Haaahahaa, niiiin ihanaa katseltavan kuin suomilainen itke! Minä tuon kaiki minun sukulaisia tänne. ja kaiki ovat miehiä, toosi kiimaisia. nusi toosi kova kaiki muijat. antakan lisä rahan meille, teke työtä suomipoikka
Rumat Suomalaiset
Metuzhalem
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun ihminen taistelee oman maansa henkisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden takia. Kansansa puolesta sortajia vastaan. Taistelu on aina oikeutettu!
Jatkuva periksi antaminen ja myönnytykset. Tuhoavat sen pienenkin puolustuskyvyn joka jokainen voi omasta tahdostaan antaa. Ne massa hyökkäykset ja lain unohtaminen päättäjiltämme on vienyt meidät sotaan jopa 1918 malliin.
On kauhistuttavaa todeta kuinka lepsuja me olemme jopa kansana. Antaen vääryyden kukoistaa.
Rukoilen koko sydämestäni että raamatun sanan mukaan pahallekin on annettu aikansa. Ei hyväksytä islamia joka ei ole edes uskonto, se on opi, jota muuttavat mielensä mukaan.
Siskot ja veljet noustaan kohtamaan paha voitajana. Maa on meidän ja meistä on kinni, pysyykö se meillä