Työllisuuden merkitys kansantalouteen

nirppanokka

Ketkä ovat yhteiskunnan kannalta hyödyllisimmät toimijat, sekä työllistäjät. Ne ovat PK-sektorin yrittäjät ja maanviljelijät, nuo kaikki mainitut työllistäjät tuovat sitä kaivattua lisäarvoa kansantalouteen.
Mainitut ryhmät keventää omalta osaltaan valtiontalouden kestävyysvajetta maksamalla tuottavuuden mukaan työeläkemaksuja, arvonlisäveroa, yhteisöveroa, sekä ammatinharjoittamisen tuloksena syntyvää ansiotuloveroa.

Julkinen sektori on se, joka elättää itsensä edellä mainittujen kustannuksella. Siellä ei juurikaan synny lisäarvoa kansantalouteen, työeläkemaksut maksaa veronmaksaja, siis nuo alussa mainitut tahot. Kun ei synny lisäarvoa, ei voi kantaa arvonlisäveroa.
Tietysti julkista sektoria tarvitaan mutta sen tulisi olla nöyrä kustantajilleen ja elää käytettävissä olevien resurssien mukaan eikä paisua kuin pullataikina jatkuvasti suuremmaksi, kuin maksukyky sallii.
Viisaimmat ja lahjakkaimmat ekonomistit ovat olleet jo pitkään sitä mieltä, että Suomessa julkinen talous on liian suuri, jäykkärakenteinen ja ehdottomasti liian kallis.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Outoa horinaa. Julkisella sektorilla tehdään työtä yhtälailla kuin muuallakin. Periaatteessa jopa arvokkaampaa työtä kuin yksityisessä ympäristölle ja ihmiselle vaarallisella alalla. Sitä paitsi niin kutsuttua loisimisen ajatusta voidaan soveltaa yksityiseen liikeyritykseenkin. Siellähän muu porukka loisii myyjien työstä. Myyjäthän tulot hankkivat.

    • Lisäarvoa kansantalouteen syntyy aina kun tehdään työtä. Raha on vain kuitti tehdystä työstä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      71
      10043
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      9
      9667
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      46
      4093
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      3802
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      35
      3616
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      55
      3507
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3373
    8. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      7
      3275
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      53
      3053
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2775
    Aihe