Tulli tuo läpivalaisuauton länsirajalle

Tulli tuo läpivalaisuauton länsirajalle - piilotetut ihmiset ja tavarat paljastuvat

Poliisin, tullin ja rajavartioston tehostettu yhteistoiminta alkaa tiistaina. Ruotsista Suomeen pyrkivien pakolaisten määrä on noussut satoihin päivässä.

Tulli tehostaa tullivalvontaa läntisellä maarajalla Tornion ja Aavasaksan alueella. Kymmeniä henkilöstön jäseniä siirretään muilta alueilta Tornion tullin tueksi ja lisäksi sinne tuodaan Tullin siirrettävä läpivalaisuauto, jolla voidaan kerralla läpivalaista esimerkiksi rekka tai bussi.

– Laitonta tavaraahan, kuten huumeita, savukkeita ja alkoholia sillä ensi sijaisesti haetaan. Jos tarkastettavan ajoneuvon rakenteissa piileskelee ihminen, kyllä hänkin näkyy, kertoo Tornion tullin johtaja Juha Heikkilä.

Ruotsista Suomeen pyrkivien pakolaisten määrä on nossut satoihin päivässä.
Torniossa on määrä huomenna tiistaina aloittaa uusi järjestelykeskus huolitsemaan turvapaikanhakijoiden tarkastusta, rekisteröintiä ja majoitusta. Toimintaa hoidetaan poliisin, rajavartioston ja tullin yhteisvoimin.

Tullin väkeä saapuu Tornioon muilta toimipisteiltä, muun muassa Helsingistä, Turusta, Imatralta ja Kotkasta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä oli Tornion tulli ennen tarkka jos outo auto ilmestyi se kyllä syynättiin välittömästi nämä vakituiset rajanylittäjät saivat mennä ei niitä pysäytetty ,muistan kun kerran tultiin aamuyöstä Tornion tulliin löysivät diiselmersun polttoaine pumpun sitä kyseltiin varmasti tunnin verran mihinkä tarkoitukseen se on teillä autossa , epäilivät että se myydään koska Suomessa niistä maksettiin hyvin ,uskoivat että varaosana kulkee matkassa ,mutta kyllä se myyntiin meni . Sinänsä helpporaja valvoa nykyisellä tekniikalla ,ennen se oli toista kun salakuljettivat kelloja kahvia yms joista Suomessa oli pulaa ,kesällä veneellä ja talvella hiihtämällä torniojokea puolin ja toisin .Nyt kun tästä kulkee tieto ei varmasti ole halukkaita yrittäjiä , yrityshalut eivät kuitenkaan tähän lopu etsitään uusi paikka ja niitähän tässä maassa riittää .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mamut_nalkkiin kirjoitti:

Tulli tuo läpivalaisuauton länsirajalle - piilotetut ihmiset ja tavarat paljastuvat

Poliisin, tullin ja rajavartioston tehostettu yhteistoiminta alkaa tiistaina. Ruotsista Suomeen pyrkivien pakolaisten määrä on noussut satoihin päivässä.

Tulli tehostaa tullivalvontaa läntisellä maarajalla Tornion ja Aavasaksan alueella. Kymmeniä henkilöstön jäseniä siirretään muilta alueilta Tornion tullin tueksi ja lisäksi sinne tuodaan Tullin siirrettävä läpivalaisuauto, jolla voidaan kerralla läpivalaista esimerkiksi rekka tai bussi.

– Laitonta tavaraahan, kuten huumeita, savukkeita ja alkoholia sillä ensi sijaisesti haetaan. Jos tarkastettavan ajoneuvon rakenteissa piileskelee ihminen, kyllä hänkin näkyy, kertoo Tornion tullin johtaja Juha Heikkilä.

Ruotsista Suomeen pyrkivien pakolaisten määrä on nossut satoihin päivässä.
Torniossa on määrä huomenna tiistaina aloittaa uusi järjestelykeskus huolitsemaan turvapaikanhakijoiden tarkastusta, rekisteröintiä ja majoitusta. Toimintaa hoidetaan poliisin, rajavartioston ja tullin yhteisvoimin.

Tullin väkeä saapuu Tornioon muilta toimipisteiltä, muun muassa Helsingistä, Turusta, Imatralta ja Kotkasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu