Sipilä lomarahojen puolittamisesta: Viikko aikaa tuoda esitys pöydälle
(KUVA: Antti Hamalainen)
Julkaistu: 15.9. 15:05
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on valmis ottamaan vastaan parempia vaihtoehtoja hallituksen työelämän kuripaketin keinoille.
Tiistaina väläytettiin sitä, että sunnuntai- ja ylityölisien leikkaukset voitaisiin korvata lomarahan, lomaltapaluurahan, puolittamisella.
Hallitus ei lomarahoihin voi koskea, koska laki ei tunne niitä ollenkaan.
Lomaraha perustuu pelkästään työehtosopimuksiin, eli työnantajien ja työntekijöiden olisi yhdessä sovittava lomarahojen leikkauksista.
Sipilä ei kolmatta kertaa ole halukas aloittamaan yhteiskuntasopimusneuvotteluja, mutta järjestöt voivat halutessaan pääministerille yhdessä sopimiaan vaihtoehtoja vielä esittää.
– Lomarahat on hyvä esimerkki siitä, mitä lainsäädännöllä ei voida sopia. Työmarkkinajärjestöt pystyvät lomarahoista keskenään sopimaan.
– Jos tällainen sopimus (lomarahojen puolittaminen) syntyy, ilman muuta otamme sen vastaan osana kokonaispakettia, Sipilä totesi IS:lle.
Järjestöt eivät ole olleet Sipilään yhteydessä
Jos työmarkkinajärjestöt haluaisivat korvata esimerkiksi lisien leikkaamiset tai sairauspäivän karenssin lomarahojen leikkaamisella, aikaa heillä ei ole hukattavaksi. Ensi viikko on takaraja, koska hallitus esittelee silloin työelämän kuripakettinsa eduskunnalle.
– Meillä on näillä näkymin ensi keskiviikkona tiedonanto ja juna lähtee liikkeelle. Ennen sitä pitäisi kuulua jotain, Sipilä sanoi IS:lle.
Työmarkkinajärjestöt eivät ole kuitenkaan olleet Sipilään yhteydessä.
– Ei ole kuulunut mitään. En ole ollut heihin yhteydessä, Sipilä kertoi.
– Ei näissä asioissa kauaa mene, jos tahtoa on, Sipilä muistutti.
Lomarahojen puolitus oli 40 prosenttia kuripaketista
Hallitus aikoo laskea työvoimakuluja viisi prosenttia. Se tehdään esimerkiksi puolittamalla ylityökorvaukset, sunnuntailisistä leikataan 25 prosenttia, vuosiloman maksimiksi tulee 30 työpäivää, loppiainen ja helatorstai muuttuvat palkattomiksi vapaapäiviksi sekä sairausloman ensimmäinen päivä tulee palkattomaksi ja kahdeksalta seuraavalta päivältä palkasta vähennetään 20 prosenttia.
Hallitukselle on periaatteessa aika sama, millä tavalla viisi prosenttia saadaan kasaan. Lomarahojen puolittamisella voitaisiin ilmeisesti korvata ainakin sunnuntai- ja ylityölisien leikkaus.
– Keinoja yritimme etsiä yhteiskuntasopimusprosessissa. Jos nyt löytyy parempia keinoja, jotka voidaan lyödä lukkoon, niin ilman muuta ne meille käyvät.
– Lomarahojen puolittamisesta minulla ei ole tarkkaa laskelmaa. Sanoisin mutu-tuntumalla, että se on pari prosenttia eli se hoitaisi kaksi viidesosaa koko paketista, Sipilä otaksui IS:lle.
Lomarahojen leikkaus koskisi liki kaikkia palkansaajia, kun esimerkiksi sunnuntailisiä saa 12 prosenttia naisista ja 13 prosenttia miehistä.
(KUVA: Antti Hamalainen)
Julkaistu: 15.9. 15:05
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on valmis ottamaan vastaan parempia vaihtoehtoja hallituksen työelämän kuripaketin keinoille.
Tiistaina väläytettiin sitä, että sunnuntai- ja ylityölisien leikkaukset voitaisiin korvata lomarahan, lomaltapaluurahan, puolittamisella.
Hallitus ei lomarahoihin voi koskea, koska laki ei tunne niitä ollenkaan.
Lomaraha perustuu pelkästään työehtosopimuksiin, eli työnantajien ja työntekijöiden olisi yhdessä sovittava lomarahojen leikkauksista.
Sipilä ei kolmatta kertaa ole halukas aloittamaan yhteiskuntasopimusneuvotteluja, mutta järjestöt voivat halutessaan pääministerille yhdessä sopimiaan vaihtoehtoja vielä esittää.
– Lomarahat on hyvä esimerkki siitä, mitä lainsäädännöllä ei voida sopia. Työmarkkinajärjestöt pystyvät lomarahoista keskenään sopimaan.
– Jos tällainen sopimus (lomarahojen puolittaminen) syntyy, ilman muuta otamme sen vastaan osana kokonaispakettia, Sipilä totesi IS:lle.
Järjestöt eivät ole olleet Sipilään yhteydessä
Jos työmarkkinajärjestöt haluaisivat korvata esimerkiksi lisien leikkaamiset tai sairauspäivän karenssin lomarahojen leikkaamisella, aikaa heillä ei ole hukattavaksi. Ensi viikko on takaraja, koska hallitus esittelee silloin työelämän kuripakettinsa eduskunnalle.
– Meillä on näillä näkymin ensi keskiviikkona tiedonanto ja juna lähtee liikkeelle. Ennen sitä pitäisi kuulua jotain, Sipilä sanoi IS:lle.
Työmarkkinajärjestöt eivät ole kuitenkaan olleet Sipilään yhteydessä.
– Ei ole kuulunut mitään. En ole ollut heihin yhteydessä, Sipilä kertoi.
– Ei näissä asioissa kauaa mene, jos tahtoa on, Sipilä muistutti.
Lomarahojen puolitus oli 40 prosenttia kuripaketista
Hallitus aikoo laskea työvoimakuluja viisi prosenttia. Se tehdään esimerkiksi puolittamalla ylityökorvaukset, sunnuntailisistä leikataan 25 prosenttia, vuosiloman maksimiksi tulee 30 työpäivää, loppiainen ja helatorstai muuttuvat palkattomiksi vapaapäiviksi sekä sairausloman ensimmäinen päivä tulee palkattomaksi ja kahdeksalta seuraavalta päivältä palkasta vähennetään 20 prosenttia.
Hallitukselle on periaatteessa aika sama, millä tavalla viisi prosenttia saadaan kasaan. Lomarahojen puolittamisella voitaisiin ilmeisesti korvata ainakin sunnuntai- ja ylityölisien leikkaus.
– Keinoja yritimme etsiä yhteiskuntasopimusprosessissa. Jos nyt löytyy parempia keinoja, jotka voidaan lyödä lukkoon, niin ilman muuta ne meille käyvät.
– Lomarahojen puolittamisesta minulla ei ole tarkkaa laskelmaa. Sanoisin mutu-tuntumalla, että se on pari prosenttia eli se hoitaisi kaksi viidesosaa koko paketista, Sipilä otaksui IS:lle.
Lomarahojen leikkaus koskisi liki kaikkia palkansaajia, kun esimerkiksi sunnuntailisiä saa 12 prosenttia naisista ja 13 prosenttia miehistä.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Piti päivä nähdä jossa pääministeri piti puheen kansalaisille joka olikin osoitettu liitoille uhkavaatimuksineen (jos ei hyvällä niin pakolla) ja ylen sponsoroimana ?? Ei ole kauan kun oppositiossa yrittivät kaataa hallituksen välikysymyksellä perusteina KESKUSTA EI HYVÄKSY HALLITUKSEN KÄSKYTTÄMISTÄ JA PAKKOPOLITIIKKAA.
Moni asia selkesi nyt tuosta Sipilän puheesta, tähän asti on tiedotusväliineet vain toistanu noita vihervasureijen ja aayy porukan yksipuolista eieieiei juttua!
Vuosia on menty jo nollalinjalla,sekään ei vielä riitä.
Siinä se ongelma onkin. Ei tosiaankaan riitä, kun palkat maksetaan velkarahalla. Valtion talous pitää saada tasapainoon ja yritykset kannattamaan. Sitten voi ehkä varovasti alkaa puhua jostakin etujen parantamisesta muillekin.
Voi kun kiva sinun kannalta että suomi24n sivut aukesi kahden päivän seisokin jälkeen. SINÄ pakkotoiston maailmanmestari ja massapostaaja olet istunut aamusta iltaan nettilehtien artikkeleissa "kommentoimassa" samoine pakkotoistoinesi ja samoine kirjoitusvirheinesi ne kaksi päivää mitä suomi24 oli kiinni heh heh--
Juuri samaa mietin,kumminkin kaikki ympärillä on noussut roimasti sähkö,vakuutukset,vesi ynm.Silti on oltu tyytyväisiä,että on työpaikka.
Matkakorvausten omavastuuosuus on noussut,sekin ok,vaikka työmatka yhteen suuntaan on liki 50kilsaa.On tuntenut olevansa tuossa "kökässä" mukana.Mutta mikään ei näköjään riitä,vaan duunarit tuntuu olevan se kaiken pahan alku ja juuri,perskeles kun vaatii työstään vielä palkkaakin:)
Moni tällä palstallakin on kirjoittanut tuon perjantain johdosta,että tulisi tekemään sen työn,jos itseä ei kerran huvita.Valitettavasti se ei ole aivan niin helppoa,kun on 30v.kokemus ja amattitaito,niin uskallan sanoa,että ei siihen kuka tahansa niin vain tule,vaatii ehkä hiukan enemmän kuin pelkkä tulo,vaikka kenties haluja olisikin.
Kyllähän se on taivaan totta,että vaikka meiltä palkansaajilta kuinka nipistetään,ei se Suomea mihinkään nosta ,ilman että nämä ahneet osakkeenomistajat,omistajat sun muut osinkoja ja bonuksia odottavat tajuavat myös ottaa osaa" kökkään".Ei se niin saa mennä että duunarit senkun köyhtyy,mutta eliitin elintaso pitää ja pysyy.
Pääministeri miljardööri ei ymmärrä sinun näkökantaasi, valitan, ei minunkaan ja vaimoni yli 60 vuotta maksamat verot on mistä ottaa
Mikäpä siinä puolitamisessa kunhan vain toimihenkilötkin (kansanedustajat ja ministerit ym) siihen urakkaan osallistuvat.
Muutoin sillä aiemmin esitetyllä yhteiskuntasopimuksella jaetaan kansa kahteen kastiin joista vain palkansaajat ovat kärsijöitä.
Löytyykö paperi-, metallimiehiä eduskuntaehdokkaiksi pienellä palkalla?
Yrittäjä mikä yrittää,se selvisi puheesta,paatoksellista saarnaa "seurakunnalle".
Herrasväkiä ei satuteta...ei satuta varpaille....heistä on pidettävä huolta jotta pärjäävät.
Puolittaminen sopii kaikille osapuolille,siitä tulee jo 1.5miljardia €.
palijoo siitä tulee jos 20 min / pv tekee ylityötä, hehehe
hmmm,,jotain 900 milj.€
Suomi velkaantuu 1 milj. € tunnissa,jo 6vuoden ajan.
kumma juttu, mihin se 52000000000e velkaraha on mennyt-ja menee
no yrittäjä-pääomallekko se menee, kun töläisten edut ja palkat alenee
se menee "pohjattoman salkkunministerin kautta vuosia ylipaisuneeseen julkisten miljoonaboonuksiin ja herrojen ja herran jälkeläisten korkea-kouluja käynneitten joutenolon kustannuksiin.
Hra iso Herra miljardi-omistaja, aleneeko velkojen korot, piteneekö lainojen maksuajat, aleneeko verot, palkkaväen eläkekertymät ja palkat kyllä alenee, vai siitäkö se onkin kyse? Onko tämä vsta 2007 alkaen jo 7 vuoden alasajo pääoma puolueiten keskustan avula suuniteltu rahareformi, ottaa rahat rupusakilta ja lisätä työaikaa mäkitupalaisille" eivät ehdi urputtaan
Ensimmäinen median artikkeli missä Sipilän toimet ay liikkeitä kohtaan muuttui SIPILÄN KIRISTYSPAKETIKSI mitä ne ovat olleet alusta asti:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091720369177_uu.shtml
yle sentään vieläkin kumartaa sipilää kuin itse jeesus olisi palannut maan päälle ihmiskuntaa pelastamaan raamatun messiaanisen ennustuksen loppukliimaksin mukaisesti.
Sipilän "vuorisaarna se olikin, uusi sananllinen Leevi on syntynyt, vallan himosta syttynyt
Sipilä nautti kameran olemassaolosta täysin siemauksin yhtä helppoa ei ollut eduskunnan kyselytunnilla. Hikoili ja takelteli kun teologissävytteinen aika lattea monolgi liittojen uhkailuineen vaihtui todellisuuteen ja dialogiin. Kekkonen laittaisi tuollaisen nulikan paskalakipaulan kanssa sihteerinhommiin jalosta pois pyörimästä.
joku raja se on siinäkin mitä tämän maan kilpailukyvyn kustannuksella voi lypsää,vaikka on kuinka saakoo.
Sipilä on kävelemässä ammattiliittojen yli tavoitteena työehtosopimuksien romuttaminen yritysjohtajien lompakoiden lihottamiseksi duunarien ammttiliittojen heille ajamia etuja leikkaamalla eikä sillä ole mitään tekemistä kilpailukyvyn kanssa pelkkä tekosyy. Sinäkin joutoukko voit käydä huomenna kysymässä kunnajohtajalta miksi tätä elinkelvotonta kuntaa ylläpidetään valtion avustuksilla tilanteessa missä samainen valtio elää velalla? Kysy samalla kun kunnanjohtaja on ensin kertonut sinulle paljonko tämä kunta tekee valtiolle velkaa per vuosi paljonko on kunnalla itsellään velkaa konsernit mukaanlukien ja sitten kysy paljonko on maksukykyä velkojen maksamiseen? En neuvo kysymään hoitajilta enkä siivoojilta miksi ne lakkoillee kun viennin elvyttämiseksi suomi tarvitsee akkavaltaisten alojen etujen leikkaamista vaikka yksikään heistä ei ole työpaikkansa puolesta viennin ja kilpailukyvyn kanssa missään tekemisessä.
Liitot ei edelleenkään vastusta leikkauksia he vastustavat Sipilän yksipuolista käskyttämistä joka muuttui jo uhkailemiseksi ja pakkolailla pelotteluksi kun ei suostunut itse neuvottelemaan liittojen kanssa muista kuin omista vaihtoehdoistaan. On se sentään hienoa kuinka suuri johtaja armahti suuressa laupeudessaan liittoja antaen armollisesti muutaman päivän lisäaikaa. Lehdessä sipilän toimintatapaa kuvattiin jo kiristyspaketiksi mikä kuvaa hänen toimintaansa enemmän kuin hyvin koska mitä muuta se on on kuin kiristämistä?
Huomenna ihmiset lakkoilee koska Sipilä on ottamassa köyhiltä tuhansia ja rikkailta satasia. Sinunkin hampaattoman köyhän kannattaisi harrastaa hiukan istetutkiskelua kuten kuka se köyhiä päähän potkii liitot vai keput?
Hyvä lakko sen takia että jokainen sanoo kuinka he eivät hyväksy Sipilän sanelupolitiikkaa ja mitä tekee Sipilä lakkopäivänä? No antaa liitoille uuden takarajan heh heh..Todella huono pelisilmä. Lakon yhteenvetona ongelma on SIpilä ja hänen johtamistapansa ei itse asia vaan Sipilän neuvottelukyvyttömyys jonka hän on korvannut käskyttämisellä. Kaikki osapuolet ovat edelleen kuten alusta asti valmiita keskustelemaan mutta sen keskusteluyhteyden SIpilä katkaisi ja siitä syystä nyt lakkoillaan.
Todella huonoa johtamista. Kuka se kävisi nykäisemässä Sipilää hiasta ettei hän ole enää pienen yrityksen toimitusjohtaja jonka sana on laki vaan pääministeri jonka työnkuvaan kuuluu muiden osapuolien huomioiminen tai muuten käy köpelösti ja vain ja ainoastaan huonon johtamisen takia?
No niin kepulaiset. Miten siinä nyt niin kävi että ongelma ei olekkaan liitot vaan Sipilän johtamistaidot joilla hän itse aiheutti lakot?
Kyllä siellä ulkomailla säälipisteet ropisee lakkoilijoiden laariin kun seuraavat kuvaa jossa köyhät suomalaiset osoittaa mieltään koiranilmassa märkinä. Jos aurinko paistaisi yms. ulkomaalaiset miettisi mikä juhla siellä suomessa oikein on?
Sipilän eilinen mitäänsanomaton puhe vesittyi ja oppositio liittojen edustajien kanssa suorastaan juhlii. Meni mielenkiintoiseksi. Sipilä joko joutuu taipumaan ja neuvottelemaan käskyttämisen sijaan tai odottaa pölyn laskeutumista ja jatkaa junttaamista? Itse veikkaan että ottaa kilttinä poikana liittojen ehdotukset vastaan ja sitten narsistiseen tyyliinsä ottaa kunnian asioista jotka ei hänelle kuulu. Olen ihan varma kuinka hän kääntää lakkoilun sankariteoksi jolla hän itse saavutti suuria edistysaskelia suomen ylös nostamisessa kun nöyrtyi liittojen tahtoon. Mistä vetoa kääntää asiat päälaelleen ja kohta kiittelee kuinka hänen pakkolinjansa ansiosta liitot saatiin liikkeelle mistä kiitos kuuluu hänelle vaikka todellisuudessa hän itse katkaisi neuvotteluyhteydet?
Sinäpä tuon pistit sanoiksi,ajatellut vain mielessäni olen,että kyseinen herra on todellakin narsisti.
Mielestäni lomarahan saa ottaa kaikilta pois, tuleepahan säästöjä ja se koskee KAIKKIA työntekijöitä niin toimistoissa ja virastoissa kuin meitä ruumiillisen työn tekijöitäkin. Lisiin ei saa koskea. En ymmärrä ammattiliittoja kun ovat niin joustamattomia. Suomesta hävinnyt /häviää työpaikat ulkomaille juuri siitä syystä kun täällä on niin älyttömän hyvät edut työntekijöillä. Miettikääpä onko parempi säilyttää ja saada uusia työpaikkoja sillä että luovutaan jostain edusta, kuin että kaikki edut pitää olla mitkä ennenkin ja vain harvoilla on se työpaikka ja lopuilla kurjilla ei yhtään mitään??? Ei muissa maissa työntekijöillä ole läheskään sellaisia etuja kuin täällä on. MUTTA SIELLÄPÄ ON TÖITÄ JA PALKALLA PÄRJÄÄ!!!
Siinä voi käydä jopa niin, että liitot pistää kampoihin ja antaa Sipilän laittaa lakiehdotuksen vetämään sillä ajatuksella että se kaatuu laittomana kuten kävi soteuudistuksellekkin? Rinne joka otti sovittelijan roolin hallituksen ja liittojen välillä käänsi jo paitansa ja kertoi mediassa kuinka pakkolaki on laiton mikä ei tule menemään läpi.
SDP persujen sijaan hallituksessa ja yhteiskuntasopimus olisi jo valmis ja lakot olisi vältetty? Ei liitot anna valmista ehdotusta Sipilälle hylättäväksi vaan tulevat vaatimaan neuvotteluja jossa liitot yhdessä hallituksen kanssa sopivat ei Sipilä yksin.
onhan se osin noinkin, mutta pääsyy on globaali lama euroopassa ja rapakontakana, on aivan sama vaikka palkat lopetetaan nousua ei tapahdu kun sen palkan otta pääoma-yrittäjä ja jakkaran hinta on ulkomailla sama, täysin aiheeton leikkauslista Sipilälä, nyt eletää ja kuollaan tässä ja nyt niin kauan kuin Kiinasta asti rapakon kautta Eusta suomeen tullut finanssi- tauti talttuu ja mihin sitä velkaa 5200000000 e otetaan kun se ei näy missään, tiet rapistuu, rautatiestöä lakkautetaa, infastruktuuri on vain kaiku entisestä, eikä se ei ole 7 vuoteen korjannut mitään, "lautakasakin harmaantui, aivan kuin itäisellä naapurilla savupiipun tiili, ikkuana rikki, tiessä kuoppaa kuopan perään, harmaat seinät, vinot aidat, pihapolut kiveä kiertää, mies hallinnon pää kumikenkä sukattomassa tolkkosesa pihapolkua huojuen kiertää, Suomi on nyt samassa ja kenen on syy?
No sitähän ne kaikki etujen leikkauksien vastustajat ovat yrittäneet sanoa. Ne edut jotka duunarilta otetaan ne menee pomojen taskuun ei sinne tuotteen hintaan sitä laskevasti. Sitäkin toitottivat että ne leikkaukset on kohdistettu aloihin joilla ei ole edes asiayhteyttä viennin kanssa. Antaa Sipilän pelata pomojen lompakkoon talous vain notkahtaa ei todellakaan nouse. Velanottokin pysyy vähintäänkin saman jos ei jopa laske koska syy velalla elämiseen ei todellakaan johdu sairaanhoitajien eduista. Rakenneuudistuksia tämä maa tarvitsee ei tyhjän nyhjäämistä jolla ei ole mitään merkitystä. Esimerkkinä tämmöiset kylät kuin kärsämäki, nämä tulee valtiolle valtavan kalliiksi joka vuosi ja se paikataan velkarahalla. Pinsetillä Sipilä pelaa vaikka pitäisi ottaa iso pensseli käteen ja pyyhkiä raskaalla kädellä. Syypäiden etsiminen historiasta tai nykyhetkestä ei ketään auta vain ratkaisut joilla olemassa oleviin ongelmiin puututaan. Sote- ja kuntauudistus pikavauhdilla maaliin muute hukka perii sairaanhoitajien etujen leikkaaminen on sen rinnalla lapselliseksi luokiteltavaa puuhastelua ja arvovaltataistelua jossa itse asia on jo toissijainen.
Velanottokin pysyy vähintäänkin saman jos ei jopa NOUSE
se uusi veleka otetaan julkistealojen palkkoihin, lomiin ja muihin etuihin koska veroeurot ei riitä, sen vuoksi on supistettava menoja ei velaksi voija ellää!
se uusi veleka otetaan julkistealojen palkkoihin, lomiin ja muihin etuihin koska veroeurot ei riitä, sen vuoksi on supistettava menoja ei velaksi voija ellää!"
tulihan se sieltä!
Piti päivä nähdä milloin kepujen vihaaja kärsäpersu kumartaa haapaveden kepua joka suuresti vihaa persuja heh heh
"totuus ei pala, "Haapaveden kepu" ymmärtää Sipilän kaksinasimoraalin, herrojen pääoman, kuin itsekkin on, varallisuuden kartuttamisen, josta Sipilä nyhtää sitten kun poispotkitaan, alyhoieläsinuajätä
Sipilä ei puhu Julkisten alojen; se on valtion verorahoilla eläjien kustannusten leikkaamisesta mitään, vaan toistaa kuin intialainen samaa mantaraa päästä autuuteen ilman työntekoa ja sitten Gangesiin tuhkana.
Sipilä (kartanon herra) kulkee mandrallaan ja piiskaa palkkatyöväestön, lapsiperheitten, työväestön palkka-ja eläke etuuksien leikkaamisesta, työttömien ansiosidonnaisuuksien leikkaamisesta, eläkeläisten eläke-indeksi kertymiin puuttmisesta ja jopa sairaitten hoidon kustannusten leikkamisesta(uuden Soten avulla josta ei ole mitään näyttöä) ym josta kansa ei tiedä kuin vasta vuosien päästä, velkaa on otettu ja otetaan 52 tuhattamiljoona pår vuosi ja se menee julkisten herrojen miljoona bonuksiin ja herrojen jälkeläisten korkeitten virkojen palkanmaksuun jossa todellinen työaika on leikattu nollaan, jossa työpöydällä paperi toistaan etsii
Korjaus; 52=viistuhattamiljoonaa pårvuosi
vieläko tehe juntit jankkaatte sipilän kulahteneiitta teesiä, ettekö te vähällä hapella hengittävät laestaadiulaiset joilla on mulkoileva pappi, ymmärrä, että pohjoinen murtuu, siinä hurskaan peitto päältänne lentää kun isist tulee tupahan, the ulkokullatut tyttärienne kaitsujat ja vaimojenne yli-raskautetut; räääkäsette "Voi Immonen"
kärjalaiset räääkäsi Ryssä perkele!