Ripaska suomalaiseen tapaan

Paikallinen sopiminen on päivän ajatus Suomessa. Ajatus –sanan käyttö on tietysti juhlallinen ilmaus toimelle, joka ei varsinaisesti aivotoimintaa tarvitse. Taloudellisen ahdingon aikoina ratkaisut tulevat yleensä selkäytimestä, jos ylipäätään tulevat. Ensimmäinen kysymys kuuluu tietysti, mitä järkeä paikallisessa sopimisessa on, jos markkinat eivät vedä? Tuskin paikalliset päätökset muuttavat markkinatilannetta sen kummemmin kuin keskitetytkään päätökset. Se, mihin paikallisilla päätöksillä voidaan vaikuttaa, on nopeus, jolla työttömyyttä saadaan lisättyä. Tästä työttömyyden nopeasta lisäämisestä käytetään myös tieteelliseltä kuulostavaa termiä sopeutus.

Porvarillisen ideologian ydinajatus on porvarin etu. Koska juuri porvarit vaativat lähes raivon kaltaisella vimmalla paikallista sopimista, niin paikallisen sopimisen täytyy palvella nimenomaan porvarin etua. Näin siitäkin huolimatta, että paikallisen sopimisen väitetään olevan nykyaikaa tai että paikallista sopimista harrastetaan muiden muassa Ruotsissa ja Saksassa. Alemmuudentuntoiselle porvarille voi toki syyksi käydä pelkästään se, että Saksassa ja Ruotsissa sovitaan paikallisesti, koska suomalaisen porvarin tapauksessa ei voi olla koskaan varma ymmärtääkö hän aina edes omaa etuaan.

Maailma toki muuttuu, mutta niin se on tehnyt aina. Eihän maailman muuttuminen sinänsä edellytä sitä, että kaiken pitäisi muuttua. Egyptin pyramidit ovat yhä Egyptin pyramideja. Ja porvari on yhä porvari, vaikka luulisi, että nimenomaan porvarismin ajan pitäisi olla kuollut ja hyvin kuopattu. Mutta näin ei näytä käyneen. Pikemminkin päinvastoin. Orjuuttaminen on päivän sana: siirtyminen kohti vallan keskittämistä ja sanelupolitiikkaa.

Jotkut näkyvät ymmärtäneen paikallisen sopimisen keinoksi sääntelyn purkamiselle, vaikka äkkiseltään tuntuisi siltä, että nyt niitä sääntöjä vasta syntyykin, kun jokainen ryhtyy niitä tekemään aivan oman mielensä ja tuulensa mukaisesti. Käy kuten liikenteessä. Ennen tiesi taajamaan tullessaan, että piti ajaa korkeintaan viisikymmentä kilometriä tunnissa, mutta nykyään pitää käydä tutustumassa kaupunkiin ensin jalkaisin, jotta tietää millä nopeudella milläkin kadulla saa ajaa. Oma lukunsa on sitten paikallinen poliisi, jolle on annettu valtuudet tulkita ja mitata omalla mittarilla, onko paikallisen seurakunnan talousosaston säätämää nopeusrajoitusta Kappelitiellä noudatettu kirkkovaltuuston ohjeiden mukaisesti.

Suomessa luulisi harrastettavan paikallista sopimista ainakin valtakunnan tasolla. Jos harjoitettu politiikka on niin kutsuttua paikallista sopimista, niin sehän merkitsee sitä, että johtaja käskee ja muilla on korkeintaan muutama tunti aikaa totella.