Karkun Evankelisen Opiston v.1975 mamut

Historia-toistuu

Karkun Evankelisen opiston entinen rehtori Atso Eerikäinen muistelee edellistä, tänne v.-75 suuntautunutta mamujen invaasiota näin.
>>"1975 Suomen Lähetysseuran ylläpitämän Oshigambon lukion oppilaat pakenivat Sambian kautta Neuvostolittoon ja monet sieltä Suomeen. Oppilaat sijoitettiin kristillisiin kansanopistoihin, kuten Karkun Evankelinen Opisto, jonka rehtori siihen aikaan olin. Opetin opistoomme sijoitetuille parillekymmenelle lukiolaiselle pojalle ja tytölle suomenkieltä, jonka he oppivat auttavasti hämmästyttävän nopeasti, vain parissa kuukaudessa, jotta pystyivät seuraamaan normaalia suomenkielistä opetusta. Seuraavana vuonna he aloittivat varsinaiset ammattiopinnot ammattikouluissa ja lahjakkaimmat yliopistoissa ja kauppakorkea-koulussa.

Selvää oli, että opintojen päätyttyä jokainen palasi takaisin juuri itsenäistyneeseen Namibiaan. Yhdestä oppilaasta tuli jopa valtionvarainministeri. (Kuulin myöhemmin uutisen, että hän oli ajanut eräällä virkamatkalla miinaan ja kuollut)." >> http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202701-jos-edes-puhuttaisiin-oikeilla-sanoilla
___
Pahaa pelkään että tällä kertaa ei käy näin hyvin. Nuo Irakista tulevat ISIS-opetetut nuoret miehet ei koulun penkillä viihdy, vaan haluavat heti länsimaista rahaa kouraan. Aika harvasta myös tulee Irakin valtiovarainministeri.

6

506

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikki-keokarkkuun

      Vanha kunnon Karkun Evankelinen Opisto on sekin nykyään nimetty tällaiseksi kivan moderniksi geokätköilijöiden "Keokarkku" nimiseksi kohtauspaikaksi. http://www.keokarkku.fi/

      Onkohan siellä vielä olemassa puutikkaat naisten asuntolan ikkunan alla? Siellä käytiin muutamanakin iltana 70-luvulla koputtelemassa tyttöjen ikkunoihin.
      Mitään tyttöjen tirskumista ja kikatusta kummempaa ei niillä vonkausreissuilla saatu. Mutta olis ne päiväsaikaan ja koululta pikkuisen ulkona, niin olisi ne hihittelyn perusteella voinut vaikka antaakin.

    • artjkrakg

      Sastamalan kovin nussimalaitos evankelisen likkojen asuntola.

      • Piukat-krist-pimut

        Siunattua tervettä lihaa. Kelpaa myös vientituotteeksi, kehitysmaihin.


    • ustauna

      Kohta ei saa valkoihonen miäs ennää.isompi vehkeiset vaa kelpaa..

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      1970 luvulla Suomeen tuli pakolaisia lähinnä Vietnamista. Ovat sopeutuneet hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan. Integroitumista edisti että ovat työteliäitä ihmisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      68
      6812
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      63
      6793
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      148
      5456
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4483
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4089
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3660
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3248
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      28
      3173
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      75
      2779
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      40
      2259
    Aihe