On tämä pakolaisvirta profetoitu 2009

Osuvasti profetoitu vieläpä Kemissä johon se koko homma eskaloitui:

Makarioksen välittämiä profeetallisia viestejä 1.2.2009
Maanantaina 26.1.2009 oli Meri Lapin Mission seurakunnassa kokous, jossa vieraita oli pastorit vaimoineen Rukajärveltä ja Vuokkiniemestä sekä sisko Aleksandra Pietarista. Rukoillessaan pastoreiden puolesta tuli seuraava sanoma. Pääasiat kirjattu.
Pimeys on tulossa teidän kyliinne, keskiyö on tulossa teidän kyliinne, Herra on sanonut, valmistautukaa, olkaa rukouksessa, ahdistus on alkamassa ja vaino on tulossa teidän kyliinne, missä työtä teette, pimeys on tulossa ja pimeys on vahvistuva, mutta Jumalan kirkkaus teissä tulee vahvistumaan. Mitä enemmän tulee olemaan pimeyttä, sitä enemmän Jumalan kirkkautta tulee teissä olemaan, ja te tulette näkemään väkeviä voittoja niissä kylissä. Mitä enemmän pimeyttä, sitä enemmän Jumalan kirkkautta. Te tulette näkemään voittoja ja parantumisia.
Sitten seuraa kehotusta antaa itsensä eläväksi uhriksi Jumalalle, kielillä puhumista ja lisää kehotuksia ja Herra antaa paljon uskoon tulleita ja kirkkaus lisääntyy seurakunnissa.
Suomi tulee sulkemaan rajat, te ette enää pääse rajan yli, paljon kielillä puhumista ja Jumalan kirkkauden esiin tulemista ja kehotusta. Monia tulee luopumaan… toistoa…, mutta jotka tulevat kestämään, ne loistavat Jumalan kirkkautta. Kun näyttää siltä, että pimeys voittaa, niin silloin tulee suuria voittoja ja taivaassa iloitaan. Taivas iloitsee voitoista. Haluamme siunata näitä kyliä, anna Herra heille kirkkauden voima.
Sisar Aleksandralle tuli sisällöltään seuraava sanoma.
Olen valmistanut sinua vuosia tähän tehtävään, se alkaa juuri pimeimmän hetken aikana. Tehtävä on salainen, ja sinä tulet olemaan kuriiri ja tuot rajan yli Suomeen viestejä, jotka koskettavat satoja tuhansia( juutalaisia) ihmisiä. Jumala piilottaa sinut tämän työsi takia ja olet viestinviejä. Jumala puhdistaa ensin ja tyhjentää täydellisesti ja sitten Jumala varustaa sinut pyhyydellä. Jumala tulee piilottamaan sinut (tapahtuuko tämä rajojen sulkeutumisen jälkeen).
Kolmannelle henkilölle, suomalaiselle veljelle tulee seuraava sanoma (tekee Venäjällä työtä juutalaisten parissa ja on entinen armeijan kuljetusupseeri koulutukseltaan).
Vankkurit lähtevät liikkeelle, kymmeniä autoja lähtee liikkeelle, lähtö on nopeaa ja se kestää lyhyen ajan. Sinä mobilisoit kymmeniä autoja, ja se on nopeaa ja muutamassa viikossa se tapahtuu. Jumala on antanut sinulle tämän lahjan ja se on jo sinussa sisällä ja Jumala on asettanut sinut tähän tehtävään kenraaliksi. Jumala aktivoi sen, kun aika on valmis ja se on nopea. Myöhemmin tämä tarkennettiin, että se kestää tarkalleen kolme viikkoa.
Yhteenvetona voisin tulkita näin, koska Jumala on puhunut yli 25 vuoden ajan tästä asiasta ja on näyttänyt, miten toteutetaan tämä juutalaisten muutto. Venäjällä tapahtuu asioita, jonka seurauksena alkaa Suomeen hallitsematon pakolaisvirta, joka on hyvin lyhytaikainen. Maahan julistetaan poikkeustila ja kaduilla on armeijan panssaroidut ajoneuvot, öisin on ulkonaliikkumiskielto. Lopputilanteessa eivät viranomaiset kykene enää hallitsemaan asiaa, vaan raja suljetaan suomalaisten toimesta totaalisesti.
Tässä yhteydessä kuriirit toimittavat Suomeen nimiä, määriä ja muita tietoja rajaa ylittävistä juutalaisista, jotka voidaan ottaa vastaan ja lähettää edelleen.
Lisäksi tuli sanoma, joka koskee Suomen hallitusta.
Suomen hallituksessa paljastuu asioita, jotka aiheuttavat suuren hämmingin maassa. Kaksi miesministeriä ja yksi naisministeri ovat tehneet salaisen sopimuksen ja tuo sopimus aikaansaa maahan jopa mielenosoituksia ja levottomuutta. Maahan julistetaan poikkeustila. Myöhemmin torstaina tähän samaan asiaan saatiin lisää selvennystä. Nuo ministerit ovat saaneet ja tehneet päätöksen pimeyden aikaansaamana ja pimeyden henki on vaikuttanut asiaan.
Torstaina rukouskokouksessa 29.1.2009 Jumala antoi pastorin kautta myös kuvan, joka oli Latvian ja Liettuan rajalta n. 30 km. Asiaan liittyy jotain sotilaallista, koska kuvassa oli kolme panssarivaunua. Alkuun uutisointi tapahtuu ainoastaan Venäjällä ja hiukan myöhemmin myös muualla. (Liittyykö tapahtuma Venäjällä esiintyviin mielenosoituksiin? Putin on syntyjään ilmeisesti tuolta alueelta.) Tämä tapahtuma aktivoi myös tapahtumat, jotka nopeuttavat pimeyden lisääntymistä. Pimeyden verho oli jo Pietarin yllä.
Lisäksi Suomen hallituksessa tapahtuvaan sekaannukseen ja hämminkiin tuli lisää valaistusta. Sopimus jonka kaksi miesministeriä ja yksi naisministeri ovat tehneet, päätöksen alkulähde on pimeydestä ja syvyydestä. (Vanhanen on teosofi ja Katainen vapaamuurari?) Tulee suuri hämminki Suomeen. Päättäjät antavat ristiriitaisia määräyksiä ja ohjeita ja välillä ei tiedetä kuka maata johtaa. Tänään tuleva määräys kumotaan huomenna ja maassa on poikkeustila.

52

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Kuten huomaamme, hyvin lähellä ja jäljillä ollaan. Profetia on "flash" tyyppisiä ilmoituksia ja ihminen tuppaa vaan itse lisäämään niitä tai poistamaan mielikuvia joita PH tuo mieleen ja siksi selitykset eivät ole sitten kuvan mukaisia.
        Mutta hyvin lähelle mennään tätä profetiaa.


      • KTSEiKirj

        Ai Vanhanen on teosofi?

        Tääkin mun piti vielä kuulla lössin suusta.


    • asdfgsfg

      Mitenkäköhän koko homma Kemiin on eskaloitunut?

      • a---a

        Ei yhtään mitenkään. Verrattuna tilanteeseen keski-ja itä-euroopassa Kemi on suoranainen rauhan ja hyvinvoinnin tyyssija. Paitsi ehkä profeettojen mielestä.


    • mustahevonen

      Muuten hyvin mutta Sionistit ovat ajaneet tämän pakolaisvirran liikkeelle Levantista.

      Siispä jus äenpäen on kaikki.
      Ja nyt on vuosi 2015

    • mielenosoitus

      rjat kiinni toriniossa huomenna!

      https://www.facebook.com/events/901108583294552/


      19. syyskuuta 2015
      klo 12:00 (UTC 03)
      Huomenna

      Tornio

      Vastustamme nykyhallituksen laitonta ja hallitsematonta pakolaispolitiikkaa ja vaadimme hallituksen täydellistä erottamista ja vastuuseen saattamista toimimisesta suomen kansan etujen vastaisesti.
      Suomen hallitus on mukana ja mahdollistaa laittoman ihmissalakuljetuksen EU:n ja suomen maaperällä jättämällä pohjoisen länsirajan rajavalvonnan suorittamatta.

      Hallitus toisilla puolueilla olisi kyllä pahempi vaihtoehto mutta emme silti pysty katsomaan läpi sormien päättäjiemme vastuutonta ja kansalaisista välittämätöntä linjaa mikä tuhoaa Suomen tulevaisuuden, turvallisuuden, talouden sekä hyvinvoinnin. Ministerit ja suomen asioista päättäjät on ainakin heti vaihdettava koska he eivät ajattele muuta kuin omaa uraansa EU herrojen painostaessa.

      Maahantunkeutujia tulee Suomeen jopa 500-1000 päivässä ilman mitään papereita (eli laittomasti:dublin) joita on varaa ja aikaa täällä palvella joista ei tiedetä mitään (motiivit) joista myös 90% on pelkästään 20-40 vuotiaita arabi miehiä. Vaimot ja lapset jätetty kotia keskelle sotaa vaikkakin monilla tulijoilla ei ole edes sotaa maassansa.

      Oikeaa apua tarvitsijoilla ei ole varaa tänne tulla turvaan koska matka maksaa jopa tuhansia euroja.

      Apu mahdollisuuksien mukaan tottakai pitää tarjota mahdollisimman lähelle apua tarvitsijoille ja sinne rakentaa mahdolliset apu keskukset ym. eikä TOISELLE PUOLELLE MAILMAA.

      Suomi ja suomalaiset voivat huonosti, työttömyys lisääntyy, velat lisääntyy, hyvinvointi huononee, vanhuksille ja lapsille ei ole aikaa eikä rahaa, turvallisuus rapenee jne.

      TURVALLISUUS?
      TULEVAISUUS?
      TALOUS?

      NYT RIITTÄÄ!

      - Avoin kaikille ja tyyli vapaa kunhan vastaa vaan siitä. ( Eikä niin kuin maamme päättäjät mitkä ei vastaa yhtään mistään !)

      JAKOO JA LIIKKEELLE, sillä asia ei sivusta katsomalla pelkästään miksikkään tule muuttumaan vaan pahenee vain!

      TEEMA= Mielenilmaisuun lähdetään kuin "MM-95" jääkiekon loppuotteluun! Suomi paitaa, lippuja ym. se asenne ja henki maamme/joukkueemme puolesta.
      Megafoonista asiaa ja aiheeseen kuuluvaa musiikkia jne.

      Kokoontuminen "green linen" parkkipaikalla (rajan vieressä= Pakkahuoneenkatu 95400 TORNIO) , josta lähdetään sitten liikkeelle raja alueelle. Klo: 15.00 jatkuu Kemissä----> https://www.facebook.com/events/506558286170000/

      • asdfasdfgs

        Hah. Koko tapahtuma on "organisoitu" paikallisen puoliksi lukutaidottoman vankilakundipersukunnallispoliitikon ja parin natsikaverinsa toimesta. Syön hattuni jos paikalla on enemmän kuin muutama kymmenen juoppoa.


      • mielenosoitus

        MIELENOSOITUS MONIKULTTUURISUUTTA JA POLIITTISTA VÄKIVALTAA VASTAAN

        HELSINGISSÄ 19.9.2015 KLO: 15

        https://www.facebook.com/events/425813897543602/

        Vastustamme `monikulttuurisuuden painajaista' ja poliittisen väkivallan kierrettä. Nykyisellä poliittisella ylemmällä roskaväellä ei ole mitään oikeutta pilata sitä 20 vuodessa, mitä suomalaiset ovat rakentaneet 10 000 vuotta.

        Katsomme kuten yleisesti Euroopassa hyvin tiedetään, ettei mitään hyvää monikulttuurisuushankkeesta ole tullut. Vain surua, murhetta, raiskauksia ja muita kamalia ongelmia. Vaadimme siis monikulttuurisuushankkeesta luopumista välittömästi ja mukisematta.

        Vastustamme myös poliittisten laitojen harrastamaa itseään ruokkivaa väkivaltaista rettelöintiä, joka ei sovi Suomeen sen paremmin kuin lieveilmiöt, joita monikulttuurisuushanke on aiheuttanut.

        Vaadimme siis poliisilta tiukkoja otteita poliittisen väkivallan kierteen välittömäksi katkaisemiseksi. Suomi on maa, jossa naisten ja lasten pitää voida kulkea pelotta ja ilman miesten turvaa joka paikassa.

        Järjestäjät:

        - Suomi Ensin Aktiivit

        - NSR - Nyt Riittää Kansainvaellus

        Tapahtumassa ei sallita suomalaiseen alkuperäis- ja kantaväestöön kohdistuvaa kulttuuri-imperialismia ja rasismia.

        Levittäkää ihmisille tietoa!!!!!!!!


      • mielenosotus

      • mielenosotus
        asdfasdfgs kirjoitti:

        Hah. Koko tapahtuma on "organisoitu" paikallisen puoliksi lukutaidottoman vankilakundipersukunnallispoliitikon ja parin natsikaverinsa toimesta. Syön hattuni jos paikalla on enemmän kuin muutama kymmenen juoppoa.

        nytte joudut syömään hattusi kuten lupasit... ;)


      • asdfgasfgd
        mielenosotus kirjoitti:

        nytte joudut syömään hattusi kuten lupasit... ;)

        Olin väärässä ehkä juoppojen määrän kohdalla. Enkä arvannut sitäkään että poliisi toimisi noin hienosti ja siivoaisi nämä pahimmat känninatsit piiloon jo ennen kuin pääsevät itse mielenosoituspaikalle. Väkeä kyllä oli paikalla paljon enemmän kuin nuo pari sataa, mutta suurin osa oli lähinnä naureskelemassa sitä uhoamista. Kuten minä. Hattua en syö :)


      • vaitihullu
        asdfgasfgd kirjoitti:

        Olin väärässä ehkä juoppojen määrän kohdalla. Enkä arvannut sitäkään että poliisi toimisi noin hienosti ja siivoaisi nämä pahimmat känninatsit piiloon jo ennen kuin pääsevät itse mielenosoituspaikalle. Väkeä kyllä oli paikalla paljon enemmän kuin nuo pari sataa, mutta suurin osa oli lähinnä naureskelemassa sitä uhoamista. Kuten minä. Hattua en syö :)

        ole hiljaa kokoomuksen paskamaha asdfgasfgd !


      • asdfasdfsdf
        vaitihullu kirjoitti:

        ole hiljaa kokoomuksen paskamaha asdfgasfgd !

        Unohdin "keskustelevani" idioottien kanssa.


    • J7K7

      On paljon profetioita mutta pitävätkö ne aina paikkansa?
      Luin tämän tuossa yksi ilta ja ajattelin sitä että varmaan Jumalan suunnitelmat mitä hän ilmoittaa palvelijoille tulee toteutumaan.
      Onhan Raamatussa paljon niitä ja ne tulevat tapahtumaan.
      On vielä isoja asioita tapahtuva,Jukka Rokka profetoi joskus että Venäjä miehittää Suomea.
      Jokainen tulee tapahtumaan Jumalan suunnitelman mukaan.
      Herraa odotellessa.

    • mustahevonen

      Hyvä kun Torniossa aloittavat laillisen puolustautumisen maahan tunkeutujia vastaa.

      • asdfgasdf

        Tiedän kyllä että teille on lukeminen joskus yhtä vaikeata kuin kirjoittaminen, mutta jos edes yrittäisit ymmärtää lukemaasi. Edelleenkään ketään ei käännytetä suoralta kädeltä mihinkään, vaan Torniossa on valmiudet majoittaa jopa tuhansia. Ja majoitetaan koko ajan.


      • mustahevonen

        Useilla tulijoilla ei ole minkäänlaista oikeutta tulla Suomeen, heillä ei ole vaadittavia passeja ei pahemmin henkilöllisyystodistuksiakaan.
        J he ovat tulossa vieraan valtion alueelta , kansalaisuus aktiviteetissa ei mitkään EU lait voi rajoittaa , meillä on tilanne hallitsematon emmekä voi ottaa enempää.

        Nyt on eri asia kuin käännyttäminen,- nyt haluamme estää luvattoman maahan tunkeutumisen.

        Mieti asiaa ja yritä edes ottaa selvää siitä mitä sanon.

        Tuon pakolaisvirran on laukaissut liikkeelle sodat Levantin hallinnasta, ja yksi Levanttia hallintaansa haluava on Sionismi ja Kristillinen Sionismi eteenkin sen oppiin kuuluu että ,- Levantti pitää olla Juutalaisten hallinnoima ennen kuin Jeesuksen takaisintulo tapahtuu ! ?

        Eikö ole yksinkertainen selitys pakolaisvirralle , ja helppo ymmärtää ?

        Oletko sattumalta huomannut ettei käsitellä mediassa syitä minkä vuoksi miljoonat ja kymmenet miljoonat ihmiset lähtevät synnyinseudultaan vaeltamaan kohden tuntematonta tulevaisuutta , koska tulevaisuutta ei enää synnyinseudulla ole sillä se on valtaa tavoittelevilla sodilla tuhottu.


    • alfa123om2222

      Vielä aiemmin se on profetoitu Jes. 5
      http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Jes.5.html

      " Mutta nyt minä ilmoitan teille, mitä teen viinitarhalleni: minä poistan siitä aidan, niin että se jää hävitettäväksi, särjen siitä muurin, niin että se jää tallattavaksi."

    • profetia-

      Kirkkoherra Oiva Sallin sanoma on nyt hätkähdyttävä:
      Kotonamme Kemiössä olimme vaimoni kanssa rukouksessa 18.5.1993 kello 10 ja koimme kielillä puhumisen ja kielten selityksen kautta Pyhässä Hengessä:
      Koska Suomen ylimmät päättäjät ovat hyljänneet Jumalan ja hänen ensimmäisen käskynsä, kansa on heidän johdollaan palvellut muita jumalia. Kansan ja johtajien synnit nousevat Jumalan maljoihin ja ellei kansa ja johtajat rukoile ja tee parannusta synneistä todella, Jumala tulee rankaisemaan hyvin syvän talousromahduksen kautta. Silloin Jumala myös vaihtaa kansan johtajat, ja ellei vielä senkään jälkeen löydy parannus- ja rukousnöyrtymistä, tulevat Venäjän sotilaat ja toteuttavat Jumalan rangaistuksen koko maalle ja kansalle.

      • asdfgasdfg

        Mitä hätkähdyttävää tuossa oli? Samaa "jumala kostaa ja tappaa jos et tee niinkuin minä sanon"-hevonpaskaa mitä te syydätte vuosisadasta toiseen.


    • filade
      • asdfgasfgsdfg

        Kemi-Tornio-Haaparanta-alueella asuu n. 65000 ihmistä. Pari sataa keskikaljapersua per kylä nauratti ohikulkijoita. Mielenosoitus :D


      • pidäturpaskiivaan
        asdfgasfgsdfg kirjoitti:

        Kemi-Tornio-Haaparanta-alueella asuu n. 65000 ihmistä. Pari sataa keskikaljapersua per kylä nauratti ohikulkijoita. Mielenosoitus :D

        Kyllä nuo ihmiset olivat ihan tavallisia ihmisiä, aiheesta huolissaan.


      • asfgasfgsdfgd
        pidäturpaskiivaan kirjoitti:

        Kyllä nuo ihmiset olivat ihan tavallisia ihmisiä, aiheesta huolissaan.

        Nimimerkkisi kertoo sinusta enemmän kuin itse viestisi.


    • lähetti

      Onko tämä tätä Juudaan jälkeläisten vaellusta Efraimin luo jota monet ja monet eivä ymmärrä. Efraimin jälkeläisten rankaistus aika on täyttymässä. Odottakaapas kun tulee kunnon vaellus Venäjältä ja Usasta meidän koto Suomeen silloin vieläkään monet ei ymmärrä mistä tässä on käsitys. Odottakaapas vuotta 2017.

      • mustahevonen

        Odottakaapas kun",,.

        Monet eivät ymmärrä Kristillistä Sionismia ja ovat ymmällä tästä kansain vaelluksesta.


      • Heelvetillisetajat

        pakolaisvirrassa ei ole mitään kristillistä,he ovat pääosin kristuksen vihaajia!
        Myös ne kristityt jotka rukoilevat Herra Herra,lähetä lisää pakolaisia joutuvat tuomituiksi,he saavat mitä kerjäävät,helvetillisen vainon.!


      • asdfgasfgsdf
        Heelvetillisetajat kirjoitti:

        pakolaisvirrassa ei ole mitään kristillistä,he ovat pääosin kristuksen vihaajia!
        Myös ne kristityt jotka rukoilevat Herra Herra,lähetä lisää pakolaisia joutuvat tuomituiksi,he saavat mitä kerjäävät,helvetillisen vainon.!

        Kerro ihmeessä lisää rauhanuskontosi piirteistä.


    • profetiaaa

      11.6.2008

      Kymenlaaksolaisen Sirjen uninäkyjä viime vuosikymmenien ja vuosien aikana

      1980-luvun loppupuolella näin uninäyn, jossa menin ulos ja katselin taivasta peloissani. Pilvet olivat hyvin matalalla
      ja koko taivas oli punaruskean pilven peitossa. Näky oli uhkaava ja ajattelin, että toivottavasti se ei tapahdu talvella. Koko ajan sitä katsellessani tiesin, että tämä koskee tulevaisuutta ja lopunaikaa.

      Vuonna 2000 näin vettä läikehtivän taivaan, josta auringon valo siivilöityi läpi. Vasemmalla oli ylös vesitaivaaseen
      ulottuva kallio, jota myöten vesi taivaalta hiljaa virtasi alas. Näky ei ollut pelottava.

      2007 marraskuussa näin ilmestyksen, jossa oli vanha kellastunut kartta. Kartasta näkyi väin mantereiden muodot, ei maiden nimiä. Kartan eteläisen osan päällä oli musta risti. Kartta kuvasi mielestäni Eurooppaa.

      2007 joulukuussa ilmestyksessä oli eri valtioiden rikkinäisiä lippuja, jotka liehuivat muodostelmassa kuin peilikuva L-kirjaimesta. Ymmärrän sen tarkoittavan valtioiden välisiä liittoja. Tuolla lippujen muodostamalla oudolla kuviolla on varmasti jokin merkitys.

      2008 tammikuussa ilmestyksessä nainen saamelaisessa kansallispuvussa tanssi/karkeloi. Ymmärsin tämän niin, että
      Lapissa tapahtuu hengellisesti jotain.

      2008 helmikuussa uninäyssä suomalaisia sotilasajoneuvoja meni pitkä rivi tiellä ja ajattelin ne nähdessäni, että tuolla
      on itäraja.

      Nämä ovat osa näyistä tai ilmestyksistä, jotka olen muistiin merkinnyt ja pitänyt niitä joko kansallisina tai
      kansainvälisinä. Olen nähnyt ennalta mm. tsunamikatastrofin ja Estonian uppoamisen.

      Olen nuorena tutustunut eri uskontoihin ja new age:iin. Jumala varjeli ihmeellisellä tavalla, etten joutunut niiden
      ansaan. Se hyöty niistä tutustumisista oli, että nyt osaan varoittaa hyväuskoisia, jotka etsivät vain ruumiin terveyttä, mielentyyneyttä ja profetioita, joissa luvataan terveyttä, rahaa ja elämänkumppaneita.

      Se herätys jonka odotan/koen tulevaksi, tulee katumuksen ja parannuksenteon kautta, jossa ihmiset polvistuvat pitkin kirkkoja ja huutavat ja itkevät Herran puoleen itsensä ja lähimmäistensä puolesta, joiden sieluista heillä on hätä. Ensin (mielestäni) täytyy tapahtua jotain, joka ravistelee tätä kansaa todella rajusti.

      • ExNäkökulmaa

        Niin tulee tapahtumaan.
        Herätys tulee vain silloin kun ihmisillä on suuri hätä.
        Kun rukoilette herätystä,varautukaa kärsimyksiin.
        Jo suomen hallituksen johto,joka on vuosikymmeniä pilkannut Jumalaa,sortanut köyhiä saa aikaan Jumalan puuttumisen tilanteeseen kun synnin mitta on täyttynyt tulee tuomiot.


    • iltalehestää

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092120391949_uu.shtml

      Orpo Verkkouutisissa: Suomen rajat voitaisiin sulkea pakolaiskriisin vuoksi

      Maanantai 21.9.2015 klo 07.15

      Sisäministeri Petteri Orpo (kok) sanoo, että Suomi voisi sulkea rajansa pakolaiskriisin vuoksi.

      Petteri Orvon mielestä Suomen pitää itse piirtää rajat hallitsemattomalle maahanmuutolle. (JUHA RAHKONEN)

      Orpo sanoo Verkkouutisten haastattelussa, että jos kriisiin ei löydetä eurooppalaista ratkaisua, Suomen pitää itse piirtää rajat hallitsemattomalle maahanmuutolle.

      Orvon mukaan Suomen täytyy kantaa vastuunsa, mutta tietyn rajan jälkeen rajojen sulkemista voitaisiin harkita.

      - Se olisi raja, jossa Suomi voisi perustellusti sanoa kantavansa vastuunsa ja osuutensa, mutta jonka jälkeen Suomi voisi harkita rajojensa sulkemista. Tämänkin jälkeen Suomi siis kantaisi vastuunsa ottamalla kiintiöpakolaisia Etelä-Euroopan hotspoteista ja pakolaisleireiltä, Orpo sanoo Verkkouutisille.


      Orpo pohtii ratkaisuksi kriisiin Euroopan tasoista sopimusta turvapaikkakiintiöistä. Hänen mielestään ratkaisun etu olisi se, että Euroopan maat tietäisivät toistensa kiintiöt ja myös turvapaikanhakijat olisivat niistä tietoisia.

      Ministeri ei ota kantaa, mikä voisi olla Suomen kiintiön suuruus.

      - Kiintiön pitää olla riittävä, jotta Suomi voi perustellusti sanoa hoitavansa vastuunsa, mutta se ei voi olla kantokykyä korkeampi.

      • yleltäää

        http://yle.fi/uutiset/unkarin_parlamentti_valtuutti_armeijan_pysayttamaan_pakolaiset_rajalle/8321156

        Unkarin parlamentti valtuutti armeijan pysäyttämään pakolaiset rajalle
        Unkarin parlamentti hyväksyi lain luvuin 151–12.

        Unkarin parlamentti on valtuuttanut armeijan käytön pakolaisjoukkojen pysäyttämiseksi. Armeija saa oikeuden käyttää ei-tappavaa voimaa pakolaisia vastaan. Keinoihin kuuluvat kumiluodit, kyynelkaasu ja verkkoaseet.

        Parlamentti hyväksyi lain luvuin 151 puolesta, 12 vastaan. Poissaolijoiden määrä oli 28. Unkarin pääministerin Viktor Orbánin Fidesz-puolue ja äärioikeistolainen Jobbik kannattivat lakia.

        Unkarin tiukemmat pakolaislait astuivat voimaan viime tiistaina. Orbán päätti katkaista "elintasopakolaisten" kulkureitin Unkarin kautta Saksaan ja Ruotsiin.

        Unkarin poliisi ja terrorisminvastaiset joukot ottivat yhteen maahan pyrkivien pakolaisten kanssa. Poliisi käytti kyynelkaasua pakolaisten taltuttamiseen.

        Sunnuntaina Röszken ja Horgošin rajanylityspaikat Serbian rajalla kuitenkin avattiin uudestaan.


      • Hyväunkari
        yleltäää kirjoitti:

        http://yle.fi/uutiset/unkarin_parlamentti_valtuutti_armeijan_pysayttamaan_pakolaiset_rajalle/8321156

        Unkarin parlamentti valtuutti armeijan pysäyttämään pakolaiset rajalle
        Unkarin parlamentti hyväksyi lain luvuin 151–12.

        Unkarin parlamentti on valtuuttanut armeijan käytön pakolaisjoukkojen pysäyttämiseksi. Armeija saa oikeuden käyttää ei-tappavaa voimaa pakolaisia vastaan. Keinoihin kuuluvat kumiluodit, kyynelkaasu ja verkkoaseet.

        Parlamentti hyväksyi lain luvuin 151 puolesta, 12 vastaan. Poissaolijoiden määrä oli 28. Unkarin pääministerin Viktor Orbánin Fidesz-puolue ja äärioikeistolainen Jobbik kannattivat lakia.

        Unkarin tiukemmat pakolaislait astuivat voimaan viime tiistaina. Orbán päätti katkaista "elintasopakolaisten" kulkureitin Unkarin kautta Saksaan ja Ruotsiin.

        Unkarin poliisi ja terrorisminvastaiset joukot ottivat yhteen maahan pyrkivien pakolaisten kanssa. Poliisi käytti kyynelkaasua pakolaisten taltuttamiseen.

        Sunnuntaina Röszken ja Horgošin rajanylityspaikat Serbian rajalla kuitenkin avattiin uudestaan.

        Siunattu unkari.
        Miksi suomi on kirottu,no eipä tarvitse kauan sitä ihmetellä!
        Suomalaiset viedään teuraaksi,se on petohallituksemme suunnitelmissa.!


    • sinettisormus1

      Totisesti, tämä profetia on toteutumassa jo kovaa vauhtia.

    • yksiuninäky

      En juurikaan näe suuria enneunia lähinnä henkilökohtaisia joskus.

      Joskus 2000-luvun puolella näin uninäyn miten kyläni aukean pohjoisrannassa pilvimuodostelmana kulki panssari- ja kuorma-autoja idästä länteen. Koin nuo ajoneuvot sijoittuvan Lappiin täältä eteläsuunnasta katsoen.

    • yleltää

      http://yle.fi/uutiset/tutkija_uinuva_aarioikeisto_aktivoitunut/8318692

      Kotimaa 20.9.2015 klo 20:13

      Tutkija: Uinuva äärioikeisto aktivoitunut

      Pakolaisvirran vastustamiseksi on osoitettu mieltä eri puolilla Suomea. Nämä tapahtumat ovat yksi esimerkki kansallistunteen noususta, mutta iskulauseiden ja kylttien mukaan myös ulkomaalaisvihasta.

      Lauantain mielenosoituksen jälkeen aktivisti Susanna Kaukinen ilmoitti, että LAPUAN LIIKE on perustettu uudelleen.

      Tutkijan mukaan äärioikeiston ryhmät ovat aktivoituneet.

      Lauantaina mielenosoittajat heiluttivat Suomen lippuja ja huusivat isänmaallishenkisiä iskulauseita Torniossa, Kemissä ja Helsingissä. He haluavat sulkea rajat pakolaisilta ja ottaa heitä maahan vasta sen jälkeen, kun Suomen talous on saatu kuntoon. Mielenosoittajien mukaan pakolaiset ovat myös uhka ihmisten turvallisuudelle.

      Ilmoitusta Lapuan liikkeen uudelleen perustamisesta tutkija Tommi Kotonen ei ota kovin vakavasti. Uuden Lapuan liikkeen perustajiin kuuluva Susanna Kaukinen on esiintynyt aiemmin myös vasemmistoliiton ja anarkistien riveissä.

      – Haetaan kauempaa nostalgista esimerkkiä. Julistuksen esittäjä ei ehkä ole niitä kentän vakavammin otettavia hahmoja kuitenkaan, taitaa olla enemmänkin tekijän yksittäispuuhastelua, määrittelee Jyväskylän yliopiston Tommi Kotonen, joka on tutkinut suomalaista äärioikeistoa.

      Äärioikeiston käyttämiin termeihin kuuluva ja julistuksesta löytyvä kulttuurimarxismin uhka tuskin saa Kotosen mukaan suuria massoja liikkeelle. Samaa mieltä on Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen Erkka Railo. Uudelta Lapuan liikkeeltä puuttuu se laaja kansalaispiirien tuki, joka sen nimekkäällä edeltäjällä oli vuosikymmeniä sitten.

      – Uusi Lapuan liike on pieni äärijärjestö, jota ei voi verrata edeltäjäänsä, sanoo erikoistutkija Erkka Railo.

      Lapuan liike onnistui saamaan 1930-luvulla aikaan kommunistilait, joilla tuomittiin vasemmistolaista toimintaa harjoittaneita. Lapuan liike loppui Mäntsälän kapinaan vuonna 1932, aktivismi oli mennyt liian pitkälle, mutta sen aatteellista toimintaa jatkoi Isänmaallinen kansaliike IKL.

      Vanhat tekijät heränneet

      Äärioikeistolaisia liikkeitä tutkinut Tommi Kotosen mukaan pakolaiskeskuksia vastustavissa mielenosoituksissa on nähty vanhoja skini-veteraaneja, jotka nyt ovat taas aktivoituneet. Harjavallassa, Satalinnan sairaalaan avattua keskusta vastustaneessa mielenosoituksessa pääpuhujana ja ilmeisesti kokoonkutsuja oli skinipiireissä aktiivisesti toiminut mies.

      – Ehkä pidempäänkin asiaa harjoittaneet, mutta viime vuosina uinuneet solut, saattavat heräillä tässä tilanteen myötä, epäilee Kotonen.

      Pohjoismaissa toimi 90-luvulla Blood&Honour-liike, jolla oli yhteyksiä brittiläiseen rotusotaa lietsovaan Combat 18 -järjestöön. Ulkomaiset esikuvat kopioidaan edelleenkin helposti Suomeen, Satalinnan mielenosoituksessa esiinnyttiin Combat 18 -paita päällä ja Suomen lipussa C18-tunnus. Myös iskulauseita lainataan ulkomailta.

      Lapuan liikkeen malliin

      Monessa kunnassa on käyty kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan pakolaiskeskusten perustamisesta. Kuntapäättäjille on satanut vihapostia ja avoimia uhkailuja. Väkivalta, muilutukset, muurahaispesään istuttamiset ja kyyditykset itärajalle kuuluivat kommunismia vastustaneen Lapuan liikkeen keinovalikoimaan 1930-luvun alkuvuosina. Nyt tilalla ovat enemmänkin sähköpostitulva vihaviestejä ja sosiaalisessa mediassa mollaaminen.

      Tutkijatohtori Tommi Kotonen toivoo tilanteen rauhoittuvan puolin ja toisin, jos viranomaiset saavat pakolaisasiat paremmin hallintaan.

      – Ehkä tällöin pahimmat ylilyönnit ja uhkailut jäävät pois, miettii Kotonen.
      Vihapuheeseen ei saa tottua

      Erikoistutkija Erkka Railo pitää vihapuheiden ja väkivallan lietsomista vakavana huolena, johon viranomaiset eivät tunnu osaavan puuttua.

      – Ei ole ajateltu, että netin vihapuheella olisi konkreettisia seurauksia ihmisten turvallisuudelle. Siihen olisi pikku hiljaa syytä puuttua, sillä puheista tekoihin on kuitenkin yllättävän lyhyt matka, painottaa Railo.

      TIETOA LAPUAN LIIKKEESTÄ!

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Lapuan_liike

    • pihonsivulta

      Kemiläisen saarnaajan ilmestys 24.8.2008

      Mielenkiintoinen ilmestys tuli seurakunnan saarnaajalle tänä iltana 24.8.2008 Kemissä Israel-kokouksessa. Herra antoi ilmestyksen, jossa Kemin kaduilla oli panssariajoneuvoja ja sotilaita, kuitenkin kaikki olivat suomalaisia ja
      suomalaisilla tunnuksilla varustettuja. Samalla Herra ilmoitti, että on kysymyksessä poikkeustila, jolloin mm. on ulkonaliikkumiskielto voimassa öisin. Saarnaaja toi ensin esille sen, että sai ilmestyksen ja pyysi rukoilemaan, että jotenkin se vahvistettaisiin. Rukouksen aikana eräs veli sai Raamatusta sananpaikan, joka liittyy Danielin kirjan
      lopunajan tapahtumiin.

      Yhdessä koimme, että asiat jotka tapahtuvat, liittyvät mitä ilmeisemmin myös juutalaisten lähtemiseen Venäjältä. Seurakunta rukoilee edelleen, että saisimme lisää valaistusta asiaan. Mitään viitettä aikaan tai ajanjaksoon ei ilmestyksessä näkynyt.

      Ps. 105: 15 "Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni.
      16 Ja kun hän kutsui nälänhädän maahan ja kokonaan mursi leivän tuen,
      17 oli hän lähettänyt heidän edellänsä miehen: Joosef oli myyty orjaksi.
      18 Hänen jalkojansa vaivattiin kahleilla, hän joutui rautoihin,
      19 siksi kunnes hänen sanansa kävi toteen ja Herran puhe osoitti hänet puhtaaksi.
      20 Niin kuningas lähetti ja päästätti hänet, kansojen hallitsija laski hänet irti.
      21 Hän pani hänet talonsa herraksi ja kaiken omaisuutensa haltijaksi,
      22 sitomaan mielensä mukaan hänen ruhtinaitansa ja opettamaan viisautta vanhimmille.
      23 Niin joutui Israel Egyptiin, Jaakob muukalaiseksi Haamin maahan.”

      Suomea kohtaa taloudellinen ahdinko ja mahdollinen siitä seuraava poikkeustila. Jumala avaa samassa yhteydessä tien venäjänjuutalaisille Suomen kautta Israeliin.

      • ExNäkökulmaa

        Tietysti suomea kohtaa taloudellinen ahdinko,ja sen politiikkomme hyvin tietävät tulevaksi,koska ovat sen niin suunnitelleetkin.
        Kaikki typerät päätökset ovat olleet tarkkaan harkittuja,vaikka käskyt ovatkin tulleet ulkomaisilta tahoilta.
        He tekevät tarkoituksella kaaosta,joka on aina ollut vapaamuurarien tavoite,
        Hajoita ja hallitse.
        Ei tuohon olisi tarvinnut profetiaa.
        Kun seuraa aktiivisesti politiikkaa ,eikä vain lue länsimedian propagandauutisia,on jokainen selkeästi nähnyt mihin tätä suomeakin ollaan viemässä.
        -Liittovaltioon!-


    • pihonsivulta

      Saaran uni 13.12.2008

      Kun kävin illalla nukkumaan rukoilin että Herra näyttäisi minulle unessa jotain, mitä itse haluaa näyttää.

      Uni oli tällainen:

      Uni alkoi siitä tietoisuudesta, että oli meneillään kristittyjen vainot. Minut oli viety muiden naisten mukana parakki -tyyliseen rakennukseen odottamaan marttyyrikuolemaa.

      Muistan ajatelleeni ensimmäiseksi, että nyt on käytettävä tehokkaasti aika toisten uskovien vahvistamiseen ja mahdollisesti uudestisyntymättömien evankelioimiseen. Kaksi naista tuli istumaan edessäni olevan pöydän ääreen.
      Toinen oli tummaihoinen, mahdollisesti afrikkalainen ja toinen muuten tumma, kenties arabi.

      Kysyin naisilta: -Mitä kuuluu? Ja jatkoin itse: -Niin kuin nyt näissä oloissa mitään hyvää voisi kuulua...

      -Ei välttämättä, naiset vastasivat yhdestä suusta. Silloin ymmärsin että vain pelastuneet puhuvat noin tällaisissa olosuhteissa.

      -Niinpä, te olette pelastuneita? -totesin.
      -Niin olemme!
      -Minäkin olen Jeesuksen oma! -huudahdin ja menin halaamaan tummaihoista naista.

      -Rakas sisko! -sanoin kun ojensin käteni hänen kaulaansa.
      Syleillessämme toisiamme tunsin kuinka Pyhä Henki laskeutui voimallisesti yllemme ja kiitimme Jumalaa taivaallisilla kielillä.

      Seuraavaksi seisoin rannalla katselemassa kuinka pitkiin valkeisiin vaatteisiin puetut kristityt pakotettiin hukuttautumalla kuolemaan, ryhmä toisensa jälkeen.

      Veneistä käsin miehet keräsivät kuolleet vedestä. Katseeni kiinnittyi vaaleahiuksiseen suomalaiseen nuoreen mieheen. Tunsin hengessäni, että hän oli "vapaiden suuntien" edustaja.

      Näin miehen kasvoista kuvastuvan syvän rauhan ja iloitsin hänen uskostaan. Täysin tyynesti koko joukko kävi kohti marttyyrikuolemaa.

      Kahtiajako oli täysin selvä: Olet joko uudestisyntynyt Jumalan lapsi tai uskosta osaton pahan palvelija.

      Seuraavaksi kävelin läheisen kaupungin keskustaan. Näin ympärilläni täydellisen tuhon. Koko kaupunki oli todella synkkä ja täysin kuoleman tilassa.

      Katsoin erikseen joka ilmansuuntaan, eikä missään näkynyt elämää.

      Lähdin takaisin rannalle. Vaikka aistin hyvin selvästi maailman tuskan ja vihan kristittyjä kohtaan, olin itse täysin rauhallinen, tunsin kuinka Pyhä Henki nosti minut täysin olosuhteiden yläpuolelle ja antoi minulle "ylitse ymmärryksen käyvän rauhan".

      HALUIAISN KAIKKIEN MUISTAVAN TÄMÄN JA KIINITTÄVÄN TÄHÄN KOHTAAN HUOMIOTA!

      "Seuraavaksi seisoin rannalla katselemassa kuinka pitkiin valkeisiin vaatteisiin puetut kristityt pakotettiin hukuttautumalla kuolemaan, ryhmä toisensa jälkeen."

      tiesittekö ITSEMURHAA EI SAA TEHDÄ jos tämmönen tilanne tulee eteen niin kyllä hukuttajat joutuu sen tekemään eikä uskova saa tämmösessä tilanteessa itse hukuttautua SE ON SAMA KUIN ITSEMURHA JA SAATANAN ANSA!

    • pihonsivulta

      Bill Stenbergin näky Ruotsista huhtikuussa 1999

      Maanalainen seurakunta

      Näin hengessäni suuren seurakuntaa kohtaavan luopumuksen. Jumalan Sanan arvovallan heikentäminen avaa ovet Uudelle aikakaudelle (New Age), joka saa vallan vapaiden suuntien seurakunnissakin. Jumalanpalvelus tulee aina vain oudommaksi ja epäpuhtaaksi saastaisten eksyttävien henkien vaikutuksesta, joiden kanssa ihmiset ovat tekemisissä
      aina Parlamenttia (Riksdagen, Eduskunta) myöten.

      Monet hämmästyvät kirkkojen ja seurakuntien vanhojen nimien muutosta. Kun ennen nimenä oli esim. Baptistikirkko, niin nyt on tilalla outo ja vieras nimitys.

      Maamme tulee olemaan täynnä väkivaltaa. Jollain tavoin maamme ilmapiiri on kuitenkin uskonnollinen. Ymmärrämme
      ja koemme, mitä sana ”vaino” merkitsee. Sain sanoman: ”Tähän aikaan kutsun ulos kaikki ne, jotka eivät luota ihmistekoihin, kaikki ne, jotka haluavat seurata Karitsaa minne tahansa Hän menee.”

      Sitten näin, että tulee olemaan vaikeampaa järjestää yhteisiä hengellisiä kokouksia. Seurakunnan jäseniin ei voikaan enää luottaa, koska he eivät ehkä kuulukaan enää Jeesukselle. Petos tulee olemaan niin voimakas, että jopa valitut koetellaan ankarasti. Todellista seurakuntaa johtaa Pyhä Henki suoraan.

      Näin valtavan soluryhmien verkoston. Ruotsissa kristittyjen yhteyttä johdettiin kodeista käsin. Perinteisen kirkon ja seurakunnan rooli vähenee ja niistä jää vain kuori jäljelle.

      Näyssä eräs mies osoitti minulle kasettia, jonka hän halusi soittaa minulle. En kuullut nauhalla mitään tavallisia sanoja, vain valtavaa kielillä puhumista. Kuunnellessani minulle tapahtui jotakin outoa. Ymmärsin kaiken, kun Pyhä Henki tulkitsi sen minulle. Sanoma oli: ”Tule Linnanpuistoon sunnuntai-iltana suureen rukouskokoukseen.”

      Olin hyvin hämmästynyt. Mies sanoi minulle: ”Jos informaatio tulee vainoajille tällä tavalla, vainoajat eivät ymmärrä siitä mitään.” Jumala tulee johdattamaan kansaansa kuten ennen vanhaan. Ainoastaan Jeesuksen lunastettu morsian tulee murtamaan lopunajan järjestelmät.

      Arja Röpelisen uni 1980-luvun alkupuolella

      Hei!

      Kävin Suomi 24 -keskustelupalstoilla ja satuin lukemaan enneunesta. Kylmät väreet kiirivät selkäpiitäni, koska 1980-luvun alkupuolella (tarkkaa vuosilukua en muista) ehkä samoihin aikoihin minäkin näin unen. Asuimme tuolloin Espoon Matinkylässä lähellä Suomenojan puhdistamoa. Tuolloin ei ollut varsinaista kulkuyhteyttä puhdistamolta suoraan Vapaaniemeen muuta kuin muutaman kilometrin päässä. Oja, 5-6 m leveä joki, oli pienen rantatien (päättyi rantaan) ja puhdistamon välissä.

      Unessani joukko-osasto marssi puhdistamon editse ja tuli siltaa pitkin ko. ojan yli. Ihmettelin, kuinka se on mahdollista, kun mitään kulkuyhteyttä ei ollut. Uni jatkui epäselvänä (en muista yksityiskohtia). Jonkinlaista vastarintaa tehtiin.

      Mutta seuraavassa vaiheessa olin kuljetusvaunussa, siellä oli siviilejä ja näin sotilaan venäläisessä univormussa (naispuolinen?). Tajusin unessa, että olen varmaan matkalla Siperiaan. Epäselvä jakso ja lopulta sellainen muistikuva, että vankeja (itse mukana) alettiin ampua, mutta ei suoraan edestäpäin, vaan meidät käännettiin kasvot poispäin (ammuttiin takaa). Unessa kuulin laukauksen ja sen jälkeen vesipurojen lorinaa ja aivan ihmeellistä, sanoin kuvaamattoman ihanaa. Kirkas auringonvaloa ja kaunis kesäinen maisema.

      Heräsin siihen. Minun oli pakko kirjoittaa tämä kommentti tänne. En siitä kirjoitellut 24:een. Toki aion laittaa lyhyen kommentin sinne, en muuta. Kerrassaan hienot sivustot teillä.

    • pihonsivulta

      26.9.2008

      Nimimerkki "ruotsinsuomalaisen" kaksi unta 1980-luvulta ja vuodelta 2003

      Lukiessani sivustoanne ajattelin laittaa tiedoksi pari tapahtumaa, jotka olen unessa nähnyt. Kyseiset tapahtumat ovat jääneet mieltäni askarruttamaan vuosiksi.

      Ensinnäkin olen hyvin selvästi nähnyt unessani seuraavat tapahtumat:

      Kotikaupunkini Kemi on joutunut venäläisten joukkojen hallintaan. Kemissä järjestetään ajojahti tosiuskovaisten kiinnisaamiseksi. Keräyspaikkoina pidätetyille ovat entinen Sauvosaaren tyttölyseo (siis uimahallia vastapäätä)
      samoin myös Sauvosaaren entinen erityiskoulu erityistä opiskelutukea tarvitseville, ns. apukoulu.

      Kaupungissa pannaan toimeen kenttätuomioistuimia venäläisiin epäsuopeasti suhtautuvien ainesten poiskitkemiseksi. Uskovat luetellaan automaattisesti tähän kuuluviksi (siis todella uudestisyntyneet, jotka eivät kiellä uskoansa).
      Samoin myös niitä jotka pysyvät erinäisille muille aatteille uskollisina kuten isänmaalliset kansalaiset jne.
      Kyseisen unen olen nähnyt toistuvasti useampaan kertaan. Unessa näen myös seisoessani Valtakadun ja
      Meripuistokadun risteyksessä viholliskoneiden lentävän Kemin taivaalla. Tunnuksista on mahdoton saada selvää, mutta koneet ovat tulleet rajojemme ulkopuolelta.

      Toinen uni, joka on jäänyt pysyvästi mieleeni, on seuraavanlainen:

      Asuin tuolloin Etelä-Ruotsissa (tämä ei ole unta vaan todella asuin siellä) ja unessani jouduin seuraavanlaiseen tapahtumaketjuun: Suomi oli miehitetty/alistettu Venäjän aggressiolle. Outoa unelle oli se, että siitä huolimatta Suomi eli jonkinlaista normaalia elämää maan sisäosissa, kun taas rajan seutu (Länsi-Pohja) oli miltei tyhjä asukkaista.

      Unessani lähdin hakemaan vanhempiani, jotka asuivat Keski-Suomessa. Pääsy Suomeen oli miltei esteetöntä Tornion kautta. Mukanani takaisin oli siis vanhempani (he ovat jo saavuttaneet pitkän iän, mutta olivat yhä elossa unessani;
      nyt jo yli 80 vuotta täyttäneitä).

      Takaisin tullessani kohti Ruotsin rajaa oli muutamia sotilaita näkyvillä sekä siviilejä, mutta mitä lähemmäksi Haaparantaa saavuin, sitä harvempia olivat tapaamani ihmiset.

      Olin peloissani kuinka voisin ylittää valtakunnan rajan, ehkäpä nyt rajalla oli voimakas vartiointi ja miehittäjistä muodostettu rajanvalvonta. Niin suomea kuin ruotsia taitavana olin ajatellut, että jos on eduksi olla suomalainen, niin puhun suomea ja tekeydyn suomalaiseksi. Jos taas on parempi olla ruotsalainen niin tekeydyn ruotsalaiseksi.

      Ajattelin yrittää ajaa Tornion ja Haaparannan välisen tullialueen vauhdilla läpi päästääkseni takaisin Ruotsin kamaralle.

      Yllätyksekseni rajalla ei ollut minkäänlaista valvontaa Tornion ja Haaparannan välillä.

      Lähtiessäni ajamaan E-4 kohti Kainuuta(Kalix) sekä Luulajaa(Luleå) niin kotvasen kuluttua näen, että tie on katkaistu liikenteeltä ja miehittäjäjoukot ovatkin jo Ruotsin puolella ja valvovat liikennettä etelän suuntaan. Ymmärsin että tiesulusta päästetään vain miehittäjän sotakalustoa etelään käsin ja miehistöä. Mietin minnekä on Torniolaakson väki
      viety tai kadonnut. Päätin etten aio yrittää läpimurtoa sululta, koskapa näyttää siltä, että selviytymisen mahdollisuutta
      ei ole.

      Käännyn takaisin ja lähden ajamaan pitkin Ruotsin puoleista Torniojokivartta pohjoista kohti.

      Ajaessani muutaman minuutin niin näen venäläisten tiesulun edessäni, mutta päätän ajaa läpi jos mahdollista.
      Miehittäjä avaa tulen, mutta selviydyn läpi vain muutaman miehen vartiosta ja jatkan kohti pohjoista ja etsin pienempiä teitä kohti länttä, josta voisin sitten laskeutua alas etelään välttäen E-4 rantatietä, joka näyttää olevan miehittäjän käsissä.

      Kysymykset jotka askarruttavat mieltäni vielä vuosien takaa ovat: Kuinka on mahdollista että Järvi-Suomessa
      (Tampere, Jyväskylä) elettiin miltei normaalia elämää kun taas Länsi-Pohja oli miltei tyhjä asukkaista? (Sama päti sekä Suomen että Ruotsin asukkaisiin) Minne olivat Lapin ihmiset joutuneet/ajautuneet/viety?

      Miksi ei vieras valloittaja ollut valvomassa Tornio-Haaparanta rajaylityspaikkaa? Olivatko he niin varmoja siitä, ettei
      kukaan heidän mahtiasemaansa tulisi järkyttämään ja he pystyivät keskittämään toimintansa muualle?

      Mistä johtui, ettei Sisä-Suomen ja Perä-Pohjolan välillä ollut minkäänlaisia valvontapisteitä? Luulisi että jollain tavoin valvottaisiin, ettei väki siirtyisi kyseisten alueitten välillä. Olen miettinyt tätä ja tullut siihen tulokseen, että minulle se kertoo siitä, että Sisä-Suomi on saanut ehkä jonkinlaisen "autonomisen alueen" statuksen, kun taas Lappi niin Suomen kuin Ruotsinkin puolella on kiinteämpänä osana miehittäjävaltiota.

      Ystävällisin Terveisin eräs, jolla on kaksi asuinmaata, mutta vain yksi kotimaa ylhäällä taivaassa.

    • pihonsivulta

      Nimimerkki Pave 7:n näky v. 1984

      NÄKYPROFETIA VUODELTA 1984

      Näin, että Venäjän ja Suomen välillä oli ylityspaikkoja aika runsaasti,
      ja ne olivat niin kuin valkoisia siltoja. Liikenne oli kovaa, ylitystä
      oli molemmin puolin, Suomesta Venäjälle ja päinvastoin, vilkkaasti.
      Sitten kuului suuri räsähdys, sillat menivät poikki ja kuului kova
      ääni, joka sanoi: "JÄÄTIIN VENÄJÄN PUOLELLE!"

      Tulkinta: Suomi jää Venäjän karhun syliin.

      Fakta: Vuonna 1984 oli Suomen ja Venäjän välillä noin miljoona
      ylitystä vuodessa, nykyisin vuonna 2008 yli kymmenen miljoonaa
      ylitystä, joten elämme näitä profetiassa mainittuja vilkkaiden
      ylitysten päiviä. Eli profetia on nyt ajankohtainen.

      Anders Mattsonin profeetallinen sanoma 9.2.1992

      Rukoilin 9.2.1992 kielillä, jonka Hilkka-sisar selitti. Tulee aika, kun Suomi antaa kaiken ylimääräisen viljan Venäjälle ja kun ruoka loppuu meiltäkin, tulee idästä paljon nälkäpakolaisia. Sitten menee raja niin kiinni, ettei siitä oravakaan pääse läpi. Luulin Venäjän rakentavan aidan, mutta ilmeisesti Jumala erottaa Suomen Venäjästä maanhalkeamalla, kuten Jukka T. Nieminen profetoi.

      Väinö Antero Mattssonin kielten selitys 9.2.1992 ja uni 8.12.2008

      Rukoilin 9.2.1992 kielillä ja eräs sisar selitti seuraavasti: ”Tulee aika, jolloin Venäjällä on katovuosi. Silloin Suomesta viedään kaikki ylimääräinen ruoka Venäjälle. Kuitenkaan ruoka ei riitä laajoille kansanjoukoille, ja suuret väkijoukot lähtevät liikkeelle.

      Rajavartijat eivät käytä aseitaan, vaan mm. juutalaisia ja muita nälkäisiä tulee paljon. Ruoka loppuu Suomestakin. Herra auttaa omiaan ruoan suhteen ihmeellisesti, ja pian tämän jälkeen Suomen ja Venäjän välinen raja sulkeutuu niin tarkoin, ettei edes oravakaan pääse siitä läpi." Itse uskon meidän olevan lähellä tätä aikaa.

      Näin 8.12.2008 yöllä todentuntuisen unen: Olin suuressa keskitysleirissä, jossa oli mm. juutalaisia erittäin paljon. Piikkilanka-aidat estivät ulospääsyn, mutta muutoin ei ollut mitään ongelmaa.

      Kuitenkin unessa sain Pyhän Hengen kautta ilmoituksen, että minun on rukoiltava niiden puolesta, jotka on määrätty teloitettaviksi. Rukoilin useiden ihmisten puolesta ja aina kun päätin rukouksen, nämä ihmiset hävisivät pois, eivätkä noutamaan tulleet leirin vartijat löytäneet heitä. Sain sydämelleni ilmoituksen: Jumala itse piti näistä ihmisistä huolta ja vei turvapaikkaan. Herättyäni kiitin Jumalaa, joka on luvannut pitää meistä omistaan huolta ja ajattelin unen olleen Pyhän Hengen antaman rohkaisun huutaa apua siltä ainoalta, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

      26.12.2010

      Lapikkaan profetia

      Tulee aika, että kaikki yksityinen kotiruokailu tulee loppumaan. Ruokaa jaetaan suurissa halleissa, olipa ne kirkkoja tai muita teollisuus- tai kauppahalleja. Niissä on pitkät pöydät ja ruokaa saa itse kukin hakea yhteisestä suuresta keittoastiasta. Samoin leipää ja muita ruokatarvikkeita.

      Yleensä on käynyt näyssä niin, että minä en ole kerinnyt saada ruokaa kun näky loppuu. Siellä on syöjiä yhdessä hallissa satoja.

      Rik Hanskin näky 1996-97

      Herra näytti minulle joskus 1996 tai 1997 semmoisen näyn, että alkoi massaliikehdintä Suomessa ja he olivat matkalla Israeliin. Joukossa oli hyvin paljon romaneja ja tataareja sekä juutalaisia ja uskomattoman paljon suomalaisia. Minulle tuli myös sanat Efraim sekä Israel. Monia ihmetytti tämä massaliikehdintä ja tarkoitan pitkin ulkomaita.

      Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että suomalaiset ovat Isaskarin kansaa.

      Nimimerkin "menora48" saama Herran sana 2.8.2010

      Taivas itkee...

      Ennätyshelteitä. Tuhoavia myrskytuulia. Poikkeuksellisia sääoloja. Niitä on toki ollut aina ennenkin. Ja historiasta saamme lukea, että niitä on esiintynyt mm. ennen 1. ja 2. maailmansotaa. Ja nyt? Yrittääkö Jumala puhua, herätellä? Kenties?

      Ne joilla henki on, tuntevat tämän: - on kuin tyyntä myrskyn edellä. Ei tavallista, vaan sellaista ”myrskyä” - joka ravistelee ja koettelee elämän perustuksia. Eikä Jumala ole salannut, että näin tulee lopunajassa tapahtumaan. Jo omissa puheissaan Herramme Jeesus tätä ilmoitti: Matteus 24, Markus 13. ja Luukas 21 luvut. Ja apostoli Johannes Patmoksella sai kokonaisen ilmestyksen lopunaikojen kaaoksesta. Siltä varalta, että olisi ehkä joku kiinnostunut ja avoin sydän, laitan esille 2.8.2010 tulleet Herran sanat. Koskee suomalaisiakin.

      ”Ole valmis... sillä äkisti se kaikki tulee, kuin myrskytuuli. Ja valmistumattomia he ovat, monet. Voi, voi, voi! Armossani olen monet kerrat siirtänyt päätöstäni, mutta tämä kansa, sen ihmiset, eivät herää, eivät piittaa. Minun omani? He nukkuvat, torkkuvat, eivät kysy mikä on hyvä tie. Voi, voi! Ei ole monta tässä maassa, että voisin uskoa sanani, pian he juoksevat pois. Taivas itkee, se itkee, sillä ei tälle kansalle kelvannut se armo joka tarjolla oli. Pauhu kuuluu jo.... kovat äänet, julmuus, kuin petojen ääni. Tämä maailma on tulelle talletettu. Niin on kirjoitettu, ja se täyttyy äkisti.” (2.Pt 3:7)

    • kolmeuhkaa

      1. ulkonen [pakolaiset/islam]

      2. sisänen [äärioikeisto/lapuan liike]

      3. ulkonen [venäjä]

      • Jesajasta

        Luku 7:15 ja 16

        15. Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän.

        16. ENNEN kuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee AUTIOKSI maa, jonka KAHTA kuningasta sinä pelkäät.

        10:19

        19. On helppo lukea ne puut, jotka JÄÄVÄT sen metsästä jäljelle.
        POIKANEN voi ne kirjoittaa muistiin.


      • Sisäinenuhka

        kolmeuhkaa 1
        Lisäisin sisäisiin uhkiin kokoomus


    • varsinmiel

      -enkiintoinen ketju!

    • mieleniintoistaaa

      Porilaisen Pekan uni 17.8.2010

      Näin viime yönä lyhyen unen, joka oli seuraava.

      Olin Venäjällä seuraamassa paikallisia oloja. Oli aika kurjaa verrattuna Suomen oloihin, jotakin rahanvaihtamista kuten ennen Tallinnassa.

      Sitten minulle sanottiin: "Ette pääse kauaa näkemään enää tätä ettekä tule pääsemään tänne.

      " Käsitin, että tulee Neuvostoliiton kaltainen tilanne. Sitten minulle sanottiin: "Älkää provosoituko, vaikka Venäjä yrittäisi teitä provosoida."

    • selvennystätähän

      ylös

    • ExNäkökulmaa

      Viestin jo vuosia sitten,että he ketkä tästä petovaltiosta tahtovat ulkomaille muuttaa,ja jos voivat niin kannattaisi muuttaa pian,sillä pian suomi on täynnään muslimeja ja vainot kantaväestöä sekä etenkin kristittyjä kohtaan kiihtyvät.

      Suomi tulee sulkemaan rajansa.Sillä tahdotaan estää kantaväestön maastapako.
      Meitä ollaan viemässä teuraaksi.!
      Ei muuten ole mikään salaisuus,että nykyhallituskin ottaa käskynsä vapaamuurareilta.!

    • ExNäkökulmaa

      Luin Jouko Pihon sivulta aivan uskomatonta tekstiä.
      Ukomatonta siksi,että tuo kirjoittaja näyttää olevan täysin tietämätön pakolaisten eduista,ja tuloista.
      Nimimerkin "Antakaa te heille syödä" 4.10.2015 saama sanoma.

      Heräsin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä voimakkaisiin sanoihin "Antakaa te heille syödä". Ymmärsin, että sana oli Suomen uskoville pakolaisista, joita tulee sinne. Sana oli ikään kuin kaksitahoinen: pakolaisia tulisi kutsua seurakuntiin, joissa heille kerrotaan evankeliumin pelastuksesta ja sovituksesta Jeesuksen ristinkuoleman kautta, ja heille tulisi osoittaa rakkautta ruokkimalla ja esim. valmistamalla ruokaa yhdessä heidän kanssaan.

      Internetissä KKO:n ratkaisu on herättänyt tyrmistystä. Oikeudenkäynnin myötä tuli julkiseksi tieto, että Etiopiasta Suomeen muuttanut nainen ja hänen pari lastaan saivat 22 kuukauden aikana erilaisina avustuksina yhteensä lähes 56 000 euroa. Verotonta tuloa kertyi kuukaudessa keskimäärin 2 500 euroa. Se vastaa suomalaisen akateemisesti koulutetun naisen nettopalkkaa.

      Pohjoismaissa sosiaaliturva perustuu asumiseen. Laillinen oleskeluoikeus Suomessa avaa ulkomaalaiselle hyvinvointivaltion etuudet kaikessa laajuudessaan. Siksi turvapaikka Suomesta ei merkitse vain suojaa mahdollista vainoa vastaan, vaan se on pääsylippu taloudelliseen paratiisiin.

      Viime syksynä valmistunut selvitys osoitti, että Suomen tarjoama rahallinen toimeentulo turvapaikan hakijoille oli anteliainta koko Euroopassa. Ja Euroopan mestaruus tällä alalla merkitsee yleensä myös maailmanmestaruutta. Eipä siis ihme, että ilmainen asunto ja reilut käyttörahat pitkäksi venyvän turvapaikkakäsittelyn ajalta ovat houkutelleet Suomeen ns. turvapaikkaturisteja mm. Romaniasta ja Bulgariasta.

      Tuo uneksija vielä väittää Jumalan hänelle puhuneen.
      Uneksija on selkeästi aivopesun uhri,tai kokoomuksen propagandisti.

      Uskomatonta,mutta totta.

      • Surullinenukkeli

        Jouko Piho on päästänyt propapagandaviestin sivulleen.
        Rikkaat ovat täydellisen tietämättömiä siitä miten vähällä pieneläkeläisten on tultava toimeen.

        Kiitän Jumalaa,että raha on riittänyt juuri ja juuri ruokaan ,ja vuokraan,ja elän hyvin säästeliäästi,(en käytä alkoholia,en tupakoi.)
        Ilman asumistukea raha ei riittäisi,joten se mummujen pelko telttaan muuttamisesta voi olla pian edessä,sillä tänään sain kelalta asumistuen tarkistukseen liittyvän postin,joka enteilee pahaa.

        En ole pahemmin sairastellut,eikä siihen kyllä varani riittäisikään,sillä kaikki tuloni menee laskuihin,olen työkyvyttömyyseläkkeellä.

        Pihon sivulla olevan viestin,"Antakaa te heille syödä". Kuuluisi olla Antakaa te meidän syödä"
        Rutiköyhienkö pitäisi vielä alkaa ruokkimaan rikkaita pakolaisia,tuommoiset vaatimukset on saatana hänen uneensa laittanut,sillä Jumala kyllä tietää tulomme ja menomme,eikä varmasti käskisi muslimeja vielä ruokkimaan vähistä tuloistaan.

        Ruokkikoot ketkä tahtovat,kiitokseksi iskee islam puukon selkäänne,sillä muslimit pitävät semmoista heikkoutena,ja halveksivat avunantajia,pitäen heitä älytettävinä idiootteina,ja ovat siinä oikeassa.

        Haastankin rikkaat pakolaiset ruokkimaan suomen köyhimpiä.
        Asumistukien pienennysten jälkeen heitä löydätte teltoista,

        Onko meillä köyhillä muutto jonnekin halpamaahan ulkomaille edessä,ja sehän sopisikin teille varakkaille,mutta minne maahan muuttaisimme?
        Olisin kiitollinen vinkeistä,minne maahan,ja missä olisi turvallista asua?.
        Eihän nyt kukaan henkensä kaupalla menisi jonnekin sotatoimialuueelle,vaikka saisi asua,ja syödä liki ilmaiseksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      405
      41169
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      119
      9684
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      6270
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      5048
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3945
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      54
      3869
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3508
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      40
      3047
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2498
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      21
      2338
    Aihe