1950-luvulla kirjoitettiin kilpaa raittiudesta

Oliko tupakinpoltto pahe siihen aikaan?Vielä seitkytäluvulla joka kyläkaupassa ukko kööri istui työmiestä lumputtamassa,ei sitä paheeksi muut osannu sanoa kuin myymälänhoitaja joka joutui siellä savun keskellä töitä tekemään.

Nykyäämpä ei ole pahe polttaa tupakkaa, jouoda viinaa ja olutta, ja myös jylkyttää toista samaa sukupuolta olevaa hanuriin? Kaikki on sallittua, ja lähes suotavaa? Eläinten kanssa voi varmaan mennä vuoden tai parin kuluttua vihille! Joten ihan normihommaa tämä tulee olemaan!

Lieksan yhteislyseon poikien tupakointipaikka oli 50- ja 60-luvuilla vanhan ja uuden osan kulmauksessa oleva vessa, joka oli portaiden alapäässä. Joskus vahtimestari Mustonen kävi tarkastamassa tupakointitilanteen, mutta savukkeet tippuivat pönttöihin eikä ketään saatu kiinni tupakanpoltosta vaikka huone oli sinisenään savua.

Joo muistan hyvin ne kirjoittelut.
Olotiin myös jäseninä Toivon Liitossa, sain jäsenkortinkin.

En yhtään muista miten pärjäsin, luultavasti en kovin hyvin koska ei ole jäänyt mielikuvaa.

En tiedä oliko tuolla touhulla osuutta, mutta en ole koskaan käyttänyt viinaa, tupakkaa enkä huumeita.
Luulen sen olleen pelkkä hyvä asia ainakin viina ja huumeet.

Sain aikoinaan ennen isohkoa leikkausta annetusta esilääkityksestä kovan raivokohtauksen sairaalassa.
Nostelin sellaista vanhaanajan rautaista painavaa sairaalasänkyä pääni päälle ilmaan ja paiskasin kovalla voimalla lattiaan, ja tein tämän useita kertoja.
Hoitajat pakenivat näkymättömiin, mutta sitten eräs vanha naishoitaja sai minut rauhoittumaan puhumalla ja vetoamalla ihmisyyteeni.

En minäkään alaluokilla tupakkiin ja viinaan ja tyttölöihin seonnunna.
Vaan onneksi jo yläluokilla sain tuon renkaan päätä puristamasta.

Minä harjoittelin tupakanpolttoa 10 – 15 ikävuosien välillä, mutta sitten havaitsin, ettei se minun miehisyyttäni ja arvostustani lisää yhtään – päinvastoin. Muistan vieläkin oikein hyvin, millaisen pahoinvoinnin sain kun yritin näyttää mieheltä ja poltettuani Life-merkkisiä savukkeita ”kuin miehet”. ”This is Life” – mainostettiin. Minun elämäni on jatkunut sen jälkeen ilman tupakkaa.

Alkoholin käytössä olin hyvin varovainen ja jo kauan ennen eläkkeelle jäämistäni lopetin käytön kokonaan. Hyvin olen pärjännyt ilman ja tulen pärjäämäänkin. Seurasin joidenkin työkavereiden pikaista alkoholisoitumista eläkkeelle jäämisen jälkeen ja monet heistä ovat siirtyneet päivittäisen juopottelun jälkeen jo ”Mähköön”. Jotkut vielä sinnittelevät juuri ja juuri hengissä, mutta heidän ympärillään oleva maailma on jo pienentynyt lähes olemattomiin. "Is it Life?"

Seuraava kirjoitus ei liity raittiuteen, mutta kansakouluun kuitenkin. Ilmeisesti muistan tapauksen siksi, koska se oli todella vastenmielinen esitys - ei kovin "miehinen".

1950-luvun puolivälin tienoilla oli kansakoululaisilla jokin juhla Lieksan keskuskentällä. Se lienee kuulunut johonkin valtakunnalliseen tapahtumaan tai urheiluun. Joku voi muistaakin tilaisuuden. Oppilaat esittivät yhteisvoimisteluesityksen, jossa laulun tahdissa heiluimme haara-asennossa puolelta toiselle nostellen välillä toista jalkaa ylös ja välillä toista. Kädet heiluivat sivuilla kuin siivet samassa tahdissa. Tahdin antoi kaiuttimista tullut laulu ”meri se myrskyää, aallot ne tyrskyää”. Olimme harjoitelleet kuvioita useaan otteeseen keskuskoulun pihamaalla. Ei hirveästi kiinnostanut moinen! Mutta kun oli pakko. Nyt tuskin opettajatkaan lähtisivät mukaan tuollaiseen!

Oikeastaan "viinanhimoni" sammui ennen kuin alkoikaan jo alle kouluikäisenä.
Lähiseudulla oli paljon juoppoja ja luulin sitä miehekkääksi.

Kerran löysin isän kätköistä jotain kirkasta pullon ja luulin sitä viinaksi.
Minä juoda hurautin koko puolikkaan pullon.
Menin sitten sisälle ja kehuin miehekkäästi juoneeni pullon viinaa.
Kotiväki sai melko "sätkyn" kun tiesivät ettei meillä ole viinaa missään, koska kukaan ei käytä.
Heti piti näyttää pullo ja sitten se vasta hulina alkoi.
Siinnä oli jotain myrkyllistä voidetta jota käytettiin eläimille turvotukseen nahan päälle voideltuna.
Siinnä työnsi äiti sormea kurkkuuni ja oksennuttamaan väkisin.
Sitten jostain maatalosta haettiin kermaa ja sitäkin jouduin juomaan varmaan puoli litraa.
Olin kuulemma silloin 5v ja joka suhteessa erittäin "aloitekykyinen".
Selvisin siitä kuitenkin hengissä, mutta siitä jäi kova kauhu viinaa kohtaa.
En sitten nuorena miehenäkään kokeillut, koska< silloin urheilu piti hyvin erossa siitä.
Olinkin vaikka itse sanon huipulla lajeissani koko Pohjoismaissa.

Nyt ei viitsi aloittaa enää.

Tupakkajuttuni kerron myöhemmin.

Olisit vaan sinäkin ottanut opiksesi niistä mitä kirjoitettiin. Et nyt olisi niin pahoin rappiolla kuin mitä olet.

Ei olisi kannattanut silloin 50 luvulla höyrytä raittiuskirjoituksia? Silloin otti pattiin ne satuilut, ja senjälkeenhän tuota on tullut häppää otetuksi harva se viikonloppu, ja ongelmia ei ole ollut! Ps. Oli niitä opettajia aina itsekkin ravintolassa, ja vieläpä humalssa, senjälkeen kun kouluni lopetin, että se siitä niidenkin raittius vouhkaamisesta!

Elämä on tuonut paljon uusia positiivisia asioita raitistumisen jälkeen. Kokeilkaa jos ette usko.

Niin.Olen kyllä alkuperäisen kanssa ihan samaa mieltä ja silleen.
Tästä linkki: http://1i.fi/mahtavajuttu

Kävin Sarkalassa pari vuotta oppikoulua 60-luvun alkupuolella ja totesin siellä omin silmin erään arvostetun miesopettajan olevan eräänä aamuna aika vahvasti juovuksissa. Seurasimme opettajan nousua toiseen kerrokseen tunnille ja se ei todellakaan edennyt kovin vauhdikkaasti. Seinästä tukea ottaen välillä jopa molemmin käsin hän nousi ylöspäin hitaasti ”hiipien” portaan kerrallaan. Välillä piti laskeutua yksi porras alaspäinkin, mutta lopulta portaikko oli selvitetty. Muiden opettajien kohdalla en huomannut koskaan vastaavaa.

Minulla on muistikuva, että kun voitin raittiuskilpakirjoituksen 60 luvun lopulla, siihen liittyi vihkonen Leninistä. Saattaa olla että siinä oli lähinnä vain historiallista tietoa hänestä. Siitä oli erillisiä kysymyksiä. Ihan piti sivistymättömyyttäni googlata miten nämä asiat liittyvät yhteen ja löytyihän sitä yhteistä raittiusaatetta.