Varusmiesten luottamus koulutukseen parantunut

Varusmiesten luottamus kouluttajiin ja koulutukseen on parantunut.

Varusmiehet luottavat kouluttajiin ja varusmiesesimiehiin aikaisempaa enemmän. Tämä käy ilmi äskettäin julkaistusta Risto Sinkon tekemästä yliopistollisesta tutkimuksesta (väitöskirjatutkimus). Varusmiehet myös suhtautuvat saamaansa koulutukseen positiivisemmin.

Tulokset ovat seurausta tavoitteellisesta työstä. Koulutukseen on puolustusvoimissa panostettu paljon.

Sinkon väitöstutkimus tarkkailee varusmiespalveluksen koulutuksen onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä – erityisesti maanpuolustustahtoa. Tutkimuksen mukaan varusmiesten yleinen maanpuolustustahto on pitkällä aikavälillä lievästi laskenut.

Sinkon mukaan maanpuolustustahdon laskusta ei kannata huolestua, sillä se aaltoilee yleistä turvallisuusilmapiiriä mukaillen: turvallisuusasiat vaipuvat usein rauhallisina aikoina taka-alalle.

– Viime aikoina lisääntyneet levottomuudet – esimerkiksi Ukrainassa – voivat tuottaa uusia tuloksia. Tuoreimpien kyselyiden mukaan trendi olisi jo kääntymässä, Sinkko toteaa.

Tutkimuksen mukaan puolustusvoimat ei voi vaikuttaa nuorten maanpuolustustahtoon ennen varusmiespalveluksen alkua.

– Arkikielellä sanottuna vastuu maanpuolustustahdosta ennen varusmiespalvelusta on kodeilla ja kouluilla. Niiden on pystyttävä tarjoamaan hyvät kasvamisen edellytykset, Sinkko painottaa.

Risto Sinkko väitteli aiheesta ”Maanpuolustustahto asevelvollisen koulutuksen ja palveluksen onnistumista selittävänä tekijänä” perjantaina 18. syyskuuta.

Eli mukavaa huomata että vaikka pitkän ja vakaan sekä turvallisen syvän rauhan aikana maanpuolustustaho on vähän hitaasti laskenut niin sen on nyt kuitenkin taas viime aikoina havaittu nousevan. Lisäksi vaikka kotona kasvatus olisikin heikkotasoista eikä koulussakaan asiaa saataisi korjattua niin sitten kuitenkin armeijassa saadaan kasvatuksen ja koulutuksen myötä tilanne asian suhteen vielä korjattua ja nostettua tahto puolustaa isänmaata.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

SiVisPacemParaBellum kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu