Näky - "pelastustyötä avaralla paikalla"

sinettisormus1

16.9 aamulla sain kaksi näkykuvaa. Ensimmäisessä kuvassa näin vihreä paitaisen ihmisen jonkin korkean mäen yllä. Profetaalisena värinä VIHREÄ ilmoittaa = Jumalan kirkkaus. Menestys, uusi elämä, ikuinen elämä, rakkaus, voima, varallisuus, herätys, hengellinen kasvu.
Tuon ihmisen kädessä oli jokin työkalu, lapio tai jotain vastaavaa, sillä näin vain siitä varren ja ajattelin että tokkopa tuo korkea ja avoin mäki oli kalliota, jos sitä yritti lapioida. Sitten tuli hetkenpäästä toinen kuva; oikeasta reunasta keskellä kuvaa tuli valtavaa vauhtia joitakin ajoneuvoja, en ottanut oikein selvää mitä ne olivat, aivan kuin siinä olisi ollut junarata mutta kuitenkin myös tie ja noilla ajoneuvoilla oli todella kiire kohti vasenta puolta. Näin kuinka ylhäältä sivusta tuli näitä kohti ”pelastusauto”, ambulanssi, vilkut päällä … Me saamme tehdä Herralle työtä avaralla ja korkealla paikalla ja Hän, Jeesus Kristus on sieltä Hänen voimassaan pelastava, meitä käyttäen, niitä jotka kulkevat yhä kiihtyvämpään vauhtiin, elämäänsä väärään suuntaan, Herra on meidän ”pelastusautomme”. Kiitos ja Kunnia Jeesukselle Kristukselle!

PSALMIT 76
1. Veisuunjohtajalle; kielisoittimilla; virsi; Aasafin laulu.
2. Jumala on tunnettu Juudassa, hänen nimensä on suuri Israelissa;
3. Saalemissa on hänen majansa ja hänen asumuksensa Siionissa.
4. Siellä hän mursi jousen salamat, kilven ja miekan ja sodan. Sela.
5. Kirkkaudessa, valtasuuruudessa sinä tulit voittosaaliin vuorilta.
6. Urhoollisilta ryöstettiin aseet, he uupuivat uneen; kaikkien sankarien kädet herposivat.
7. Sinun nuhtelustasi, Jaakobin Jumala, vaipuivat raskaaseen uneen vauhevoset.
8. Sinä olet peljättävä, kuka kestää sinun edessäsi, kun sinä vihastut?
9. Taivaasta sinä annoit tuomiosi kuulua; maa peljästyi ja vaikeni,
10. kun Jumala nousi tuomiolle vapahtaakseen kaikki maan nöyrät. Sela.
11. Sillä ihmisten viha tulee sinulle ylistykseksi: sinä vyöttäydyt vihan ylenpalttisuuteen.
12. Tehkää lupauksia ja täyttäkää ne Herralle, Jumalallenne. Kaikki hänen ympärillään asuvaiset tuokoot lahjoja Peljättävälle,
13. joka nöyryyttää ruhtinaitten rohkeuden ja joka on peljättävä maan kuninkaille.

24

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eimen

      Amen.

      • sinettisormus1

        Yhteisen parannuksenteon rukous

        Nehemian kirjan luvut 9 ja 10 koostuvat lähes kokonaan kansan synnintunnustuksen ja parannuksenteon rukouksesta, jonka kautta alkoi uusi vaihe sen historiassa. “Neljännespäivän ajan kansalle luoettiin Jumalan lain kirjaa, toisen neljänneksen päivästä he maahan heittäytyneinä tunnustivat syntejään Herran edessä.” Rukousta johtivat leeviläisten korokkeelta suureen ääneen Jesua, Bani, Kadmiel, Sebanja, Bunni, Serebja, Bani ja Kenani.

        Seuraavassa on tämän rukouksen avainkohtia:

        Yhteinen murehtiminen ja nöyrtyminen paastossa

        "Saman kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä israelilaiset kokoontuivat paastoamaan, säkivaatteet yllään ja multaa hiuksissaan. (Neh. 9:1)

        Yhteinen pyhittäytyminen

        Israelin kansaan kuuluvat vetäytyivät erilleen kaikista muukalaisista (9:2)

        Yhteinen Jumalan ylistys

        Nouskaa ja ylistäkää Herraa, meidän Jumalaamme, aina ja ikuisesti! Ylistetty olkoon sinun nimesi kunnia, joka kohoaa kaikkea kiitosta ja ylistystä korkeammalle! (9:5)

        Jumalan uskollisuuden ja armollisuuden tunnustaminen kaikissa kansan vaiheissa kansan luopumuksesta huolimatta

        Mutta sinä annat anteeksi, olet armollinen ja laupias Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri (9:17)

        Jumalan tuomioiden vanhurskauden ja oikeudenmukaisuuden tunnustaminen

        Mutta he alkoivat niskoitella ja kapinoida sinua vastaan, he käänsivät selkänsä sinun laillesi ja tappoivat sinun profeettasi, jotka nuhelivat heitä, koettaen johtaa heidät jälleen sinun puoleesi. Pahoin he siunua herjasivat. Siksi annoit heidät ahdistajien käsiin... (9:26-27)
        Sinä olet vanhurskas kaikessa, mikä on meitä kohdannut; sillä sinä olet ollut uskollinen teoissasi, mutta me olemme olleet jumalattomat (9:33)

        Yhteinen synnintunnustus: omien ja edellisten sukupolvien syntien tunnustaminen

        ... ja sitten he tunnustivat omat syntinsä ja myös isiensä synnit (9:2)
        Meidän kuninkaamme, päämiehemme, pappimme ja isämme eivät ole seuranneet sinun lakiasi eivätkä tarkanneet sinun käskyjäsi ja säädöksiäsi, jotka sinä olit heille antanut. (9:35)

        Jumalan armon ja vapautuksen pyytäminen

        Nyt, Jumalamme, sinä suuri Jumala, väkevä ja pelättävä, sinä, joka olet uskollinen ja pidät liittosi voimassa: katso, miten suuressa ahdingossa olemme joutuneet elämään... Assyrian kuninkaiden ajoista aina tähän päivään asti (9:32)
        Nyt me olemme orjia. Siinä maassa, jonka sinä annoit isillemme, jotta he saisivat nauttia sen hedelmistä ja antimista, siinä maassa me olemme orjina. (9:36)

        Parannuksenteko ja juhlallinen lupaus

        Kaiken tämän vuoksi teemme kirjallisesti juhlallisen sopimuksen, ja päällikkömme, leeviläisemme ja pappimme painavat siihen sinettinsä (10:1)
        Tätä seuraa luettelo asioista, joissa päälliköt, papisto, temppelin palvelijat ja kansa tekivät parannuksen.


        Yhteinen pyhittämisrukous


        Salomon rukous kansan päämiehenä ja edustajana temppelin pyhittämisen yhteydessä (2 Aik. 5-6)

        Israelin johtomiehet kokoontuivat kuninkaan luo vuoden seitsemännen kuun juhlien aikaan. (5:3)
        Kun kaikki Israelin vanhimmat olivat tulleet, leeviläiset nostivat arkun paikaltaan. He veivät arkun ja pyhäkköteltan sekä kaikki teltassa olleet pyhät esineet temppeliin, ja kantajina olivat papit ja leeviläiset. (5.4-5)
        Kaikki leeviläislaulajat... olivat pukeutuneet hienoimpaan pellavaan, ja he seisoivat alttarin itäpuolella symbaalit, harput ja lyyrat käsissään. Heidän vierellään oli satakaksikymmentä pappia, jotka puhalsivat torviin. (5:12)
        Kuningas kääntyi kansaan päin ja siunasi koko Israelin seurakunnan. Kaikki seisoivat. (6:3)
        Salomo seisoi Herran alttarin äärellä koko Israelin seurakunnan edessä ja kohotti kätensä. (6:12)

        Rukouksen avainkohdat:

        Jumalan ylistäminen

        "Herra, Israelin Jumala! Ei ole sinun kaltaistasi jumalaa, ei taivaassa eikä maan päällä. Sinä pidät voimassa liiton ja osoitat rakkautta palvelijoillesi, jotka vilpittömin sydämin elävät tahtosi mukaan. (6:14)

        Perustautuminen Jumalan lupauksiin

        Herra sanoi isälleni Daavidille: “Olet halunnut rakentaa minulle temppelin, ja olet tehnyt hyvin, kun olet sitä ajatellut. Sinä et kuitenkaan ole sitä temppeliä rakentava. Sen saa rakentaa minulle poikasi”... Nyt Herra on täyttänyt lupauksensa. (6:8-9)
        Sinä olet pannut täytäntöön sen, minkä lupasit isälleni Daavidille. Minkä suusi puhui, sen kätesi teki. Niin on tapahtunut. (6:15)

        Jumalan läsnäolon ja armon pyytäminen

        "Mutta asuisiko Jumala ihmisten kanssa maan päällä? Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat — miten sitten tämä temppeli, jonka olen rakentanut!


      • sinettisormus1

        jatkuu ...
        Herra, minun Jumalani! Käänny kuitenkin palvelijasi puoleen ja kuule nöyrä pyyntöni, kun nyt hartaasti rukoilen sinun edessäsi.
        Pidä päivin ja öin silmissäsi tämä temppeli, paikka, jossa olet sanonut nimesi asuvan. Kuule, mitä palvelijasi tähän paikkaan päin kääntyneenä rukoilee. Kuule palvelijasi ja kansasi Israelin pyynnöt, kun me käännymme tätä paikkaa kohti ja rukoilemme sinua. Kuule ne asuinsijaasi taivaaseen, kuule ja anna anteeksi!" (6:18-20)
        Tätä seuraa Jumalan armon pyytäminen erilaisissa tilanteissa, joita saattaa tulla eteen.

        Temppelin pyhittäminen ja erottaminen Jumalan palvelukseen

        Nouse, Herra Jumala, tule asuinpaikkaasi, sinä ja arkku, jossa voimasi on! (6:41)


    • sinettisormus1
    • Kiitos näystäsi. Taitaa taas olla jollekin henkilökohtaista.

      • sinettisormus1

        Rukoussanoja Sinulle



        "Niin pian kuin astun siihen sisälle, oman avuttomuuteni tunnistamiseen,

        siihen syttyy valo: Sinä vastasit minulle ja asetit minut avaraan paikkaan,

        lauletaan pääsiäispsalmissa."


        Näin kuvaa Anna-Maija Raittila avuttomuuden pyhäkköä, kokemusta omien sanojen katoamisesta tai tyhjenemisestä, niin rukouksessa kuin ehkä suhteessa toisiin ihmisiinkin.


        Oman avuttomuuden ja sanattomuuden kohtaaminen ja siihen antautumien voi viedä meitä syvemmälle Jumalan läsnäoloon.


        Tällä matkalla tarvitsemme myös lainasanoja, jotakin mihin pukeutua kun oma avuttomuus paleltaa. Toisten antamiin sanoihin voimme turvautua niin omassa kuin yhteisessä rukouselämässä. Raamatun psalmit, virsikirja, eri aikojen ihmisten rukoukset ovat loputon apu.


    • hulluuttako

      Älä vaan kerro lääkäreille

      • Wanhurskas

        LÄÄKKEET, LÄÄKKEET oletko muistanut ottaa?


      • sinettisormus1

        "Minä ylistän Sinua, Isä, taivaan ja maan Herra,
        että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä
        ja ilmoittanut ne lapsenmielisille,
        sillä näin on Sinulle hyväksi näkynyt."
        (Luuk. 10:21)


    • näkymätön-ninni

      Totisesti! Kiitos ja kunnia Herralle Jeesukselle Kristukselle!

      • sinettisormus1

        "Herra, Minun Jumalani, suuret ovat Sinun ihmetekosi
        ja Sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään Sinun vertaistasi.
        Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua,
        niiden paljous on suurempi kuin luetella taidan."
        (Ps. 40:6)


    • sinettisormus1

      Näinpä tässä menneenä yönä, 18.9. unta jossa olimme tätini luona kylässä. Kohta alkoi kova tuuli ja maa järisi niin että lähellä oleva kallioinen rinne alkoi murtua ja kohta ilmassa lenteli valtavan isoja ja teräviä kiven lohkareita. Juoksimme niitä karkuun ja käskin pitää niitä kokoajan silmällä, sillä niitä oli niin paljon ilmassa että oli hyvin mahdollista jäädä alle. Huomasimme että tätini talosta oli mennyt ikkunoitakin rikki. Uni muuttui ja olimme jossakin kallioisella paikalla, kuin saari ja siellä oli mökkejä ja vapaa ajan rakennuksia, siellä oli kaunista ja olo leppoisaa. Sain jostain ymmärrykseeni sanan ja kun sitä huusin, taivas muuttui keltaisen valoisaksi ja ääni alkoi puhua minulle. Kysyin huomasiko kukaan muu tätä, mutta kukaan muu ei kuullut eikä nähnyt mitään erikoista, tämä oli vain minulle. Olin iloissani, enkä enää välittänyt mitä ympärilläni tapahtuu, vaan juoksentelin polkuja pitkin, kuunnellen äänen puhetta minulle ja toistelin tuota sanaa ja ääni puhui minulle sitä mukaa. Tuo sana oli: SOITA!"
      Se oli kuin kehoitus yhteyteen ja tuosta kehoituksesta pidin kuuliaisesti kiinni.
      Tuota yhteyttä koen Herraan tässä todellisessakin maailmassa ja toivon sen edelleen vahvistuvan, kuin unessa, ääni kuului koko taivaankannen leveydeltä.

    • sinettisormus1

      LAINAUS:
      Uskon perusasiat - usko tutuksi
      1. Jumala rakastaa sinua. Hän on tarkoittanut sinut elämään yhteydessään

      1 - kestävä yhteys - Mart1n - istockphoto"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoa Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Johanneksen evankeliumi 3:16)

      "Ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen." (Johanneksen evankeliumi 17:3)


      Miksi monilta ihmisiltä puutuu yhteys Jumalaan?
      2. Synti on erottanut ihmisen Jumalasta ja katkaissut yhteyden heidän väliltään. Siksi ihminen on kadottanut Jumalan rakkauden ja elämän tarkoituksen.


      "Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta." (Kirje roomalaisille 3:23)

      "Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Kirje roomalaisille 6:23)

      "Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen." (Kirje roomalaisille 8:6-8)

      Synti erottaa kuilun tavoin ihmisen Jumalasta. Ihminen kaipaa kuitenkin tietoisesti tai tietämättään Jumalan rakkautta ja yhteyttä häneen. Jokainen etsii elämälleen tarkoitusta esimerkiksi työstä, ihmissuhteita, rahasta, uskonnoista, aatteista tai moitteettomasta elämästä.

      Synnin ongelmaan on vain yksi ratkaisu...
      3. Jeesus Kristus on Jumalan ainoa ratkaisu ihmisen syntiin. Hänen kauttaan voit päästä Jumalan yhteyteen, löytää elämääsi tarkoituksen ja Jumalan rakkauden.


      "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä." (Kirje roomalaisille 5:8)

      "Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi., hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle..." (1. kirje korinttilaisille 15:3-6)

      "Jeesus vastasi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Johanneksen evankeliumi 14:6)

      Jumala rakensi sillan erottavan kuilun yli lähettämällä Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ristillä meidän edestämme.

      Näiden tosiasioiden tietäminen ei yksin riitä...
      4. Pääset Jumalan yhteyteen, kun uskot Jeesukseen ja vastaanotat hänet Vapahtajaksesi. Näin saat elämääsi tarkoituksen ja Jumalan rakkauden.

      4 - yhteys ja suunta - puinen silta munibren- - istockphoto"Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen." (Johanneksen evankeliumi 1:12)

      "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä." (Kirje efesolaisille 2:8-9)Jeesus odottaa kutsua tulla elämääsi. Hän sanoo: Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen." (Johanneksen ilmestys 3:20)

      Jeesuksen vastaanottaminen on ihmisen kyllä-vastaus Jumalan tarjoukseen. Se on kääntymistä Jeesuksen puoleen ja turvautumista häneen. Saat luottaa siihen, että Jeesus pitää sanansa, tulee elämääsi ja antaa syntisi anteeksi.

      Voit ottaa Jeesuksen vastaan rukoilemalla. Jos haluat Jeesuksen tulevan elämääsi, kutsu hänet. Ratkaisevaa ei ole, millaisia sanoja rukoillessasi käytät, vaan se, mitä todella tarkoitat ja tahdot.

      Voit rukoilla vaikka näin:

      Tarvitsen sinua, Jeesus. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan. Kiitos, että olet kuollut ristillä ja kärsinyt syntieni rangaistuksen puolestani. Avaan elämäni oven sinulle ja vastaanotan sinut Herrakseni ja Vapahtajakseni. Kiitos, että olet kuullut rukoukseni, antanut syntini anteeksi ja ottanut minun omaksesi. Kiitos, että nyt kuulun sinulle ja sinä minulle. Opeta minua elämään sinun tahtosi mukaan. Aamen.

      Ilmaiseeko tämä rukous sen, mitä haluat?

      Jos vastauksesi on myönteinen, rukoile se nyt. Jeesus kuulee rukouksesi ja tulee elämääsi lupauksensa mukaan. Kun olet kutsunut hänet elämääsi, hän lupaa ettei hän koskaan hylkää sinua.

      "Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut: - Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää." (Kirje heprealaisille 13:5)

      Elämän antaminen Jumalan hallintaan on suurin ja tärkein päätös, jonka ihminen voi tehdä.

    • sinettisormus1

      Läheisin yhteys Jumalaan kotona

      Yhteinen rukous

      ”Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme; ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta”
      (Mt 6:9-13).
      Tämä mallirukous on hyvä osoitus siitä, että Jeesus odottaa meidän rukoilevan yhtä hyvin yhdessä kuin yksityisesti. Opeta perheesi rukoilemaan tämä rukous yhdessä! Keskustelkaa sitten, mitä kukin osio tarkoittaa.
      Löydätte ylistyksen, tunnustuksen, kiitoksen, yksittäisten tarpeiden pyytämisen, esirukouksen toisten puolesta ja pyynnön, että Jumalan tahto tapahtuisi maan päällä, sen sijaan, että meidän tahtomme tapahtuisi taivaassa.

      Hellittämätön rukous

      ”Ja hän [Jeesus] puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä”
      (Lk 18:1).
      Jumala ajoitus ei ehkä ole sama kuin meidän, koska hän tietää täydellisesti, me epätäydellisesti. Opeta perheesi olemaan hellittämätön rukouksessa kantamalla jatkuvasti kadotettujen ja parantumista tarvitsevien nimet ja muut tilanteet Jumalalle.

      Enemmän kuin tietoa

      On yksi asia tietää rukouksesta, mutta aivan toinen olla rukouksessa. Tieto ilman sydämestä kumpuavaa toimintaa on tyhjää.
      Kristuksen kaltaiseksi tuleminen tarkoittaa oppimista rukoilemaan Jeesuksen sydämen mukaisesti. Hän on antanut meille kattavan opetuksen rukouksesta, mutta vain silloin, kun tahdomme kuuliaisesti oppia hänen esimerkistään ja opetuksestaan, me etsimme Jumalaa koko sydämestämme.
      Rukous on syvin rakkauden yhteys Isän kanssa, jonka on tehnyt mahdolliseksi hänen Poikansa uhri. Se on mahtava etuoikeus, ja syvin velvollisuutemme.

      Läheisin yhteys kotona

      Ei pidä laiminlyödä rukousta kotona, koska se luo läheisimmän yhteyden Jumalan kanssa. Hänen Sanansa sanoo, että jos me etsimme häntä, hän antaa meidän löytää itsensä. Jos Jeesuksesta pitää tulla elämämme kohde, kuinka me asetamme hänet valtaistuimelle siinä? Rukouksen kautta!
      Palvo häntä, iloitse hänestä, anna hänelle kiitoksesi, ano häneltä. Jaa huolesi ja tarpeesi hänen kanssaan, tule hänen eteensä toisten puolesta...
      Ole sydämeltä sydämelle –yhteydessä hänen kanssaan. Rukous on yhdistävä kudos meidän ihmissydäntemme ja hänen jumalallisten suunnitelmiensa välillä!

      Kim Butts
      Toimitettu

      • sinettisormus1

        AAMEN!!!


    • sinettisormus1
    • sinettisormus1

      Miksi rukoillaan yhdessä?
      4. Yhteinen ylistys ja kiitos

      "Laulakaa Herralle uusi laulu, kokoontukaa ja ylistäkää häntä, te Herran omat!" (Ps. 149:1)

      Yhteisen ylistyksen kautta uskovat

      toteuttavat seurakunnan kutsumusta pyhänä papistona, joka on kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja ("Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa" 1 Piet. 2:9) sekä
      noudattavat Raamatun sanaa siitä rukouksen lähtökohdasta, että meidän tulee saattaa kaikki pyyntömme Jumalan tietoon kiitoksen kanssa ("Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi" Fil. 4:6)

      Raamattu puhuu yhteisestä ylistyksestä ja Jumalan kunnioituksesta

      kollektiivisena seurakunnan tai kansan perusasenteena
      yhteisen kokoontumisen perusasenteena
      yhteisenä kiitoksena konkreettisista asioista

      Kiitollisuus ja Jumalan kunnioitus kollektiivisena seurakunnan tai kansakunnan perusasenteena:

      "Kiittäkää Herraa, kaikki kansat! Ylistäkää häntä, kansakunnat!" (Room. 15:11)
      "Me, sinun kansasi, sinun laitumesi lampaat, kiitämme sinua iankaikkisesti, julistamme sinun kiitostasi polvesta polveen." (Ps. 79:13)

      Kiitoksen ja ylistyksen asenne yhteisen kokoontumisen perusasenteena:

      "Tulkaa hänen porteilleen kiittäen, hänen esipihoilleen ylistystä laulaen. Kiittäkää häntä, ylistäkää hänen nimeään" (Ps. 100:4)

      "... että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää." (Room. 15:6)

      "Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä herralle ja kiittäkä aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä." (Ef. 5:19-20)

      Yhteinen kiitos konkreettisista asioista:

      "Me kiitämme aina Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, kun rukoilemme teidän puolestanne. Olemmehan saaneet kuulla teidän uskostanne Kristukseen Jeesukseen ja siitä rakkaudesta, jota osoitatte kaikkia pyhiä kohtaan" (Kol 1:3-4)

      Me kiitämme aina Jumalaa teistä kaikista (1 Tess. 1:2)

      ...että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut (2 Kor 1:11)

      "...koko opetuslasten joukko alkoi reimuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat: — Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!" (Luuk. 19:38)

      "Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan ylä lisääntyy teissä kaikissa." (2 Tess. 1:3)

      Yhteisessä kokoontumisessa ja rukouksessa on tärkeää, että Jumala saa kaiken kunnian ja ensisijaisen huomion.

      Judson Cornwall kertoo kirjassaan Let Us Praise, kuinka hänellä seurakuntatyönsä alkuaikoina oli tapana hengellisen ilmapiirin vapauttamiseksi kokousten alussa astua saarnatuoliin, pyytää kaikkia painamaan päänsä alas ja sulkemaan silmänsä, jolloin hän käski kaikkia pimeyden voimia lähtemään rakennuksesta. Yleensä ilmapiiri heti vapautuikin, mutta tämä toimenpide oli käytännössä toistettava joka kokouksen alussa.

      Eräässä rukoushetkessään Cornwall kuitenkin tunsi Herran puhuvan hänelle: "Toivoisin voivani olla ensimmäisellä sijalla seurakunnassasi." Cornwall vastasi: "Mutta Herra, Sinähän olet aina Numero Yksi tässä seurakunnassa. Sinä olet laulujemme ja saarnamme aihe. Ei kukaan muu saa ylistystämme ja palvontaamme."
      Järkytyksekseen Cornwall tunsi Herran vastaavan: "Sinä et johda seurakuntalaisiasi palvomaan minua, ennen kuin he ovat palvoneet demoneja. Joka kokouksessasi pyydät ihmisiäsi painamaan päänsä alas ja sulkemaan silmänsä, kun puhut demonivoimille. Niiden maailmassa tätä pidetään palvontana."

      Cornwall sanoo, että siitä päivästä alkaen hän päätti, että vaikka seurakunnan toiminnan yhteydessä ajettiinkin demoneja ulos ihmisistä, hän ei koskaan julkisesti mainitsisi demonien mahdollista läsnäoloa kokouksessa.

    • hqhh3

      Tulee suuri paljastusten aika jossa kaikille tulee selväksi uskontojen olevan valtaapitävien huijausta kansojen orjuuttamiseksi.

      • sinettisormus1

        Olipa osuvaa tämän aamun näkyyni.


      • sinettisormus1

        20.9. näyssä oli aukio ja sen perältä, kohti minua (näyn katsojaa) juoksi katolilaisen kirkon pappeja, mustissa maahan ylettyvissä asuissaan ja juostessaan katsoivat kokoajan taakseen … ymmärrys kertoi noiden pappien katsovan taakseen, menneisyyteen, kuin juosten sitä pakoon, mutta se oli kokajan kintereillä, eikä he päässeet sitä pakoon, sillä heidän katseensa pysyi maallisessa menneessä, joka on syntiä täynnä. Raamattuni avautui Jesaja 1. JESAJA 1

        1. Jesajan, Aamoksen pojan, näky, jonka hän näki Juudasta ja Jerusalemista Ussian, Jootamin, Aahaan ja Hiskian, Juudan kuningasten, päivinä.
        2. Kuulkaa, taivaat, ota korviisi, maa, sillä Herra puhuu: Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta.
        3. Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä.
        4. Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois.
        5. Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas.
        6. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty.
        7. Teidän maanne on autiona, teidän kaupunkinne ovat tulella poltetut; teidän peltojanne syövät muukalaiset silmäinne edessä; ne ovat autioina niinkuin ainakin muukalaisten hävittämät.
        8. Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niinkuin maja viinitarhassa, niinkuin lehvämaja kurkkumaassa, niinkuin saarrettu kaupunki.
        9. Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.
        10. Kuulkaa Herran sana, te Sodoman päämiehet, ota korviisi meidän Jumalamme opetus, sinä Gomorran kansa.
        11. Mitä ovat minulle teidän paljot teurasuhrinne? sanoo Herra. Minä olen kyllästynyt oinas-polttouhreihin ja juottovasikkain rasvaan. Mullikkain, karitsain ja kauristen vereen minä en mielisty.
        12. Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii - minun esikartanoitteni tallaamista?
        13. Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta.
        14. Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt.
        15. Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.
        16. Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.
        17. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.
        18. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
        19. Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä;
        20. mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut.
        21. Voi, kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä asui vanhurskaus, mutta nyt murhamiehet.
        22. Sinun hopeasi on kuonaksi käynyt, jaloviinisi vedellä laimennettu.
        23. Sinun päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita; kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja tavoittelevat; eivät he hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse heidän eteensä.
        24. Sentähden sanoo Herra, Herra Sebaot, Israelin Väkevä: Voi! Minä viihdytän vihani vastustajissani, minä kostan vihollisilleni;
        25. minä käännän käteni sinua vastaan ja puhdistan sinusta kuonan niinkuin lipeällä ja poistan sinusta kaiken lyijyn.
        26. Ja minä palautan sinun tuomarisi muinaiselleen ja sinun neuvonantajasi sellaisiksi, kuin alkuaan olivat. Sitten sinua kutsutaan "vanhurskauden linnaksi", "uskolliseksi kaupungiksi".
        27. Siion lunastetaan oikeudella ja sen kääntyneet vanhurskaudella.
        28. Mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja ne, jotka hylkäävät Herran, hukkuvat.
        29. Sillä he saavat häpeän niistä tammista, joita te himoitsitte, ja pettymyksen puutarhoista, jotka te valitsitte.
        30. Sillä teidän käy kuin tammen, jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puutarhan, joka on vailla vettä.
        31. Ja mahtaja tulee rohtimeksi ja hänen tekonsa kipinäksi, ja molemmat palavat yhdessä, eikä ole sammuttajaa.


      • sinettisormus1

        Jeremia 2:
        8. Papit eivät kysyneet: 'Missä on Herra?' Lainkäyttäjät eivät minua tunteneet, ja paimenet luopuivat minusta; profeetat ennustivat Baalin nimessä ja seurasivat niitä, joista ei apua ole.
        9. Sentähden minä vielä käyn oikeutta teidän kanssanne, sanoo Herra, ja teidän lastenne lasten kanssa minä käyn oikeutta.


    • sinettisormus1

      Evankeliumi Matteuksen mukaan 23
      1. Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen
      2. sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset.
      3. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
      4. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.
      5. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
      6. ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,
      7. ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi'.
      8. Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
      9. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
      10. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
      11. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
      12. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
      13. Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.
      15. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!
      16. Voi teitä, te sokeat taluttajat, jotka sanotte: 'Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin hän on valaansa sidottu'!
      17. Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka kullan pyhittää?
      18. Ja: 'Jos joku vannoo alttarin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo sen päällä olevan uhrilahjan kautta, niin hän on valaansa sidottu'.
      19. Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää?
      20. Sentähden, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sen kautta ja kaiken kautta, mitä sen päällä on.
      21. Ja joka vannoo temppelin kautta, vannoo sen kautta ja hänen kauttansa, joka siinä asuu.
      22. Ja joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja hänen kauttansa, joka sillä istuu.
      23. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.
      24. Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!
      25. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!
      26. Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!
      27. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!
      28. Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.
      29. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita,
      30. ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isäimme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettain vereen'!
      31. Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat.
      32. Täyttäkää siis te isäinne mitta.
      33. Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
      34. Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin;
      35. että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä.
      36. Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle.
      37. Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
      38. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'.
      39. Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."

    • sinettisormus1

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2980
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1706
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1587
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1401
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      403
      1400
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1119
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1067
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      334
      908
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      258
      875
    Aihe