Olen ajatellut viettää talven saaressa vaatimattomassa pienessä mökissä. Saari sijaitsee suurella järvellä, mutta soutumatkaa sinne on vain 1-2 km. Saarella ei asu ketään.
Olen 55-vuotias leskimies, 170 cm, 70 kg, terve. Taannoin yliopistokoulutettu, mutta sillä nyt ei ole suurtakaan merkitystä. Olen kiinnostunut mm. uskonnollisista asioista. historiasta ja yhteiskunnallisista asioista. Pelaan mm. shakkia. Luen paljon kaikenlaista. Korttipeleista ja kilpaurheilusta en ole kiinnostunut. Tykkään myös keskustella. Poltan tupakkaa.
Jos sattuisi löytymään joku hiemankin samanhenkinen viettämään talven kanssani mökillä. Terve täytyisi olla, koska jäiden takia sekä syksyllä että keväällä lienee pari kuukautta, jolloin saareen ei pääse eikä sieltä pääse pois. Talvikuukausina saaressa ei ole paljoakaan tekemistä, vain leppoisaa oleilua, mökkihöperehtimistä. Halpaa ja yksinkertaista oleilemista. Täytyy tulla toimeen sillä, mitä syksyllä saadaan saareen kuljetetuksi.
Ensisijaisesti toivoisin kaveriksi naista. Kaveriksi käy mieskin, mutta ei homomies.
Jos Sinusta tuntuu, että Sinulla olisi tilaisuus tulla, ole rohkea ja kirjoita; ehkä ensin kirjoitellaan ja tutustutaan:
[email protected]
Löytyisikö Tuusulasta kaveria?
1234qwer
1
187
Vastaukset 1
- anaali.anttu.net
No morjens!
Mä lähen messiin, rahaa mul ei kyl paljoo oon.
Mä voin antaa sulle kakkareikää, jos oot kiltti mulle.
Maksan sit suklaareijälläni elämisen, sopiikos tää?
Viinasta tykkään, et jos sitä voisit hommata ja kunnolla, ettei tuu tylsä talvi.
Sä et kai ollu homostellu ennen, eli sunkin on syytä ottaa kunnon kännit, ett reikäs relaksoituu ekoilla varveilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092280Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???23903- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha563816- 82718
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 57571