Todettakoon heti alkuun etten usko jumalaan. Uskonto on heikkoja varten, ihmisiä jotka eivät luota itseensä. Turvaudutaan johonki mitä ei ole edes olemassa. Pysähtykääpä ajattelemaan ettei kukaan ole ennalta määrännyt elämäänne! ei kukaan tee puolestanne päätöksiä. Vastoin käymiset pitää vaan hyväksyä ja voittaa! Itsesääli on kaikkien uskontojen polttoaine. Jumalan pelolla pidetään ihmiset uskossa. Kaikki vastoin käymiset selitetään jumalan tahdolla. Miten paljon parempi mailma olisikaan ilman uskontoja? mite itsekästä onkaan väittää että kristinusko on se ainoa oikea. miten miljardi muslimia voi olla väärässä? kaikista eniten ihmetyttää uskonlahkolaiset kuten lestat. jotka tosissaan luulee olevansa "valittuja".
Itseluottamuksesta
Itsevarma
13365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oletko nyt ihan varma itsevarmuudestasi? Oikeasti itsevarman ei tarvitse sitä korostaa, eikä tulla moittimaan toisten valintoja elämässään. Joten jatka vaan itseluottamuksesi pönkittämistä, kyllä se siitä.
ajatuksenjuoksua ihmiseltä, joka on tosissaan pettynyt uskovaisiin. No. Niin olen pettynyt minäkin, mutta en heittäisi silti Jumalaa pesuveden mukana jätesankkoon.
Nyt kun tämä kotoinen kristillisyytemme on niinkin harhautunut kuin on, me tarvitsemme todellista uskonpuhdistusta ja käsitteiden selkiyttämistä.
Jos ajatellaan niin, että rikollisuus maastamme loppuu ja poliisi, oikeuslaitos, vankilat ym. käy kertaheitolla tarpettomaksi sillä, että lakkautetaan kaikki lait maastamme, niin johan loppuu rikoliset kun ei ole lakia mitä rikkoa. Mutta seuraava kysymys onkin sitten se, miten monta päivää tämä yhteiskuntamme pysyy pystyssä ennenkuin kaikki pankit, kauppaliikkeet, vanhukset ym. olisi ryöstetty ja koko yhteiskuntamme tuhoutuisi.
Niinkuin lakien, poliisin ja oikeusjärjestelmän tehtävänä on pitää yhteiskuntamme pystyssä ja turvallisena itsekunkin meistä elää, niin on myös Jumalan ikuisten totuuksien tehtävänä ennen kaikkea suojella elämää tällä planeetalla. Jumalan ikuiset totuudet ja oikeudet ovat siis elämän suojelemiseksi tarkoitettuja ja tällaisena ne pitäisi ihmisille myös kirkastaa eikä tehdä uskonnosta sellaista höyrypäistä utopistihaihattelua kuin se kotoisessa kistillisyydessämme on tehty.
En odotakkaan että ihmiset jotka uskoo jumalaan kykenisi lähestymään ajatusteni juoksua tarpeeksi avara katseisesti. Kiellän olemasta mitenkään pettynyt uskovaisiin. Päin vastoin olen kateellinen näille kovasta itse kurista ja uskomisesta. Mutta uskon kohde on väärä!?
Ei uskontoja tarvi kriminalisoida. Tai se oisi pitänyt tehdä jo tuhansia vuosia sitten. Jos pystyttä puhdistamaan ajatukset ja tutustumaan sitten esim. kristin uskoon. mitä tapahtuisi?
Ihmiset on vaan niin "kovapäisiä" ettei osata myöntää väärässä olemista. ei uskalleta kieltää jumalaa. Siinäpä juju onkin, kirkon opettama jumalan pelko astuu esiin. Mitä tapahtuu jos kiellän jumalan!? pitää luottaa itseensä!
Mielenkiintoinen kysymys, mitä tapahtuu, jos ja kun kiellät Jumalan? Veikkaisin, että ei mitään? Samalla tavalla, jos nyt sanot vaikka vain väliaikaisesti ja tunnustat meidän kaikkien ja itsesi edessä, että myönnät Jumalan, niin tapahtuuko mitään? Voit kokeilla, mutta veikkaan, että mitään ei tapahdu. Itseluottamus on uskoa itseen. Uskosta ei irti pääse kirveelläkään.
Mitä olet itseasiassa kieltämässä? Veikkaan, että kiellät ainoastaan kirkon tai jonkin uskonsuunnan kuvitelmat Jumalasta, et itse Jumalaa, joka on kokonaan muuta kuin nämä kuvitelmat.
Mitä tas siihen avarakatseisuuteen ja ennakkoluulottomuuteen tulee, niin kaiken aikaa pyrin juuri tähän itsenäiseen ja uskonsuunnista riippumattomaan totuuden etsintään. En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, en edes kirkoon. Sen sijaan kuulun Suomen Hypnoosiyhdistykseen ja tarkastelen raamatun tapahtumia uskovaisten kauhuksi myös hypnoosiaiantuntjan silmin ja näin mm. apostolisesta uskosta muodostuu paljon realistisempi kuva kuin kirkon tai jonkun lahkon utopistiset kuvitelmat.
Se, ettet ole pettynyt uskovaisiin, osoittaa, ettet ole ollut heidän joukossaan. Minä olen, enkä kilon kappaleinakaan takaisin mene nyt kun olen heistä eroon päässyt. Niin perusteellista parannusta ja asioiden korjaamista he eivät pysty tekemään, että menisin.
Etkö kaipaa kirkossakäyntiä?
Aikanaan yritin kuluttaa kirkon penkkiä. Orpona sinne menin, orpona siellä istuin ja orpona sieltä lähdin saamatta yhtään mitään, joten en kaipaa kirkossakäyntiä.
Minun nuoruusvuosieni todellinen "rauhan maa" ja minun pyhäkköni ja temppelini oli Lapin suuret ja humisevat erämaat, joissa olin lähempänä Jumalaa kuin missään kirkossa tai uskontokunnassa. Näissä erämaissa koin monet kerrat kuinka jokin minussa yhtyi johonkin suureen ja Korkeaan ja minun oli niin mahtavan hyvä ja kevyt olla. (kerron joskus tarkemmin)
Tätä en ole löytänyt kirkosta enkä muistakaan uskonsuunnista. Ainakaan vielä.
Keskimmäisestä kappaleesta: luontoon meni Jeesuskin voimia hankkimaan.
"...... Mitä enemmän samoilin suurissa humisevissa erämaissa, sitä enemmän tästä erämaasta muodostui osa minun sieluani - samalla myös minun pyhäkköni ja temppelini. Kaukana oli katala maailma ja kaukana ne ihmiset, jotka olivat siihenastisen elämäni sysineet ja tyrkkineet. Erämaan hiljaisuudessa sain olla oma itseni, kuunnella oman sydämeni ääntä ja toteuttaa omia sisäisiä kehotuksiani kenenkään häiritsemättä. Samalla olin löytänyt todellisen henkisen yhteyden koirani kanssa ja me, erätoverukset, ymmärrettiin sanattomasti toisiamme. Vaikka ulkoisesti elämä oli ilman työtä ja työttömyyskorvausta tai muutakaan tuloa todella köyhää, niin henkisesti elin elämäni rikkainta ja kehittävintä aikaa. Jokainen päivä ja jokainen yö joko havuvuoteella rakotulilla tai eräkämppien lavereilla antoi mahdollisuuden aina uusiin ja uusiin henkisiin kokemuksiin. Kun samaan aikaan tutkin myös henkistä filosofiaa tutkivaa kirjallisuutta, nämä yksinäiset illat ja yöt tarjosivat mitä parhaimmat mahdollisuuden jo luetun analysointiin, vertailuun aiemmin paljon lukemani Raamatun kanssa ja asettamiseen henkisen maailmakuvani laajenevaan palapeliin.
Nythän on niin, että "seura tekee kaltaisekseen", eli silloin kun ihminen pyörii jossain joukossa, työporukassa tai muutoin kaveripiirissä, niin tällä joukolla on yksilön psykologisena auktoriteettina taipumus muokata yksilön maailmankuvaa ja persoonallisuutta tämän joukon mukaisesti ja tuskin kukaan pystyy tätä joukon vaikutusta täysin eliminoimaan, ainakaan joutumatta suuriin ristiriitoihin joukon kanssa. Nyt täällä erämaan hiljaisuudessa ei ollut tällaisia inhimillisiä tämän maailman mukaisia muokkaajia, niin olin täysin vapaa olemaan hengen välittömässä johdatuksessa. Mutta myös ihmisen ikävä oli erämaan hiljaisuudessa jatkuvaa todellisuutta.
Oli lauantai lokakuun puolivälissä 1963. Sinä päivänä suuntasin eräretkeni Luostotunturin ja Pyhätunturin välillä olevan Pyhälammen kautta Luoston tunturimajalle, jossa suunnittelin olevani yötä. Iltapäivällä kahden - kolmen tienoilla olin Pyhälammella ja keittelin kahvia kun samoile tulille käveli kaksi nuorta miestä Pyhäjärvellä. Oli ensimmäinen hirvenpyyntipäivä ja vaikka maa oli lumeton, miehet olivat lähteneet hirvimetsälle. Kun sitten saimme kahvit juotua ja lähdimme jatkamaan matkojamme, he suuntasivat kymmenen kilometrin päässä olevalle Huttu-ukon autiotalolle yöksi ja minä taas yhtä kaukana olevalle Luoston tunturimajalle. Kävi vielä niin, että Luoston helmakuusikoissa oli metsoja ja koppeloita, joiden vaanimisessa meni aikaa siinä määrin, että pimeä yllätti kesken matkan. Kello oli jo pitkästi yli kuuden kun lähes säkkipimeässä pyrin eteenpäin. Sen verran vierellä oleva tunturi häämötti taivasta vasten. että tiesin mihin suuntaan minun on pyrittävä ja niin jatkoin matkaani. Joskus pimeästä kuusikosta alkoi kuulua maantöminää ja risujen pauketta, josta päättelin isomman elukan olevan liikkeellä, mutta sitä, mikä elukka tämä oli, en pimeässä nähnyt. Saattoi olla hirvi tai poro tai vaikka karhu. Niinpä pidin kiväärin käsissäni ampumavalmiina; etten joutuisi Moskun Aleksin kohtalotoveriksi.
Joskus kahdeksan lopulla, kun majaa ei alkanut näkymään, ajattelin jo kävelleeni ohi ja suunnittelin nuotion laittamista ja yöksi jäämistä metsään. Kuitenkin, kun vähän matkaa olin kävellyt, alkoi edestäni kuulua pienen puron solinaa ja pian tuli linja vastaan ja linjalta, ylärinteeltä päin häämötti valkea majan nurkkalauta ja niin olin päässyt määräni päähän. Laitoin tulet takkahuoneeseen, keitin kahvin ja söin vähän voileipää ja lämmitin vielä saunan sinä iltana. Saunomisen jälkeen kulutin iltaani lueskelemalla kynttilän valossa majalla olutta vieraskirjaa samalla kun ajattelin tapaamiani hirvimiehiä. Heitä oli kaksi, kun taas olin yksin koirani kanssa. Sillä kertaa tunsin ikävää ja kun lueskelin vieraskirjassa olleita uskovien nuorten ryhmien kirjoituksia, niin jostain syvältä sisimmästäni nousi valtava kaipaus päästä tällaiseen joukkoon. Joukkoon, josta ei pois ajettaisi sen vuoksi, etten ala juopottelemaan ja syntiä tekemään. Joukkoon, jossa olisin hyväksytty, rakastettu ja voisin yhdessä toisten kanssa palvella Jumalaa. Kuitenkaan tällaista nuorten joukkoa ei kotiseudullani ollut ja kun kotikyläni nuoret olivat minun reestään pois työntäneet, olin yksin. Yksin Jumalani, omantuntoni ja koirani kanssa ja sinä iltana vaivuin uneen pohjattoman ikävän vallassa. Kuitenkin koitti taas uusi aamu ja kun kahdeksan tietämillä heräsin hyvin nukutun yön jälkeen, paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta ja kun katsoin ulos, oli yöllä satanut ensilumen ja koko tunturimaisema säteili puhtaanvalkoisena kirkkaassa auringonpaisteessa ja pikkupakkasessa. Niinpä aamukahvit juotuani ja vähän voileipää syötyäni suuntasin kotimatkalle ja uusiin vaiheisiin henkisen korkeakouluni haastavalla tiellä.........."
http://www.aretalogia.com/spiritus/spirit.2.htm
tärkeintä on usko jeesukseen kristukseen (Hänen ylösnousemukseensa) eikä uskontokuntaan, seurakuntaan.
me ainakaan haudasta nouse.Emme ruumiina emmekä sieluna emmekä henkenä.Harmi ettei tässä voi sanoa, että sittenpä näet, kun et näe.Sinänsä harmillista.
Yleisesti on ihan väärä kuva meistä uskovaisista.Kyllä me tiedämme, ettei todellisuudessa mitään kuoleman jälkeen ole.Kyllä me tiedämme, että avaruus on leviävä elementti ja joskus tulevaisuudessa se painuu pieneksi pisteeksi.Kyllä me tiedämme, ettei meitä enää ole sen jälkeen, kun viimeinen hengähdys on ruumiista kaikonnut.Kyllä me sen kaiken tiedämme ja tiedostamme.Uskossa onkin kysymys siitä, millaisessa hengessä ja tunteessa elämme kun vielä olemme elossa.Se on rauhan tunne, ei pelkoa.Ei sillä niin väliä, mihin uskoo, kunhan uskoo ja elää, koska tämän jälkeen emme sitä enää koskaan tee, emme fyysisesti emmekä henkisesti.
raamatussa lukee: etsi ensin jumalan valtakunta ja saat kaiken minkä tartteet.
ja mä oon saanu kaiken minkä tartteen, onnellisena ja tyytyväisenä saan elää. en olisi voinut päättää paremmin kuin seurata jeesusta, vapahtajaa.