Nuoret alkavat olla vanhuksia jo syntyessään

"Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen käytti puheenvuoroja tiistaina eduskunnassa, joka kävi välikysymyskeskustelua koulutusleikkausten vaikutuksista.

– Tänä aikana nuorilla on kunto niin huono, että alkavat olla niin kuin vanhuksia jo syntyessään. No, ei nyt syntyessään. Mutta kouluiässä jo ollaan niin huonossa kunnossa että sitä ei voi käsittää, Teuvo Hakkarainen aloitti viimeisen puheensa".

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/nuoret hakkarainen-41164

Hakkaraisen mukaan kouluilla on suuri vastuu liikunnasta, koska lasten harrastusten hinta on karannut käsistä.

– Urheiluseuroissa harrastaminen on nykyään niin kallista, että kahden työssä käyvän vanhemman taloudessa tekee tiukkaa. Kahden-kolmen lapsen perheessä kustannukset voivat kohota yli 10 000 euroon per kausi. Joidenkin lajien kohdalla jopa huomattavasti korkeammaksi, Hakkarainen sanoi.

Kansanedustajan kukaan vähävaraiset perheet saattavat olla seurakuntien avun varassa. Hänen mukaansa "on hienoa, että seurakunnat tukevat myös kantasuomalaisia".

– Monin paikoin pelkästään autottomuus saattaa olla merkittävä este lasten harrastamiselle. Koululiikuntaa on lisättävä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Oliko_Teuvo_kännissä kirjoitti:

"Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen käytti puheenvuoroja tiistaina eduskunnassa, joka kävi välikysymyskeskustelua koulutusleikkausten vaikutuksista.

– Tänä aikana nuorilla on kunto niin huono, että alkavat olla niin kuin vanhuksia jo syntyessään. No, ei nyt syntyessään. Mutta kouluiässä jo ollaan niin huonossa kunnossa että sitä ei voi käsittää, Teuvo Hakkarainen aloitti viimeisen puheensa".

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/nuoret hakkarainen-41164

Hakkaraisen mukaan kouluilla on suuri vastuu liikunnasta, koska lasten harrastusten hinta on karannut käsistä.

– Urheiluseuroissa harrastaminen on nykyään niin kallista, että kahden työssä käyvän vanhemman taloudessa tekee tiukkaa. Kahden-kolmen lapsen perheessä kustannukset voivat kohota yli 10 000 euroon per kausi. Joidenkin lajien kohdalla jopa huomattavasti korkeammaksi, Hakkarainen sanoi.

Kansanedustajan kukaan vähävaraiset perheet saattavat olla seurakuntien avun varassa. Hänen mukaansa "on hienoa, että seurakunnat tukevat myös kantasuomalaisia".

– Monin paikoin pelkästään autottomuus saattaa olla merkittävä este lasten harrastamiselle. Koululiikuntaa on lisättävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu