Kannattaako viha? Ystävä tarvii tukea, ei vihaa.

Puhun abortinvastustajista täällä. Kannattaako törkypuhe oman asian ajamiseen? Onko viha muuta kuin omaa pahaa oloa? Ei vihalla ainakaan ikinä ole mitään ratkaistu eikä sillä muuta mitään. Minusta abortin vastustajankin tulisi kyetä empaattisuuteen ja tukemaan lähimmäistä silloin kun tällä on vaikeata vaikka takana olisikin sitten abortti. Abortti on aina seurausta jostain vaikeasta. Pitäisi olla ensin lähimmäinen eikä tuomita koska ei kuitenkaan voi olla ratkaisemassa toisen ongelmia. Ystävyys velvoittaa tukemaan toista silloinkin kun tämä tekee päätöksiä joita ei itse tekisi. Muuten ei ystävyyttä olekaan.

Esimerkkinä aivan tuore tapaus....läheinen ystäväni joka on suhtautunut kielteisesti aborttiin, kun joskus on asiasta juteltu joutuikin tosipaikan eteen. Mulla ei ole oikeen mitään selkeää kantaa, kun en ole joutunut ajatteleen asiaa ennemmin. Nyt sitä on joutunut miettimään. Tänä kesänä ystäväni sitten joutuikin tilanteeseen että abortti oli ainut vaihtoehto. Takana tosi järkyttävä asia mitä ei kellekkään soisi. Ystäväni tuossa tilanteessaan itse ollessaan koki vaikean kamppailun muutaman viikon aikana, harkitsi tosi tarkkaan. Abortti oli paha asia, mutta raskauden jatkuminen olisi ollut vielä pahempi. Ei voi tosiaankaan syyttää lepsusta suhtautumisesta, tuskin kukaan tekee abortin kevyesti eikä kukaan suunnittele raskautta sen takia että voisi tehdä abortin.

Abortti voi tuntua väärältä silloin kun muita vaihtoehtoja on. Mutta kun joutuu tilanteeseen että ne muut on vielä kestämättömämpiä ja seuraukset pitkäaikaisempia ja koko elämän kestäviä niin on pakko valita pienempi paha. Silloin on hyvä että voi sen pienemmän pahan voi edes valita.

Abortin vastustajanakin voi joskus joutua valitsemaan abortin. Ei abortin tekijän ihmisoikeus häviä ja häntä pitäisi pystyä tukemaan vaikealla hetkellä eikä syöstä vihaa, vaikka itse ajattelisi mitä hyvänsä.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kirjoitat asiaa. Täällä riehuva vastustaja ei järkipuhetta kuuntele. Odotapa niin saat solvausryöpyn vastauksena.

Äänestä

Näköjään mitkään eiliset viestit ei ole päivittyneet tälle paskasivustolle. No laitetaanpa uusiks.

Joillekin sokkoummikoille totuus (vhasta ja väkivallasta) on törkyistä vihaa..

"Minusta abortin vastustajankin tulisi kyetä empaattisuuteen ja tukemaan lähimmäistä "

Mene sinä tukemaan ja jakelemaan ymmärrystäs syntyneiden lasten murhaajia vannkilaan. Vai etkö suvaitsekaan heidän tekojaan? Oletko empatiakyvytön?

"Pitäisi olla ensin lähimmäinen eikä tuomita koska ei kuitenkaan voi olla ratkaisemassa toisen ongelmia."

Lässynlää. Pitäskö olla tuomitsematta lapsia kuolemaan?

"abortti oli ainut vaihtoehto. Takana tosi järkyttävä asia mitä ei kellekkään soisi. "

Siis joku kuolemanvakava sairausko? Muutenhan se ei olekaan mikään "ainut vaihtoehto" ja silkkaa mukavuudenhalua.

"Abortin vastustajanakin voi joskus joutua valitsemaan abortin. Ei abortin tekijän ihmisoikeus häviä "

Ei joudu mukavuusaborttia.
Ei mikään ihmisoikeus katoa sielläkään ettei saa huvikseen tappaa muita. Lapsen ihmsoikeudet riistetään kyllä abortissa 100%sesti.

"vastustaja ei järkipuhetta kuuntele."

Ja sinäkö kuuntelet? :D

"saat solvausryöpyn vastauksena."

Etsippä ne solvaukset tästäkin.

Äänestä
  • Ainakin hyvin kuvaava nikki on. Nimenomaan paskaa tuserrat palstalla vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • on kaikille normaalijärkisille selvää, paskaa tuserraT (<- jos kykenet vajavaisuudeltas tajuaan mitä T lopussa tarkottaa) sinäkin alottajan lisäks.

    Äänestä

Ystäväni tilanne oli niin vaikea, että totta kai tuin häntä kaikin tavoin. Voin itsekikn olla samassa tilanteessa joskus... en voi tuomita ketään. Joutui tässä ottamaan kannan asiaan että milloin elämä alkaa ja milloin päättyy. Oikein miettimään asiaa. Niin en teidä mitä olisin tehnyt jos ystäväni olisi kertonut että on vaikka tappanut koululaisen tai vauvan. Olisinko tukenut? Miksi hän olisi lasta tappanut, ehkä olisi niin häiriintynyt? Mutta en olis tukenut ehkä. Mutta silloinhan se ei olisi ystävän vika vaan sairauden. Ei ystäväni lasta tappaisi tietenkään. Se tuntuisi pahalta, varsinkin jos on tuntenut lapsen jne. Mutta olisi kyse lapsesta, jolla on jo tietoisuus ja tunteet, hän on erillinen ihminen, syntynyt jo. Sikiötä en enää miellä lapseksi ihan alussa, on niin kauan osa naisen kohtua, kuin kohtua tarvitsee eikä selviä ilman naisen verenkiertoa jne. Se ei ole persoona, yksilö kuten joku jonka nimi on matti tai maija. Onko muutaman viikon kehittyneellä alkiolla tunteet ja tietoisuus.... miksi olisi kun niin moni alkio poistuu kehosta eikä selviä alkua pidemmälle muutenkaan. Se on jossain sisällä, alkion alku. Pitääkö kaikkien alkioiden muutenkaan kehittyä, kun ei se ole mahdollistakaan. Mihin nämä joutuvat, mistä ne tulevat? Ajattelin syvällisiäkin asioita. Synnymmekö sattumalta? Useat meistä on syntyneet ei toivottuina. Mitä jos kaikki sikiöt jotka on maailmassa abortoitu olisivat syntyneet... olisiko maailma tuhoutunut jo liikakansoitukseen kun nytkin on jo liikaa väkeäÅ? Milloin sielu tulee kehoon, eli tietoisuus. Ilman aivotoimintaa ei kuitenkaan voi olla tietoisuutta elämästä, eikä kuolemasta silloin ei voi olla tietoa sen menettämisestäkäään, mikä ei ole vielä alkanut edes.

Kyllä ystäväni on tärkeä ja tiedän että tämä oli kova paikka mutta hän sai lohtua siitä että häntä ei tuomita vaan ymmärretään. Jokainen voi joutua samaan. Se kannattaa muistaa. Vaikka ei hyväksy aborttia, voi silti joutua tekemään sen kun tilanteessa onkin itse tai ystävä, jolle sattunut jotain. Olisi kiva jos vaikka Jumala vastaisi tähän mikä on oikein ja mikä väärin. Kun se synnyttämienkin on joskus väärin. Itseä ja toisia kohtaan, jopa tulevaa elämää kohtaan.

Äänestä
  • lapsi on helpompi tappaa kun se on tarpeeks pieni ja "mitätön" eikä sitä näe...?

    "Vaikka ei hyväksy aborttia, voi silti joutua tekemään sen kun tilanteessa onkin itse "

    Ei mukavuusaborttia koskaan joudu tekeen jos niin on päättäny.

    Äänestä

  • niinettä kirjoitti:

    lapsi on helpompi tappaa kun se on tarpeeks pieni ja "mitätön" eikä sitä näe...?

    "Vaikka ei hyväksy aborttia, voi silti joutua tekemään sen kun tilanteessa onkin itse "

    Ei mukavuusaborttia koskaan joudu tekeen jos niin on päättäny.

    Mutta jos on toivottu tai muuten tekee abortin raskain sydämin kuten ystäväni. Oman vakavan masennuksen tai sairauden vuoksi ei jaksa huolehtia mistään. Ei omsdta mukavuudesta varsinkaan. Muiden täytyy hoitaa asiat. Ystävä sai abortin mielenterveyssyistä jonka fyysinen sairaus aiheuttaa. Uskon että tälläkin on tarkoituksensa. Miesten on helppo moralidoida kun eivät jodu koskaan samaan.

    Äänestä

  • "Oman vakavan masennuksen tai sairauden vuoksi ei jaksa huolehtia mistään."

    Eli mukavuudenhalusta. Mitään estettä kun niissä pään sisäsissä ongelmissa raskauden loppuun viemiselle ei vaan ole.

    "Miesten on helppo moralidoida kun eivät jodu koskaan samaan."

    Miehet saa myös vapaasti esittää vastustavan mielipiteensä aiheesta. Synnyttäneistä naisista puhumattakaan.. Normaalit naiset suojelee eikä tapa lapsia.

    Äänestä

  • Jos sallit nimimerkki Ystävän-velvollisuus, niin voisin tuoda jotain omaa käsitystäni tähän omassa uudessa keskustelunaiheessani. Mielestäni se sopii tähän sinun kysymykseesi milloin sielu tulee ja milloin voidaan puhua ihmisestä. Luetko aloitukseni. Hienoa että tuet ystävääsi, sillä olette joskus sopineet että hän käy tämän kokemuksen läpi ja sinä olet hänen tukenaan.

    Äänestä

  • sua normaalimpi....

    Äänestä

Viha ei todellakaan kannata eikä tuo mitään hyvää. Siksi on hyvä varoittaa ajoissa ja informoida, mitä kaikkea aborttiin sisältyy ja miksi se on pienen elämän epäeettistä lopettamista ennenkuin pienellä itsellä on oikeutta sanoa omaa mielipidettään. Turhaahan jälkikäteen on osoittaa sormella, heristellä nyrkkiä tai lukea tuomion lakia. Ei, rakkautta on osoittaa oikea tie ennenkuin on väärälle tielle joutunutkaan.

Äänestä
  • Pieni elämä ei kylläkään päättänyt hedelmöityäkään. Senkin päätöksen teki muut.

    Äänestä

"Ystävän velvollisuus"

Tosi hyvä kannanotto. Ajatuksella kirjoitettu. Ystävää pitää tukea kun hän on vaikeassa tilanteessa, vaikkei hyväksyisi hänen ratkaisuaan.
Minähän en pidä aborttia minään maata kaatavana asiana, esim. vastasyntyneen tappaminen synnytyksen jälkeen on rikos, jo lainkin mukaan. Pitäisi asiat laittaa tärkeys järjestykseen että mikä on ihan oikeasti lain vastaista. Kun joku pitää aborttia rikoksena, niin se on vaan hänen mielipiteensä, ei faktaa.

Äänestä
  • "Kun joku pitää aborttia rikoksena, niin se on vaan hänen mielipiteensä, ei faktaa."

    Ihan faktasti on rikos tietyissä tilanteissa, ja lait vaihtelee myös eri maissa ja aikakausina. Pelkkää mielipidettä ei myöskään ole todeta että abortti on tappamista jonka uhreina on syntymättömiä lapsia, niin koville kun totuus joillain ottaakin.

    Äänestä

  • höpömutuja kirjoitti:

    "Kun joku pitää aborttia rikoksena, niin se on vaan hänen mielipiteensä, ei faktaa."

    Ihan faktasti on rikos tietyissä tilanteissa, ja lait vaihtelee myös eri maissa ja aikakausina. Pelkkää mielipidettä ei myöskään ole todeta että abortti on tappamista jonka uhreina on syntymättömiä lapsia, niin koville kun totuus joillain ottaakin.

    Faktaa tietenkin on se, että abortti on pienen ihmisen alun tappamista. Laillisuuden taas päättää kulloinkin vallitseva oikeuskäsitys ja yksilön toiminta laillisuuden rajoissa. Laillisuuden rajoissa toimimisesta voi tulla normi ja arvo, mutta se ei taas muuta tai korvaa tosiasioita ja silloin muuttuneet arvot eivät perustu faktoihin. Tieteellisen ja myös uskonnollisen käsityksen mukaan ihmisen, kuten kaikkien elollisten elämä alkaa hedelmöityksessä ja jatkuu eri kehitysvaiheina ja päättyy sitten, kun kuolema meidän elämämme sammuttaa.

    Siitä syystä on palvelu ystävälle varoittaa ja kertoa faktat, jolloin hän voi tehdä valintansa faktojen perusteella. Tuomita ei tietenkään enää kannata, mikäli joku on tehnyt valintansa väärien arvojen perusteella. Ihminen on vain harhaan johdettu.

    Äänestä

  • ei_abortille kirjoitti:

    Ei ole olemassa absoluuttisesti oikeita arvoja ja absoluuttisesti vääriä.

    Äänestä

  • Tämmöttös kirjoitti:

    Ei ole olemassa absoluuttisesti oikeita arvoja ja absoluuttisesti vääriä.

    siinä tarkotettiin varmaankin että väärien tietojen (jonkun mutumielipiteiden) perusteella.

    Äänestä

  • nojoomutta kirjoitti:

    siinä tarkotettiin varmaankin että väärien tietojen (jonkun mutumielipiteiden) perusteella.

    Jokainenhan voi etsiä ja saada tietoja tässä tietoyhteiskunnassa ja nojata päätöksensä ja ratkaisunsa saamiinsa tietoihin. Abortissa luottaisin ammattilaisiin eli abortin suorittaviin lääketieteen osaaviin tahoihin, en abortinvastustajiin. Jos abortinvastustajat olisivat oikeasti elämän puolustajia, he puolustaisivat myös syntynyttä elämää. Mutta he haluaa oikeasti muuta.

    Äänestä

  • nojoomutta kirjoitti:

    siinä tarkotettiin varmaankin että väärien tietojen (jonkun mutumielipiteiden) perusteella.

    Arvot on todellakin täysin eri asia kuin faktat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ystävän-velvollisuus kirjoitti:

Puhun abortinvastustajista täällä. Kannattaako törkypuhe oman asian ajamiseen? Onko viha muuta kuin omaa pahaa oloa? Ei vihalla ainakaan ikinä ole mitään ratkaistu eikä sillä muuta mitään. Minusta abortin vastustajankin tulisi kyetä empaattisuuteen ja tukemaan lähimmäistä silloin kun tällä on vaikeata vaikka takana olisikin sitten abortti. Abortti on aina seurausta jostain vaikeasta. Pitäisi olla ensin lähimmäinen eikä tuomita koska ei kuitenkaan voi olla ratkaisemassa toisen ongelmia. Ystävyys velvoittaa tukemaan toista silloinkin kun tämä tekee päätöksiä joita ei itse tekisi. Muuten ei ystävyyttä olekaan.

Esimerkkinä aivan tuore tapaus....läheinen ystäväni joka on suhtautunut kielteisesti aborttiin, kun joskus on asiasta juteltu joutuikin tosipaikan eteen. Mulla ei ole oikeen mitään selkeää kantaa, kun en ole joutunut ajatteleen asiaa ennemmin. Nyt sitä on joutunut miettimään. Tänä kesänä ystäväni sitten joutuikin tilanteeseen että abortti oli ainut vaihtoehto. Takana tosi järkyttävä asia mitä ei kellekkään soisi. Ystäväni tuossa tilanteessaan itse ollessaan koki vaikean kamppailun muutaman viikon aikana, harkitsi tosi tarkkaan. Abortti oli paha asia, mutta raskauden jatkuminen olisi ollut vielä pahempi. Ei voi tosiaankaan syyttää lepsusta suhtautumisesta, tuskin kukaan tekee abortin kevyesti eikä kukaan suunnittele raskautta sen takia että voisi tehdä abortin.

Abortti voi tuntua väärältä silloin kun muita vaihtoehtoja on. Mutta kun joutuu tilanteeseen että ne muut on vielä kestämättömämpiä ja seuraukset pitkäaikaisempia ja koko elämän kestäviä niin on pakko valita pienempi paha. Silloin on hyvä että voi sen pienemmän pahan voi edes valita.

Abortin vastustajanakin voi joskus joutua valitsemaan abortin. Ei abortin tekijän ihmisoikeus häviä ja häntä pitäisi pystyä tukemaan vaikealla hetkellä eikä syöstä vihaa, vaikka itse ajattelisi mitä hyvänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu