Näin viime yönä unta Putinista. Hän siinä toivoi, ettei tulisi sitä hirvittävää sotaa, jossa kuolee paljon ihmisiä, sellaista sotaa jossa massatapetaan ihmisiä. Hän oli jotenkin neuvoton, että mitä pitäisi tehdä, kun ne sodan haluajat pyrkimällä pyrkivät siihen, että sellainen tulis. Hän haluaisi elää rauhassa, se sanoma tuli ilmi siinä, mutta puolestaan neuvottomuus myös, kuinka toimia. Kukapa oikeasti haluaisi sellaisen kauhean hirveyden? Minäkin mietin siinä, että miten tuossakin Ukrainan kysymyksessä pitäisi tehdä. Uni oli sitä, että oltiin neuvottomia sen edessä, että joku taho pyrkii kauhistuttavaa sotaa saamaan. Uni oli lyhyt niin kuin aikaisempikin uni Putinista. Muita unia en muista hänestä nähneeni. Aikaisemmasta en muista myöskään kovin paljon, Putin puhui jonkun kanssa ja muistaakseni toivotti hyvää.
Olen nähnyt myös pidemmän unen, joka alkoi niin, että joku uskovaisen nimissä kannatti ja piti Natoa hyvänä. Menin hänen luo ja aloin kertoa, kuinka lopun aikoina peto kerää joukkojaan sotiakseen uskovaisia vastaan, ja tappaakin heitä. Ajattelin, että tästä seuraa vaino kohtaani. Uni eteni etenemistään, kuljin jossain ulkona ja valkeita kukkia näkyi ympärilläni. Nato oli ottanut lapsuudenkotini tukikohdakseen eikä sinne enää voinut mennä. Uni jatkui tästä vielä pidemmälle...
Joskus aikaisemmin ehkä joku 1-2 vuotta sitten näin unen, että Viro ja Suomi olivat sotilasyhteistyössä. Minä ihmettelin muistaakseni jotenkin, että mitä ihmettä Viro johtaa ikään kuin operaatioita pienenä maana eikä Viron pitäisi sanella oikeasti Suomelle mitään. Nyt sitten muistui tuo uneni, kun katselin tässä lähiaikoina Arto Laurin videoita, ja siellä mainittiin Viro.

Vastaukset 2
Vanhimmat
No Viron ei kyllä taatusti anneta sanella Suomelle yhtään mitään.
Niinistö jo monta kertaa iskenut karttakepillä sormille.
Putin, tuo fundisten uusi messias. Ja Arto Lauri? Mieshän on enemmän sekaisin kuin yksikään seinäkello missään koskaan.