Raamattu on yhtenäinen ilmoitus Pelastajasta

Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle: "Sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen,minkä saivat Jumalalta" (2 Piet 1:21)

Raamattu alkaa sanalla Alussa. Ajan ulkopuolella oleva Jumala veti ajankellon käyntiin. Veto loppuu aikanaan ja koittaa ikuisuus niin sinulle kuin minullekin. Raamattu on selkeä ja johdonmukainen kokonaisuus, vaikka se koostuu 66:sta eri aikoina laaditusta kirjoituksesta. Raamatussa on Vanha ja Uusi Testamentti.

Vanhan Testamentin puolella Raamattu edeltäpäin näki, että "Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta" (Gal 3:8)

Uuden Testamentin puolella meille julistetaan "Jumalan evankeliumia, jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, hänen Pojastansa" (Room 1:1-3)

Johannes Kastaja Vanhan liiton edustajana huusi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Johannes 1:29)

Raamatun päähenkilö on alusta loppuun saakka Jeesus Kristus eli Pelastaja Messias, "joka antoi itsensä syntiemme tähden vapahtaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta" (Gal 1:4 AS)

Hän itse on Pelastuksen Evankeliumi ja Jumalan Sana: "Hän oli pukeutunut vereen kastettuun viittaan, ja hänen nimensä on Jumalan Sana" (Ilm 19:13 RK)

Raamatun ilosanoma on siis kiteytettynä tämä: "niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä" (Joh 3:16)

Jumalan Poika, joka tuli lihaksi, on osa ihmikunnan historiaa. Mutta toisaalta koko ihmiskunta on osa Jumalan kämmenellä olevaa maailmankaikkeuden historiaa: "Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä" (Joh 1:10); "Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa" (Kol 1:15-17)

Ratkaisevan tärkeää meidän ikuisuuskohtalollemme on se, miten nyt meneillään olevassa ajassa suhtaudumme Jumalan ilmoitukseen - Jumalan Sanaan.
Me voimme ottaa sen vastaan tai hyljätä Hänet, joka on Jumalan Sana: "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa" (Hebr 1:1-3)

Raamattu sisältää siis täysin yhtenäisen Jumalan ilmoituksen Pelastajasta, Hänen ainosyntyisestä Pojastaan, jossa maailmankaikkeus on luotu.

http://kalamos.keskustelu.info/viewtopic.php?f=189&t=377

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        189
        5109
      2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        18
        1812
      3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        63
        1636
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        127
        1527
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        10
        1507
      6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        51
        1185
      7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        96
        1084
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        307
        980
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        196
        945
      10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

        Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
        Suomalaiset julkkikset
        7
        840
      Aihe