1950-luvulla kirjoitettiin kilpaa raittiudesta

1950-luvun alun kansakoulun alaluokilla meitä oppilaita kiusattiin vuosittaisilla raittiuskilpakirjoituksilla. Ne liittyivät silloiseen raittiuskasvatukseen. Nyt vanhuksena olen sitä mieltä, että me lapset emme silloin vielä ymmärtäneet mistä oikein oli kysymys. Minusta tuntui pahalta kun opettaja valistuspuheessaan halveksi tupakanpolttajia. Isäni poltti työmies-savukkeita puisella holkilla, jota hän sanoi lopiksi. Isäni oli kuitenkin ahkera työmies ja elätti perheensä tupakoinnistaan huolimatta.

Raittiuskilpakirjoituksiin valmistauduttiin kuuntelemalla opettajan aiheeseen liittyvä esipuhe. Kotona oli jokaisen pitänyt lukea etukäteen jaetun pienen vihkosen muutama sivuinen teksti. Yhden vihkosen nimi oli ”Raitis ja reilu, ei horju ei heilu”. Toinen oli ”Ikinä en viinaa juo”. Niiden sanoma piti vääntää omin sanoin paperille. Sepustus osallistui sitten kilpailuun, jossa palkintona luokkaa kohti oli jokin kirja. Koulun parhaiten pärjännyt kirjoittaja pääsi muistaakseni valtakunnalliseen raittiuskilpakirjoitukseen jonnekin.

Minusta oli ilmeisen vaikeaa kuvitella kuinka olla raitis jo 8-vuotiaana. Minä en pärjännyt kirjoituksissa, koska minulla ei ollut kerrottavana omakohtaisia kokemuksia viinan käytöstä kotonamme. Isä otti joskus seurassa, mutta humalassa en koskaan häntä nähnyt. Tupakoinnin kyllä ymmärsin, mutta se oli hyvin tavallista silloin lähes jokaisessa perheessä. Isä oli syntynyt vuonna 1910 ja sota-aikana kaikille sotilaille jaettiin ilmaiset tupakka-annokset. Sieltä lienee monen isän tupakointi saanut alkunsa.

29

463

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruskisoldat

      Oliko tupakinpoltto pahe siihen aikaan?Vielä seitkytäluvulla joka kyläkaupassa ukko kööri istui työmiestä lumputtamassa,ei sitä paheeksi muut osannu sanoa kuin myymälänhoitaja joka joutui siellä savun keskellä töitä tekemään.

      • Tupakanpoltto ei liittynyt näihin kilpakirjoituksiin. Niissä oli vain viina ja sen haittapuolet esillä. Tupakanpoltosta saarnasi opettajamme Martta V. ihan omana valistuksenaan.


    • hietaniemenhanttapuli

      Nykyäämpä ei ole pahe polttaa tupakkaa, jouoda viinaa ja olutta, ja myös jylkyttää toista samaa sukupuolta olevaa hanuriin? Kaikki on sallittua, ja lähes suotavaa? Eläinten kanssa voi varmaan mennä vuoden tai parin kuluttua vihille! Joten ihan normihommaa tämä tulee olemaan!

    • Lieksan yhteislyseon poikien tupakointipaikka oli 50- ja 60-luvuilla vanhan ja uuden osan kulmauksessa oleva vessa, joka oli portaiden alapäässä. Joskus vahtimestari Mustonen kävi tarkastamassa tupakointitilanteen, mutta savukkeet tippuivat pönttöihin eikä ketään saatu kiinni tupakanpoltosta vaikka huone oli sinisenään savua.

      • pienipellavapää

        Minun aikaani 60-luvun loppupuolella tytöt kävivät "välkkätupakalla" jokirannassa.


    • Joo muistan hyvin ne kirjoittelut.
      Olotiin myös jäseninä Toivon Liitossa, sain jäsenkortinkin.

      En yhtään muista miten pärjäsin, luultavasti en kovin hyvin koska ei ole jäänyt mielikuvaa.

      En tiedä oliko tuolla touhulla osuutta, mutta en ole koskaan käyttänyt viinaa, tupakkaa enkä huumeita.
      Luulen sen olleen pelkkä hyvä asia ainakin viina ja huumeet.

      Sain aikoinaan ennen isohkoa leikkausta annetusta esilääkityksestä kovan raivokohtauksen sairaalassa.
      Nostelin sellaista vanhaanajan rautaista painavaa sairaalasänkyä pääni päälle ilmaan ja paiskasin kovalla voimalla lattiaan, ja tein tämän useita kertoja.
      Hoitajat pakenivat näkymättömiin, mutta sitten eräs vanha naishoitaja sai minut rauhoittumaan puhumalla ja vetoamalla ihmisyyteeni.

    • tynkäykä

      En minäkään alaluokilla tupakkiin ja viinaan ja tyttölöihin seonnunna.
      Vaan onneksi jo yläluokilla sain tuon renkaan päätä puristamasta.

    • Minä harjoittelin tupakanpolttoa 10 – 15 ikävuosien välillä, mutta sitten havaitsin, ettei se minun miehisyyttäni ja arvostustani lisää yhtään – päinvastoin. Muistan vieläkin oikein hyvin, millaisen pahoinvoinnin sain kun yritin näyttää mieheltä ja poltettuani Life-merkkisiä savukkeita ”kuin miehet”. ”This is Life” – mainostettiin. Minun elämäni on jatkunut sen jälkeen ilman tupakkaa.

      Alkoholin käytössä olin hyvin varovainen ja jo kauan ennen eläkkeelle jäämistäni lopetin käytön kokonaan. Hyvin olen pärjännyt ilman ja tulen pärjäämäänkin. Seurasin joidenkin työkavereiden pikaista alkoholisoitumista eläkkeelle jäämisen jälkeen ja monet heistä ovat siirtyneet päivittäisen juopottelun jälkeen jo ”Mähköön”. Jotkut vielä sinnittelevät juuri ja juuri hengissä, mutta heidän ympärillään oleva maailma on jo pienentynyt lähes olemattomiin. "Is it Life?"

    • Seuraava kirjoitus ei liity raittiuteen, mutta kansakouluun kuitenkin. Ilmeisesti muistan tapauksen siksi, koska se oli todella vastenmielinen esitys - ei kovin "miehinen".

      1950-luvun puolivälin tienoilla oli kansakoululaisilla jokin juhla Lieksan keskuskentällä. Se lienee kuulunut johonkin valtakunnalliseen tapahtumaan tai urheiluun. Joku voi muistaakin tilaisuuden. Oppilaat esittivät yhteisvoimisteluesityksen, jossa laulun tahdissa heiluimme haara-asennossa puolelta toiselle nostellen välillä toista jalkaa ylös ja välillä toista. Kädet heiluivat sivuilla kuin siivet samassa tahdissa. Tahdin antoi kaiuttimista tullut laulu ”meri se myrskyää, aallot ne tyrskyää”. Olimme harjoitelleet kuvioita useaan otteeseen keskuskoulun pihamaalla. Ei hirveästi kiinnostanut moinen! Mutta kun oli pakko. Nyt tuskin opettajatkaan lähtisivät mukaan tuollaiseen!

      • rotestimökinpoika

        Olin vastaavanlaisessa tilaisuudessa keväällä 1965.
        Talvi harjoiteltiin voimistelutunneilla Pajamon Kallen johdolla.
        Keväällä sitten, olikohan toukokuun loppua kokoontui useampi
        kansakoulu kentälle sinne uimalaitoksen lähelle.


    • Oikeastaan "viinanhimoni" sammui ennen kuin alkoikaan jo alle kouluikäisenä.
      Lähiseudulla oli paljon juoppoja ja luulin sitä miehekkääksi.

      Kerran löysin isän kätköistä jotain kirkasta pullon ja luulin sitä viinaksi.
      Minä juoda hurautin koko puolikkaan pullon.
      Menin sitten sisälle ja kehuin miehekkäästi juoneeni pullon viinaa.
      Kotiväki sai melko "sätkyn" kun tiesivät ettei meillä ole viinaa missään, koska kukaan ei käytä.
      Heti piti näyttää pullo ja sitten se vasta hulina alkoi.
      Siinnä oli jotain myrkyllistä voidetta jota käytettiin eläimille turvotukseen nahan päälle voideltuna.
      Siinnä työnsi äiti sormea kurkkuuni ja oksennuttamaan väkisin.
      Sitten jostain maatalosta haettiin kermaa ja sitäkin jouduin juomaan varmaan puoli litraa.
      Olin kuulemma silloin 5v ja joka suhteessa erittäin "aloitekykyinen".
      Selvisin siitä kuitenkin hengissä, mutta siitä jäi kova kauhu viinaa kohtaa.
      En sitten nuorena miehenäkään kokeillut, koska< silloin urheilu piti hyvin erossa siitä.
      Olinkin vaikka itse sanon huipulla lajeissani koko Pohjoismaissa.

      Nyt ei viitsi aloittaa enää.

      Tupakkajuttuni kerron myöhemmin.

      • rotestimökinpoika

        Olisikohan ihan parempi kun tuollaisen kirjoittelija heittäisi tietokoneensa Lieksan jokeen ja menisi hoitoon.


      • pois-palstoilta
        rotestimökinpoika kirjoitti:

        Olisikohan ihan parempi kun tuollaisen kirjoittelija heittäisi tietokoneensa Lieksan jokeen ja menisi hoitoon.

        Olen samaa mieltä. Mielenterveyslääkitys ei ole ainakaan onnistunut kyseisellä potilaalla. Näyttää yöllä viiraavan pahiten! Suljettu osasto saattaisi vielä vähän auttaa.


      • varatuomari.valde

        Asiahan on hyvä mutta tuo tapa millä ilmaisut ei ollut paras mahdollinen. Kamuttaja on saatava vastuuseen sanoistaan ja teoistaan.


      • varsinainentuomari
        varatuomari.valde kirjoitti:

        Asiahan on hyvä mutta tuo tapa millä ilmaisut ei ollut paras mahdollinen. Kamuttaja on saatava vastuuseen sanoistaan ja teoistaan.

        Mitähän sanoja ja tekoja varalla oleva tuomari valde tarkoittaa?


      • rotestimökinpoika

        Miten niin vastuuseen, onko tapahtunut jotain rikollista? Taitaa olla peruskateellista
        porukkaa näillä palstoilla.


      • valitettavaa
        rotestimökinpoika kirjoitti:

        Miten niin vastuuseen, onko tapahtunut jotain rikollista? Taitaa olla peruskateellista
        porukkaa näillä palstoilla.

        Varatuomari.valden tyyppisiä sivistymättömiä pöljiä ilmestyy palstalle silloin tällöin laukomaan tyhmyyksiään. Älyllinen vajavaisuus estää heitä osallistumasta järkevään keskusteluun. Jätetään heidän asiattomat kommenttinsa noteeraamatta. Kun on lusikalla annettu, ei kauhalla voi vaatia!


      • varatuomari.valde
        rotestimökinpoika kirjoitti:

        Miten niin vastuuseen, onko tapahtunut jotain rikollista? Taitaa olla peruskateellista
        porukkaa näillä palstoilla.

        Ettekö tajua taulapäät mikä rikos on meneillään tällä palstalla. Tämä arkkikonna kamuttaja kertoo avoimesti katsovansa kortistoista ja ties mistä muistiinpanoista kenen hyvänsä asiat. Se on hyvin vaarallinen ja varmasti arkistoi kaiken lukemansa ja on tehnyt meistä kaikista profiilin ja selvittänyt henkilöllisyyden ja ilmeisesti pankkitunnuksetkin. Ette usko ennen kuin luette oikeuden pöytäkirjat kun tuo kelmi on tuomittu. En suo silmilleni lepoa ennen kuin se on vangittu ja saanut tuomion.


    • koetanousta

      Olisit vaan sinäkin ottanut opiksesi niistä mitä kirjoitettiin. Et nyt olisi niin pahoin rappiolla kuin mitä olet.

    • KoittakaahanJärkiintyä

      Ei olisi kannattanut silloin 50 luvulla höyrytä raittiuskirjoituksia? Silloin otti pattiin ne satuilut, ja senjälkeenhän tuota on tullut häppää otetuksi harva se viikonloppu, ja ongelmia ei ole ollut! Ps. Oli niitä opettajia aina itsekkin ravintolassa, ja vieläpä humalssa, senjälkeen kun kouluni lopetin, että se siitä niidenkin raittius vouhkaamisesta!

    • rotestimökinpoika

      Elämä on tuonut paljon uusia positiivisia asioita raitistumisen jälkeen. Kokeilkaa jos ette usko.

    • csdcwew1
    • ehkä-joku-muistaa

      Kävin Sarkalassa pari vuotta oppikoulua 60-luvun alkupuolella ja totesin siellä omin silmin erään arvostetun miesopettajan olevan eräänä aamuna aika vahvasti juovuksissa. Seurasimme opettajan nousua toiseen kerrokseen tunnille ja se ei todellakaan edennyt kovin vauhdikkaasti. Seinästä tukea ottaen välillä jopa molemmin käsin hän nousi ylöspäin hitaasti ”hiipien” portaan kerrallaan. Välillä piti laskeutua yksi porras alaspäinkin, mutta lopulta portaikko oli selvitetty. Muiden opettajien kohdalla en huomannut koskaan vastaavaa.

      • silminnäkijänä

        Lieneekö ollut sama, joka hiipimisestään huolimatta kempsahti selälleen aamulla matkalla koululle. Pitkä musta talvipalttoo oli selkkäpuolelta aivan valkoinen lumesta, kun jatkoi matkaansa Korpi-Jaakonkatua pitkin kohti koulua.


      • muistan-opettajan
        silminnäkijänä kirjoitti:

        Lieneekö ollut sama, joka hiipimisestään huolimatta kempsahti selälleen aamulla matkalla koululle. Pitkä musta talvipalttoo oli selkkäpuolelta aivan valkoinen lumesta, kun jatkoi matkaansa Korpi-Jaakonkatua pitkin kohti koulua.

        Hiipimisestä hän oli saanut "lempinimensäkin". Pitkänhuiskea, hyvin laiha mies, josta sanottiin, että laihuuden takia hänen pitää heilutella itseään suihkussa jotta kastuu!


      • sitähän-se-oli
        silminnäkijänä kirjoitti:

        Lieneekö ollut sama, joka hiipimisestään huolimatta kempsahti selälleen aamulla matkalla koululle. Pitkä musta talvipalttoo oli selkkäpuolelta aivan valkoinen lumesta, kun jatkoi matkaansa Korpi-Jaakonkatua pitkin kohti koulua.

        Raitis ja reilu ei horju ei heilu, vaan kaatuu kerralla.


    • vuonnasiiskuusiysi

      Minulla on muistikuva, että kun voitin raittiuskilpakirjoituksen 60 luvun lopulla, siihen liittyi vihkonen Leninistä. Saattaa olla että siinä oli lähinnä vain historiallista tietoa hänestä. Siitä oli erillisiä kysymyksiä. Ihan piti sivistymättömyyttäni googlata miten nämä asiat liittyvät yhteen ja löytyihän sitä yhteistä raittiusaatetta.

      • rapajuoppo.oli

        Leninistä oli siksi koska hän oli rapajuoppo niin oli varoituksena.


    • Anonyymi

      Nykyisin lieksassa on alkoholismikirjoituskilpailuja

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1113
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      41
      544
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe