Suomen ja Ruotsin mahdollisuudet palauttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet irakilaiset vastoin näiden tahtoa Irakiin poikkeavat suuresti toisistaan.
– Pääsääntöisesti palautukset Irakiin eivät ole onnistuneet, sanoo sisäministeriön maahanmuutto-osaston johtaja Jorma Vuorio.
Ruotsi taas voi palauttaa kielteisen päätöksen saaneen hakijan Irakiin, sillä toisin kuin Suomella sillä on palautussopimus Irakin kanssa. Vapaaehtoisesti palaavat Irak ottaa vastaan Suomestakin.
Silloinen maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) lupasi Suomen ja Irakin solmivan palautussopimuksen jo vuonna 2009.
– Sopimuksestamme tulee sisällöllisesti Ruotsin käytäntöä vastaava. Sopu on valmis syksyn aikana, kuitenkin viimeistään vuoden loppuun mennessä, Thors sanoi Kalevalle elokuussa 2009.
Turvallisuussyistä jouduttiin matkaa Irakiin lykkäämään, ja sitten asia jäi. Tuli vaalit ja niin edes päin.
Vuorion mukaan asia kaatui muuttuneisiin olosuhteisiin.
ASTRID THORSILTA JÄIVÄT ASIAT KESKEN
KALLISLASKU
0
176
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57551