Itse asiassa eivät tule. Tämähän paljastui kun puhdasta liikkumista ajava järjestö halusi kehua kuinka ympäristöystävällisiä Volkswagenin dieselit ovat. Järjestivät sitten omat testit ja huomasivat, että päästöt moninkertaistuvat. Samalla tavoin testattiin BMW X5 ja siinä ei paljastunut samaa efektiä, Eli VW huijaa, BMW ei.
Tällä hetkellä autoja joissa huijausta on käytetty löytyy 11 miljoonaa. Mikäli nämä kaikki korjataan, on konsernin loppu lähellä. Huijausta tutkitaan eri maissa parhaillaan.
Tällä hetkellä autoja joissa huijausta on käytetty löytyy 11 miljoonaa. Mikäli nämä kaikki korjataan, on konsernin loppu lähellä. Huijausta tutkitaan eri maissa parhaillaan.
Vastaukset 21
Vanhimmat
masi 22.9. 15:06
1
Volkkari huijaa muutenkin. Ostin uuden Passatin vuoden 2008 lopussa. Puolen vuoden päästä kuskin ovesta lähti maalia. Takuututkimuksissa tehdas ilmoitti ,että auto on maalattu uudelleen, ei takuu. Mittautin koko auton maalivahvuuden ja ilmeni että auto on kolaroitu ja oiottu sekä maalattu uudelleen.Myyntipäällikkö kertoi että asiasta on korkeimman oikeuden päätöksiä ja näin saa tehdä.
Jakke 22.9. 15:16
0
Ymmärtäisin jostain Koreasta tulevissa vehkeissä, mutta Saksalaiset? Ompahan meininkiä....Avaa lainaukset
Ei jostain Koreasta vaan ainoastaan Etelä Koreassa osataan tehdä vähäpäästöisiä autoja ilman mitään vilppikonsteja. Uskalletaan antaa pitkä tehdastakuu. Toista on sakemanneilla. Heillä on vippaskonstit päästöihin ja surkea kahden vuoden tehdastakuu mm. Vag-tuotteilla koska laatuun ei luoteta.
Gubbe 22.9. 15:16
0
Jokainen kai tajuaa että Passatti joka painaa lähemmäs 2 tonnia ei voi päästää vain 111g oli siinä sitten millainen moottori tahansa. Polku- tai mäkiautona ehkä saavuttaisi niin matalat arvot mutta moottoroituna ei!
Tähän_on_tultu
21.9.2015 14:09
Sama mies joka miltei tuhosi Opelin on nyt luultavasti tämänkin homman takana.
http://www.tuulilasi.fi/keskustelut/uudet-autot/opel-insignia-14t-hb?page=1
Tapio Ketonen 12.12.2011
"Tuolloin tulivat oikein perusteellisesti esiin Opelin ja sittemmin koko GM:n ostoista vastanneena johtajana toimineen José Ignacio López de Arriortúan alihankkijoilta pakottamien säästöjen kaikki seuraukset.
Toki Opelin saksalaiset kauhistelivat menoa jo tuolloin, mutta eiväthän he bisnesajattelussa voineet jenkkien mielestä olla ainakaan amerikkalaisia fiksumpia. Tuhon täydensi se, että takuukustannukset yritettiin pitää väkisin pieninä, eli takuukorvauksista pyrittiin kaikin keinoin kieltäytymään.
López siirtyi 1993 Volkswagenin palvelukseen, jossa hänen "ansiokseen" luettiin mm. IV polven Golfin monet käyttäjille kalliiksi tulleet huonot rakenneratkaisut. Nämä ns. López-efektiksi kutsutut ongelmat johtuivat siitä, että López vaati alihankkijoita valmistamaan osia halvalla, kestävyydellä ei suuremmin ollut väliä.Tätä samaahan hän oli toteuttanut myös Opelilla, mutta VW:llä politiikan vahingollisuus havaittiin hieman nopeammin."
Ilmianna
Jaa
Lisää kommentti
KlonksWagen
21.9.2015 9:16
KlonksWagen pettää aina!
Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman hallinto määräsi Volkswagenin vetämään liki 500 000 autoa pois teiltä.
Hallinnon mukaan autovalmistaja käytti ohjelmistoa, joka on tarkoituksella suunniteltu kiertämään vaadittuja ympäristöstandardeja savusumun pienentämiseksi, kertoo New York Times.
http://www.talouselama.fi/uutiset/volkswagenia epaillaan rikkomuksista joutui vetamaan takaisin melkein 500 000 autoa/a2324789
täyttä skeidaa
valituksia.päivittäin
21.9.2015 17:32
jos päämerkki on jatkuvasti tälläisten uutisten kohteena voi vain arvailla millaista skeidaa skoda on.
http://www.iltalehti.fi/autot/2015092120392279_au.shtml
Skodakuski testasi volvoa?
uutta-kokemusta
17.7.2015 15:22
On se härpäkkää populaatiota tämä skoda-ihmisten elämä.
Päätti kokeilla länsi-autoa, mutta pelkäsi paljastuvansa länsi-auton ratista.
Niinpä ajeli pakoon, että ei jäisi todeisteita.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015071720052629_uu.shtml
Huomenna on haukkumassa taas volvoja tai tojoja, kun harmittaa tuo länsiautokokeilu.
Skoda-untamolle tiedoksi, että länsiautolla ei tarvitse ajaa pakoon. Kukaan ei häpeä länsi-autossa ajamistaan. Se on tietenkin uusi kokemus, mutta totuttelu tuottaa tulosta.
Länsi-autolla tulee ajaa rauhallisesti!
hehhehhehhehhehheh
17.7.2015 15:42
Miksi kutsutaan Skodaa, joka suorittaa ohituksen?
- Ihmeeksi.
buaahhahhah
17.7.2015 15:43
Mikä on Skoda-kuskin hurjin unelma?
-Ylinopeussakko.
skeidistit-on-outoja
17.7.2015 20:52
Skoda on laskevan valon tähti, joka pimeässä ei loista.
Päivänvalossa skodakuskeille nauretaan yleisesti ja julkisesti.
Volvosta ei voi puhuakaan skodaan rinnastaen. Skoda on vain skoda skottarainen, itäblokin haiseva sämpylä.
Se mitä näillä skoda-pojuilla joillakin liikkuu ajatuksissa, ihmetyttää suuresti.
Kyseinen uutinen koski skoda-hömöä joka salaa yritti ajaa volvolla. Pelkäsi että jää kiinni länsiauton ajosta ja ajoi karkuun. Jäi kuitenkin kiinni ja nyt miettii, että mitä kertoisi tutuille. Skodan hetkeksi hylännyt skeidisti kokeili volvoa huonolla tuloksella, kun luuli, että kaasu pitää painaa kuten skodassa.
volvolleplussaa
10.9.2015 19:05
Kyllä volvo hyvä auto on, mitä taas skoda ei ole. Volvo ehdottomasti jos tuossa on vaihtoehdot (skoda tai volvo).
Volvolla kehtaa ajella mutta skodalla ei.
Skodaporukka yhdistää ajokkinsa mielellään volkkariin,kun se on mukamas niin hyvä auto. Volkkarin on todettu huijanneen yli miljoonaa autonomistajaa väärillä päästötiedoilla. Kuinkas nyt suu pannaan.
Niin, ne " premium autoilijat," heheheeh! Muuten, juuri katsoin tv uutiset, sielläkin kiusataan tätä klongswagen kansaa, 40 % Klongswagenin osakkeiden arvosta oli sulanut pois... 10 % niin silloin olisi jo puolet sulanut. Ensin dsg, moottorivauriot ja sitten tämä varmaan automaailman suurin huijaus, oijoi...! Plus miljardien korjaukset 11 miljoonaan autoon...Ai niin, Skottaraisia ei kai ole viety Amerikkaan, vai onko ? Amerikkalaiset kun ovat luulleet että Klongswagen on laatuauto tai ainakin parempi kuin Skottarainen..Ei ole kumpikaan laatuauto, ei.. Korjaan kirjoitustasi, ei Miljoona vaan 11 MILJOONAA autoa epäillään ja tutkitaan vääristä päästöarvoista, 40 kertaa suuremmat mitä huijarit väittivät!
EiIkinäVagRomua
21.9.2015 15:22
Kenkälaatikon näköiset auton kuvatukset kun eivät käy kaupaksi USA;ssa niin täytyy huijata. Uskomaton tehdas. Euroopassa myydään vuosikausia viallisia autoja maksaville kuluttajille eikä meinata edes korjata niitä. Dsg ja Tsi esim. Ei voi kuin ihmetellä kuka näitä romuja ostaa huijari firman tekeminä.
sikaHuonoja
21.9.2015 15:25
Huijareit mitä huijareita. Kun kaupaksi ei Usa,ssa käy niin yritetään kusettaa. Kaamee firma romuineen.
Scheisseaanusagaaadiiiir
22.9.2015 21:30
Uusi
Autoilun historian suurimmasta kusetuksesta taitaa olla kysymys.
On eri juttu, jos autotehtaan tai alihankkijan valmistama auton osa osoittautuu testeistä huolimatta käytännössä huonoksi (vaikkapa tsi/dsg...) , kuin se, että valmistaja TEKEE AUTOON OSAN, JONKA OSTAJA MAKSAA, JA JONKA AINOA TEHTÄVÄ ON HUIJATA PÄÄSTÖJÄ VALVOVIA VIRANOMAISIA !
Laitteiden valmistaja kuitenkin tiedetään - saksalainen elektroniikkavalmistaja Bosch.
- Valmistimme komponentit Volkswagenin erityismääräysten mukaisesti, Boschin edustaja sanoi Bildille.
Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston mukaan Volkswagen on itse kuitenkin suunnitellut päästöhuijauksissa käytettävän ohjelmiston.
Tämä aloittaja on mieleltään sairas, aloittaa näitä volkkari ketjuja kymmenittäin ja joka päivä. Mitä se kertoo ihmisestä? Sitten vielä itse vastailee itselleen, kun ketään ei hänen ketjut enää jaksa kiinnostaa. Varmaan kuitenkin salaa haaveilee volkkarista, kun siitä jatkuvasti jaksaa jauhaa.
Sinua vaan vit-ttaa kun omistat VW auton. Toiseksi. Omistin joku vuosi huijarifirman auton, takuuhuollossa jatkuvasti. Takuun jälkeen käytin omia rahoja 7855 euroa korjauksiin kun aikaisempi Toyota toimi hyvin 15 vuoden ajan kilometrien ollessa yli 460 tkm kun vaihdoin Klongswageniin. Sitä paitsi olen aloittanut 2 palstaa, loput on aloittanut joku muu. Hänelläkin palanut rahaa VW:n korjauksiin?
Ei täällä ole kymmenittäin uusia aloituksia päivittäin ko. aiheesta, et vaan osaa laskea.
niin-totta
22.9.2015 21:45
Scheisseaanusagaaadiiiir
22.9.2015 21:30
Uusi
Autoilun historian suurimmasta kusetuksesta taitaa olla kysymys.
On eri juttu, jos autotehtaan tai alihankkijan valmistama auton osa osoittautuu testeistä huolimatta käytännössä huonoksi (vaikkapa tsi/dsg...) , kuin se, että valmistaja TEKEE AUTOON OSAN, JONKA OSTAJA MAKSAA, JA JONKA AINOA TEHTÄVÄ ON HUIJATA PÄÄSTÖJÄ VALVOVIA VIRANOMAISIA !
Ei tässä varsinaisesti mitään yllättävää ole. Muun muassa minä olen keskusteluketjuilla jo vuosia selkeästi kertonut mitä näen dieselautojen perästä tai piipuista maantiellä tulevan siitä huolimatta mitä jotkut tehdaspropagandan uhrit väittävät.
Saastemäärä on suoraan silmillä nähtävissä erityisesti vaihtamis ja kiihdytystilanteisa.
Samoin on ollut aivan erehtymättömän selvää että saaste ei vähene biodieseleillä vaan päinvastoin kokonaissaaste esimerkiksi palmuöljyä käytettäessä on niin hirmuinen että sitä ei sanotuksi edes saa, mutta tuntee kyllä silmissään ja nenässään kun sattuu kaskettavan sademetsän lähelle sitä palmuöljylle konvertoitaessa. Tämäkään ei mikään salaisuus vaan aivan selviö, mutta mainostamaton selviö, asioita edes minimaalisesti tunnistaville.
Viisas kansakunta aloittaisikin muuttamaan dieselkalustoaan myös maakaasulla toimivaksi ja rakentaisi sen Suomessa ainoana maailman maana puutuvan kaasujen jakeluinfraan liikenteelle.
Anonyymi: Gilgamesh
25.9.2015 13:07