Pöhinäviekut - miksi toisilla on ja toisilla ei?

Googlesta ei löytynyt muuta kuin sitä tavallista huumesaarnaa... En ainakaan huomannut täälläkään aiheesta topicia, sori jos on jo olemassa.

Mutta niin. Amfetamiinin satunnaiskäytöstä kysymys.

Osaako joku selittää, miksi toiset kärsivät pahemmista vieroitusoireista kuin toiset? Erot ovat samoilla määrilläkin huomattavan suuria. Toisille ei käy juuri kuinkaan, ovat vain väsyneitä ja sanovat, että mitkä ihmeen reflat. Toiset taas lojuvat päiväkausia kykenemättä juuri mihinkään ja kärsivät vaikka minkälaisista oireista. Toisinaan jopa harhoista. Miksi?

Onko jotkut herkempiä ja jos, niin miksi?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jokainen on yksilö.tämän parempaa vastausta et saa ja nyt lopeta niitten huumeitten käyttäminen!!!!!

Äänestä

Toisten aivokemiat on herkempiä kuin toisten. Voi olla että myös vaikutus on miedompi hänellä jolla ei tunnu missään jälkeenpäin. Suuri osa on myös sillä että nukkuiko ollenkaan ja miten söi ja varsinkin joi vettä. Kehon kuivuminen tuottaa krapulan kaltaisen olon. Joidenkin pää on myös herkempi "sekoamaan", se on hermostosta kiinni ja geeneistä ja siitä kuinka traumatisoitunut tai neuroottinen/psykoottinen on. Kuullut olen myös että koko aineen vaikutus on eräänlainen psykoosi jossa todellisuuden taju on muuntunut.

Äänestä
  • Oli myös joku tutkimus että aivot herkistyvät amfetamiinille vuosien saatossa ja jossain vaiheessa voi käydä niin että keho alkaa siitä oireilemaan. Laadussahan voi olla myös eroja, sillä tavalla että jos on vaikka paljon kofeiinia seassa niin se kostautuu erityisin pahalla jälkiololla. Muuttujiahan tuossa asiassa on vaikka kuinka paljon.

    Kannattaa myös muistaa se että monilla ihmisillä on myös muita lääkityksiä omiin sairauksiinsa ja nämä voivat vaikuttaa. Uskon että jopa tulehduskipulääkkeet ja kortisonit jne.. masennuslääkkeistä puhumattakaan voivat vaikuttaa lopputulokseen joka positiivisesti tai negatiivisesti. Ihmiset eivät monesti miellä että muutkin lääkkeet vaikuttavat toisiinsa kuin ainoastaan kolmiolääkkeet. Ehkä aloittajan olisi fiksuinta jättää tuollainen aine kokeiluasteelle. On ehkä hiukkasen pelottava ajatus että monille syötetään kyseistä päihdettä ADHD-lääkkeenä päivittäin väkipakolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyphyphyppp kirjoitti:

Googlesta ei löytynyt muuta kuin sitä tavallista huumesaarnaa... En ainakaan huomannut täälläkään aiheesta topicia, sori jos on jo olemassa.

Mutta niin. Amfetamiinin satunnaiskäytöstä kysymys.

Osaako joku selittää, miksi toiset kärsivät pahemmista vieroitusoireista kuin toiset? Erot ovat samoilla määrilläkin huomattavan suuria. Toisille ei käy juuri kuinkaan, ovat vain väsyneitä ja sanovat, että mitkä ihmeen reflat. Toiset taas lojuvat päiväkausia kykenemättä juuri mihinkään ja kärsivät vaikka minkälaisista oireista. Toisinaan jopa harhoista. Miksi?

Onko jotkut herkempiä ja jos, niin miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu