asiaan ja kysymykseesi. Kyllä, siirteet otettiin takaraivolta. Se oli tarkkaa hommaa, mutta tohtori Ilse teki laadukasta työtä enkä tuntenut kipua operaatiossa kuin jonkinverran loppuvaiheessa ja siihenkin sain heti kunnon puudutukset. Ja itseasiassa se kipu johtui puudutuspiikistä, jolla minulle oltiin juuri laittamassa puudutusta. Se osui oikean korvan lähistölle, jossa tuppaa olemaan kunnolla hermoratoja. He tarjosivivat koko ajan puudutusta, kun en itse ollut aktiivinen sen ottamisessa ja koska en tuntenut tosiaankaan kipua kovin paljoa operaation aikana. He joissain kohtaa laittoivat jopa automaattisesti puudutusta varmistaakseen täysin kivuttoman operaation ja halutakseen suojella minua puudutuksen tehon mahdolliselta loppumiselta.

        Minuun teki vaikutuksen heidän sydämmellisyytensä sekä se, että he esimerkiksi tarjosivat haluamaani ruokaa ja virvokkeita vaikka oletin, että olin tullut vain "kliiniseen ja kylmään operaatioon". Voin sanoa, että siellä olet kuin kotonasi. Tunnelma on todella ystävällinen ja potilaan jokaista toivetta kuunnellaan. Tehtäisiinkö näin edes Suomessa, jossa lääkärin arvovalta ja sana on täysin ylivertainen suhteessa potilaan sanaan. No, en tiedä.

        Henkilökunta on pieni ja tiivis. Tiimiin kuuluu manageri Igor, tohtori Ilse sekä kolme sairaanhoitajaa (eri vuoroissa). Miellyttäviä ja ystävällisiä ihmisiä. Manageri Igor oli se kenen kanssa kommunikoidaan englanniksi ja joka tulkkaa ja selostaa operaation kulun. Hänen englantinsa on hyvä. Taukoja voidaan pitää operaation aikana aina milloin haluat. Yleensä tauko tuli tavaksi aina muutaman tunnin välein tyyliin "5 minutes, ok" :).

        Olen enemmän kuin tyytyväinen, kun ihailen hiusrajaani peilistä tai sanotaan nyt operaatiosta toipuvaa siirrealuettani, koska se näyttää niin hienolta.

        Eräs tärkeä tieto on, että sopimus on hyvin ammattimainen ja siihen kuuluu esimerkiksi sellainen kohta, että ellei vuoden sisällä hiukset kasva siirtoalueella, tehdään ilmainen operaatio uusiksi Rubenhairin taholta. Kyseessä on viimeisen päälle ammattimainen ja asiakkaasta huolehtiva yritys, että ei voi muutakuin ihailla.

        Kyseessä on niin uusi yritys, että sen eräs markkinointikikka on euron siirteet (ja kokemukseni mukaan erittäin laadukkaasti) niin suosittelen, että menette sinne ennen kuin bisnes kasvaa ja he nostavat hintoja.

        Niin ja lopuksi voisin sanoa vielä lääkkeistä joita sain käytettäväksi operaation jälkeen. Sain turvotuksen estolääkettä 5 pilleriä ekalle päivälle, 4 toiselle, 3 kolmannelle, 2 neljännelle ja 1 viidennelle päivälle. Sain viiden päivän antibioottikuurin (1 pilleri päivässä). Sain antiseptistä suihketta, jota laitetaan kahden tunnin välein siirrealueelle hyvin hellästi ja pyyhitään vain paperilla ylimääräinen osa. Sain takaraivolle (josta siirteet otettiin) antibioottigeeliä, jota laitetaan 2 kertaa päivässä. Sain myös 2 panadolia sekä yhden kappaleen unta edesauttavaa lääkettä ensimmäiselle leikkauksen jälkeiselle yölle.

        Tämän edullisempaa ja parempaa hiustensiirto operaatiota et löydä mistään. Usko pois. Kaiken kukkuraksi ruoka on todella edullista Riikassa. Syöt melkein ilmaiseksi ja voit ottaa reisuun pikemminkin komana kuin minään pakkopullana. Sinua kohdellaan niin hyvin klinikalla, että se jo itsessään on tosi mukavaa.


    • gghi

      Ottaako ne myös kuolleilta noita siirteitä? Vai pitääkö olla omaa hiusta?

      • RubenHair

        Siis kuolleilta ? Nyt meni kysymys vähän yli ja ohi minulta. Ainahan hiustensiirto-operaatiossa hiussiirre otetaan omista hiuksista (yleensä takaa tai sivuilta, jossa monilla kaljuuntuneilla vielä kasvaa hiuksia). Jonkun muun ihmisen hiussiirre tietääkseni aiheuttaisi hylkimisreaktion, koska ei ole biologisesti samaa "materiaalia" kuin omat hiukset.


    • TotuusOnTotuus

      Siis väitätkö sä tosissas että tonni viidellä sataa saa luonnollisen näköset tuuheet hiukset?Kyllä sä nyt jauhat sellasta satua ettää huhhuh!Eihän tässä maailmassa olis ainuttakaan kaljua jos tohon hintaan saa hiukset takas.Jopa spurgulla on rahaa tohon pulloja pari vuotta keräämällä.Wayne Rooney Cristiano Ronaldo David Beckham ja monet muut kuuluisat on käyny hiustensiirrossa ja maksaa taatusti VÄHINTÄÄN sen kolkyt tuhatta.Itelläs varmaan meni se tonni viis sataa roskiin ja tuut tänne jauhaa sontaa jotta joku toiveikkaana menis heittää ne rahat roskiin kuten sinä.Nauti niistä 10 hiuksestas keskellä päätäs ite dokaan kurkusta alas ton hinnan mieluummin.

      • RubenHair

        Sopimukseen sisältyy takuu eli jos ei vuoden aikana hiukset kasva sovitunlaisesti niin yritys tekee uuden hiussiirto-operaation ilmaiseksi.


      • TotuusOnTotuus

        EN MENE KLINIKALLE JONKA TÄÄLLÄ MAINITSIT


    • halpajatoimii

      Hyvä paikka. Kokeiltu on. Toimii! 5/5.

    • riikassakäyty

      Itse kävin myös rubenhair klinikalla tänä syksynä. Siirteet olivat 1,5 e per siirre eli hinta näyttää nousseen. Työ ammattitaitoista ja tulokset erinomaisia. Suosittelen.

    • MunOtsaVittu

      Itse olen myös harkinnut tätä klinikkaa hiustensiirtoa varten ihan muutaman syyn takia. Operaatio olisi todennäköisesti helppo, Helsingistä lentää Riikaan n. reilussa tunnissa ja lisäksi majoitus hotellissa on edullista. Lisäksi edullinen hinta on itselle yksi tärkeimmistä tekijöistä. Pitäisi lähettää kuvia sinne ja kysellä vähän hintapolitiikasta tarkemmin. Tilanteeni on ylikorkea otsa ja vetäytyneemmät ohimot. Tarkoituksena olisi operoida ohimot "umpeen" ja madaltaa koko hiusrajaa n. sentillä eli varmaan parin tonnin paikkeilla olisi hinta.

      • rubenhair

        Halpa reissu. Laadukasta työtä! Käykää hyvät ihmiset täällä! Suomen hiustensiirto yritykset on rahantekosampoja ja riistää hiustenlähdöstä kärsiviä 6-8 euroa per siirre! Uskomatonta rahastusta ihmisten kärsimyksellä.

        Rubenhairissa siirre maksaa vain 1,5 euroa mikä on todella kohtuullinen korvaus suhteutettuna siitä laadukkaasta työstä ja takuusta minkä rubenhair tarjoaa! Lisäksi klinikka on moderni ja henkilökunta on ystävällistä sekä ammattitaitoista.


    • Anonyymi

      Onkos kellään uusia kokemuksia paikasta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1203
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe