VR rikkoo sopimusta – junavuorot säilytettävä

Kansanedustaja Kari Kulmala (ps.) moittii VR:n toimintaa ja vaatii yhtiötä noudattamaan sopimuksessa määriteltyä julkisen palvelun velvoitetta. Kulmalan mukaan lähiliikenteen vähentäminen rikkoo VR:n kanssa tehty sopimusta. Kulmalan mukaan sopimus tulisi purkaa hallitusti mahdollisimman pian.

– Vuonna 2009 VR:lle myönnettiin yksinoikeus rautatiekuljetuksiin. Samalla siihen liitettiin olennaisesti kuuluva julkisen palvelun velvoite. Velvoitteen piti varmistaa mm. luotettavammat palvelut kuin mitä markkinaehtoisesti voitaisiin tarjota, Kulmala kirjoittaa tiedotteessaan.

– Sopimuksen mukaan VR:n tuli pitkäjänteisesti kehittää junaliikennettä ja lisätä esimerkiksi alueellista liikennettä. Näyttäisi siltä, että VR:n yksinoikeus toimii juuri päinvastoin. Se on vähentämässä mm. lähijunaliikennettä Joensuusta pohjoiseen ja Varkauteen. Tämä rikkoo mielestäni VR:n kanssa tehty sopimusta ja mielestäni sopimus onkin purettava hallitusti mahdollisimman pian.

– Tänä aikana ei junavuoroja saa lakkauttaa vaan tulee olla jatkoaika yksinoikeussopimuksen matkustajamyönteisen tulkinnan perusteella.

Kulmalan vaatii selvittämään mahdollisia sanktioita VR:lle sopimusten vastaisesta käyttäytymisestä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kulmala taitaa olla aika pihalla. Eihän VR mitään muuta tai riko, vaan liikenneministeriö joka lopettaa junaliikenteen ostamiset mm Varkauteen, Haapamäelle, Nurmekseen, Keuruulle jne! Voisko Kulmala kysellä sieltä naapurihallituspuolueen liikenneministeriltä mistä tässä on kyse? Miten VR.lle pitää määrätä sanktioita liikenneministeriön ja ministerin toiminnasta ja päätöksistä? ainakaan ei käy mun järkeeni. Ei ihme että maa on sekasin jos edes hallituspuolueen edustaja ei tiedä mitä hallituksessa on päätetty. ja mitä itse on ollut päättämässä: joukkoliikenteen rahoituksen leikkaamisesta! Se hallitusohjelma kannattaa oikeasti Kulmalankin lukea. Siellä se on: leikataan joukkoliikenteen ja junaliikenteen rahoja. Tässä on tulos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urmas_K kirjoitti:

Kansanedustaja Kari Kulmala (ps.) moittii VR:n toimintaa ja vaatii yhtiötä noudattamaan sopimuksessa määriteltyä julkisen palvelun velvoitetta. Kulmalan mukaan lähiliikenteen vähentäminen rikkoo VR:n kanssa tehty sopimusta. Kulmalan mukaan sopimus tulisi purkaa hallitusti mahdollisimman pian.

– Vuonna 2009 VR:lle myönnettiin yksinoikeus rautatiekuljetuksiin. Samalla siihen liitettiin olennaisesti kuuluva julkisen palvelun velvoite. Velvoitteen piti varmistaa mm. luotettavammat palvelut kuin mitä markkinaehtoisesti voitaisiin tarjota, Kulmala kirjoittaa tiedotteessaan.

– Sopimuksen mukaan VR:n tuli pitkäjänteisesti kehittää junaliikennettä ja lisätä esimerkiksi alueellista liikennettä. Näyttäisi siltä, että VR:n yksinoikeus toimii juuri päinvastoin. Se on vähentämässä mm. lähijunaliikennettä Joensuusta pohjoiseen ja Varkauteen. Tämä rikkoo mielestäni VR:n kanssa tehty sopimusta ja mielestäni sopimus onkin purettava hallitusti mahdollisimman pian.

– Tänä aikana ei junavuoroja saa lakkauttaa vaan tulee olla jatkoaika yksinoikeussopimuksen matkustajamyönteisen tulkinnan perusteella.

Kulmalan vaatii selvittämään mahdollisia sanktioita VR:lle sopimusten vastaisesta käyttäytymisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu