Aikakirjat

1 Aik 1-9
Olemme jo vuosia käyneet läpi tällä Kylväjä-lehden palstalle Vanhaa testamenttia siinä toivossa, että sydämessämme kasvaisi kiinnostus ja rakkaus VT:iin. Sen lukemisen pitäisi olla koko elämämme ajan kestävä projekti. Lukeminen ei aina ole kovin helppoa. Nytkin meidän tulisi lukea yhdeksän ensimmäistä Aikakirjan lukua (1 Aik 1-9). Mutta ne ovatkin täynnä meille vieraita nimiä vuosituhansien takaa. Mitä järkeä on tuhlata aikaa tällaisen lukemiseen? Itse kyllä ajattelen, että nämäkin nimet ovat Jumalan sanan siemeniä ja se siemen on hyvä tulla kylvetyksi sydämeni kallioiselle maaperälle.

Jokainen edessämme oleva nimi kätkee itseensä kokonaisen ihmiselämän iloineen ja suruineen. Nimet kertovat Jumalan hoidosta ja hänen lupaustensa luotettavuudesta. Nimen takana on sellaisen ihmisen elämä, jonka kanssa Jumala oli tehnyt liiton. Heidän jälkeläistensä, ”siementensä” joukosta Jumalan ainokainen Poika on syntyvä ihmiseksi. Siksi kannattaa kaivaa esiin näiden nimien joukosta Jeesuksen sukuluettelo ja alleviivata omasta Raamatusta Jeesuksen esi-isät. Apuna voi olla Matteuksen tallettama sukuluettelo maanpakolaisuudesta palanneeseen Serubbabeliin asti (1 Aik 3:19 ja Matt 1:13).

Serubabbelin jälkeen mainitaan kaikkiaan viiden sukupolven edustajat. Ajassa se merkitsee ehkä 150 vuoden aikaa ja niin tullaan 400- ja 300-luvun taitteen jälkeiseen aikaan eKr:sta. Olemme silloin kenties Aikakirjojen kirjoittamisajassa.

Alkuluvut on lyhyt kooste Jumalan kansan historiasta aina Aadamista alkaen. Sukuluettelossa mainitaan kaikkien 12 Jaakobin pojan sukukunnat. Yksityiskohtaisimmin tulee esiin Juudan kuningassuku ja Leevin pappissuku, mutta myös Benjaminin suku, jonka alueella sijaitsee Jerusalem. Tästä luettelosta todetaan: ”Näin on koko Israel lueteltu suvuittain, ja nimet on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan” (1 Aik 9:1) .

Vaikka kirjoittajaa kutsutaankin mielellään kronikoitsijaksi, niin Aikakirja ei ole pelkkää tapahtumien kirjaamista. Siinä etsitään syitä siihen miksi kaikki meni niin kuin meni. Miksi kansa on ollut hajotettuna vieraiden kansojen keskelle, oma valtiollinen itsenäisyys menetettynä, kuninkaat surmattuna, maa raunioina ja profeettojen ääni vaienneena?

Ainoa yhdistävä tekijä oli sukulaisuuden ja siis sukuluetteloiden ohella temppeli ja siellä tapahtuva Jumalan palveleminen. Aikakirjan ulkonaiset polttopisteet ovatkin sukuluettelot ja temppeli. Siksi sukuluettelo päättyykin mainitaan pakkosiirtolaisuuden jälkeisistä Jerusalemin asukkaista. Sukuluettelojen kautta nykyinen Jumalan kansa tuli sidotuksi menneisiin Jumalan tekoihin. Jumala on sama tänäänkin, vaikka kunkin uuden sukupolven elämän ulkonaiset puitteet ovat erilaista kuin edellisten sukupolvien.

Sukuluettelot varjelivat myös Jumalan kansaa sulautumasta pakanallisiin ympäristökansoihin. Ne sitoivat ihmiset Jumalan tekoihin ja auttoivat näin palaamaan omille juurilleen. Ne rohkaisivat luottamaan siihen, että Jumalan kansalla on sittenkin edessään vielä valoisa tulevaisuus. Jumala on toteuttanut suunnitelmaansa sukupolvi sukupolven jälkeen ja jättäisikö hän nyt kesken. Mekin vuorostamme pääsemme mukaan tähän Jumalan johtamaan sukupolvien ketjuun, jos meillä on Abrahamin usko (Gal 3:7,9).
Ote: 1 Aik 1-9, Kylväjä 9/2004
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siinäpä sitä profetaalista sanomaa.

Äänestä

Nimet myös osoittaa todellisiin tapahtumiin historiassa. Mitä järkeä olisi kirjoittaa pitkät listat nimiä ilman todellisia tapahtumia ja henkilöitä. Kun hebrealaisessa traditiossa jokin nimi yhdistetään historiaan, takana on suurella todennäköisyydellä todelliset tapahtumat ja henkilöt. Myös sukuluettelot viittaavat tähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kylväjä92004 kirjoitti:

1 Aik 1-9
Olemme jo vuosia käyneet läpi tällä Kylväjä-lehden palstalle Vanhaa testamenttia siinä toivossa, että sydämessämme kasvaisi kiinnostus ja rakkaus VT:iin. Sen lukemisen pitäisi olla koko elämämme ajan kestävä projekti. Lukeminen ei aina ole kovin helppoa. Nytkin meidän tulisi lukea yhdeksän ensimmäistä Aikakirjan lukua (1 Aik 1-9). Mutta ne ovatkin täynnä meille vieraita nimiä vuosituhansien takaa. Mitä järkeä on tuhlata aikaa tällaisen lukemiseen? Itse kyllä ajattelen, että nämäkin nimet ovat Jumalan sanan siemeniä ja se siemen on hyvä tulla kylvetyksi sydämeni kallioiselle maaperälle.

Jokainen edessämme oleva nimi kätkee itseensä kokonaisen ihmiselämän iloineen ja suruineen. Nimet kertovat Jumalan hoidosta ja hänen lupaustensa luotettavuudesta. Nimen takana on sellaisen ihmisen elämä, jonka kanssa Jumala oli tehnyt liiton. Heidän jälkeläistensä, ”siementensä” joukosta Jumalan ainokainen Poika on syntyvä ihmiseksi. Siksi kannattaa kaivaa esiin näiden nimien joukosta Jeesuksen sukuluettelo ja alleviivata omasta Raamatusta Jeesuksen esi-isät. Apuna voi olla Matteuksen tallettama sukuluettelo maanpakolaisuudesta palanneeseen Serubbabeliin asti (1 Aik 3:19 ja Matt 1:13).

Serubabbelin jälkeen mainitaan kaikkiaan viiden sukupolven edustajat. Ajassa se merkitsee ehkä 150 vuoden aikaa ja niin tullaan 400- ja 300-luvun taitteen jälkeiseen aikaan eKr:sta. Olemme silloin kenties Aikakirjojen kirjoittamisajassa.

Alkuluvut on lyhyt kooste Jumalan kansan historiasta aina Aadamista alkaen. Sukuluettelossa mainitaan kaikkien 12 Jaakobin pojan sukukunnat. Yksityiskohtaisimmin tulee esiin Juudan kuningassuku ja Leevin pappissuku, mutta myös Benjaminin suku, jonka alueella sijaitsee Jerusalem. Tästä luettelosta todetaan: ”Näin on koko Israel lueteltu suvuittain, ja nimet on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan” (1 Aik 9:1) .

Vaikka kirjoittajaa kutsutaankin mielellään kronikoitsijaksi, niin Aikakirja ei ole pelkkää tapahtumien kirjaamista. Siinä etsitään syitä siihen miksi kaikki meni niin kuin meni. Miksi kansa on ollut hajotettuna vieraiden kansojen keskelle, oma valtiollinen itsenäisyys menetettynä, kuninkaat surmattuna, maa raunioina ja profeettojen ääni vaienneena?

Ainoa yhdistävä tekijä oli sukulaisuuden ja siis sukuluetteloiden ohella temppeli ja siellä tapahtuva Jumalan palveleminen. Aikakirjan ulkonaiset polttopisteet ovatkin sukuluettelot ja temppeli. Siksi sukuluettelo päättyykin mainitaan pakkosiirtolaisuuden jälkeisistä Jerusalemin asukkaista. Sukuluettelojen kautta nykyinen Jumalan kansa tuli sidotuksi menneisiin Jumalan tekoihin. Jumala on sama tänäänkin, vaikka kunkin uuden sukupolven elämän ulkonaiset puitteet ovat erilaista kuin edellisten sukupolvien.

Sukuluettelot varjelivat myös Jumalan kansaa sulautumasta pakanallisiin ympäristökansoihin. Ne sitoivat ihmiset Jumalan tekoihin ja auttoivat näin palaamaan omille juurilleen. Ne rohkaisivat luottamaan siihen, että Jumalan kansalla on sittenkin edessään vielä valoisa tulevaisuus. Jumala on toteuttanut suunnitelmaansa sukupolvi sukupolven jälkeen ja jättäisikö hän nyt kesken. Mekin vuorostamme pääsemme mukaan tähän Jumalan johtamaan sukupolvien ketjuun, jos meillä on Abrahamin usko (Gal 3:7,9).
Ote: 1 Aik 1-9, Kylväjä 9/2004

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu