Aallot löivät yli veneen, mutta Jeesus nukkui

Jeesus astui veneeseen, ja opetuslapset seurasivat häntä. Järvellä nousi äkkiä ankara myrsky. Aallot löivät yli veneen, mutta Jeesus nukkui. Silloin opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: ”Herra, pelasta meidät! Me hukumme.”
Matt. 8:23–25

Jeesus astui edellä veneeseen, opetuslapset kulkivat uskollisesti perässä. Eikö Jeesus tiennyt rajun myräkän lähestymistä? Tiesi kyllä. Tiesi ja silti – vai sen vuoksi – hän johdatti oppilaansa keskelle myrskynsilmää. Kerrotaan, että hän nukkui. Rajuilma nousi yhä kovemmaksi, oli kuin Jeesus ei olisi välittänyt opetuslastensa kasvavasta hädästä. Mitä kovemmaksi myrsky yltyi, sitä hiljaisemmaksi muuttui Jumalan taivas. Ihmisistä kaikki oli lähestymässä loppuaan, Jeesuksella oli kaikki koko ajan hyvin hallinnassa. Kun oikea hetki koitti, vaikeneva Vapahtaja nousi ja nuhteli tuulta, käski aaltojen tasaantua, ja myrsky hiljeni. Jäljellä oli vain tyyni rauha. Kun elämme myrskyn keskellä ja Jeesus tuntuu nukkuvan, on kaikki hyvin koko ajan. Jeesus on mukana matkalla ja voi yhdellä sanalla rauhoittaa tilanteen. Kun aika on, se myös tapahtuu.
Juha Vähäsarja.
652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

'' Jeesus on mukana matkalla ja voi yhdellä sanalla rauhoittaa tilanteen. Kun aika on, se myös tapahtuu.''

Äänestä
  • Amen.

    Äänestä

näin minullekkin kävi 3 vuotta sitten ja rupesin vajoamaan säihkädyin "myrskkyä" ja upposin se oli niin kova myrskky kun kaikki nousivat minua vastaan jopa oma perheenikin... :(

sitten rupesin epäilemään kaikkea ja jopa itseäni ajauduin epäuskoonkin ja ajattelin kuten mooses...

2 mooseksen kirja 4:13

13. Mutta Mooses sanoi: Herra, lähetä joku muu, jonka hyväksi näet!

sitten tämä on varsin mielen kiintoista kun sain äidiltäni raamatun 15 vuotiaana lahjaksi niin äitini oli kirjoittanut sinne tämän sanan kohdan minulle...

Johanneksen Evankeliumista luku 20:27

27. Sitten hän sanoi Tuomaalle: Ojenna sormesi tänne ja katso käsiäni. Ojenna kätesi ja pistä ne kylkeeni, ÄLÄKÄ OLE EPÄUSKOINEN VAAN USKOVA.

muistakaa kaikki tämä kohta älkää epäilkö minä itse todistan tästä henkilökohtaisesti olenhan kertonut mitä kävi 3 vuotta sitten...

Jaakobin kirjeestä Luku 1:6-8

6. Mutta anokaa uskossa, ollenkaan epäilemättä.
Joka näet epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa ja heittelee.

7. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa.

8. kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.

sitten nämä kohdat on varsin mieleenkiintoisia ja näin todennäkösesti minullekkin tulee käymään?

Apostolien teoista luku 9:15 ja 16

15. Mutta Herra sanoi hänelle: Mene sillä hän on minun valittu ase viemään nimeäni kansojen, kuningasten ja Israelin lasten eteen.

16. Minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen on kärsittävä minun nimeni tähden.

Johanneksen evankeliumista Luku 12:24,25 ja 27

24. Totisesti minä sanon teille: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.

25. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen. Mutta joka panee elämänsä alttiiksi tässä maailmassa, säilyttää sen iäiseen elämään.

27. Nyt minun sieluni on järkytetty.
Mitä minun pitäisi sanoa? Isä, pelasta minut tästä hetkestä.
Kuitenkin: sitä vartenhan olen tullut tähän hetkeen.

aamen

Äänestä

ylös

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SRO kirjoitti:

Jeesus astui veneeseen, ja opetuslapset seurasivat häntä. Järvellä nousi äkkiä ankara myrsky. Aallot löivät yli veneen, mutta Jeesus nukkui. Silloin opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: ”Herra, pelasta meidät! Me hukumme.”
Matt. 8:23–25

Jeesus astui edellä veneeseen, opetuslapset kulkivat uskollisesti perässä. Eikö Jeesus tiennyt rajun myräkän lähestymistä? Tiesi kyllä. Tiesi ja silti – vai sen vuoksi – hän johdatti oppilaansa keskelle myrskynsilmää. Kerrotaan, että hän nukkui. Rajuilma nousi yhä kovemmaksi, oli kuin Jeesus ei olisi välittänyt opetuslastensa kasvavasta hädästä. Mitä kovemmaksi myrsky yltyi, sitä hiljaisemmaksi muuttui Jumalan taivas. Ihmisistä kaikki oli lähestymässä loppuaan, Jeesuksella oli kaikki koko ajan hyvin hallinnassa. Kun oikea hetki koitti, vaikeneva Vapahtaja nousi ja nuhteli tuulta, käski aaltojen tasaantua, ja myrsky hiljeni. Jäljellä oli vain tyyni rauha. Kun elämme myrskyn keskellä ja Jeesus tuntuu nukkuvan, on kaikki hyvin koko ajan. Jeesus on mukana matkalla ja voi yhdellä sanalla rauhoittaa tilanteen. Kun aika on, se myös tapahtuu.
Juha Vähäsarja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu