Voi niitä hetkiä, kun ajattelen laittavani sulle viestiä kuin ennenkin. Niitä asioita, mitä voisin kirjoittaa tai tahtoisin. Voi niitä hetkiä, kun sitten odottaisin vastausta, mitä ei koskaan tule ja voi niitä itsensä soimaamisen hetkiä sen jälkeen. Voi sitä surua "kun et tunne samoin, et kaipaa, etkä kysele, et vastaa. En ole vastauksen arvoinen". Vaikka olen ja se mitä tunnen, on kaiken arvoista. Yksinäinen tunne. Jäi jäljelle.
Voi sitä, minne kaikki hävisi. Meidän yhteisiä hetkiä sen jälkeen, kun mikään ei ollut enää kuten ennen. Voi niitä halauksia ja posken silityksiä, joita ei voinut toiselle antaa. Ottaa kädestä kiinni pelkäämättä, että ahdistaisi toista.
Voi sitä kaikkea menetystä. Sydänsurua, kipua. Sanomattomia sanoja, selittämättömiä tekoja
Väärinkäsityksiä, luuloja ja oletuksia.
Ja rakkaus, mitä yhä tunnen. Kaipuu -seuralaiseni. Kaikki ne laulut, joita kuuntelen. Piirteesi, jotka ikävä piirtää sieluni kuviin. Hahmosi, olemuksesi. Niin rakas sinä olet -sydämeni.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olipa tuo nyt voivottelua kerrakseen. Voi minua :)
Ihana iltalenkki kauniissa syyssäässä. Pysähdyin sillalle taas ja laitoin sinulle veden mukaan terveiseni.
Kuiskaus, kosketus vaiko hipaisu vain.
Voi sitä hetkeä, jos sinut vielä näkisin.
Hyviä unia sinulle ...
Alammeko samalla alkukirjaimella? Mitä muuta yhteistä meillä on?
Emme ala.