kaunotarten kuvilla Suomesta kerrotaan turvapaika

http://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/318498-naiden-kaunotarten-kuvilla-suomesta-kerrotaan-turvapaikanhakijoille
Samaan aikaan, kun turvapaikanhakijoiden määrän raju kasvu jakaa suomalaisten mielipiteitä yhä jyrkemmin, on ulkomaalaisten medioiden välittämä Suomi-kuva yhä hyvin positiivinen, jopa kliseisiin asti.
Al-Jazeera on haastatellut Syyriasta Suomeen saapunutta perhettä, joka ylistää Suomen valtiota ja suomalaisten ystävällisyyttä.

Syyrian kurdialueelta kotoisin oleva perheenisä kertoo jutussa, ettei viisi kuukautta Suomessa asunut perhe ole törmännyt kertaakaan rasistiseen käytökseen.

Vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa asuva isä kiittelee myös Suomen tarjoamia ilmaisia koulutus- ja sairaanhoitopalveluita. Valtion maksamaa taloudellista tukea mies kertoo saavansa 1 500 euroa kuukaudessa.
Al-Jazeera raportoi myös sydämellisistä suomalaisista, jotka ovat toivottaneet pakolaiset tervetulleeksi viime päivien mielenilmauksissa.

Kanavan mukaan mielenilmaukset syntyivät spontaanina protestina ”suomalaisen äärioikeistopuolueen” vaadittua, että turvapaikkakriteerejä pitää tiukentaa ja taloudellista apua leikata.
Al-Arabia noteeraa myös Suomen puhtaan ja kauniin luonnon sekä aivan erityisesti Kempeleen kauniit nuoret naiset, joilla on ”vaaleat hiukset, siniset silmät ja hampaat kuin helmiä”.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mikäpä olisi muslimiraiskaajille mieluisempaa kuin "blondin MOLESTATION".
Kummallinen uskonto,koska vieraitten rotujen naisia on lupa kosketella,ja jopa
olla sukupuoliyhteydessä "saastuttamatta omaa PYHÄÄ PENISTÄÄN".
Aivokääpiöiden uskontoa koko allahin palvonta.

Äänestä

Tarviiko enää ihmetellä miksi suomeen tulee turviksia enemmän kuin ruotsiin ja kaikki nuoria miehiä....

Äänestä

Blöndeistä on perinteisesti saanut hyvän hinnan tuhannen ja yhden yön orjamarkkinoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jcjfjfkfkfkfnff kirjoitti:

http://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/318498-naiden-kaunotarten-kuvilla-suomesta-kerrotaan-turvapaikanhakijoille
Samaan aikaan, kun turvapaikanhakijoiden määrän raju kasvu jakaa suomalaisten mielipiteitä yhä jyrkemmin, on ulkomaalaisten medioiden välittämä Suomi-kuva yhä hyvin positiivinen, jopa kliseisiin asti.
Al-Jazeera on haastatellut Syyriasta Suomeen saapunutta perhettä, joka ylistää Suomen valtiota ja suomalaisten ystävällisyyttä.

Syyrian kurdialueelta kotoisin oleva perheenisä kertoo jutussa, ettei viisi kuukautta Suomessa asunut perhe ole törmännyt kertaakaan rasistiseen käytökseen.

Vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa asuva isä kiittelee myös Suomen tarjoamia ilmaisia koulutus- ja sairaanhoitopalveluita. Valtion maksamaa taloudellista tukea mies kertoo saavansa 1 500 euroa kuukaudessa.
Al-Jazeera raportoi myös sydämellisistä suomalaisista, jotka ovat toivottaneet pakolaiset tervetulleeksi viime päivien mielenilmauksissa.

Kanavan mukaan mielenilmaukset syntyivät spontaanina protestina ”suomalaisen äärioikeistopuolueen” vaadittua, että turvapaikkakriteerejä pitää tiukentaa ja taloudellista apua leikata.
Al-Arabia noteeraa myös Suomen puhtaan ja kauniin luonnon sekä aivan erityisesti Kempeleen kauniit nuoret naiset, joilla on ”vaaleat hiukset, siniset silmät ja hampaat kuin helmiä”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu