Pieni vinkki "HERRA" Soinille!

Jos osaiait laskea, voisit monella tavalla saadaSuomen talouden kasvuun ilman, että viet lopunkin leivänkannikan huonosaiailta.
Esim. Jos kaikki valtion ja kuntien ylläpitämät laitokset alkaisivat käyttämään suomalaisia tuotteita. Sairaalat, koulut, hoitolaitokset ym. käyttävät melkoiset määrät pesu-, puhdistus- ja hygieniatuotteita, paperia ja vaippoja. Ne kuitenkin tuodaan ulkomailta muka halvalla ja samalla tuotantolaitokset Suomessa joudutaan lopettamaan => työttömyys kasvaa ja maksaa.
Ruuanvalmistukeen tuodaan ulkomailta kaikenmaailman "hienouksia" vaikka
Suomessa voitaisiin viljellä kaikki, mitä tarvitaan. Kotimaan viljelijöille maksetaan huonosti, joten maatalous ei kannata => työttömyys kasvaa ja maksaa.
Työt ulkoistetaan alihankkiaketjuille, joista suurin osa on ulkomailla kirjoilla ja tuovat harmaan työvoimansa tekemään hommat. Kummatkaan ei siis maksa veroja Suomeen=> työttömyys kavaa ja maksaa.
Mietippä noita ja paljon muitakin tosiasioita, joilla maamme työllisyyys ja samalla talous saataisiin kasvuun, jos todella haluttaisiin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei Timo osaa laskea saati ajatella itsenäisesti mölähdyksetkin ovat taustajoukoilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matikkapää kirjoitti:

Jos osaiait laskea, voisit monella tavalla saadaSuomen talouden kasvuun ilman, että viet lopunkin leivänkannikan huonosaiailta.
Esim. Jos kaikki valtion ja kuntien ylläpitämät laitokset alkaisivat käyttämään suomalaisia tuotteita. Sairaalat, koulut, hoitolaitokset ym. käyttävät melkoiset määrät pesu-, puhdistus- ja hygieniatuotteita, paperia ja vaippoja. Ne kuitenkin tuodaan ulkomailta muka halvalla ja samalla tuotantolaitokset Suomessa joudutaan lopettamaan => työttömyys kasvaa ja maksaa.
Ruuanvalmistukeen tuodaan ulkomailta kaikenmaailman "hienouksia" vaikka
Suomessa voitaisiin viljellä kaikki, mitä tarvitaan. Kotimaan viljelijöille maksetaan huonosti, joten maatalous ei kannata => työttömyys kasvaa ja maksaa.
Työt ulkoistetaan alihankkiaketjuille, joista suurin osa on ulkomailla kirjoilla ja tuovat harmaan työvoimansa tekemään hommat. Kummatkaan ei siis maksa veroja Suomeen=> työttömyys kavaa ja maksaa.
Mietippä noita ja paljon muitakin tosiasioita, joilla maamme työllisyyys ja samalla talous saataisiin kasvuun, jos todella haluttaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu