Hallitus polvillaan pakolaisten edessä

Ainoa oikea tapa olisi pistää rajat kiinni pakolaisilta. Kaikki muut toimet on kosmetiikkaa. Viimeisten tiukennustenkin jälkeen lähes kaikki irakilaiset saavat turvapaikan. Nyt ne vaan kirjataan Torniossa ennenkuin päästetään jatkamaan matkaansa kaupunkeihin ja lopulta helsinkiläisten riesaksi.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kokoomus ja EK kusee hunajaa, kun halpaa työvoimaa tulee tuhansittain Suomeen. Kantasuomalaiset jo ihan syystä peloissaan.

Äänestä

Eikö Sipilältä riittänytkään luxusasuntoja kaikille irakilaisille??

Äänestä

Ymmärtääköhän sipilä ja muut, jotka haluavat tänne maahanmuuttajia, että näillä etelästä tulijoilla on paljon matalampi kynnys osoittaa mieltään ja saada aikaan mellakoita kuin suomalaisilla? Voi olla, etteivät he suostukaan orjatyövoimaksi, koska ovat omassa maassaan olleet ns. paremmin toimeentulevaa väkeä. Sipilä ohitti eilisen mielenilmauksen huolestumalla pakolaistilanteesta. Ymmärtääköhän sipilä, että ongelmat, anteeksi haasteet, eivät ratkea lakaisemalla ne maton alle?

Äänestä
  • Ei se ymmärrä mitään, luulee että koko kansan asioita voi hoidella lestojen mafiatyyliin. Ihan pelle koko jätkä.

    Äänestä

Mitäs Sipilä puuhaa, eikö vatulointikorissa ollut NEUVOA??Olet tyhmä kuin AASI Sipilä, Minunkin aivoni sanovat , MITÄ PITÄIS TEHDÄ``

Äänestä

Polvillaanhan sitä pitää vääräuskoisen osoittaa alistumista. Menee profeetan oppien mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkkiä_kulueriä kirjoitti:

Ainoa oikea tapa olisi pistää rajat kiinni pakolaisilta. Kaikki muut toimet on kosmetiikkaa. Viimeisten tiukennustenkin jälkeen lähes kaikki irakilaiset saavat turvapaikan. Nyt ne vaan kirjataan Torniossa ennenkuin päästetään jatkamaan matkaansa kaupunkeihin ja lopulta helsinkiläisten riesaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu