Sipilän puhe oli mielestäni paras ja selkein Suomessa koskaan julkisesti esitetty puhe, ainakin niistä mitä olen itse nähnyt sitten televisiolähetysten aloittamisen! Puhe osoittaa, että Sipilää kannattaa kuunnella ja tukea. On raukkamaista väenväkisin etsiä virheitä ja puutteita hyvän miehen sanomisista, mutta valitettavasti monet meistä ovat valittajia, vaikka pitäisi olla enemmän kuin tyytyväisiä siihen miten meillä on viime vuosikymmeninä ollut mahdollista omassa maassamme elää kunhan emme itse heitä sitä hukkaan esimerkiksi vaikkapa kaljoittelemalla vapaa-aikojamme, jolloin on parhaat mahdollisuudet muunmuassa henkiseen kasvuun. Niin tekemällä muut menevät ohi ja itse painumme maahan.
Sipilan puhe
Moppe111
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.