ongelmat:
-suomalainen hyvävelijärjestö eriarvoistaa ihmisiä
-koulukiusaamiseen puuttumattomuus
-avioerot ja niiden helppous, esimerkiksi tuet joita saa avioeron jälkeen otettava pois
-tukijärjestelmä on virheellisesti äidin puolella vaikka isä on perheen pää aina
-e-pillerit ehkäisyvälineet jne saivat suomen terveellisen seksuaalisuuden tuhottua, tilalle tuli haireus
-suomen mielisairaaloihin viedään terveitä ihmisiä, järjestelmä on niin sairas että järjen ääni vaiennetaan väkivalloin
-Eu sanelee minkäkokoisia maatiloja meillä saa olla, eu tappoi yrittäjyyden, koska kaiken piti olla standardikokoa (mitoitettu paljon suomea isomman maan mukaan)
-olemme täysin ulkomaisen tuotannon varassa, lisäksi suomalaiset nuoret ovat pääosin joko täysin lampaita ja mukana järjestelmässä tai sitten syrjäytettynä nostavat pikkutukia vailla tulevaisuutta
Nyt on tullut aika suomen syvimpienrivien näyttää voimansa. SINUN AIKA TEHDÄ JOTAIN. ELÄ LUOTA ETTÄ KYLLÄ KAIKKI MENEE HVIN KUN VALTIO HOITAA. VOIT PARANTAA OMAA JA MUIDEN SUOMALAISTEN ASEMAA JA HVINVOINTIA. HERÄÄ!! Mihin suuntaan haluamme mennä. Koko roskahallitus pitää kaataa varoituksena ettei kieroilulla pärjää elämässä.
Suomen hallituksen kaataminen:
gaergaergaergaerg
0
59
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834433Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243098Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162635Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka422279Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132255- 132194
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142015Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717