Suomi yhtenä EU maista maksoi Gaddafille

Tässä yhdeksän syytä siihen miksi pakolaiset ovat liikkeellä juuri nyt. Noin 60 miljoonaa ihmistä on pakolaisina, heistä vain pieni murto-osa on pyrkimässä eurooppaan. EU maksoi Gaddafille siitä että hän piti Saharan eteläpuolisesta Afrikasta eurooppaan pyrkijät pois mereltä. Gaddafin vallan kaatuessa USA ja Israel estivät EU:ta saamasta uutta liittolaista koska se sopi hiedän intressejään vastaan joka oli tyhjentää osa Afrikasta ja Lähi-idän maista.
Nyt eurooppaan virtaa pakolaisia joista osalla on paperit ja passit, osalla taas ei. Esim, syyrialaisilla ei ole passeja koska siellä ei ole toimivaa hallintoa joka niitä myöntäisi. Monissa muissa maissa on myös ihan sama tilanne. Joissakin maissa ei ole minkäänlaista paperisysteemiä olemassakaan. Erityistapauksissa sellainen voidaan kirjoittaa jos matkustaa laillisesti vaikkapa opiskelemaan ulkomaille. Paperit ja passit on kalliita, useita satoja euroja. Harvalla pakolaisella on siis laillista passia. Väärennetyn passin tiedot voi toki olla oikeita, sellainen on hankittava jos mielii tulla länsimaihin. Heidät pakotetaan tekemään laittomuuksia heistä riippumattomista syistä. Julkisuudessa on väärää tietoa ( motiivi epäselvä) siitä kuinka välimeren ylitys maksaa tuhansia euroja. Se ei pidä ollenkaan paikkansa. Sen voi ylittää muutamalla satasella.
Haluaisimpa tietää mitä EU on maksanut aikoinaan Gaddafille siitä että se estää eurooppaan pyrkijät pois mereltä, ihan vain uteliaisuudesta olisi hyvä tietää miten suhteuttaa tuo nykyiseen tilanteeseen.
Hyvä olisi ollut jos EU olisi löytänyt jonkun "sivutien" minkä kanssa sopia uusi maksukumppani ettei tällaista hulabaloota olisi päässyt nyt syntymään, mutta ei.

Tässä yhdeksän tärkeintä syytä:
http://yle.fi/uutiset/tiesitko_naita_yhdeksan_syyta_miksi_pakolaiset_ovat_liikkeella_juuri_nyt/8294377
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiinnostaisi tietää sekin mitä erillissopimuksi Saksa ja Ruotsi ovat tehneet USA:n ja Israelin kanssa tässä nykytilanteessa. Päättäjämmehän sen tietävät vaan eivät kerro.
Poliitikkomme ovat tienneet jo Räsäsen aikakaudella nykytilanteen se on selvä, mutta tämä äkkinäinen suunnanmuutos Saksan ja Ruotsin kohdalla ihmetyttää. Taitaa olla niin että olemme tienneet jo jonkin aikaa näiden kahden maan erillissopimuksista mutta jottei EU kaatuisi, joudumme vain sopeutumaan tilanteeseen ja ottamaan vastaan Saksasta ja Ruotsista juuri meille lähetetyt pakolaiset. Juuri tätähän rikkaat USA:n ja Israelin juutalaiset ovat suunnitelleetkin jo kauan. Kukahan poliitikkomme uskaltaisi räjäyttää pandoran lippaan? Se tietää toki EU:n alasajoa, mutta onko meillä mitään hävittävää enään tässä vaiheessa muutenkaan?

Äänestä
  • Löysin yhden rapon, vuonna 2012 on jo oltu erittäin hermostuneita naapurimaiden haluttomuudesta auttaa.

    The Crisis in Syria
    (For details on the rise of the Islamic State click here)
    http://pamelageller.com/2015/08/italy-muslim-immigrants-gang.html/

    "V. Refugees and IDPs
    http://www.responsibilitytoprotect.org/index.php/crises/crisis-in-syria

    As of March 2014, Syria has topped the list of forcibly displaced people. The UNHCR now reports that 9 million Syrians are displaced, amounting to half the population. This included 6.5 million uprooted from their homes within Syria and another 2.5 million who have fled to neighboring countries. The refugee crisis has taken its toll on bordering countries. According to the UNHCR, as of January 2015, almost 1,623,000 people have sought refuge in Turkey, over 622,000 in Jordan,133,000 in Egypt, 235,000 in Iraq and almost 1,168,000 in Lebanon. The primary reasons for fleeing appear to be atrocities committed against civilians, reported the International Rescue Committee in January 2013, with journeys to safety made more treacherous by winter conditions. On 24 May 2013, Foreign Affairs noted that refugee populations faced dire conditions in the refugee camps.

    Furthermore, the hosting countries are experiencing severe pressure. In Jordan, the World Bank announced in May 2013 that the influx of refugees was affecting the livelihood, public services, and basic commodities of the local communities and offered its financial support to the government, while in March 2014 the UNHCR stated “Syrian refugees in Jordan are hanging on by a thread ”. Although Turkey has been more economically equipped to handle the refugee influx, social and political costs arose, resulting in an increased risk of sectarian spillover, particularly in areas sympathetic to Assad. Lebanon is also significantly burdened by the conflict, a country which UNHCR says hosts 230 registered Syrian refuges for every 1000 Lebanese. Lebanon’s hospitals, electricity, transportation systems are strained, while food prices are rising. Furthermore, the country is experiencing a re-ignition of ethnic and religious tensions, with violent clashes occurring between Sunni and Shiite communities and between supporters and opponents of Assad. Civil society actors, including Refugee International, warned on 10 July 2012 that Syria’s neighbors’ had been “stretched too thin”, and called for urgent assistance and increased funding from the international community. On 18 March 2014, the UN, acknowledging the strain on Syria’s neighbors, nonetheless again urged the countries to continue keeping their borders open for refugees.

    VI. Responses to the crisis

    The European Union
    The European Union (EU) imposed economic sanctions, including an arms embargo, visa ban and asset freeze, against the Syrian regime in May 2011, and has heightened the sanctions periodically since then. In November 2012 the EU recognized the National Coalition of the Syrian Opposition as the legitimate representative of the Syrian people, and subsequently released a statement calling for Assad to step down to allow for political transition in January 2013. In March 2013 the EU foreign ministers modified these sanctions, making it possible for European governments to bypass the ban on providing "non-lethal" supplies to the opposition. On 28 May 2013, the European States effectively ended the arms embargo on the opposition in Syria and opened up the possibility to arm anti-government rebels while upholding the arms embargo on the Assad government. Only the United Kingdom and France have expressed the possibility of sending arms, while the majority of the remaining EU member-states are worried that further militarization will only fuel more violence.On 15 March 2014, EU High Representative, Ashton, expressed her concern about reports which “confirmed the regime's indiscriminate use of murder, torture, rape, hostage-taking, and sexual violence. These are crimes against humanity, war crimes
    and blatant breaches of international human rights and humanitarian law.”

    Äänestä

  • Oman tietoni mukaan ainakin joskus ennen kun eurooppaan pyrki pakolaisia eri maista niin salakuljettajat hommasivat näille passit yms.ja usein tänne tultiin venäjän kautta.Eli siis joku henkilö tuli esim: Afghanistanista yms. ja reitti kulki joko kreikan kautta tai venäjän, kreikassa tai venäjällä mitä kautta henkilö tulikaan eurooppaan niin odotti tämä ihmiskauppias joka hommasi sitten henkilön eteenpäin eurooppaan siihen maahan mihin olivat sopineetkaan.Ihmiskauppialla on siis aika iso rooli näissä jutuissa myös.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maailmanmatkaaja5 kirjoitti:

Tässä yhdeksän syytä siihen miksi pakolaiset ovat liikkeellä juuri nyt. Noin 60 miljoonaa ihmistä on pakolaisina, heistä vain pieni murto-osa on pyrkimässä eurooppaan. EU maksoi Gaddafille siitä että hän piti Saharan eteläpuolisesta Afrikasta eurooppaan pyrkijät pois mereltä. Gaddafin vallan kaatuessa USA ja Israel estivät EU:ta saamasta uutta liittolaista koska se sopi hiedän intressejään vastaan joka oli tyhjentää osa Afrikasta ja Lähi-idän maista.
Nyt eurooppaan virtaa pakolaisia joista osalla on paperit ja passit, osalla taas ei. Esim, syyrialaisilla ei ole passeja koska siellä ei ole toimivaa hallintoa joka niitä myöntäisi. Monissa muissa maissa on myös ihan sama tilanne. Joissakin maissa ei ole minkäänlaista paperisysteemiä olemassakaan. Erityistapauksissa sellainen voidaan kirjoittaa jos matkustaa laillisesti vaikkapa opiskelemaan ulkomaille. Paperit ja passit on kalliita, useita satoja euroja. Harvalla pakolaisella on siis laillista passia. Väärennetyn passin tiedot voi toki olla oikeita, sellainen on hankittava jos mielii tulla länsimaihin. Heidät pakotetaan tekemään laittomuuksia heistä riippumattomista syistä. Julkisuudessa on väärää tietoa ( motiivi epäselvä) siitä kuinka välimeren ylitys maksaa tuhansia euroja. Se ei pidä ollenkaan paikkansa. Sen voi ylittää muutamalla satasella.
Haluaisimpa tietää mitä EU on maksanut aikoinaan Gaddafille siitä että se estää eurooppaan pyrkijät pois mereltä, ihan vain uteliaisuudesta olisi hyvä tietää miten suhteuttaa tuo nykyiseen tilanteeseen.
Hyvä olisi ollut jos EU olisi löytänyt jonkun "sivutien" minkä kanssa sopia uusi maksukumppani ettei tällaista hulabaloota olisi päässyt nyt syntymään, mutta ei.

Tässä yhdeksän tärkeintä syytä:
http://yle.fi/uutiset/tiesitko_naita_yhdeksan_syyta_miksi_pakolaiset_ovat_liikkeella_juuri_nyt/8294377

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu